Vielä löytyi yksi Munro

Blogisti vai oikea kansalainen? Sanokaa yrittäjä vain

to 20.2.2014

Löysin eilen kirjakaupasta vielä yhden Alice Munron halpapokkarina. Kun olen Hyvän naisen rakkauden lukenut, käyn taistoon Barack Obaman lempparin Jonathan Franzénin kanssa. Kirjailija väitti kollegastaan esseekokoelmassa Yksin ja kaukana, että Munron teksti ei ole poliittista eikä siitä voi ammentaa ajankuvaa, epookkia.

Sallinnette minun olla eri mieltä.

Ensin kuitenkin luen Kirjavarkaan sekä Talvisen tarinan loppuun. Molemmat Lapinlahden Ruokaliinan tai mikä se Säästötöräys nykyään onkaan. Se prolekauppa, jonka avajaisarpajaisissa olen voittanut jotain.

Eilen oli tarkastuslautakunta. Minulla ei ole kenestäkään mitään pahaa sanottavaa. Kokouksen ilmapiiri oli oikein mukava. Kokoomuksen pikku muijalla Sirkka Mantsisella oli tosi kiva punamusta mekko päällä eikä minun tehnyt mieli kaivaaa edes peruspalvelulautakunnan puheenjohtajalta, puoluetoveri Ari Turuselta suolia nenän kautta ulos. Turunen oli ihan jees. Kantoi julkisesti huolta vähäosaisten puolesta.

Iltapäivän vietimme terveyskeskuksella. Peruspalvelutoimialajohtaja Aino Huovinen esitteli meille terveyskeskuksen laajennusta ja remonttia. Tuli käytyä Jukolassa intervallijaksohuoneessakin. Nyt vasta koko mäen mylläyksen laajuus kirkastui minulle sekä asettui paikoilleen se, mihin eri teekoon osaset kahden vuoden päästä sijoittuvat.

Aamun nauru oli kirjallisuusrosentti Markku Soikkelilta, Tampereen yliopiston 1980-luvun alakuppilan pitkältä, vaitonaiselta, salaperäiseltä ja koko ajan jotenkin arrogantin kiukkuisen oloiselta taruhenkilöltä blogistaan:

"...alastomin tilanne olikin viikko sitten virallista S-etukorttia hakiessa kun virkailijalle joutui ilmoittamaan ammattinsa eikä hänen ilmeensä värähtänytkään kun huomasin sanovani "kirjailija"… se alkaa tuntua suussa samalta kuin kertoessa julkisesti olevansa "aseistakieltäytyjä", siis joku jonka eettinen vastuu on mutkikkaampi kuin Oikean Kansalaisen…"

Olen mukana Suomitutkan kyselyssä. Joka kerta hätkähdän, kun kysytään ammattia tai sosiaalista asemaa.

Uusimmassa Le Monde Diplomatiquessa oli jälleen mielenkiintoinen juttu Amerikan halpahampurilaistyöläisistä. Ovat alkaneet liikehtiä, mutta koska työväenliike on nujerrettu, järjestäytynyt vastarinta on tiukassa. Renny Harlinin exän Laura Dernin Valaistuneet-sarja oli profetiaalinen.

Seurasin sitä silmä kovana ja sarjasta pongasin muun muassa Union maid -biisin, jonka sanat kopioin joskus tänne.

Le Monden artikkelissa oli sanottu se, minkä sanoin jo Kirjallisuus & yhteiskunta -tapahtumassa, kun annoin alustajallemme, Aamulehden teatteritoimittaja Anne Välinorolle yläsavolaisen lahjakassin. Iisalmen kehy-pajan kivassa kassissa oli muun muassa   patalappu. Patalappu oli Varpaisjärven kehitysvammaisten toimintakeskuksen käsitöitä ja se oli tulipunainen.

Muistutin tilaisuuden väristä. Sanoin, että meidän on syytä muistaa, missä olemme (olimme Iisalmessa työväentalolla), sillä puheet kaiken automatisaatiosta tarkoittavat porvarin taivasta: maailmaa ilman työläisiä.

Halvan hampurilaisen hinnassa on kappale: "Työllisyyspolitiikan instituutti julkaisi sivun kokoisen mainoksen Wall Street Journalissa. Japanilaisen keittiörobotin kuvan yläpuolella oli teksti, joka julisti, että (hampurilaistyöläisten) lakkoilu ei ollut 'taistelua johtajia vastaan, vaan taistelua teknologiaa vastaan. Kirjoittamaton viesti ei jäänyt epäselväksi: jos he pitäisivät pintansa, heidät voitaisiin yhtä hyvin korvata roboteilla maan kaikissa pikaruokaravintoloissa." (Le Monde Diplomatique 1/2014 s. 38)

... Työläiset pyritään korvaamaan: toimittajat bloggaajilla, työntekijät roboteilla, yliopistojen professorit assistenteilla ja verkkokursseilla.

Meillä Elinkeinoelämän valtuuskunnan tai Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ei edes tarvitse ostaa ilmoitustilaa. Riittää, kun Matti Apunen (meinasin kirjoittaa, että Papunen) kirjoittaa Hesarin pääkirjoitukset. Robottipaska läpäisi muutama viikko sitten Suomen tiedotusvälineilmaston kuin häkä. Porvari pissaa hunajaa. Minä lähden hiihtämään.