Pia Valkonen

Luokkaviha

Päästän Pätkärunoilijan takaisin hyllyyn

ke 11.12.2013

Olen samaa mieltä demokratiatutkija Veikko Erannin kanssa (sit.vas.) Tampereen Kiakkovieraista: "Ei ole yllättävää, että nyt tapahtui tällainen aika klassinen, luokkataisteluun viittaava välikohtaus." (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3089855/kiakkovieraat-hammensivat-vasemmistoa)

Näin raittiusaatteen kannattajana vaikutti siltä, että alkoholi pilasi alunperin hyvän miekkarin. Jossakin keltalehdistössä haastateltu rähinöitsijä vaikutti enemmän olevan huolissaan seuraavan päivän krapulakaljasta kuin yhteiskunnan muuttamisesta. Kumma kyllä tiedotusvälineistö ei vahingossa taaskaan kysynyt, olisiko jollain miekkarissa ollut muuta asiaa kuin se, mistä saadaan lisää viinaa.

Tiedotusvälineiden mielenkiinto suuntautui taas vääriin asioihin. Kyse on yksinkertaisesti toimittajien ylivertaisesta tyhmyydestä.

Silvia Modig (Kallion punavihreä) oli Kusarille antamansa lausunnon mukaan vetäytynyt aikoinaan globalisaatiokriittisten liikehdinnästä siinä vaiheessa, kun Musta blokki ilmaantui liikkeeseen.

"Musta blokki (engl. Black bloc) on mielenosoittajien käyttämä taktiikka. Mustaan blokkiin osallistuvat henkilöt pukeutuvat mustiin vaatteisiin ja peittävät kasvonsa esimerkiksi hiihtomaskeilla, moottoripyöräkypärillä ja huiveilla. Yhtenäisen vaatetuksen ansiosta mielenosoitukseen osallistuneiden ja sen mukana lakia rikkoneiden henkilöiden jäljittäminen on hankalaa." (Kiitos wikipedia)

Muistutan tässä nyt, että luokkaviha ei ole leikin asia. Tarkoitan tällä sitä, että jos yhteiskunnan polarisoituminen jatkuu tätä kyytiä, viha saattaa leimahdella muuallakin kuin Tampereella. Mustan blokkin anarkisteilla on syynsä kasvojen peittämiseen. Genovassa G8-maiden kokouksessa sai vuonna 2001 surmansa italialainen globalisaatikriitikko ja kansalaisaktivisti Carlo Giulani.

Järjestyksenpitäjät ampuivat Giulania kasvoihin ja ajoivat vielä ruumiin päältä autolla.

Vasemmistoliiton establishmentille sanoisin vielä tässä, että Kiakkovieraat eivät ensisijasesti olleet Tampereella hakemassa Kokoomuksen hyväksyntää.

Kuljetustehtäviin

Vien Sami Rajakylän Pätkärunoilijan takaisin kirjastoon. Sami Rajakylähän oli kutsuttu Tampereen työväenkirjallisuuden päiville syyskuussa nimenomaan työväen kirjailijana. Hevon vitut, Rajakylä naureskeli ylimielisesti ja vähättelevästi, että se oli kustantajan keksintö.

Miten työväenluokkaan identifioituminen voi ollakin niin vaikeaa? Auttaisiko asiaa, että puhuttaisiin enemmän uudesta työväenluokasta ja korkeasti koulutetun väen proletarisoitumisesta? Pikku proletariaatista putoaa koko ajan väkeä. Sen vuoksi arvelen sukulaisnuorieni olevan niin pelokkaita.

Keskiluokalle on käymässä huonosti. Jos sieltä pääsee putoamaan, joutuu suoraan lumpenproletariaattiin. Johan tämä nyt tuli sanottua kommunistisessa manifestissa. Pitää kiipiä ja käyttää kyynärpäitä. Esimerkiksi pintakulttuuri- ja mediamaailma on  armoton ja hyeenamainen.

Katsokaa, ihmiset, Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama Likainen pommi. Elokuva ei ensisijaisesti rakenna uustyöväenluokan solidaarisuutta, mutta onpa sentään hyvä, että asiat otetaan esille. Samaa sanoisin Sami Rajakylän Pätkärunoilijasta.

Kahlasin kirjan yhdessä illassa. Rajakylä käyttää kokonaisen kirjan siihen, että arvostelee nykyisiä vasemmistojohtajia. Rajakylä on huomannut, että Jutta Urpilainen (demari-amppari raidallisessa jakussaan) ja Paavo Arhinmäki (vas.broileri) eivät ole oikeata työtä oikein nähnytkään.

Urpilainen on ollut vajaa kaksi vuotta luokanopettajana ja Arhinmäki joskus opiskeluaikoina Helsingin kaupungin puistotöissä. Sinänsä ihan hyvä huomio.

Muuten kirja oli sellainen nuoren miehen tympäisevän tylsistyttävä jeremiadi. Keijo ei saa pillua, vaikka laihduttaa ja alkaa juoda alkoholittomia oluita. Romaanihenkilön ympärillä avautuu samanlainen atomisoitunut tyhjyys, joka ammottaa kirjailija Tommi Melenderin kirjoissa.

Melender ei vahingossakaan tule arvostelleeksi kapitalismia. Tyytyy vain kerran lohkaisemaan, että porvarin naama vituttaa. Niin. Vituttaahan se. Minuakin vituttaa.

Keijo oksentaa kirjassa monta kertaa ja kärsii krapulaa. Voi voi.

Jotain yksittäisiä valonvälähdyksiä Rajakylälläkin oli, kuten se, kun romaanin päähenkilö, Kelan Keijo, kohtaa kahdeksan vuotta kansantaloutta opiskelleen rastapään hakemassa kesäyliopisto-opinnoistaan opintorahan jatkoa.

Rastapää oli kesällä opiskellut astronomiaa, uskontotiedettä ja länsimaisen taidemusiikin historiaa. Kelan Keijo-setä tosin arveli, että rastapää oli polttanut yliopistovuosinaan etupäässä pilveä. Hänen tyttöystävänsä näytti sitä paitsi neulatyynyltä.

Myös se kohta oli ihan hauska, jossa Keijo nostalgisoi Kymenlaakson vasemmstonuorten 2. varapuheenjohtajaa, jonka kanssa hänellä oli ollut sutinaa. Tyttö kysyy, mikä eläin Keijo olisi. Keijo oli vastannut jostain kumman syystä, että kotka, mutta jos nyt kysyttäisiin, hän vastaisi, että siitosori.

Pitää startata kohti Tarinan käsikirurgista ja viedä matkalla Pätkärunoilija kirjaston luukkuun ja Annalle käsityö kouluun - sekä hakea Matti käsileikkauksesta. Tänään roudaushommia ja huomennakin. Huomenna tytöillä on kolmas hepatiittirokotus, jotta voivat tympeän peruskoulun jälkeen muuttaa ulkomaille opiskelemaan, käyttää suonensisäisiä huumeita ja harjoittaa suojaamatonta seksiä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi