Pia Valkonen

Satuhäiden luokkakatse

Olisiko jo aika Alice Munron?

ti 10.6.2014

Tulin taas Lapinlahden kirjastoon naputtamaan yleisökonetta. Eilen oli Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki -kirjan eräpäivä ja joku kiltti lapinlahtelainen lukija oli sen lainasta palauttanut. Kirja löytyi nyt hyllystä. Piti se varastosta kysymäni viime viikolla, mutta tuli kiire kaupan kautta päästämään Marian Reeta-avustaja kotiin.

Kirjoitan Reetan nimeä kahdella tavalla. En ole varma, onko nimessä kaksi teetä vai yksi. Lausutaan Reeta. Tästä Maria on minulle monta kertaa huomauttanut.

Tiedän. Olen sietämätön pulisija. Löpertelen täällä blogissa kirjoitusaikeistani ja teistä tuntuu siltä, että en täytä lupauksiani. Nytkin te olette henkeänne pidätellen odottaneet, milloin vastaan Jonathan Frazénille tämän kirjoitukseen Nobel-voittaja Alice Munrosta esseekokoelmassa Yksin ja kaukana.

Kun Alice Munro sai Nobel-palkinnon, hankin kaikki käännetyt Munrot arkistooni - ja sain yliannostuksen. Munrot vain alkoivat tökkiä. Ei hän mielestäni huono kirjailja ole ja viisaskin varmaan on, mutta liika on liikaa. Nyt vasta hoipertelen Hyvän naisen rakkautta. Kun saan sen johonkin pisteeseen, vastaan Franzénille tietoisena siitä, ettäö Franzén irvuilee Munro-esseessään amerikkalaisille kirjallisuuskriitikoille tai kirjallisuuskirjoittelijoille.

 Palautin äsken kirjastoon Sirpa Alakosken Köyhän lokakuun ja Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian. Olen päättänyt pitää Hustvedtista rakkaan henkisen kirjallisuusveljeni Jussi Koskelan tähden. Viime viikolla soitin tälle vihaisena, että löysin luokittelemattomien sekalaisten kirjojen genrehyllystä Koskelan divarista peräisin olevan Venäläiset amerikkalaisen silmin.

Aloin tiukata Jussi-paralta, mihin hänen muuttoonsa tai hänen vanhempiensa muuttoon kirja liittyy. Jussi-parka, kirjallisuusveljelläni ei ole koskaan ollut samanlaista kalenteria päässään kuin minulla. Päässäni olevaan kalenteriin olen tallentanut ystävieni ja rakkaitteni muutot sekä avioerot ja yhteenmenot sekä lasten syntymät.

Jussin aikakäsityksessä on jopa samantekevää, erosiko hän Miraliisastaan 1990-luvulla tai Susannasta 2000-luvulla. Se taisi olla muuten 2010-luvulla. Jossain vaiheessa tiukkasävyistä puhelua Jussi puuskahti, että varmaan kannattaa soittaa väestörekisteriin, minkä muuton/eron/elämänmuutoksen vuoksi Venäläiset amerikkalaisen silmin on siirtynyt minulle kirjahyllyyn.

Kun pääsimme yli Jussin ahdistuksen päivämääristä, tulimme siihen tulokseen, että kirjadivari tuli Koskelan perheen pidettyä, kun muuttivat Männistössä yhdestä opiskelija-asuntolan asunnosta viereiseen taloon. Niin se täytyy olla!

Luokkakatse

Eilen aloin kirjoittaa kakkostelevision mainiosta formaatista Satuhäät. Se oli lempiohjelmani, kun menimme Matin kanssa yhdeksän vuotta sitten naimisiin. Olen sitä mieltä, että myös meidän häistämme olisi saanut hyvän jakson televisiosarjaan. Häissämme oli runsaasti tiedotusvälineväkeä: STT:n Pietarin kirjeenvaihtaja ja myöhempi oikeustoimittaja Riitta Turunen sekä silloin Pilkku tmi:n ja nykyisen Oy:n Marita Salonen sekä Kari Rajala.

Muita vieraita ei Lakeuden Ristissä Seinäjoella ollutkaan, sillä Matin mielestä kirkko on Suomen paras sisätila ja sen arkkitehtuuria ei kannata pilata turhilla ihmismassoilla. Varsinaiset juhlat järjestimme Lapualla Lapuan liikkeen perustajajäsenen Kustaa Tiitun kotitalossa. Viehättävä miljöö ja viehättäviä ihmisiä ne Tiitut.

Emme kovinkaan suuresti mainostaneet omaa punikkitaustaamme tai Matin korpikommunistista perintöä.

Nyt luin Anna-lehdestä, että ylempi keskiluokka ja luovan luokan niljakkeet, kuten Tuomas Enbuske, käyttävät sarjaa luokkainhonsa manifestoimiseen. Jos Tommi Melender on sitä mieltä, että todellisen kirjallisuusintellektuellin erottaa siitä, että hänellä ei ole yhtään Jonathan Franzénin esseeteostakaan hyllyssään, on Tuomas Enbuske sitä mieltä, että luovan luokan (niljakkeen) ja alaluokkaisen työväenluokan edustajan ero menee Vihreässä LM:ssä - sekä siinä myykö häänsä Anna-lehteen vaiko kakkostelkkariin Tosi-TV-sarjaan.

Tuomas Enbuske on twiitannut Satuhäistä muun muassa seuraavaa: "Hieltä haiseva jumppasali. Vihreää LM:ää vetävä morsian. Siideriä suoraan pullosta." (Anna 10/2014 6.3.2014 s. 22-24)

Anna oli haastatellut juttuun tiedotusvälinetutkijaa (media-sanaa en halua käyttää, sillä se on väärä muodoste) Mikko Hautakangasta. Hautakangas sanoi, että tosi-TV esittää taviksia, mikä tarkoittaa käytännössä alempaa keskiluokkaa tai työväenluokkaa.

Tosi tarinat osoittelivat

Alempaa keskiluokkaa, työväenluokkaa ja alaluokkaa on toki näytetty esimerkiksi dokumenttisarja Tosi Tarinoissa, mutta kummallisella tavalla Tosi Tarinat jäivät osoitteluksi. Tiedän tämän konkreettisesti, sillä lasteni biologisesta isästä, suomalaisen uuden työväenluokan edustajan venäläisestä maatalouslomittajastä teki Ylen Tom Östling Tosi Tarina -dokkarin vuonna 2007.

Tarkoitus Tosi Tarinoissa on hyvä. Dokumenttisarja halusi tuoda esille sellaisia ihmisiä, joita muuten ei keskiluokan olohuoneissa nähdä eikä etenkään haluta nähdä. Tämänkin koin konkreettisesti. Kun elin mamuperhe-elämää, kyläkutsuja ei meille juurikaan sadellut. Meitä ei haluttu ilmapiiriä pilaamaan.

En oikein osaa eritellä, miksi minulle jäi sellainen olo, että Tosi Tarinat olivat tehdyt katseella, joka katseli ylhäältä alas. Ehkä pidin meidänkin tuvassa pyörähtänyttä toimittaja Tom Östlingiä ärsyttävänä parempiosaisena, joka ei ole koskaan tehnyt "oikeaa työtä". Ehkä syy on näin banaali ja alhainen,.

Satuhäissä ja Maajussille morsiamessa tekijöiden katse tuntui lämpimältä. Etenkin Maajussille morsian -sarjan ensimmäisessä jaksossa toimittaja Heli Järvinen näytti vilpittömästi siltä, että olisi saattanut itsekin jäädä leppävirtalaiselle maatilalle emännäksi.

Ensimmäisissä jaksoissa ensimmäisissä osioissa oli mukana Antti Kärpänen Kärkölän Koukulta. Hänestä sarjassa puhuttiin erikoisena maalaisboheemina. Minä muistan Antti Kärpäsen Järvelän ala-asteen yhdistetyltä neljäs-viides-luokalta 1970-luvun lopulla. Poika oli hiljainen ja kuitenkin jotenkin vilkas. Ruskeatukkainen ja laiha.

