Pia Valkonen

Torakkana porvarin coctailissa

Kulttuurivihkojen viimeisimmästä
numerosta ja kivasta eilispäivästä

su 16.3.2014

Ärräpäät-sähköpostilistan Pentti Stranius kärttää meiltä listalaisilta kommentteja Kulttuurivihkojen viimeisimpään numeroon, joka käsittelee suuresti ja monin artikkelein kirkkoa ja valtiota.

Stranius haastatteli Kulttuurivihkoihin kirjailijaliiton puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista matkalla Joensuusta Iisalmeen lauantaina 18. tammikuuta. Tulivat molemmat Kirjallisuus ja yhteiskunta -tapahtumaan Joensuun kommunistitoverin Ari Sulopuiston kyydissä, joka minun tulee mainita tulevassa esseessäni. Toveri Sulopuiston omenapaistos ja muu rooli on ratkaiseva allekirjoittaneelle siihen, että elämässäni on olemassa käsite Minun Heikkiseni.

Eilen oli muuten päivä, jolloin viihdyin tällä paikkaseudulla. Marian ratsastusterapeutti soitti, että alkakeehan tulla. Maria makasi vielä siinä vaiheessa kuin mätä nakki, runttasin tytön ratsastusvehkeisiin ja autoon syöttämättä. Matkalla sovimme, että koukkaamme takaisin Pöljän Vitostuvan kebab-annoksen kautta.

Pielavedellä teki mieli istuskentelemaan ja aistimaan Pielaveen henkeä. Lestadiolainen leipomo oli mennyt kiinni kello 13, kirjasto oli mennyt kiinni kello 13 eikä uudistuneessa karvaranne-Pizzaliinassa ollut kahvia tai teetä hinnastossa. Pizzaliinaan pitää muuten vielä mennä joskus pizzalle. Nyt pizzeriaan mahtuu kunnolla pyörätuolin kera toisin kuin edelliseen tilaversioon, minkä myös totesin, kun kävin lukemassa hinnaston.

Menin Nesteelle. Nesteellä oli koolla Pielaveden parlamentti. Joukossa oli kummilapseni isä, jonka kanssa vaihdoimme pari sanaa yrittäjyyden iloista. Terapian jälkeen kävimme kuuntelemassa Pöljän parlamenttia Vitostuvalla. Puhuivat rakennusurakoista ja käänsin korvalehteni taaksepäin siinä lukiessani lauantain Hesaria ja juttua Pispalan irakilaisesta kirjailijasta Hassan Balimista.

Illalla kävivät pikapikaa Järveläiset hakemassa Helmiä meiltä, ehtivät istuakin muutaman minuutin. Puhuttiin siitä, että Maria voisi hakea Aholansaareen riparille, sillä Lapinlahden luterilaisen seurakunnan riparilla Mariaa vastassa ovat samat kiusaajat kuin koulussakin.

Aholansaareen tulevat riparilaiset eri puolilta Suomea. Yhteisö ei olisi valmiiksi rakennettu. Voisihan Maria lykätä riparia vuodella ja koettaa päästä samalle leirille kuin Helmi.

Keskiyöllä oli tullut lunta. Matti haki Annan lukiolta, kun tuli Salon-lentopalloturnauksestaan puoli kaksi. Olivat hävinneet joka pelin, mutta se on vain hyvä. Pitää oppia häviämäänkin.

Kirkko uuden edessä

Straniuksen juttu Kulttuurivihkoissa etenee Juhannustansseista Taivaslauluun (Kulttuurivihkot 1/2014 s. 40). Stranius lähetti taannoin sähköpostilistalaisille Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kritiikkinsä, josta en tietenkään muista mitään, sillä en ole kirjaa onnistunut luettavakseni saamaan.

Olen käynyt monta kertaa kirjastossa seuraamassa, kuinka monta ihmistä on Taivaslaulun jonossa. Eilen olisin Pielavedellä tarkistanut, olisiko jo hyllyssä, sillä sikäläisen kirjaston Taivaslaulun kahteen kappaleeseen on Rutakko-kirjastoverkon lyhin jono. Ei muuten olisi vieläkään ollut hyllyssä. Jonossa on vielä yksi varaaja.

Vasemmistolaiseksi itsensä asemoiva kirjailija Miina Supinen kirjoitti Imagen Taivaslaulu-kolumnissaan, että kirjan loppuratkaisu on sovinnainen. Voep olla. En sano mittää ennen kuin itse luen Rauhalan.

Entisvaimonsa mukaan Pentti Saarikoskesta voivoteltiin tämän viimeisinä vuosina, että olisi kääntynyt ortodoksiuskoon. Tuula-Liina Varis sanoo Kulttuurivihkojen haastattelussa, että Saarikoski ei ollut uskonvastainen, vaan kirkko-instituutiovastainen. Hän osui Valamon luostariin siinä vaiheessa, kun nykyinen ortodoksinen metropoliitta Ambrosius keräsi ympärilleen kulttuurihenkilöitä.

Tuula-Liina Varis huomaa, että jo 1980-luvulla, kun Saarikoski vielä hiimaili luostarissa elävien kirjoissa - kirjailija kuoli vuonna 1983 - luostarin romanttisuus alkoi hävitä kaupallisuudelle. Minä satuin osumaan metropoliitta Ambrosiuksen aloittelevien ortodoksien hoviin 1990-luvun alun Kuopiossa, mutta huomasin, etten kestä hovin hillittyä charmia.

En oikein ollut kotonani Ambron residenssissä. Lisäksi putosin joukosta sillä sekunnilla kuin lähellä kepua oleva toimittajamatroona Ylen Asta Partanen kysyi minulta, minne kirjoitan. Vastasin, että Kansan Uutisiin. Asta Partanen käänsi katseensa muualle eikä sen jälkeen sanonut minulle edes päivää, vaikka samoja lehdistöinfoja koluttiinkin. Tunsin itseni torakaksi porvarin coctailissa.

Yhdessä yhteiseksi hyväksi

Tuula-Liina Varis sanoo, että Saarikoski kiinnostui ortodoksisuudesta, koska ortodoksit eivät julista samalla tavalla tapaoppia kuin luterilaiset. Niinpä. Minä puolestani koin asenteen sellaisena epärehellisenä kaksinaisvalotuksena. Seuraa superupeaa esteettistä näytelmää nimeltä Pyhät Pidot, mutta pidä samalla turpasi tukossa.

Älä ajattele mitään, älä kysy mitään, älä ainakaan sano, mitä ajattelet. Kirjoitan kivoja Pashat on niin ihania -juttuja, jos olet toimittaja. Tuli muuten viimeisin Ortodoksiviesti. Ei voinut kuin huokaista luettuani pääkirjoituksen. Onneksi en ole minkään Solean päätoimittaja enää. Pääkirjoitus oli tyyliä blubblubblubbluu - mukavan pyöreätä ja kulmatonta tekstiä.

Kuuluisa ortodoksirusetti joka kappaleessa. Ja vielä kaiken lisäksi mairea sellainen: "...Yhdessä yhteiseksi hyväksi: Toivon, että tämä numero auttaa osaltaan meitä kaikkia eteenpäin suuressa paastossa, yhteisvoimin kohti kirkkomme suurinta juhlaa, pääsiäistä."

Mitähän muuten potkut saanut ortodoksinen päätoimittaja numero viisisataa, Kari M. Räntilä, nyt on? Hän teki varmasti liian aivan liian terävää Analogia, kun se piti lopettaa. Analogiahan lukivat kaikki kirkostaan kiinnostuneet jäsenet www.ortodoksi.netin kautta, sillä se oli seurakuntalehdistä kiinnostavin. Sata kertaa kiinnostavampi kuin päätoimittamani kuutosseurakuntien Solea.

Ja miten isä Hariton Räntilä meinaa selviytyä yhdessä yhteiseksi hyväksi? Ambrosius rohkaisee häntä näin yhteisen ortodoksisen asiakaslehden tekemiseen. Hienoa.

Taas lipsahdin ortodoksien pariin. Äh, jatkan teosofeista ja Yrjö Kallisesta.

Amman äiskä

Kirjoitin vähän aikaa sitten, että liikuin Raija Weisenbergin äitiammalaisten parissa Luovassa puussa ja tunsin itseni epämukavaksi. Upeata on, että joukko ei jätä Lapinlahtea, vaikka Lapinlahden Amman äiskä on nyt tuonilmaisissa. Menen kyllä Arja-Liisa Landénin sessioon ensi elokuussa, ellemme silloin ole Pietarissa.

Jokin siinä kuitenkin tökkii. Metsäinen nymfini Aaro Heikkinen arvelee, että kapitalismin analyysin puute tökkii. Niin. Minusta kapitalismia ei kuitenkaan oikein kaadeta sillä, että hymistään alkuääntä jossain ringissä tai viskotaan kukkia alttarin ympärillä niin hauskaa kuin se onkin.

No, tunsin minä oloni typeräksi 1980-luvun Tampereen yliopistofeministienkin liepeillä. En oikein tiennyt, mitä iloa naisen asemalle on työntää spekula juuri sinne. Minusta koko touhu oli kummallista kuu- ja kuukautismystiikkaa. Koetin seurata esimerkkiä tunnollisesti, mutta outoahan se oli.

Kyllä minä omat syyvyyteni tiesin ilman apuvälineitäkin. Enkä todellakaan päässyt sisään mihinkään spekularyhmään, kuten Presidentin kanslian käsikirjoittaja vihamiesi ja oikeistopunkkari Jyrki Lehtola sarjaan käsikirjoitti. Olin kuin Sacha Cohen elokuvassa Borat. Elokuvan päähenkilö joutuu keskelle hymyttömiä amerikkalaisfemakoita tiedostamispiiriin, jossa varmasti seuraavana olisi otettu esiin juuri spekulat.

Yrjö Kallinen oli teosofi. Hän korosti kaiken ykseyttä sekä yhteistä alkuperää. Se on hyvä periaate, jonka olen valmis allekirjoittamaan. Siinä mielessä uskontojen ja puolueiden väliset sekä sisäiset oppiriidat ovat lähinnä joutavia.

Kallisen mukaan korkein tavoittelemisen aihe ihmisen elämässä on valaistuminen. Minusta tässä kohtaa on jotain ällöttävän yksilökeskeistä. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että korkein tavoittelemisen arvoinen asia ihmisen elämässä on lisääntyminen, yhteisön ja ylipäätänsä elämän jatkuvuuden turvaaminen sekä siihen liittyvä hoiva.

Jos me kaikki vain tavoittelisimme yksilövalaistumista, jäisi moni asia tekemättä. Liikkuisimme kaikki noin puoli metriä maanpinnan yläpuolella ja halailisimme oikeistopalleroita.

Mitä tulee kirkon ja valtion eroon, mitä Kulttuurivihkojen viimeisin numero kovasti propagoi, sanon, että tjaah, ero käy minulle. Mutta toisaalta - ei minua niin kovasti haittaa, vaikkei instituutioita erotettaisikaan. Tasapuolisesti olisi turvattava kaikkien uskontokunniksi rekisteröityjen yhteisöjen verotusoikeus samalla näppärällä tavalla kuin se nyt on luterilaisille ja ortodokseille järjestetty.

Ei minua myöskään niin kovasti haittaa valtiokirkkojen lukumääräisesti runsas prelaattilauma, kuten se tuntui häiritsevän ultrauusliberaalin ajatuspaja RayQ:n Ville Lähdesmäkeä kirjailija Saara Henrikssonin tekemässä Kulttuurivihko-haastattelussa. Tälle RayQ:lle hihitin jo vähän aikaa sitten blogissani.

Nyt suorastaan ulvoin naurusta. Klikkasin RayQ:n sivustolla otsikkoa Ajattelua. Ajattelu oli isolla ja sen alapuolella vähän pienemmällä seuraava teksti: Alla teoreettisia viitekehyksiä, joiden avulla hedelmällinen kysyminen on helpompaa.

Kohdassa, jossa piti olla teoreettisia viitekehyksiä, oli vain surkeaa valkoista tyhjyyttä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi