Olin eilen Atikin kolumnissa!

Ihminen ja soijapapu

ke 5.2.2014

Tänään on kulkuriveljeni syntymäpäivä. Koska Meijerin rakennuksessa on muutakin muistettavaa tänään, vien Sielun Veljelleni Andrei Makinea. Eilen, kun brieffasin ts. puhuin pyörryksiin alapitkäläistä diplomi-insinööriä ryhtymään ensi vuonna Meijerin toimintakeskus ry:n puheenjohtajaksi, saapui ruokasaliin kulkuriveli ja uhkasi kuristaa minut.

Olin kirjannut hänet pöytäkirjaan Pentti Haanpää -alustajana. Tarkoitukseni oli kuitenkin, että järjestettäisiin Meijerillä jossain vaiheessa, kunhan tässä joutaa, tilaisuus, jossa erilaiset Lapinlahden Haanpää-tuntijat voivat kertoa, miksi pitävät tämän jutuista. Minäkin pidän, mutta en ole aivan varma, pidänkö Haanpäästä itsestään.

Hanhi ja hanhenmaksa -ilmiö, näettesen.

Löysin eilen lisää talosta Haanpäätä. Lukioaikaisessa äidinkielen oppikirjassani Suomalaisia mestarinovelleja olikin kaksi Haanpään juttua: Reppuselkäinen mies ja laiha hevonen sekä Makuusäkki. Haanpään Makuusäkki on minulta edelleen lukematta, sillä luin vahingossa kirjasta Tuuli Reijosen Makuusäkin.

Aloitin reppuselkäistä miestä, mutta jätin kesken, kun muistin, että jutun avasi meille Iisalmessa Haanpään elämäkerturi Matti Salminen. Ajattelin eilen, että nyt en kestä tätä juttua. Kertakaikkiaan. Samalla tavalla palautin vähin äänin punavankileiritutkimuksen Pielaveden kirjaston hyllyyn enkä meinaa lukea Ylikankaan Tiestä Tampereelle kuin sisällissotaan johtaneet tapahtumat.

Tekee liian kipeää.

Atik Ismalkin tuntuu saaneen Haanpää-herätyksen tai ainakin pitäneen Iisalmen Kirjallisuus & Yhteiskunta -tapahtumasta. Kirjoitti eilisessä Iisalmen Sanomissa otsikolla Luovat naiset (IS Vasen suora ti 4.2.3014 s. 10). Pääsin kirjoituksessa hyvään seuraan: Tuula-Liina Variksen, Raija Weisenbergin, Maaria Leinosen sekä Marja Lipposen, jonka olen kerran nähnyt melko läheltä.

Ja jotta kusi ei kauhean korkealle nousisi otsassani, kerron joskus, mistä olen Atikin kirjoituksen kanssa eri mieltä.

Mutta en nyt.

Tänään nimittäin lähden hiihtämään ja hiihdän ainakin kolme kilometriä, vaikka lumi liisteröityisi viidentoista senttimetrin kerroksiin suksenpohjiini. Eilen tarvoimme jalan Matin kanssa Haukkuvalla ja onnistuimme taas eksymään umpimetsään. Kävimme läpi umpimielisen näreikön ja hihkuin Matin perään - kuten aina olin kymmeniä metrejä jäljessä -, miten ihmeessä männyt osaavat kankaalla kasvaa niin, että niiden välissä kävellessä ei tarvitse viidakkoveistä.

Matti mutisi jotain tuuleen pioneerilajikkeista ja pajukosta sekä aluskasvillisuudesta. Illalla luin Paavo Haavikon elämäkerran Haavikko-nimisen miehen loppuun ja sain vastauksen tähänkin.

Syynä on se, että mänty on yksinkertaisesti nero. Se on sitä Haavikon mielestä, kuten useimmat puut, mutta "kasvaakseen komeaksi ja suoraksi se tarvitsee koivuja piiskaamaan sitä tuulen auttamana ryhtiin ja karsimaan kuivia alaoksia. Mänty tarvisee uutteria kotiapulaisia, jotka siltä on otettu pois, kun sekametsien tilalla ovat mäntyjen keskitysleirit, talousmetsät. Niissä vankien kuolleisuus on sata prosenttia ja elämä ikävää. " (Mauno Saari Haavikko-niminen mies s. 321)

Mäntymetsään ja moneen muuhunkin sain vastauksen Haavikko-nimisestä miehestä. Meinaan koko ajan kirjoittaa, että Haavikon näköinen mies. Olen joskus päättänyt, että kohuelämäkerta on vain etäisesti kohteensa näköinen; näin sen vuoksi, että luin elämäkerran alun jo käsikirjoitusliuskoista useaan kertaan.

Olenhan blogissanikin todennut, että palautin kässäriliuskat nopeasti niiden oikealle omistajalle Jouni Tossavaiselle, joka antoi ne kirjailija Matti Pulkkiselle ja kirjailija Matti Pulkkinen palautti liuskat minulle, jotta veisin ne Jouni Tossavaiselle pian takaisin. Koetin lukea kirjan kässärinä, mutta se oli käytännössä mahdotonta.

Kirja on edelleen paras kaunokirjallisuuden käyttöliittymä. Sähkökirjasto ei näytä miltään olohuoneesssa.

Alussa Haavikko sanelee Mauno Saarelle näin: "Kertomus yhdestä ihmisestä on kertomus hänestä ja hänen maailmastaan. Se on vain yksi kertomus. Jos se on hänen omansa, siinä on virheitä. Jos se on kertojan kertomus, se on virheitä täynnä." (Mauno Saari Haavikko-niminen mies s. 321)

Erityisesti nautin Haavikko-elämäkerrassa kohdasta, jossa kolme viisasta miestä tekee Vanhat parrat -keskusteluohjelmaa radioon. Ohjelma oli tehty vuonna 2003. Siinä keskustelivat Pentti Linkola, Eero Paloheimo, Ensio Miettinen sekä Paavo Haavikko. Eero Paloheimo tokaisi, että luuli politiikkaan mennessään vallankumoukseen ryhdyttävän. Hevon pissat: vallankumous jäi tekemättä, kun vihreistä tuli yksi muiden puolueiden sekaan liuenneista olemattomuuksista, joka ei enää ansaitse edes ilmiön nimeä.

Haavikko kyseenalaistaa ohjelmassa provokatorisesti luonnonsuojelijoiden aika tyhjäksi käyneen hokeman luonnon monimuotoisuudesta. Paloheimo on mukana juonessa ja tuumaa tyynesti, että riittävän pitkälle edistyessä voidaan tutkimusten mukaan päästä kaksimuotoisuuteen, kahden lajin biosfääriin, jossa ihminen ja soijapapu viettävät hyvää elämää.

Haavikon Art House oli kääntänyt vuonna 2002 Suomeen norjalais-amerikkalaisen Thorstein Veblenin Joutilaan luokan. Veblenin ihmiskuva on negatiivinen ja oikeistolainen. Hänen mukaansa ihmisen ja yhteiskuntien toimintaa ohjaavat itsekkyys ja ahneus. Siitä, miten itse asiassa rikkaiden joutilas luokka tuhoaa sekä yhteiskunnan että ekologian, voi Vebleinin kanssa olla vain samaa mieltä.

"Joutilas luokka näkee vaivaa todistaakseen ylemmyyttään monin keinoin, kuten ylenpalttisilla taloilla, huviloilla, veneillä, autoilla, puutarhojen suihkulähteillä, baarikaapeilla ja vaikkapa naisen asemalla. Johtavan luokan ajatuksissa naisen oikea paikka on kotona näyttönä siitä, että tähän järjestelyyn on varaa." (Mauno Saari Haavikko-niminen mies s. 306)

Oli miten oli - Veblein oikeistolainen ihmiskunnan olemuksen pessimismissään, syväekologi Olli Tammilehdon - mies, joka on luvannut tulla Itä-Suomen sosiaalifoorumiin, kunhan sellainen joskus järjestetään - kirjoituksissa vilahtelevat samanlaiset ajatukset. Tammilehto on siteerannut nettisivuillaan ranskalaista filosofia, jonka nimeä en nyt pikakelauksella sivuiltaan löytänyt, mutta joka sanoi, että eliitti vetää massat perässään.

Ensin eliitti vaikkapa keksii, että golf on hyvä harrastus. Sitten hehtaaritolkulla vaikkapa viljelysmaata tai hiiltä sitovaa metsää tasoitetaan golfkentiksi. Kun keskiluokka keksii golfin, keksii eliitti heti jotain muuta. Jotain vieläkin ekologisesti kestämättömämpää.

Ei voi mitään, meillä on tämä vapaa markkinatalous, sanovat Lapinlahden yrittäjät ja kiristävät vyötään. Eivätkä kykene edes maksamaan yrittäjäjärjestön jäsenmaksua, kun on Pyhä Markkinatalous ja urakat valuvat suuryrityksille, tilaukset Kiinaan ja pienyrittäjät lumpenproletarisoituvat.

Ja kaikki ovat ylen tyytyväisiä. Kapitalismi on sellainen juttu. Ei sille voi mitään.