Suklaakonvehti, tiikerikakku, mustikkapiirakka

Kaikki ruoka on hyvää

Blogikirjoitus sisältää otsikkoa myöten intertekstuaalisia tai jopa hyperseksuaalisia viittauksia

ke 18.6.2014

Kävin äsken pankissa allekirjoittamassa takuuajan vakuuspaperin. Ei enää olisi kuin urakkasopimuksen allekirjoitus ensi viikolla. Sitten voisi alkaa kuroa umpeen alkavaa stressireikää vatsalaukussa.

Ennen seuraavaa stressireikää. Onneksi työvoimaa tunkee näin lamassa ovista ja ikkunoista. Nytkin sähköpostissa on lupaava cv. Tästä vain riistämään työvoimaa. Orjapalkalla - tai mikä vielä parempaa - tottahan te talkoita teette meille, kun me ollaan näin sympaattisiakin sekä romanttisen köyhiä yrittäjiä.

Juu. Hotkaisin miltei kokonaan Eero Alénin Linkolan soutajan päiväkirjan eilen illalla ohrasuurimottoa pissiksille valmistaessani. Piti tehdä kaura-risotto, mutta vahingossa keitin kaapista löytyneet ohrasuurimot. Suunnistan ruokakaapissa värien ja muotojen perusteella. Vasta kun suurimot olivat kattilassa, käänsin logon esiin: kokonaisia ohrasuurimoita. Kaura-riisisekoitus oli sijainnut siinä vieressä ja päässyt loppumaan.

Tulipa syötyä ohrasuurimot. Ohratto oli kuin puuroa. Maria söi tuoreet sipulinvarrenpalat ohraton päältä. Siinä pissiksen illallinen.

Minusta Alénin päiväkirja oli hyvä. En olisi tarttunut kirjaan, ellen olisi googlannut Anneli Jussilaa ja törmännyt tähän, Elonkehän entiseen päätoimittajaan ja Linkolan exään, Kiiltomadossa, jossa Elonkehää nykyisinkin avustava lintumies Pertti Koskimies oli saanut Eero Alénin kirjasta kriitikon apinaraivoreaktion.

Toimittajan tasoahan minä olen lukijana, myönnettäköön, mutta pidän vain hyvänä, että Eero Alén ei käynyt erittelemään kirjassa lumoutumistaan fasistisista ajatuksista. Koskimies arvosteli päiväkirjoittajaa siitä, että hän ei esitellyt siinä omia ajatuksiaan.

Jotain isänmurhaahan Alén näytti tekevän toimiessaan työharjoittelijana kalastaja Pentti Linkolalla. Pienistä vihjauksista luin, että Eero Alén olisi työläistaustainen.

Minusta soutajan päiväkirja alkoi aivan vastustamattoman hiljaisen itseironisen humoristisesti. Työharjoittelija saapuu harjoittelupaikkaansa ja vastaanotto on hyytävä. Ainoa, joka osoittaa edes jotain lämpöä, on Linkolan hevonen ja sekin vain hengittämällä ulospäin alkusyksyn höyryä.

Kirjoitan tätä kirjaston koneella. Nyt kävin ihan heti alkuun varaamassa kirjoitusajan, sillä huomasin uuden kirjastoharjoittelijan oheiskäytöksestä, etten ollut lukenut koneeseen SUURIN KIRJAIMIN KIRJOITETTUA TEKSTIÄ: Muistithan varata ajan koneelle?

Viittaan tässä kohtaa synestesiaani. Mitä isommalla fontilla mainokset kirkuvat, sitä huonommin havaitsen. Jos kaura-riisi-sekoitus on samanmuotoisessa Raision Myllyn laatikossa, keitän taatusti risottona ohrattoa.

Kirjaston löytöhyllystä otin Bernard Malamudin Dubinin elämät. Jos kirja on hyllyssäni kotona, lähetän Elämät Tikkisen Hannelelle. Laiha Lauri Otonkosken Erään kalamatkan kuvaus (hemmetti näitä kalajuttuja) on pian Hannelelta luettu.

Hannele ei syttynyt Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemasta. Hänen mielestään kirja oli sekava. Puola-jaksot kuulema mielenkiintoisia. Ymmärrän ja koetin tekstarilla piipittää, että se on kuule dekonstruktio sellaista, romaani vailla rakennetta ja mies vailla ominaisuuksia.

Sitä paitsi, jos sekavasta tekeleestä puhutaan, lähetän Hannelelle seuraavaksi Teppo Kulmalan Tupakoivan kalan. En pääse siitä jyvälle, vaikka olen lukenut kirjan paneutuen viisi kertaa - sivulle 150 tai jotain. Sen jälkeen paneutumiseni on kerta kerran jälkeen herpaantunut ja sekopäinen romaanihenkilöjoukko on saanut minun puolestani jäädä plörisemään joutavia jonnekin junaan. Minne lie ovat menossa. Venäjälle kai.

Vai pitäisikö sanoa Tikkinen?

Eero Alén teitittelee Pentti Linkolaa päiväkirjansa prologissa. Ja sitten nopea googlaus, sillä enhän itsekään tiedä, mitä prologi tarkoittaa. Sillä on varmasti syvempikin merkitys kuin se, että useissa kirjoissa on alussa prologi ja epilogi lopussa.

"Prologi tarkoittaa kirjan, elokuvan, näytelmän tai muun sellaisen esinäytöstä, jossa kerrotaan varsinaisen tarinan tapahtumia edeltävästä ajasta. Epilogi eli jälkinäytös on kirjan, elokuvan, videopelin tai muun teoksen lopussa oleva varsinaisesti juoneen liittymätön kohtaus, jossa kerrotaan jotain esimerkiksi päähenkilöiden elämästä varsinaisten tapahtumien jälkeen. Kirjallisuudessa epilogi tarkoittaa myös jälkisanoja." (kiitos, wikipedia, tästäkin)

Jahah, hienoa, kirjoitin monta kilometriä tähän ... ja systeemi hävitti kirjoituksen. Menen nyt kotiin, sillä Marian avustaja pitää päästä leipomaan armeijasta kotiutuvalle pikku veljelle. Jatkan otsikkoteemaan asti kotikoneella.

Nyt tulin työkoneelle kotiin. Kopioin lupaavan cv:n koneelle ja jäin miettimään, että Pielaveden-työmaalle ilmoittautui myös keväällä joku nuori lupaava pielavetinen. Pitääpä kopistella kansioita tai sitten kysyä Marian Pielaveden-kummilta, kuka ilmoittautuja oli. Kysyin kummilta taustatietoja. Nyt en muista sen enempää suku- kuin etunimeäkään.

Jossain meillä on muovikansio, jonka päällä lukee: Töihin tulijoita. Koneellakin minulla on sellainen kansio perustettuna, mutta siellä pielavetinen ei ole. Huvitti, kun kansiossa on muuan lupaava rakennusmestari Jaakko Pylkäs. Johan Pylkäs saisi tulla siirretyksi kansioon Vakiväki.

Näin kotoisesti sitä rekrytointipolitiikkaa tässä firmassa harjoitetaan. Siirrellään työläisiä kansiosta toiseen kuin shakkinappuloita.

Huvittaa muuten, miten me Matin kanssa katsomme asioita ja työläisiämme eri silmin. Lupaavalla työläisellä oli cv:ssään Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoja sekä merkintä, että on armeijassa suorittanut jonkun ihme pioneerijutskan. Minä huusin kauhusta kohdassa pioneeri ja kiljuin, että vittu, miksi meille ei koskaan pyri kukaan aseistakieltäytyjä tai muu totaali.

Ja Matti kiljui kauhusta kohdassa yliopisto-opinnot.

Niin siitä, pitäisikö minunkin puhua blogissani Hannelesta kunnoittavalla käsitteellä Tikkinen. Kun kerta Eero Alénkin teititteli Pentti Linkolaa, mestariaan, päiväkirjojensa prologissa.

Tikkinen nimittäin särähtää mukavasti pohjoissavolaisten kuvataiteilijoiden korvaan. Vähän niin kuin Seppo Heikinheimo tietyissä korvissa. Tikkinen on käsite, joka sai muun muassa lapinlahtelaisen, nyt jo edesmenneen puutaiteilijan ja yläsavolaisen äiti Amman Raija Weisenbergin huutamaan kauhusta.

Kunnioitan Tikkistä elävänä legendana. En ole kelvollinen kantamaan edes hänen laahustaan, mutta puhelimensa voin viikoittain ladata saldolla, jotta pääsisimme keskustelemaan kirjallisuudesta. Nyt saldot ovat olleet katkolla, sillä meillä on ollut täällä hukka ja köyhyys.

Toivottavasti ensi tai seuraavalla viikolla helpottaa.

Bernard Malamudin Dubinin elämät löysin omasta hyllystäni. Hyvä, kaksoiskappale lähtee Tikkiselle heti, kun tämä työttömyyden kurjuus ja kiro päättyy. Työtönhän minä olen ollut. Käytännössä. Matti jaksottaisilla sairaus- ja kuntoutuslomillaan. Koska mitään ns. omaa tuloa ei itsellä enää ole, minut kai olisi laskettu työttömäksi, tajusin tässä yhtenä päivänä.

Kyllähän tällainen sidos toisiimme on kovempi kuin papin aamen tai siviilivihkiminen.

Optimaalimäärä puuroa

Sanokaa nyt siellä, että rouvan pitäisi oikolukea miehensä kirjoittama maksupostitaulukko. Mies kirjoitti sen kiireessä, joten lienee täynnä krjoitusvihreitä. Lisäksi pitäisi tehdä yksi suunnittelutarjous. Joutaahan tuota. Tässähän on vielä puoli päivää aikaa eikä ruoan laitollakaan ole kiire.

Toisaalta. Tänään taitaa ollakin Matin ruoanlaittovuoro. Voin ohjeistaa tätä lihamurekkeen tekoon. Maria toivoo, että murekkeeseen ei piiloteta vanhaa kaurapuuroa tai perunamuusia. Emme piilota, sillä Matti näkyy syöneensä aamupuuronsa kokonaan. On oppinut keittämään puuroa optimaalimäärän.

Eero Alénin Linkola-päiväkirjaan kyrpiintynyt Pertti Koskimies, jonka uudelleenpongasin nyky-Elonkehän avustajistosta - kirjoitti kelpo kuvauksen Suolla (Elonkehä 1/2014 s. 19-21). Suolla alkaa lupaavasti: "Parasta on, kun ei tapahdu mitään. Ei yhtään mitään. Silloin aikaa kerrankin piisaa yltäkylläisesti yksityiskohtiin."

Kuitenkin Pertti Koskimies on selvästi tykästynyt kalevalaiseen tekstipoljentoon: "Sinne se vajoaisi, sulaisi liekopuille luetun kohtalon mukaan molekyyli kerrallaan... tatadaa... tatadaa...." Höö, en tiedä. Liian runollista tekstiä minulle. Olen pikku näppärän kalikkaproosan ystävä.

Tykkään, kun teksti sanoo: klok, klok, klok. Kuin jääpalat. Teksti saisi olla yhtä kirkastakin. Pulkkinen ja Teppo Kulmala, melkeinpä ikätoverit muuten - ainakin 1960-luvun puolivälissä syntyneen näkökulmasta -, ovat minulle ongelmallisia. Koen heidän sumean logiikkansa sekavuutena, kuten Tikkinenkin - arvelen.

Ja sumea logiikkahan on seuraava: " Sumea logiikka on matemaattisen logiikan laajennus, jossa propositiolla on diskreetin totuusarvon (tosi ja epätosi) sijasta reaalinen totuusarvo suljetulla välillä nollasta yhteen."... "Sumea logiikka on kehitetty vastaamaan sumeiden järjestelmien tarpeita. Tällaisia ovat ne järjestelmät, joissa ei voida perinteisen logiikan tavoin tehdä suoria johtopäätöksiä oletuksista, koska ne eivät yleensä täysin vastaa tilanteen vaatimuksia." (se oli siivu wikipediaa) 

Pertti Koskimies syyttää Eero Alénia siitä, että tämä ei tee Pentti Linkolasta lintua tai jotain yksisarvista. Linkolan liepeillä päiväkirjoissa haisee koko ajan kala - ja millainen kala. Löyhkäävä kala vielä kaiken muun groteskin, irvokkaan liioittelun, lisäksi.

Vihreä faskisti - kokoomuksen mieleen

Koskimies suitsuttaa Linkolaa Alén-kritiikissään niin, että tulee paha olo: "Niille, jotka eivät Linkolaa tunne, ei tämäkään kirja pysty avaamaan sitä ylivertaista luonnon ja ihmisen tuntijaa ja ystävää, joka hän kiistatta on. Ennen kaikkea hän on niitä harvoja koko kansakunnassa, joka sanoo suoraan, mitä ajattelee, yrittää viimeiseen asti elää, niin kuin ajattelee, ja ennen kaikkea uskaltaa ajatella loppuun saakka."

Olen itse haastatellut joskus 1990-luvulla Pentti Linkolaa. Tämä kävi alustamassa Siilinjärven yläasteella - muistaakseni. Linkola oli ihan jees, mukavan oloinen papparainen, mutta paremmin kuin mitä hän sanoi, muistan jonkun siilinjärveläisen keski-ikäisen opettajattaren.

Oli varmasti kokoomuslainen. Nuppi ja nuttura tutisten opettajatar julisti, kuinka kauheaa on, että sosiaalitoimisto joutuu maksamaan sosiaaliavustusten varassa olevien köyhien naisten kampaajakäynnit.

Arvelin jo silloin, että ne, jotka eniten saavat orgasmeja Linkolan ajatuksista, ovat joko avoimet- tai salakokoomuslaiset. He, parempiosaiset, legitimoivat ornitologilla mielitekonsa, että parasta olisi, jos köyhät söisivät nälkäänsä toisensa. Linkolan avulla osa sydämen kokoomuslaisista, kuten Iisalmen tohtori Loimulohi, saattavat vetää päähänsä vihreän naamarin.

Vihreyshän on niin raikasta.

Esikoinen Ruokaväylässä

Kävin Ruokaväylässä, Lapinlahden parhaassa kirjakaupassa, hypistelemässä Jari Tervon Esikoista. Kun saamme taloutemme taas tasapianoon, Tikkiselle lähtee Dubinin elämien kera Esikoinen Ruokaväylä-pokkarina. Varpaisjärven Siwan kirjavalikoimasta on muuten tullut aivan paska. Kävin siellä maanantaina toteamassa asian.

Tervon Esikoisessa erinomaista oli, että kirjailija kuvaa päähenkilön, ehkä jonkinlaisen alter egonsa, kommunisti-isää melko sympaattisena kaverina. Nyt tulee se hyperseksuaalinen kirjoituksen osuus, varokaa: Tervon Esikoisessa heräsin vasta siinä kohdassa, kun päähenkilö laski häpykarvojaan, olikohan niitä 11?

Minua eivät karvattomien pikku poikien ajatukset kiinnosta. Ja heti alkoi kiinnostaa, kun kirjailija laski omaelämäkerrallisen tapaisessa teoksessaan karvansa! Miltäs kuulostaisi sanontana? Kiinnostaa kuin Jari Tervo Nato Possun pyllynkarvat. Joka kirjoituksessa jotain uutta. Porvaripossuksi olenkin Jari Tervoa jo sanonut.

Esikoisesta välittyvä hellyys oli silmiin pistävää, sillä me, kommarit ja sosialistit, olemme tottuneet siihen, että meitä kuvataan kirjallisuudessa, kolumneissa ja muissa kirjoituksissa - mikäli ei täysin eristetä kuin vaaralliset bakteerit - lapsia aamupalana popsivina hirviöinä.

Lapsikin tajuaa, kuinka pahoja me olemme. Muistan ikuisesti, kuinka Anna Kuopion kaupunginteatterissa ollessamme katsoi näytelmää Rakkaat Rissaset ja kuiskasi minulle kauhuissaan: "Äiti, oletko sinä kommunisti." En käynyt silloin oikaisemaan, että jos nyt otetaan ihan vakavasti sekä vihreiden että vasemmiston taipumus suikaloitua ihan issekseen ohuen ohuiksi fraktioiksi - niin, että melkein jokaisella on oma puolue tai ainakin ikioma ryhmittymä -, olen ehkä kommunisti.

Ruokaväylässä luin uusimman Matti ja Liisa -lehden. Nyt sitä viitsiikin lukea, sillä toimittajistoon on tullut Juha Thitz, mies, joka osaa myös valokuvata. Sehän ei ole perinteisesti ollut Matti ja Liisa -lehden miesten erityisominaisuus. Päätoimittajilta valokuvaustaitoa ei ainakaan ole vaadittu.

Lehdessä oli erinomainen Vasen pätkä Thitziltä. Erinomainen Vasen pätkä oli siksi, että toimittaja, siis ihan SS-lehtiketjussa vakipaikalla (nykyään - n. 20 vuoden jälkeen) oleva toimittaja uskaltaa lausua sanan VASEMMISTOLIITTO. Kuulkaa kaikki. VASEMMISTOLIITTO ON MAINITTU MATTI JA LIISA –LEHDESSÄ.

SEURAAVAKSI THITZ VARMAAN KIRJOITTAA, ETTÄ SKP.

Vakavasti ottaen. Thitz sanoo, että Vasemmistoliitto älysi lähteä hallituksesta ennen kuin hallitus alkoi toteuttaa "kuntauudistustaan". Tai jotenkin ajatus meni niin. Sanamuotoa en muista. Minä olen tässä miettinyt, milloin uskallan alkaa nauraa Pohjois-Savon vasemmiston sähköpostilistalla täkäläisillä vassulimussulikuntauudistajille.

Kuntauudistuksestahan ottelimme listalla muun muassa Erkki-setä Kaikki Tietävä Virtasen kanssa. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että Erkki-setä Kaikki Tietävä Virtanen jäi kiinni siitä, että ei tiedä. Ja sekös otti aivoonsa. Koska Pentti Stranius kruunasi minut Vasemmistoliiton kuntasähköpostilistalla kamariseksin papittareksi, pääsin puolueessa ikuisiksi ajoiksi pannaan.

Nyt kun oli haku Vasemmistoliiton kunta-asioiden teemaryhmään, en päässyt. Pohjois-Savosta pääsi Iivo Polvi (vas.dinos.). Odotettavissa huikeita suoran ja uuden demokratian avauksia kunta-ajatusten Vantaalta.

Lähiruokaa pienissä erissä

Tervehdin ilolla Matti ja Liisa -lehden juttua lähiruoasta. Sellaisen keskus on tulossa Ruokaväylästä. Täydet pisteet ja lisään asiointiani kaupassa. Siellä nimittäin käyvät kaikki tatuoidut, navetalta tulleet lehmänkakalta haisevat, mustilaiset, krimit sekä minä - ja kaupan katolle voi puutarhatonttu tarvittaessa majoittua.

Meidän perhe on sankarillisesti koettanut tukea Lapinlahden lähiruoantuottajia. Viime kesänä ostimme puoli sikaa pikahälytyksellä facebookin kautta. Kaupan ehdoista emme puhuneet mitään. Niinpä saimme muun muassa noin viiden kilon suuruisen klöndän jauhelihaa, joka on pakasteessamme vieläkin.

Matti suunnittelee klöndän sahaamista Pimun ja Oskun ruoaksi. Jotain sille tulee tehdä, sillä pakastin pitää sulattaa tämän kesän lähimansikoita varten. Onneksi sianlihan tuottaja oli sentään vaivautunut teurastuttamaan sikansa. Jos ei olisi, mietin vieläkin, miten olisimme selviytyneet hommasta sian toisen puolikkaan ostajan kanssa.

Ostimme myös valtavan porkkanaerän takavuosina suoraan tuottajalta. Jokainen perheenjäsen söi kolme kiloa porkkanaa päivässä usean viikon ajan, sillä meillä ei ole tarvittavan kylmiä kellaritiloja lähiruokatoimintaan. Olimme porkkanaviikkojen jälkeen naamat oransseina - ja rusketuimme seuraavana sadekesänä mainiosti.

Rock´n´roll never dies

Jotta säilyttäisin katu-uskottomuuteni, kirjoituksessa pitää olla sekä seksiä (Jari Tervon karvat), väkivaltaa (lähiruoan suosijoiden sian teurastusorgiat) ja rock´n´rollia. Sitä on jo merkinnän otsikossa. Otsikko on peräisin elokuvasta Rock´n´roll never dias. Elokuva kertoi pikkuruisen kehitysvammaisen oloisesta nuoresta miehestä, josta SS-lehtien fasistikriitikko Marko Ahonen kirjoitti, että elokuvan päähenkilö on tyhmä.

Kirjoitin Ahoselle, joka kirjoittaa kyllä seksistä paremmin kuin minä, se tunnustettakoon tässä, vastineen, jossa sanoin, että lievä kehitysvamma on eri asia kuin tyhmyys. En muista, lisäsinkö vielä, että mielestäni toimittajat ovat tyhmintä maailmassa, mitä tiedän.

Elokuvan Rock´n´roll never dies avulla Mariani saattoi käsitellä vammaansa. Katsoimme sen yhdessä monta kertaa - melkein kyllästymiseen asti. Samuli Edelmanin elokuvassa laulamaa biisiä Kaikki ruoka on hyvää laulan vieläkin, kun pissikset narisevat kaalilaatikostani.

Eero Alénin Linkolan soutajan päiväkirja toimii kontrasteilla. Meinasi yrjö lentää, kun Linkola kertoo lastensa herkkua olleen kalan silmät - ja kun joku toi taloon tuliaiseksi suklaakonvehteja, eivät lapset ymmärtäneet konvehtien päälle mitään. Ne hävisivätkin "parempiin" suihin.

Anneli Jussila, se Elonkehän tyhmä päätoimittajatäti, paljasti työharjoittalijalle, että Pena rakastaa suklaata. Alén raataa kalastuksessa kuin paraskin suomenhevonen, sapuska on huonoa, hyvät kalat myyvään, huonot kalat syyvään. Mätä kala löyhkää ja joutuu pannulle.

Suvantokohtia päiväkirjassa oli, kun Linkola, Jussila ja Alén mussuttavat mustikkapiirakkaa tai kun Alén kuvaa salaisia suklaanostoreissujaan. Tiikerikakkukin tulee mainituksi aistillisin sanakääntein. Olen kirjassa sivulla 157. Kerron blogissani, jos sen lopussa tulee vielä herkkuja.