Pia Valkonen

Kirjeitä oikeistolle ja Sharman persut

ma 31.3.2014

Maria tuli vietyä Mäntykankaan koulujaksolle Kuopioon. Koska tunnelma on apea, sillä nyt todella tuntuu siltä, että lapsi lähtee pian kotoa, tulin Siilinjärvelle kirjastoon kirjoittamaan. Kotiin ei vielä huvita mennä.Tämän päivän työt tuli tehtyä eilen. Muudan tarjous pitää tarkentaa, mutta ilman Matin apua se ei onnistu.

Kirjoitus lähtee nettiin kirjaston koneelta kirjoitusvirheineen. Koska blogissani ei ole oikeinkirjoitusohjelmaa, minulla on oma epämukava tapani tarkistaa kirjoitusvirheet. En tee sitä tässä, sillä Anna soitti juuri ja kysyi, koska tulen kotiin. Lähden kotiin tällä punaisella sekunnilla.

Tässä varsinainen blogiteksti ja anteeksi virheet skeä kielj´kömpelyyvet jo etukäteen:

Kuopiosta Tiedon jano -päivien Inton myyntipöydältä etsin ensimmäisenä käsiini Anna Kontulan Kirjeitä oikealle. Rosebudin pöytäliinalla oli Leena Sharman Ne, kohtaamisia perus-Suomessa. Kuinka ollakaan myös Sharman kirja lähti kirjapäiviltä mukaani. Luulin, että ehdin Sharman kirjaan jo tänään, muttei se niin mennytkään. Olen lukenut sitä Lieksa-lukuun asti, joten jatkan kirjan tänään illalla rauhassa loppuun.

Sharma on nostattanut näppylöitä Kusarin Kaasuputki-blogistissa Jani Järvisessä. Jos ei olisi nostattanut, en olisi koko kirjaa vilkaissutkaan. Kuitenkin olen jo sivulle 112 mennessä rankasti eri mieltä Kaasuputken kanssa. No, niin nyt te sanotte sieltä, että ala jo mennä ja anna tänne nyt se blogi.

Stranius, Kontula ja hegemonia

Pentti Stranius piti Kontulan oikeistokirjeissä ainoastaan kirjeestä, joka käsitteli hegemonian käsitettä. Hegenonia-kirje oli hyvä.

Hegemoniasta on paljolti kyse siinä, kun ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta täytä keskiluokan normeja tai eivät siihen yllä, joutuvat pyytämään keskiluokalta anteeksi olemistaan. Porvari on painanut kapitalismin syvälle korvien väliin. Jopa vasemmistolaisten korvien väliin.

Esimerkiksi se, kuka otetaan mukaan yhteiskuntaan - vaikkapa palkkaorjaksi, on satunnainen prosessi. Se, joka ei pääse, joutuu alvariinsa anomaan armoa. Anteeksi, että minulla on hoidettavanani pienet lapset. Anteeksi, että tahdon asua syrjäseudulle itse rakentamassani talossa. Anteeksi, mutta minulla on ikääntyvät vanhemmat. Anteeksi, että habitukseni ei miellytä. Anteeksi, että olen lihava. Anteeksi, etten jaksa koko aikaa hymyillä.

Anteeksi, että olen minä.

Pääsisinkö edes satunnaisiin keikkahommiin imuroimaan punaista mattoa, joka johtaa lentokoneen pisensluokan ovelta terminaaliin? Ai, sekään ei ole varmaa.

Flirttiä pitää olla

Kontulan kirjeet kirvoittivat Kusarissa otsikon: Kontula flirttailee oikeistolle. KU:n toimittaja Tuula Kärki oli ovela. Olin kyllä tietoinen, että Kontulalta on kirjeitä tulossa, mutta jotenkin hänen edellinen uskontokirjasensa ei sytyttänyt, vaikka piinallinen uskovainen olenkin. Uskontokirja oli vain jotenkin niin vaisu.

Luulin jo valmiiksi, että Kontulan oikeistokirjeetkin ovat vaisuja. Mutta olihan se luettava, kun kerta Kusari paljasti kirjassa olevan taustajuonteena se, että kirjeiden kirjoittaja vähitellen ihastuu kirjeiden saajaan. Totta kai mietin koko ajan, kuka vastaanottaja on.

Voihan se olla vaikka Petri Ahoniemi

Kirjeiden jälkisanoissa Kontula kiittää Petri Ahoniemeä. En saa nyt netistä ihan nopeasti selvää, mitä Ahoniemi tätä nykyä tekee, mutta olen muistavinani hänet ilmaisjakelulehti Tamperelaisen päätoimittajana 1980-luvulta. Ikään kuin Ahoniemi olisi saanut joltain feministiryhmältä kirjoituksistaan "Umpisepalus"-palkinnon.

Nyt menee muisteluksi ja vielä hataraksi sellaiseksi. Ihan kuin Ahoniemi olisi opettanut eräälle ystävättärelleni societen seurustelutapoja. Kysyin ystävättäreltäni, oliko tyyppi mahdollisesti ihan tosissaan, ja ystävättäreni vastasi: "Valitettavasti!"

Tämä kaikki on todellakin hämärää, hämärää ja epämääräistä. Mutta sain Ahoniemen googlatessa selville, että meidän vuoden 85-vuosimallin keltanokkatoimittajatutkintolaisten välittömän ihailun kohde Jari Niemeläkään ei ole enää Tamperelaisen päätoimittaja.

Niemelällä on edelleen toimittajatutkinto kesken ja hän on demareiden Tampereen kaupunginvaltuutettu. Tässä kohtaa sanon, että jumalauta, mistä näitä toimittajatutkinnon ja tiedotusopin opinnot kesken jättäneitä poikia oikein pukkaa. Miksi he etenevät urallaan?

Minä en etene, vaikka tutkinto on tehtynä jo kauan aikaa sitten ja sen jälkeen kaikkea muuta. Ehkä minulla on etupäässä väärä asenne.

Ahoniemi näkyy suomivan Suomea maailman toiselta laidalta Iltalehdessä. Ilmeisesti on käärinyt työläisten selkänahasta hyvät hynät ja kuvastaan päätellen näyttää ruskettuvan jossain paremman ilmaston maassa.

Anna Kontula käyttää oikeistokirjeissään kielikuvana porvarin punaisen maton puhdistamista satunnaisilla keikkatöillä. Ruskettunut Petri Ahoniemi Malediiveiltaan kertoo, kuinka jokaisen työläisen tulisi olla ylpeä duunariudestaan. Olen samaa mieltä.

Mutta se paskaduuni

Äitini Vieno Sorjonen (os. Tiusanen) sanoi aina, että kaikki työ on yhtä arvokasta ja kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia. Niinpä tulin siihen tulokseen, että omistavat porvarit, kuten 1970-luvulla olivat isäni ja äitini työnantajadynastia Multamäet, eivät ole sen parempia kuin me työväkikään.

Vaikka Multamäkiä piti puhutella viileän arvokkaasti ekonomiksi, metsänhoitajaksi, hammaslääkäriksi, farmaseutiksi ja professorskaksi, tulin siihen tulokseen, että myös isä ja äiti tekevät arvokasta työtä. Ilman titteleitä he huolehtivat siitä, että dynastian maaseuturesidenssissä oli nurmikko ajeltuna, polttopuita vajassa, hiekkakäytävät haravoituna sekä pystykorvat ruokittuna ja harjattuina.

Äidin ja isän tehtävänä oli lisäksi huolehtia myyrätutkija Asko Kaikusalolle tarpeeksi tutkittavia myyriä. Asuimmehan Helsingin yliopiston käyttämällä koetilalla.

Minulla oli satumainen ja maagisen realismin täyttämä lapsuus Kärkölän Järvelän Nummenkulman Vuorimaalla - kaukana lähellä Hollolan rajaa. Lahti - bisnescity ei myöskään ollut kovin kaukana. Tunnen Vuorimaan metsistä jokaisen sammalmättään ja saniaisen. Rakastan kynttiläkuusia ja Vuorimaan pihan tammia sekä vaahteroita.

(Miten nämä vaahterat pukkaavat nyt joka merkintääni?).

Niinpä en voi muuta kuin yhtyä Petri Ahoniemen nettikolumniin: http://ahoniemi.wordpress.com/2010/11/12/suomalainen-nuori-vieroksuu-paskaduunia/ Ahoniemi kirjoittaa seuraavasti: "Työläinenhän on ammattimies, hän rakentaa, siivoaa, korjaa ja pitää rakenteemme pystyssä."

Mutta kun tämä pöljä Ahoniemen porvari ymmärtää käsitteen paskaduuni ihan väärin.

Paskaduuni on sellaista, millä ei tule toimeen. Paskaduuni tarkoittaa työtä, joka pitää tekijänsä nälkärajalla.

Mitä porvari todellisuudessa haluaa?

Ahoniemi voi fiilistellä hiekkarannallaan ihan rauhassa sillä, että perustaa siivous- ja hoivayrityksen, mikäli nykyiset hyvin kannattavan oloiset pisnekset menevät pieleen. Tervetuloa tänne Suomeen vapaiden yrittäjien joukkoon. Tämä on mukavaa, sillä jos olisin nyt palkkaorja jossain kuppaisessa ilmaisjakelulehdessä, en istuisi tässä.

Mutta haasteita riittää, Petri Ahoniemi. Kestäisikö perseesi tai vatsalaukkusi toimeentulo-ongelmia ja vastuuta toisten ihmisten elämästä?

Lauantaina meillä tuvassa teputti rakennusalan ammattilainen, jolle meidän raksafirmassa on tarjolla vain satunnaisia keikkoja. Toivoi, että rahat ovat tilillään tänään, sillä käsillä on lainan lyhennyspäivä.

Rääkäisin kuin vittumainen akka ainakin - sehän on päätehtäväni tässä firmassa - että emme tiedä, onko se mahdollista. Laskujemme eräpäivät ovat vasta maanantaina ja osalle toimeksiantajista ei ole kirkastunut se, että laskuttaja toivoo suoritusta edes saatana samalla viikolla, kun eräpäivä on. Erityisesti ja synkästi vihaan pihiä ja samalla persaukista luovaa luokkaa.

He kun eivät ole tajunneet, että raksaduunarin palveluksista ei juuri kukaan kykene suoriutumaan kassavirralla. On, babyt, mentävä pankkiin ja otettava lainaa sen vessan tuunaamiseksi. Kun menee ottamaan lainaa ja maksaa rempasta inisemättä, nousee kiinteistön arvo.

Huvittaa, kun erään lapinlahtelaisen rakennusalan managerointiyrityksen sivuilla on kiukkuinen huomautus: Maksusta 80 prosenttia etukäteen, loput urakan valmistuttua; me emme rahoita asiakkaan projekteja.

Emme mekään, mutta joskus vaikuttaa siltä, että näin on.

Petri Ahoniemi, toivon, että arvostat oikeasti käytännön työläisiä, haalari-, moppi- ja hoivaessuduunareita. Arvostat muutenkin kuin puhumalla vähän pehmoisia blogissasi. Toivon, että arvostat heitä rahalla ja maksamalla laskusi mahdollisimman pientä vikinää päästäen.

Sitähän sen porvari todellisuudessa haluaa. Porvari haluaa Suomeen halpaa ja nöyrää työväenluokkaa. Olen rakennusalan yrittäjänä oppinut. Jos sopimuksen hiomisvaiheessa ellottaa, emme jatka sopimuksen hiomisvaihetta pidemmälle. Laskujen maksuvaiheen reklamoija-inisijät alamme oppia pikku hiljaa tunnistamaan.

Anna Kontula luokista

Joku Kansan Uutisten oikeistokirjejutun lukija sanoo, että Anna Kontulan luokka-analyysi oli puutteellinen. Minusta ei ollut. Olen samaa mieltä.

Vaikka luokkakysymys on loppujen lopuksi yksinkertainen. On vain kaksi luokkaa: pääoman omistajat ja työväenluokka. Samalla se on monimutkainen. Tai kysymys ei ole monimutkainen. Monimutkaiseksi luokkakysymyksen tekee ihmisten valistumattomuus, vasemmiston sovinnainen mussutus sekä joidenkin kansalaisten silkka tyhmyys.

Hikisesti maksettu omakotitalo ja velaksi hankittu kesämökki ei tee vielä omistavan luokan jäsentä. Ei muuten tee sekään, että kuuluu Lapinlahden yrittäjiin - ja omistaa tuotantovälineinä kasan alumiinisia rakennustelineitä, pari pakua, muulin ja trailerin.

Jo se monimutkaistaa kuviota, että työväenluokasta pudotetaan koko ajan väkeä ryysyköyhälistöön, lumpenproletariaattiin. Mitenkäs se ällöttävä uusliberaalidemari Juhana Vartiainen oli Raha ja talous -kirjan infossa sanonut : "Työttömiä tarvitaan raipaksi ja piiskuriksi..."

Jos et ole tarpeeksi nöyrä, putoat.

Eikä se ole tulokysymyskään. Keskiluokka on mielestäni lähinnä mielen tila. Siitä voi myös kieltäytyä. Jos joku haluaa samaistua porvaristoon ja olla keskiluokkainen ajatusmaailmaltaan, saa minun puolestani olla, kunhan minun ei tarvitse sellaisten parkojen kanssa aikaani tuhlata.

Kontula on vielä lisääntymisiässä

Anna Kontula oli Kirjeissään oikeistolle äärimmäisen ... hm ... jotenkin varovainen. Tutkijan tapaan hän tarkastelee asioita niin monesta näkökulmasta, että varovaisuus tuntui häiritsevältä. Toivoin, että nainen olisi täräyttänyt jotain todella mautonta. Tekisi kerrankin Jari Sarasvuot, kun tämä puhui radiossa paperityöläisestä mummojen pyllyn pyyhinnässä.

Kirjeiden sisäsiisteys ja hygieenisyys nostatti ärtymystäni. Ehkä porvarille pitää puhua sillä tavalla. Ehkä en vain tajua sitä. Sen sijaan kirjoittajan vähittäinen ihastuminen ja kirjoittamisestaan innostuminen ei nostanut niskakarvojani pystyyn. Ajattelin, että Anna Kontula on vielä lisääntymisiässä.

Ehkä asiaan tulee korjaus ajan myötä. Kun on 50-vuotias lihava ja vaihdevuosivaivainen täti-ihminen, kuten blogisti, ei - Luojan kiitos - tarvitse kantaa kokoaikaista huolta ylenmääräisestä miellyttävyydestään.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi