
pe 25.4.2014
Ajattelen kahta asiaa yhtä aikaa: Leo Jokelan biisiä Nuoret radikaalit sekä hermeneutiikkaa. Aikaa minulla on noin seitsemän minuuttia, sillä Maria tulee nykyään perjantaisin kello 12 koulusta. Iltapäivällä taas Pielavedelle ratsastusterapiaan.
Hih, tää on mainio:
"Hei kaikki, nuoret ratikaalit!
kaatetaan pian taantumuksen valta,
on meidän varmaan ensi vaalit
untergroundit kun nousee maan alta."
"Kohta alkaa täällä toinen malli...
"Kyllä näin on jätkät, sano Rannajärvi,
Ollaan sen verran härmästä, JEP!
"PERKELE PANNAAN ASIAT PAIKOILLEEN!"
Kuuntelin biisin kulkuriveljeni-Jounin suosituksesta. Koska aamulla törmäsin Tarmo Kunnaksen Fasismin lumouksessa hermeneutiikkaan ja mietin koko aamun asiaa, kirjoitan jossain käänteessä itselleni Nuorten ratikaalien sanat ylös ja tulkitsen niitä hermeneuttisesti.
"Hermeneuttisella menetelmällä pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisen toimintaa, kulttuuria tai tekstiä ja selvittämään merkityksiä. Hermeneuttista menetelmää käytetään humanistisissa tieteissä ja yhteiskuntatieteissä. Käsitteellä hermeneuttinen kehä kuvataan sitä, kuinka totuutta jatkuvasti lähestytään."
PERKELE PANNAAN ASIAT PAIKOILLEEN!
Oikeastaan aamun otsikon olisi pitänyt olla: "Kylläpä Heikki Patomäkeä on helppo myydä!" Minäkö muka inhoaisin myyntiä? Kunha on hyvä artikkeli myytävänä... Nyt soi puhelin.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]