Pia Valkonen

Suomi, Nato, Venäjä

Oliko meillä gestapo keskuudessamme lauantaina?

ti 13.5.2014

Marian invataksikuljettajan syntymäpäivä. Synttärilahja meni jonnekin piiloon. Minun pitää piilottaa täällä kaikki herkut itseltänikin ja tänä aamuna en löytänyt koko lahjaa.

Aloitin eilen illalla tytöille värkkäämäni monimutkaisen possunuudeliwokin jälkeen Suomen puolustusministeriön Venäjä-selonteon Muutosten Venäjä. Selonteon taustalla ovat puolustusvoimien tutkimusjohtaja Juha Martelius sekä viestintäjohtaja Jyrki Iivonen. Iivosen luennoilla olinkin opiskeluaikana.

Luennot olivat osa kansainvälisen politiikan opintojani ja ne käsittelivät perusteellisesti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen hallintoa ja Neuvostoliiton ajankohtaispoliittisia kysymyksiä. Vaikka joskus on tupannut hymyilyttämään, mitä kaikkea sitä tuli opiskeltuakaan, josta näillä lakeuksilla kukaan ei ole minulta kysynyt, on niistä ollut kuitenkin jotain iloa ja hyötyäkin.

Jos olisin Lapinlahden Venäjä-seuran puheenjohtaja eikä taustallani olisi kansainvälisen politiikan opintoja, en olisi ehkä uskaltanut sohaista Nato-keskusteluun postissani. Ilmeisesti kysymykset pyyhkivät totaalisesti paikallislehtien toimittajien ponnareiden yli, sillä keskustelumme ei heitä kiinnostanut.

Mutta väliäkö hällä. Omapa on häpeänsä. Me opimme. Ei meitä niin kovasti haittaa, että virkatoimittajat eivät halua oppia.

En ole vielä kirjoittanut lauantain keskustelusta täällä mitään. Kirjoitin vain sen, että tarjolla oli Hannulan Ullan leipomia Suomi, Nato, Venäjä -teemapullia. Kirjoitan keskustelusta vähittäin. Lueskelen ensin esimerkiksi puolustusministeriön raportin, jonka minun olisi ehdottomasti pitänyt lukea jo ennen lauantain keskustelua, kun kerta juontaja siinä olin.

Katson ehkä myös Ylen areenalta Ajankohtaisen Kakkosen Venäjä-illan. Jos ehdin. Ohjelman katseluaikaa on jäljellä enää kaksi päivää.

Tänään paljastan sen, mikä jäi askarruttamaan ja josta eilen eri puolille soittelinkin. Ok, olimme jossain vaiheessa keskustelua kaikki vaipumassa nirvanaan ja ilmeisesti EU-ehdokas Hannu Hyvönen kyllästyi televisiokameransa takana unettavaan tunnelmaan ja päätti herättää meidät.

Hyvösellä oli niin sanotusti kovat piipussa ja yht'äkkiä tilanne oli kuin gestapon kuulusteluissa. Ei puuttunut kuin valaisin, joka olisi kohdistettu kulloiseenkin alustajaan - lukion aulaan emme saaneet kunnon valoa - ja Hyvönen nousi yleisön joukosta kuin pappi Aulis Sallisen oopperassa Punainen viiva.

Olen aivan samaa mieltä kuin Hyvönen Natosta ja USA:sta uusimperialistisena maailmanpoliisina, mutta tarkoituksenamme oli kyllä keskustella. Keskustelun lopuksi kaikki vapisivat tuoleillaan kuin haavanlehdet. Kärsimme anafylaktisesta sokista. Oikeassaolija vei meiltä hapen.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi