Pia Valkonen

Perhanan Matti Salminen,
onko hän pikku porvari?

... Ja sitten harkitsin jopa Glorian tilaamista

ke 22.1.2014

Tällä viikolla rutiiniani on ollut kipaista yhden jälkeen ostamassa Meijerin seisakkeen ylijäämäruoat lapsille illalliseksi. Matti on Rokualla ja verkottuu kovaa vauhtia parin pohjoisen burn outin rakennus- ja lvi-yrittäjän kanssa. Se oli kuntoutuksen tarkoituskin.

Minä täällä kotona saan harmaita hiuksia siitä, jäätyvätkö putket, lähteekö Volkkari käyntiin ja sadasta muusta tulipalopakkasesta johtuvasta huolesta. Matti meinasi jättää minulle vara-autoksi oman UKI:nsa, mutta sain karjaistua, että kiva vara-auto semmoinen, jota minä en saa ajaa. UKI on rekisteröity kuorma-autoksi.

Tänään piti olla Alapitkän omakotitalonäyttelyn aloitusseminaari. Onneksi siirtyi maaliskuuhun, sillä koko alkuviikon hyperventiloin. Miten juoksutan Pimun ja missä välissä kirjoitan Tiedonantajan tilausjutun. Seminaari peruuntui ja huokaisin helpotuksesta. Tukkaa ei tarvitse pestä viikolla.

Se on viikon pahin urakka. Itse pesu kestää valovuosia - ja päälle selvittäminen sekä kuivumisen odottaminen. Kuivumista en nykyään enää odota, vaan isken tukan letille ja toivon hiljaa, että tukka ei homehdu. Näillä keleillä se on tupannut jäätymään.

Toinen tämänviikkoinen rutiini on ollut käydä seisakkeen yläkerrassa työttömien kirpparilla. Maanantaina löysin sieltä muun muassa toisen kappaleen turkkilais-marxilaisen Yashar Kemalin Haukkani Memediä. Ensimmäisen kappaleeni löysin Iisalmen työttömien kirjakirpparihyllystä.

Jompikumpi lähtee Tikkisen Hannelelle Kuopioon tekstarilukuklubilla luettaksi, kuten myös Varpaisjärven kirjaston tuo tullessais ja vie mennessäis -kiertokirjahyllystä löytämäni intialaisen Arundhati Royn Joutavuuksien Jumalan. Hankin sen joskus vuonna 1998 tuoreeltaan, mutta jo heti ensimmäinen sivu oli niin runsas ja täyteläisen aistillinen, että uuvuin.

Lisäksi johdanto oli täynnä hehkutusta; Arundhati Roy on niin mestarillinen ja Royn äiti oli antanut kirjailijalle uusliberaali-omnipotentin elämänohje, joka varmasti kolahti kapitalismin kypsäksi marinoitumisen alkuaikaan mainiosti:

"Äitini opetti minulle kolmivuotiaana elämäni tärkeimmän läksyn: Sinun on pidettävä itse huoli itsestäsi. Kukaan ei ole sinua suojelemassa eikä vahtimassa." (Arundhati Roy - vuoden kirjallinen sensaatio, esipuhe romaanissa Joutavuuksien Jumala, Maria Alstedt)

Minuun kirja ei kolahtanut, sillä aloin inhota kirjaa alun esipuheen takia.

Kirjallisuustohtori Markku Soikkeli kirjoittaa muuten tänä aamuna asiaa - luokkakoneesta: http://bitteinsaari.blogspot.fi/2014/01/hesari-on-luokkakone.html Hesarin luokkakone on objektiiviselta näyttävää yhteiskunnallista keskustelua, mutta on tosiasiassa vain vastakkainasettelujen hämärtämistä. Lisäksi vielä tarkoituksellista sellaista.

Täytynee liittyä Kommunistinuoriin. Ovat uusimmassa Tiedonantajassa, joka tuli näille lakeuksille vasta eilen, suurin piirtein samaa mieltä kuin minä koko joutavasta luokkakoneesta.

Me kaikkihan koko ajan
haaveilemme seksistä

Hetken muuten harkitsin, tilaisinko Glorian. Sanoma Magazines lakkautti melko lyhyeen ihan kelvollisen Iiris-aikakauslehden. Iiris tosin sekin alkoi tympiä meikkivinkkipainotteisilla etusivuillaan. Mutta mikä vielä hirveämpää; jättiläisfirma lähettää meille lakkautetun lehden tilaajille nyt jonkin aikaa Gloriaa.

Hyrähdin nauruun, kun luin uusimman Glorian pääkirjoituksen. Siinähän oli särmää. Päätoimittaja Minna Juti sanoi, että gollege laihajalkaisen naisen päällä saa naisen näyttämään siimaeliöltä. En tiedä, onko päätoimittaja saanut assosiaationsa oman lehtensä helmikuun kannesta, jossa kiinnostavaa säkin oloista kevätasua esittelee todella siimaeliöjalkainen anorektikkotyttö taustakuoronaan iljettävän näköinen nuori miesmalli geeliä tukassaan.

Siitä tulikin mieleen, että olen tilannut Siilinjärven Info-kirjakauppaan Juha Mustosen erilaisen muotivalokuvakirjan. Kirja piti olla ensin Annan joululahja, sitten synttärilahja piinallisen valistavalta äidiltään. Ei ehtinyt kumpaankaan juhlaan. Mutta perjantaina haen sen. Kirjassa on anorektisia malleja muun muassa keskitysleirilavasteissa.

Glorian pääkirjoitus alkoi hauskasti, mutta ei lunastanut lupauksiaan. Päätoimittaja tyytyi vain listaamaan, että kohta myös naiset saavat nyt teknisiä urheiluasusteita. Loikkasin pääkkärin lukemisen jälkeen sivulle 33, jossa oli Tuomas Enbusken kolumni otsikolla: "Miksi homoista puhutaan niin homona?"

Tuomas Enbuske on mainittu Glorian apinalaatikossakin vakikolumnistina. Kiintoisaa on, eikö Suomesta todellakaan löydy ketään toista toimittajaa. No, ilmeisesti ei löyty - ei löydy toista yhtä läpikotaisin nousukasporvarin maailmankuvalla varustettua toimittajaa, kun Jari Sarasvuokin istua napottaa ihan kiltisti Pressiklubissa Susanna Kuparisen vieressä ja puhuu siitä, että ay-liike pitää luoda uudestaan.

Jari Sarasvuohon on ilmestynyt kummaa konkretiaa lipevän sumutuspuheen lomaan. Kirjoitti taannoin Hesarin työosaston kolumnissaan ihan jostain tavallisesta putkialan yrityksestä. Kummallista.

Enbuske on nykyään liikuttavasti sarasvuolaisempi kuin Sarasvuo itse. Sarasvuo alkaa jo muuntaa puhettaan, sillä hänelle on annettu tulevaan näkemisen siunattu lahja. Takinkääntäjiksi heitä tosin ennen sanottiin. Tutkija Heikki Mäki-Kulmala on sanonut, että Sarasvuolla on kyky aistia, millainen puhe mihinkin kohtaan yhteiskuntaa sopii. Sarasvuo osaa erottaa, mikä kussakin ajassa on erinomaista. Ja hyvä niin.

Hommahan menee vähän niin kuin Pohjois-Savon vasemmistossa. Kun eurovaaliehdokas Erkki Virtanen (vas.) asettuu professori Heikki Patomäen (vas.intell.) viereen, alkaa Virtasestakin virrata siedettävää puhetta. Ja hyvä niin. Hyvä, että edes niin.

Ensbusken homosaatiokolumni Gloriassa sisälsi monta hauskaa kohtaa muun muassa lisääntymisvietistä. Se oli nasakammin asiasta kirjoitettu kuin Anu Silfverbergin Äitikortti. Silfverberg tarvitsi omien estoisten ja pikkuporvarillisten seksuaalisuussolmujensa selvittämiseen kokonaisen kirjan.

Enbuske vaikuttaa nopeaälyisemmältä. Selvitti sen, mitä lisääntymisvietti on, yhdessä kolumnissa: "Seksistä haaveilu synnytti statusjärjestelmän, joka saa meidät keksimään Wall Streetin rahoitusjohdannaisia, esittämään kiinnostunutta taidenäyttelyssä ja valehtelemaan maistavamme viineistä makueroja." (Gloria 2/2014 s. 33)

Vaikka Enbuske näyttää pieneltä rumalta kurpalta, hän kirjoittaa hyvin, se on myönnettävä.

Glorian tilaamisen into kuivui nopeasti kokoon. Laskin, että ennen päätoimittajan pääkirjoitusta lehdessä oli heti alkuaukeamilla yhteensä yhdeksän sivua meikki-ilmoituksia. Juuri meikkivinkkeihin työläännyin Iiriksessä, vaikka niiden välissä oli kelpo juttuja.

Raaputtelin Glorian alkupuolelta Annalle koekäyttöön Lancomen meikkivoidenäytteen ja sanoin, että tää on varmaan kallista; voit toivoa joskus synttärilahjaksi.

Anna sanoi aika julmasti takaisin, että niin sitten vuoden päästä - vai?

Mutta Haanpää ei ollut
mikään hamesankari

Lisäksi tiesittekö? Kommunistit haisevat

Kirosin elämäkerturi Matti Salmisen merkintäni otsikossa. Eilen asetuin lepoitiöasentoon lukemaan Pentti Haanpään tarinaa. Olin aamulla päässyt koko alkukirjan odottamaani kohtaan: Haanpää ja naiset. Kirjailija oli joutumassa naimisiin Piippolaan meijeristiksi saapuneen pontevan Aili Karjalaisen kanssa.

Haanpään elämäkerran alku oli kiinnostava ja oikeasti verenpaineeni nousi, kun luin, kuinka Otavan päällikkö Eino Kauppinen oli elämäntehtävänään koettanut pyyhkiä pois Haanpään vasemmistolaisuutta Suomen kirjallisuuden historian lehdiltä.

Salmisen kirjoittaman elämäkerran kohta, jossa Haanpään kirjallisesta jäämistöstä kiinnostuu neuvostoliittolainen kirjallisuustuktija Adele Mantere, sai minut yökkäämään porvarikirjallisuusihmisille. Eino Kauppinen vastaa Aili Haanpäälle, kirjailijan leskelle, että minä en aio heilauttaa korvaani kommunistiveikkojen puuhille, koska ne haisevat. (Matti Salminen Pentti Haanpään tarina s. 208)

Hieman jäi epäselväksi, kummat haisevat - kommunistit vai heidän tekonsa, mutta yhtä kaikki. Jos tietäisin, mihin Eino Kauppinen on haudattu, kävisin kusemassa hänen haudalleen.

Odottelin kuitenkin, milloin varsinainen elämäkerta pääsee Salmisella vauhtiin. Se tuli selväksi noin 135 kertaan sanottuna, että Haanpäätä ideologista viitekehystä tutkijat ja kirjallisuuden tutkijat vääristelivät. Ja se oli elämäkertaa lukemattakin selvää, että nuoren miehen ulkoisessa elämässä ei ole paljoa kuvaamista: se on etupäässä juomista ja tupakanpolttoa.

Haanpään poikkeuksellisuus näkyi siinä, että tämä teki nuorena pirtujuoppona kirjailijan-läpimurtonsa.

Haanpäällä ei nuoren miehen jeremiaadiin liity edes naistenmetsästystä, kun oli niin karu. Haanpää luonnehti itseään niin läpikotaisen rumaksi, että vivahtaa komealta. Ja komea tämä valokuvien perusteella olikin. Jotain samaa pelottavan hurjaa ja mustanpuhuvaa komeutta, kun niissä Rokuan kylpylän keskipohjalaisissa susimiehissä, jotka saivat minut marraskuun lopulla kimittämään blogini ääressä.

Mutta ei Haanpään elämäkerta lopulta oikein päässyt alkamaankaan. Salminen haukkuu Haanpään vaimon ja kieltäytyy kategorisesti kertomasta juuri mitään kirjailijan suhteesta turvasäilössäkin istuneeseen kommunistiin Aune Laurikaiseen.

Kiintoisaa tässä on elämäkerturi Matti Salmisen epäloogisuus. Ensin hän yli puolen kirjan ajan teurastaa Eino Kauppista, aiheesta, kuten yllä sanoin, Haanpään elämän vääristelystä ja sitten jotenkin kumman pikkuporvarillisen viktoriaanisesti tokaisee seuraavaa:

"Aune Laurikaisen kansiossa on myös Aunen ja hänen miehensä Uunon välistä kirjeenvaihtoa keväältä 1954. Muutama kirje on niin intiimi, ettei niitä sanasta sanaan esittele, kaikki asiat eivät kaikille kuulu."  (Matti Salminen Pentti Haanpään tarina s. 256)

Joko Matti Salminen on sovinnainen umpisepalus tai sitten häneen kirjeiden kohdalla iski jokin outo siveellisyyskohtaus. Minä luulin, että kirjailijoille ei mikään inhimilliseen elämään liittyvä saa olla tabu. Luulin varmaan väärin.

PS. Tämä merkintä on omistettu Pentti Haanpään 101-vuotiaan Heidi-siskon lapsenlapsen entismiehelle. Koetin panna kommenttia ja kiitosta hän kommenttiinsa someen, mutta olisi pitänyt tälle läppärille imuroida jokin somen lisäosa. Tämä on samalla testi; jaksavatko lukijani lukea merkintöjäni loppuun.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi