Huulet liikkuvat kuin itsestään

Sanottavaa ei löydy - vussulimiespoliitikot, kuulkaa tätä!

ke 28.5.2014

Eilen illalla oli tuttu "Ville" Ajankohtaisessa Kakkosessa. Toimittaja seurasi muutamia Nyt saa riittää -miekkariin valmistautuvia. Erityisesti ilahdutti varpuluutamummo, joka puhui miekkarissa omaishoitajien asiaa. Pongasin miekkarivideoilta pyörätuolilla liikkuvan ja ajattelin, että seuraavassa suuressa NSR-miekkarissa to 4.9.2014 ei saa olla päällekkäin Marian ratsastusterapiaa ja vammaisneuvoston kokousta.

Seuraavaan suureen NSR-miekkariin tulee viestiä TTIP-sopimuksesta, EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksestakin. Jostain kumman syystä toimittajat eivät huomanneet kuin parin sekunnin ajan Ylen uutisten päälähetyksessä, että samaan aikaan, kun Helsingissä anarkistit tulivat läpi eduskuntatalon portaiden eteen kannettujen mellakka-aitojen, kerääntyi tuhat ihmistä Kiasman ja Musiikkitalon väliin.

"TTIP-verkosto järjestää EU:n ja USA:n vapaakauppaneuvottelujen keskeyttämistä vaativan mielenosoituksen perjantaina 23.5.2014 klo 15. TTIP-neuvotteluissa ei ole kyse vapaasta kaupasta, vaan vallan siirtämisestä valtioilta suuryrityksille. Vastakkain on kansalaisten ja monikansallisten yritysten etu, demokratia ja taloudellinen hyöty. MAI kaatui vuonna 1998 ja nyt on TTIP:n vuoro. Tule mukaan, tukeasi tarvitaan jälleen!" (tämän löysin nyt jälkikäteen Maan Ystävien sivuilta)

Ilmeisesti oli sattumaa, että miekkarit olivat päällekkäin. Ja eduskuntatalon portaiden mellakka-aidat olivat viritetyt juuri sen vuoksi, että ne kaadettiin ja saatiin rämisevää televisiokuvaa. Jos minä olisin ollut Susanna Kaukinen olisin verkottunut TTIP-verkostoon ja kaksi miekkaria olisivat voineet olla tavallaan samaa.

Ne, jotka olisivat halunneet jatkaa Musiikkitalon ja Kiasman edestä rämistelemään eduskuntatalon portaille, olisivat voineet niin tehdä. Mutta jospa to 4.9.2014. sitten.

Aikataika tai Aitakaita
hyökkää syyskuussa päälle

Taisimme muuten siirtää vammaisneuvoston syyskauden ensimmäisen kokouksen AikaTaika-perjantaista (pe 5.9.2014) seuraavaan perjantaihin. Yleensä olemme aloittaneet kokouskauden jo elokuussa, mutta vanhusneuvostoedustaja Pekka Turunen sanoi painokkaasti, että meinasi elokuussa pitää vielä lomaa aktiviteeteistaan.

Ymmärrettävää. Minähän riipisin Pekan vielä Meijerin toimintakeskus ry:n puheenjohtajaksikin, jos voisin. En aio itse jatkaa tämän vuoden jälkeen. Aikuisten oikeasti. Minustahan tuli toimintakeskus ry:n puheenjohtaja vahingossa. Ketään muuta ei ollut puheenjohtajaksi asettaa, kun syyskokoukseen tuli yllättävä käänne.

Olin paikalla sitä paitsi vain rivijäsenen ominaisuudessa ja olin luvannut harkita hallituksen varajäsenen paikkaa, jotta olisin voinut sivusta taas syöttää uusia ideoita ja sitten arvostella naama norsun vitulla, että kumma, kun ehdotukseni eivät mene läpi.

Politiikkaa nyt!

Tuttu "Ville" toi Iisalmeen Politiikkaa nyt! -runokiertueen, jossa sain herätyksen muun muassa JK Ihalaiseen ja Tapani Kinnuseen sekä siihen kolmanteen rosoiseen poliittiseen runoilijaan, jonka nimeä en koskaan muista. (Juha Kulmala oli Politiikkaa nyt! -runokiertueen kolmas mies. Gglasin nopeasti.)

Siihen asti olin pitänyt runoutta ujojen ja epäselvästi asiansa ilmaisevien mussuttajien hommana. Riisuin runoiltapäivässä miltein sukkahuosuni, kun Tapani Kinnunen veti yhdet mustat päähänsä ja lausui runon.

Hitto, vähän onnahteli edellinen kielikuva, mutta näitä pitää harjoitella. Runoilija-klovni lähetti iltasella seuraavan tekstarin: "Ojat salattu ja muakuapelj." Vastasin siihen aamulla: "Hieno uusi televisiosarja maalta Lapinlahden Yläpitkältä: 'Salatut ojat ja maakaapeli'. Meillä roikkuvat pyykit tänään pihalla 'Viimeistä päivää'." Vastaukseksi tuli saman tien: "Toinenkin uusi Ilman johtolankaa -versio maalta Yläpitkältä: Ìliman piikkilankoo - mulli ollu katteissa kaheksantoista tuntia'."

Demarit, demarit,
nuo epäpoliittiset pulut Lapinlahdella

Toveri Seniorivaikuttaja, jonka aseman vuoksi käytän hänestä Pekka Saurilta Vihreistä laseista varastamaani nimimerkkiä, varmaan kohta kyllästyy näihin postilaatikkoonsa ilmestyviin printteihin, mutta en lakkaa huolestumasta vasemmiston yhteistilasta.

Se on niin huono, että hörökorvainen porvaripulu Mickey Mouse Katainen sai EU-vaalien jälkeen aiheen irvuilla, että kokoomuksen suosio on suurempi kuin vasemmiston yhteensä. Toisaalta äärivasemmiston nousu ja radikaalien huudot eduskuntatalon portailta: "Jyrki, tuu ikkunaan!" ovat varmaankin kantautuneet (hallituksestakin) pakoon luikkivan pääministerimme korviin.

Jos eivät demarit nyt herää koomastaan, me, äärivasemmisto, nousemme ja kaadamme aidat.

Äsken kirjastin facebookiin kolme positiivista asiaa tästä aamusta. Nerkoon uusi oraakkeli Päivi Päivänsäde käski eilen kirjata facebookiin viikon ajan aamuisin kolme positiivista asiaa. Eilen kirjasin, että ihanaa, kun tällä viikolla kalenterissa ei ole mitään poliittista - ja tänä aamuna näköjään ensimmäisenä ajattelin poliittisia asioita.

Kirjoitin näin sekä omalle seinälleni että Lapinlahden lempparidemarini Pekka Turusen (pölödemari Matti Karppinenhan on poistanut minut ystävistään sen jälkeen, kun olin nimitellyt häntä tyhmäksi blogissani, nyt vasta huomasin. Olisin liimannut viestini hänenkin seinälleen.):

1) Ylen aamutelevisiossa oli tänä aamuna kolme demaria. No tästä nyt ei tule kolmea positiivista asiaa kerralla, sillä mukana oli myös Mikael Jungner.
2) Aamustudio demareista lempparein oli Arja Alho, joka toi esille, että muunkinlaiasta talouspolitiikkaa voi harjoittaa kuin Urpilaisen leikkaa, liimaa ja tapa nälkään.
3) Tarja Filatov yllätti. Puhui vain vähän itsestäänselvyyksiä liberaali-konservatiivi -jaottelusta, joka on kyllä niin kasaria, niin kasaria. Sitten sanoi sen, mitä olen ajatellut Lapinlahden demareista - DEMAREIDEN JÄRJESTÖKONE ON HUONOSSA KUNNOSSA. PAIKALLISTASOLLA POLIITTISET TOIMIJAT PUUHASTELEVAT MITÄ SATTUU SENIORITANSSISTA ALKAEN. Demareiden paikallispolitiikasta puuttuu politiikka. Haloo, Lapinlahden demarit, mitä minä olen sanonut? Ei persujen kollektiivinen vihaaminen auta yhtään mitään, kun tarttis nyt miettiä vakavasti, miksi vasemmistolaisittain ajattelevat duunarit luulevat, että persut ajavat työväen asiaa. Eivät aja, sillä ajavat esim. EU:n täysin vapaita sisämarkkinoita.

Siilinjärveläistynyt kommunisti Susanna Rissanen vastasi, että on miettinyt samoja asioita ja myös sitä, että duunarit äänestävät myös kokoomusta, johon vastasin seuraavasti:

"Minä olen muuten kuullut sen sata kertaa, että miten voi olla yrittäjä ja kommari (mua pitävät kommarina täällä, en käy korjaamaan, että tosiasiassa olen sosialisti, kun katsoo asiaa porvarinäkökulmasta, me ollaan kaikki samaa äärilaitaa. Ihan jees niin.) Typerimmät ihmettelijät ovat pienyrittäjäkokoomusrouvia, jotka juuri ja juuri pysyvät hengissä. Eivät työllistä muuta kuin hädin tuskin itsensä. Haha, me sentään raksaliikkeessä työllistetään rakennustyöläisiä ja jäädään itse ilman palkkaa:D:D:D Mutta tämä kertoo meidän pienyrittäjienkin yhteiskunta-analyysin tasosta. Tekisi mieli sanoa näille kokoomusrouville, että lukekaa vittu kommunstinen manifesti. Siellä sanotaan, että kapitalismi pudottaa pikku porvaristosta koko ajan sakkia lumpenproletariaattiin. Senhän ne kyllä ovat huomanneet ja sitä pelkäävät."

Ärräpäät-sähköpostilistallakin jatkuu EU-vaalianalyysi. Kirjoitan muuten aina Tapani Kaakkuriniemen tahdon vastaisesti, että EU enkä Eu, mutta se johtuu siitä, että EU:n kirjoittaminen on helpompaa, kun ei tartte nopeasti ottaa pikkurilliä pois shiftin päältä.

Ärräpäät-sulkeisympyrän omistaja (Heikki Typpö meidät nimesi, mullakin on ikävä terävää työläisraastinrautaa Heikki-setää) Pentti Stranius kiteytti blogimerkinnässään Vasemman laidan vahvat naiset muun muassa minun ajatukseni vussukkamiehistä:

"Onhan vasureissa iso liuta osaavia ja nuoria miespoliitikkojakin, en kiellä, aina puoluejohtajaa myöten. Mutta usein juuri miehet ovat kovasti esillä, huulet liikkuvat kuin itsestään, vaikka oikeaa sanottavaa ja sanomaa ei tahdo löytyä. Ammattipoliitikon ”rooli” ja takki vedetään päälle heti kun Arkadian ovi aukenee!" http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/vasemman-laidan-vahvat-naiset/

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi