Islam arjessa ja asiakastyössä

Pentikäisen Luottamus

ke 12.3.2014

Olin eilen Iisalmessa Islam arjessa ja asiakastyössä -koulutuspäivässä. Kouluttajana oli sosiologian professori M´hammed Sabour.

Päivän järjesti Itä-Suomen yliopiston INTOA-hanke. Vaikka luulin tietäväni islamista lähestulkoon kaiken sen perusteella, että olen harkinnut Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin miekka: Idän ja lännen konfliktien historian lukemista, tuli koulutuksessa kuitenkin uusia ajatuksia.

Koulutus sattui sikälikin hyvään saumaan, että firmassa on nyt kolmatta viikkoa harjoittelemassa marokkolaistaustainen raksatyöopiskelija Ysaolta. Tälläkin hetkellä kuorii toisen, suomalaisen harjoittelijan, kanssa hirsiä pihassa.

Istuin koulutuksen toisen puoliskon Ysaon laatukouluttajamme Mervi Hakulisen kanssa. Mervi tuumasi, että Lapinlahdella on väestöön nähden paljon ulkomaalaistaustaisia. Totta. Lapinlahdella asuu 158 mamua ja esimerkiksi Kiuruvedellä vain 75. Lapinlahden asukasluku on nyt Varpaisjärven kunnanyhdistämisen jälkeen 10 166 ja Kiuruveden 8 847.

Aloin tarkastella kotikuntaani taas hieman innostuneemmin. Jospa paljot mamut tekisivät tästä paikkakunnasta edes siedettävän.

Uskontokuntien kirjo täällä on myös varsin multituudi jo ilman muslimejakin, mikä plussaksi Lapinlahdelle luettakoon. Äsken kävi kaksi mukavaa Jehovan todistajaa. Jehovan todistajien työskentelyä ei voi kuin ihailla. Raamattuopetus tuodaan ihmisten koteihin ja opettajat nivovat oman ohjelmansa opetettavien elämäntilanteen mukaan.

Helluntaiseurakunta on nuorekas ja dynaaminen. On luterilaisuuden eri nyanssit, ainakin yksi zarahustralainen ja karjalaisortodoksit, jotka tosin ovat niin etninen porukka, etten minä käännynnäisenä löytänyt sieltä ummaani, yhteisöäni.

"Umma (arab. أمة‎) on islamiin uskovien yhteisö, joka konkreettisesti tarkoittaa samassa moskeijassa käyviä ihmisiä ja on verrattavissa kristinuskon seurakuntaan." (wikipedian kertomaa)

Umman löytämisestä on paljolti kyse. Koska en ole löytänyt Lapinlahdelta oikein "samassa moskeijassa" käyviä, olen pisteliäs, tuskainen ja joskus epätoivoinen. Ehkä olen tässä asiassa toivoton snobi ja läheisteni suhteen loppujen lopuksi nirso. Minulle ei kelpaa mikään valmis monoliittiumma, vaan napsin ihmisiä lähelleni sieltä sun täältä. (Varo vain, uusi Heikkiseni!) Enkä suostu enää yhtään ponnistelemaan sen eteen, että pitäisin ihmisistä, joista en oikeasti pidä. (Ei taida oikein olla hyvä piirre poliitikolle. No, eipä minua juuri kukaan äänestäkään:D Tai äänestää - just ne, joiden toivonkin itseäni äänestävän.)

Ehkä olen taipuvainen ajattelemaan, kuten Yrjö Kallinen ajatteli vapauduttuaan vankileiriltä ja läpäistyään Tammisaaren (vankileiri)yliopiston: ” ...en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi."

Olen roikuskennellut myös Raija Weisenbergin äiti ammalaisten piirissä. Toivottavasti värikäs naisjoukko ei jätä Lapinlahtea, kun pää-äiti on nyt kuollut. Itse asiassa ei jätäkään. Arja-Liisa Landén on luvannut 3. elokuuta 2014 pitää Luovassa Puussa Naisjumalattaret -session.

Olen varmasti siihen porukkaan liian epähenkistynyt, tasamaan tallaaja ja välillä tunsin oloni epämukavaksi - kaipasin sitä Aaro Heikkisen huomaamaa kapitalismin analyysiä -, mutta maailmankuva laajeni. (Että täälläkin! Viheliäisessä pers´lävessä on tällaista porukkaa, nojoo, anteeksi.).

Äiti Ammalaisilla on selvästi synkretistinen perusta ja olenkin nyt monen vuoden ajan miettinyt, miksi ortodoksien Suuressa ekteniassa rukoillaan kaiken yhdistymisen puolesta, mutta käytännössä, jos joku sanoo sanan synkretismi tai yhdentyminen, tulee nopeasti orarista kintuille.

Islam arjessa ja asiakastyössä -koulutus oli samassa Iisalmen kulttuurikeskuksen tilassa kuin Mikael Pentikäisen Luottamus-Eu-tilaisuus. Matti ei päässyt maanantaina Pentikäistä kuulemaan Lapinlahdelle, mutta onnistui eilen järjestämään itsensä Iisalmeen.

Onnistuimme jopa tapaamaan aviomiehen kanssa iltapäiväkahvien merkeissä. Kun läksin islamkoulutuksesta, Matti soitti, että on K-Citymarketin Nesteellä tankkaamassa. Sanoin, että odota siinä ja ajoin Citymarketiin kahville.

PS. Miksen googlannut eilen ennen koulutusta tätä marokkolaisheppua? Tyypin väikkärin on ohjannut itse Pierre Bordieu: "Suomeen Sabour muutti vuonna 1976. Akateemiset opinnot hän aloitti Jyväskylän ja Joensuun yliopistoissa vuonna 1977. Suomen akatamian kehitysmaatutkimuksen hankkeessa hän teki arabiälymystön identiteettiä ja vieraantumista käsittelevän lisensiaattitutkimuksensa ja väitöskirjansa. Homo Academicus Arabicus nimen saaneella väitöskirjalla oli vahvat vaikutteet ranskalaisen Pierre Bourdieun ajattelusta. Bourdieu myös osin ohjasi Sabourin tutkimusta ja toimi esitarkastajana." http://fi.wikipedia.org/wiki/M%E2%80%99hammed_Sabour

Jahah ja sitten kysytte, kuka helvetin Pierre Bourdieu. Tyyppi on kirjoittanut paljon ja kaikenlaista, mutta tämä tulee panna lukulistalle: Bourdieu, Pierre: Vastatulet: Ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun. Alkuteos: Contre-feux: Propos pour servir à la résistance contre l'invasion néo-libérale, 1998. Suom. Tiina Arppe. Helsingissä: Otava, 1999.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi