Pia Valkonen

Moniavioiset miehet

Puna-mustalippuja Ukrainan kansannousussa

pe 14.3.2014

Eilen tirskahdin vähän kireästi, kun ensin olin möllöttänyt keittiön sohvalla aivottomana Kuningasvalittajaa tuijottaen ja sitten kun sain kammettua Marian vaivoin petiin, jaksoin lukea pätkän Matti Salmisen Yrjö Kallis-elämäkertaa Elämä & Totuus. Tirskahdukseni muistutti ehkä enemmän kirskahdusta, sillä Kallinen on varhaisessa poikamiesvaiheessaan määrittänyt itsensä moniavioiseksi.

Kirjoitin, että varhaisessa poikamiesvaiheessa, sillä Kallinen akoittui vasta 60-vuotiaana. Kypsyi myöhään, sanoisin.

On tämä Kallinen ollut aikamoinen pulunen. Näin hän kirjoittaa vuonna 1929:

"Vireähenkiselle miehelle nainen pikemminkin on kuin kirja, kuin runo, kuin musiikkikappale. Ja kukapa voisi rakastaa yhtä kirjaa rakastamatta kirjallisuutta yleensä tai harrasta ayhtä runoa harrastamatta runoutta, tai kukapa musiikinystävä tyytyisi yhteen ainoaan musiikkikappaleeseen? Ei kyllä mies on luonnostaan moniavioinen." (Matti Salminen: Yrjö Kallinen Elämä & totuus s. 114)

Kyllähän minä tässä vaiheessa elämäkertaa olen aivan sekaisin Kallisen Signeissä, Anneissa ja Auneissa, mutta että tämä hurja varmuus: Mies! Mies! Mies on luonnostaan moniavioinen.

Voi Jeesus Kristus. Enköhän ole nyt niin kyllästetty samalla sähköpostilistalla parisen vuotta Kiteen Punikin, tuon Pohjois-Karjalan evoluutiopsykologin Luojan armosta, kanssa olleena, että voin sanoa moniavioisuuden olevan sangen luonnollisen ilmiön.

Myös naisilla.

Eikös sitä kumpikin sukupuoli halua monentaa geeninsä? Ja sitä paitsi - eikös kaikki lasten teon ja lasten kasvattamisen ympärille tuotetut kulttuuris-sosiologis-uskonnolliset rakenteet pyri pitämään yhteisön koossa ja saattamaan elämää eteenpäin. Siinä mielessä sukupuolineutraalin avioliiton luulisi kelpaavan heteronormatiiveillekin. Rajoittaahan se promiskuiteettia.

Promiskuiteetti on mukavaa sitä harjoittavalle, tietenkin - puhun sitä paitsi kokemuksen syvällä rintaäänellä - hauskaa, mutta ei koskaan enää. Huolenpidon kannalta se kuitenkin on hankalaa.

Ihmiset, jotka julistavat itsensä luonnostaan moniavioisiksi, ovat vain mukavuudenhaluisia eivätkä tahdo poimia sukkiaan lattialta pyykkikoriin. Jättävät likaiset kalsarinsa pyykkikorin kannen päälle, sillä aina on ollut joku kiva kodinhoitajapuoliso pitsiessu pyöristyvän massunsa edessä ja on siirtänyt ne siitä suoraan pyykkikoneeseen.

No, myönnettäköön, ehkä minäkin Kallisen lailla pidän vastakkaista sukupuolta lähinnä kirjallisuutena. Tai kirjallisena innoittajanani.

Osa on monikerroksellista kaunoa, osa silkkaa viihdettä. Osan voi työntää arkistoon pölyttymään, osaa otan esille aina, kun mieleen juolahtaa. On myös hyvä pitää hyllyssä vara- ja hätäkirjallisutta. Esimerkiksi David Foster Wallacen Vastenmielisten ihmisten lyhyet haastattelut on nyt sellainen.

Kun mikään ei innosta, otan esille Wallacen.

Nestor Mahno ja Femenit

Tutkin aina tarkkaan, kun näin jossakin reportaasikuvia Ukrainan kansannoususta. Humoristiset kattilapäät olivat sukua Islannin finanssikapitalismin kaataneille kattilan kansien kolistelijoille ja kattilanpohjien paukuttelijoille. Niitä, jotka käyttivät Ukrainan lippua hartiahuivinaan tai käsivarsinauhoinaan, ei ehkä myöskään voi laskea pönöttäviksi uusnatseiksi tai äärinationalisteiksi.

Jotain samaa tavoittelin pukeutumalla Lapinlahden AikaTaikassa jokunen vuosi sitten punalipuksi. Ylä-Savon subcomandante-Marcos, Aaro Heikkinen, tuo partainen nymfi, kietoi suuni eteen revittyä lakanaa. Maalasin valtavan kokoista vanerilevyä punaisella. Esitin vaiennettua vasemmistoa. Edessäni oli pienempi vanerilevy, jonne ihmiset saivat kirjoittaa mielipiteensä kapitalismista.

(Niin ja minähän olen sitten Naomi Klein. Tai ehkä satyyri.)

Moni ei uskaltanut kirjoittaa mitään. Ehkä he eivät tienneet, mitä se on. Kulkuriveljeni Jouni kyllä uskalsi. Ja otti muistaakseni performancestani kuvan Mattiin ja Liisaan. Kuvaa ei tietenkään julkaistu. Ei tietenkään. Olisi saattanut joku oikeistopallero siitä loukkaantua.

Eiväthän nämä täkäläiset pulut sitä paitsi ole lukeneet sen enempää Hardtia kuin Negriäkään sekä hepuilta ajatusta ylijuhlallisen karnevalisoinnista.

Jossain Ylen vilauttamassa Ukrainan kansannousun uutiskuvassa vilahti myös pari musta-punaista lippua sekä naisia hiuksissaan kukkaseppeleitä. Eilen selvitin kasan pinoutuneita Maaseudun Tulevaisuuksia ja leikkasin talteen Juha Kuisman Perjantaivieras-kirjoituksen Nestor Mahnosta. Nestor Mahno vastusti valtiota, kapitalismia, teollisuutta ja yleensä auktoriteetteja.

Mahnosta tiedän vähän, mutta Pjotr Kropotkinista pikkuruisen enemmän. Kropotkin oli sekä Mahnon että erään itselleni läheisen helposti syttyvän anarkistin Leonid Ljuhanovin esikuva. Mahnosta muistan vain lukemani lehtijutut Esa Kirkkopellon näytelmästä Mahnovitsina.

Nestor Mahno johti Unkarin kansannousua vuonna 1918-21; Mahnon Musta anarkistiarmeija auttoi Neuvostoliiton puna-armeijaa lyömään natsit ja sen jälkeen puna-armeija tuhosi mahnolaiset. Sama ilmiö on käsittääkseni ollut Espanjan sisällissodassa, josta myöskin löytyy todella vähän suomen kielellä kirjoitettua. Jotain viitteitä Espanjan anarkisteihin on jommassa kummassa Tapani Laustin kirjasessa Toisinajattelun tiekartta tai Tienviittoja tulevaisuuteen.

Espanjan sisällissota oli hiljattain televisiossa esitetyn Ernst Hemingway-leffan taustalla, mutta elokuva oli lähinnä ällöttävä. Panin silmäni kiinni ja vedin peiton korviin, kun näytti siltä, että koko Espanjan sisällissota oli itse asiassa alistettu Hemingwayn rakastajatarta esittäneen näyttelijättären peppukuvauksen taustaksi.

Akka oli kuin hirvi. Peppu ja muut värkit yhtä korkealla. Siitäkös kameraoperaattori oli riemastunut ja zuumaili minne huvitti.

Esa Kirkkopellon Mahnovitsina on esitetty Kajaanissa vuonna 2004. Katsokaapa, ketä on ollut mukana: Anna Fält, Mari Haikonen
Uoti Huotari, Sami Juutinen, Petra Karvonen, Elias Keränen, Varpu Kurvinen, Riku Nieminen, Jonne Putkonen, Teemu Riihonen
Ilkka Tolonen, Suvi Väyrynen ja Jonna Yli-Jylhä.

Riku Nieminen tunnetaan munamiehenä, jolla on kyllä ihan oikeita ajatuksiakin, mutta sitähän valtamedia ei halua huomata. Anna Fält on Iisalmen Sanomien kolumnisti, jonka nyt odotan räväyttävän, kun kerta on ollut Mahnovitsinassa mukana.

Missä muuten nyt ovat Ukrainan femenit? Ainakin vuonna 2012 Femenit olivat päässeet Hesarin ulkomaansivuille kusemalla presidentti Viktor Janukovytšin kuvien päälle Ukrainan suurlähetystön edessä Pariisissa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi