Mistä näitä kanistereita oikein tulee?

ma 3.2.2014

Vaikka liikenneministeri Merja Kyllösen puhe viime kesän vassulipuoluekokouksessa olisikin ollut intellektuellivassari Antero Eerolan kirjoittama, se oli mielestäni huono. Kyllönen puhui siinä Raatteen tiestä ja siitä, mitä olisi tapahtunut, jos hänen sukulaisensa olisivat heittäneet konekiväärit tankin katolle ja sanoneet, että jättävät leikin sikseen.

Kyllönen oli saanut puoluekokouspuheenvuoronsa kokouksen alkuun. Heti kokouksen alussa Vasemmistoliiton silmää tekevät ja kivat tukkivat kriittisten turvat. Menettelystä jäi paskan maku suuhun, vaikka itse en olisi edes ollut vaatimassa hallituksesta lähtemistä. Mielestäni hallituksen olisi pitänyt kestää kritiikkiä.

Saihan jopa vihreiden liittokokouksessa tuulettaa - ja nyt viimeisimmässä Vihreässä Langassa oli kuntauudistuksesta sekä pakkoliitoksista Tuija Braxin (vihr.), perustuslakivaliokunnan jäsenen, painava puheenvuoro.

Kyllösen puheen jälkeen törmäsin Antero Eerolan puoluekokouskäytävällä. Eerola hymyili leveästi ja kysyi: "Mitä muuten piditte Kyllösen puheesta?"

Sanoin, että se on pölhöpopulistinen ja niin varmaan pitää puhua ministerin äänestäjille koti-Kainuussa. Otin esille aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen perinnön. Hirtehistä on, että juvalaissyntyinen torpparin poika, joka oli tutustunut Järnefeltien ja Tolstoin perintöön ja tuli teloitetuksi jatkosodan aikana juuri Suomussalmen-rintamalla.

Pekurisen tunnuslause oli Jonathan Swiftin: ”Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa.”

Kun Antero Eerola lipui jo eteenpäin puoluekokouskäytävällä omaan intellektuelliin ylemmyyteensä, välähti päässäni. Ei kai hyvä helevetti sentään Eerola ole kirjoittanut Kyllösen puhetta. Mistäpä minä tiedän, miten avustajia Vasemmistoliiton terävässä päässä käytetään ristiin.

Nyt Saska Saarikoski oli Kuukausiliitteen juttua varten liftannut ministerin autoon. Juttu oli hyvä ja toi valitettavasti esille Merja Kyllöstä syvällisesti. Ministeri on sitä mieltä, että hallituksessa on pääasiassa kivoja tyyppejä ja hänellä on samanlainen huumorintaju kuin Alexander Stubbilla.

Sehän meitä kovasti helpottaa. Mutta hyvä, että ministerillä on kivaa työpaikallaan.

Korostan tässä, että minusta on hyvä olla pragmaatikko ja hallituksessa tekemässä edes jotain. Mutta kun Merja Kyllösen puheista puuttui myös se jokin. Me Naiset haastatteli ministeriä jokunen aika sitten eikä juttuun osunut yhtään mitään poliittista. Arvelen, että siinä syynä olivat enemmän Me Naisten toimittajan omat defenssit.

Joka tapauksessa Me Naisten jutusta saattoi lukea, että Merja Kyllönen on melko tyhjäpäinen hölösuu, sluiba, joka menee siitä yli, missä aita on matalin.

Saska Saarikosken tekemää haastattelua lukiessa käämini kärähtivät seuraavassa kohdassa: "Kyllösen mielestä kyse on kuitenkin hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, eikä vasemmistossakaan voi vetäytyä vastuusta." (HS Kuukausiliite helmikuu 2014 s. 37 Ministerikyytiä)

Saman olisi voinut sanoa kuka tahansa kokoomuslainen. Voi pyhät pieksut. Koetin lukea tyhjän löpinän rivivälitkin, mitkä ovat ne konkreettiset ajatukset, joilla Kyllönen on hyvinvointivaltiota pelastamassa. En löytänyt analyysia verotuksesta, Kela-osuusksien poistamisesta yksityisiltä lääkäripalveluilta, elvyttävästä keynesläisestä politiikasta tai edes pientä pipanaa sosialismista.

Muistan, kuinka radiohaastattelussa toimittaja kysyi, kumpaan ministeri Kyllönen kuuluu: punavihreisiin vai sosialisteihin. Kyllösen ääni oli epävarma. Vastasi vähän ääni värähtäen, että punavihreisiin. Näin ajatuskuplan tämän pään päällä, jossa luki tulikirjaimin: "Sosialismi, kääk, kääk, mitä se on? Onko se jotain syötävää ehkä`"