Peruin Hesarin ja lähden Turkkiin

la 5.4.2014

Maksoin toissapäivänä laskuja. Tilille jäi 58 euroa. Hesarin tilauksen uudistaminen olisi maksanut 56,40 euroa. Jos olisin sen maksanut, Matille olisi jäänyt ensi viikolle käyttörahaa 1,60 euroa.

Pakastimessa on kyllä Meijerin Seisakkeen mykykeittoa ja kaapissa hernekeittopurkkeja. Kissalle ostin annospusseja pitkälle huhtikuuhun, jos sattuisimme vaikka jäämään Annan kanssa Turkkiin. Pimu saa luvan elää pakastetulla jauhelihalla. Mutta on se karua panna mies elämään viikon 1,60 eurolla, vaikka tämä ei polta eikä käytä kaljaakaan.

Olin vähällä panna Hesarin tilauksen poikki viime keväänä Pentikäisen potkujen aikaan. Jonotin jo asiakaspalveluun, mutta siellä kaikki olivat varattuja. Tuumasin keskukselle toisella yrittämällä, että varmasti muutkin panevat tilauksia nyt puhelimitse poikki. Keskus tuumasi, että näin saattaa olla.

Päätoimittaja Pentikäinen oli kyllä-Nato-mies, mutta hänen yliöissään oli välillä sellaista urbaanipiireihin soveltumatonta yllättävyyttä. Saattoi kirjoittaa, että Raamatun säkeet olivat aikansa tekstareita. 156 merkkiin kun piti pusertaa olennainen. Tai saattoi kirjoittaa vieralevasta taiteilijasta Eero Järnefeltistä hämmentämässä Lapinlahden Väisälänmäen Suurten Puurusten perhedynamiikkaa.

"Järnefelt asui perheineen Rannan-Puurulan tilalla ja ystävystyi paikallisten kanssa. Kirjassa arvioidaan, että hänellä ja talon emännällä Johanna Puurusella olisi ollut "pientä säpinää". http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1349490839700

Kyllähän siitä jo voi potkut saada, että Hesarin yliössä mainitsee täysin provinsiaalisen Lapinlahden sekä vielä päälle päätteeksi Martikkalan kaukakylän. Ei sen väliä, vaikka on natomies, kunhan ei mainitse maalaisia kirjoituksissaan.

Pentikäisen potkujen jälkeen lehti on imuroinut ilmeisesti kaikki Suomen natomieliset mussuttajat riveihinsä. Kaius Niemi kirjoittaa koukeroisesti sadasta ihanasta ja värisyttävästä tavasta liittyä Natoon ja samaa rataa loputtomiin. Outo ilmiö. Hesarin kolumnistien joukkoon on lisäksi ilmestynyt Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio, jonka viimeisin kirjoitus otsikolla "Tyhmyys ei ole aatteellisuutta" kuvastaa vain ja ainoastaan sitä, miten tautisen pihalla Rautio-parka yhdessä Hesarinsa kanssa ovat uudesta vasemmistosta.

Maaliskuussa Rautio käännähtäytyi Naton kannalle. No siksi hänet lienee joukkoon rekrytoitu. Näppärää.

Rautio toistaa tyhmässä tyhmyyskolumnissaan sitä samaa lätinää, mitä on toistanut maailman sivu. Vasemmistoliitossa ei ole muuta omaperäistä kuin stalinistit. Kusarista tämä lähti sen vuoksi, ettei tullut toimeen historiattoman Suvi-Anne Siimeksen kanssa. Rautiota lukiessa tulee samanlainen olo kuin keskustellessa lapinlahtelaisen pikku politiikan kolmoisloikkarin Antti Hämäläisen kanssa. Kummallisia argumentteja, välillä osuu asiaan ja välillä ampuu niin totaalisen ohi, että tuntuu kuin olisi toiselta planeetalta.

Uusvasemmistolainen Pia Lohikoski (vas. EU-ehdokas) kiteyttää Raution hyvin facebookissa. Kun Rautio lähti Kusarista Suvi-Anne Siimeksen takia, Kusarin taso nousi. Kun Suvi-Anne Siimes lähti Vasemmistoliitosta, puolueen taso nousi. Tai puolue pääsi vasemmistolaistumaan taas.

Li Andersson (vas. tuleva pj.) tuumasi facebookissa, että Hesari on katkeroituneiden keski-ikäisten miestoimittajien hautausmaa. Näin surullisesti se taitaa tupata olemaan. Toimittajien joukossa on jokunen höperö blondi, joka liukkaasti toistelee sopeuttaminenkestävyysvajeläpäläpälää. Toivoin jossain vaiheessa salaisesti, että Ylen aamutelkkariin päässyt Hesari-toistaja- juhasipiläpyllistääniinraikkaastidemokratialle-naikkonen olisi ollut huippusatiirikko, mutta ei se tainnut niin ollakaan.

Rytmiä pitää muuttaa

Elämäni on järjestynyt niin pitkän aikaa, että perjantaisin tyhjennämme etanapostiliaatikon ja luen kauhealla höyryllä perjantai-iltana ensin Tiekkarin, sitten Kusarin, joka toinen perjantai Vihreän Langan ja viikolla laatikkoon kasautuneet Maaseudun Tulevaisuudet.

Lauantain siivoan ja pesen pyykkiä. Sunnuntaina hiiviskentelen navettatakki (Matin mielipide beigestä välikausitakistani) päällä ja Matin työsaappaat jalassa lehtilaatikolle hakemaan Hesarin. Aina välillä joudun naputtamaan siitä, että mies ei pane saappaitaan perjantaina patterille kuivumaan.

Joskus työsaappaat tuntuvat paljaita jalkoja vasten iljettävän hikisiltä. Matti vain tuumaa, että saanpa siinä tuta, miltä tuntuu työläisen hiki.

Pitkän aikaa olen lukenut sunnuntain Hesaria camp-mielessä. Nauran hervottomana itsekseni, kun vaikkapa toimittaja Jussi Konttinen jotenkin vaivautuneesti kirjoittaa Putinin kannattajien olevan provinsiaalisia proletaareja.

Kun Venäjällä olisi tuoretta ja ihanaa urbaania ylempää ja rikasta keskiluokkaakin Hesarin toimittajien iloksi. Paska maa, kun sieltä vielä löytyvät ne kamalat provinsiaaliset proletaaritkin. Nyt Pekka Hakala lähti Venäjän-kirjeenvaihtajaksi. Lupaavaa oli Hakalan Lenin-sitaatti alkukolumnissa sekä se, että joskus lehden Työelämä-sivuilla vilahti Kommunistisen työväenpuolueen logo.

Tosin Hakala oli heti komennuksensa alkuun kuullut junassa Neuvostoliitto-myönteisen kommentin. Hakalan pää kolahti neukkuonnellisuusmuuriin, klonks. Tottahan sellainen on jälkikäteistä nostalgiaa. Eihän nyt kukaan oikeasti voi olla sitä, mieltä, että ennen oli paremmin, kun joka taloudessa ei ollutkaan kolmea autoa.

Jollain lailla huvittavaa on, että Hesari toisaalta propagoi kohtuullista kaupunkilaiselämäntapaa kokonaan ilman autoa. Ainoa oikea aate on loiva ja hyvien punaviinien vihreys.

Ehkä teen niin, että perjantaina tyhjennän etanapostilaatikosta vasemmiston ja vihreät lehdet sekä jätän sunnuntain makupaloiksi viikon Maaseudun Tulevaisuudet. Kun kirjoitin Hesarin asiakaspalveluun erokirjeeni lehdestä, tunsin itseni kummallisella tavalla vapaaksi.

Miksi maksaisin siitä suolaiset rahat, että pääsen nauramaan Hesarin toimittajille? Voin tehdä sen facebookissa, sillä siellä somekaverini nostavat esille parhaat Hesari-vitsit ihan ilmaiseksi.