Tiedotusvälinetutkija Mikko Hautakangas jatkaa lausuntoaan Annan haastattelussa erilaisista muuntumisleikeistä. Niissä alemman keskiluokan, työväenluokan ja alaluokan edustajilta hellästi riisutaan luokkatunnusmerkit: tyylitön meikki tai kammoittavat mekot.

Isotissisellä brittisosiologilla Beverley Skeggsillä olisi meille nyt kyllä asiaa. Hänen kirjansa Elävä luokka näyttää Vastapainon sivuilla tulevan ulos toukokuussa 2014. Nyt on jo kesäkuu 2014 eikä kirja ole postilaatikkooni putkahtanut, vaikka olen sen ennakkotilannut jo vuosia sitten.

Kopioin tähän nopeasti, mitä Elävästä luokasta muuten Vastapainon sivulla sanotaan ja lähden Ruokaväylään, Lapinlahden parhaaseen kirjakauppaan, ostamaan kahvia ja tytöille jotain aamiaista (kello on 13.30!). Matti on pihassa, joten Marian Reeta pääsi lähtemään ajoissa. Koska Matti kuitenkin tahtoo kohta lennähtää jonnekin, pitää minun purjehtia kaupan kautta kotiin.

Roiskautan kirjoitukseni nettiin kaikkine kirjoitusvirheineni, sillä tässä välissä keskustelin antoisasti Lapinlahden kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa eilen tarkastuslautakunnassa hyväksymästämme arviointikertomuksesta ja siitä, heilutteleeko tilintarkastaja tarkastuslautakuntaa vai toisin päin.

Olen sitä mieltä, että tilintarkastaja saakin hieman heiluttaa meitä tarkastuslautakuntaa, jotta me tarkastuslautakunta saisimme vähän ytyä ja potkua (perseellemme). Mutta vain hieman.

Elävästä luokasta Vastapainon sivuilta:

"Luokkien on sanottu kadonneen, mutta luokkatutkimuksen elinvoimaisesta paluusta päätellen niitä on edelleen olemassa, joskin eri muodoissa kuin aiemmin. Beverley Skeggs edustaa luokkatutkimusta, jossa ei olla kiinnostuttu ihmisten tilastoimisesta eri luokkiin. Hän lähestyy yhteiskuntaluokkia kulttuurin ja arvottamisen näkökulmista talouteen perustuvien luokittelujen asemesta.

Skeggs tarkastelee sitä, kuinka tietyistä ryhmistä tulee kulttuurisesti määritettyjä: millä tavalla määrittely ja symbolointi tapahtuvat? Miten joistakin kulttuurin osista tulee hyviä ja arvokkaita, toisista pahoja ja arvottomia? Miksi luokittelu on ylipäänsä meidän tapamme ymmärtää nykyaikaa? Hän analysoi myös sitä, kuinka tällaisten määrittelyjen kautta rakennetaan yhteiskunnallisia luokkia ja millä tavalla niitä arvotetaan. Arvottamista ja määrittelyä harjoitetaan sekä suorasti että epäsuorasti niin populaarikulttuurissa, poliittisessa retoriikassa kuin akateemisessa tutkimuksessakin. Kulttuurissa arvottomina pidettyjen luokkien avulla muiden on mahdollista tunnistaa oma erilaisuutensa ja sitä kautta oma arvonsa, sekä taloudellinen että moraalinen.

Skeggs on tuonut luokkatutkimukseen uusia metodologisia ja teoreettisia avauksia, jotka ovat merkinneet läpimurtoa luokkatutkimuksen alueella. Beverley Skeggs toimii sosiologian professorina Isossa-Britanniassa Lontoon yliopiston Goldsmiths’ Collegessa. Kirjassa on Beverley Skeggsin uusi esipuhe suomalaiseen laitokseen sekä Anu-Hanna Anttilan jälkisanat."

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi