Pia Valkonen

On vain kaksi yhteiskuntaluokkaa

Mieluummin reilusti paskapyttypalvelu
kuin hygieeninen facility services

ti 17.12.2013

Ei ole kuin kaksi luokkaa. On pieni pääoman omistajien luokka ja suuri omistamattomien luokka: proletariaatit. Työväenluokkaan kuuluvat muun muassa kaikki, joiden on pakko käydä palkkatöissä.

Iisalmen Sanomien päätoimittaja Jarkko Ambrusin oli sunnuntain Vasemmassa suorassa oikeassa siinä, että ei ole pääoman omistaja.

Mekään, vaikka yrittäjiä olemme, emme ole pääoman omistajia. Vaikka riistämme rakennustyöläisiämme, pääomat ei kasaudu meille. Sen, minkä saamme vingutettua keskiluokalta tai luovalta luokalta laskuillamme, jaamme takaisin kansantalouden kiertoon rakennustyöläisten palkkoina, Hiltin sahoina, leikkureina ja vaikka sun minkälaisina hilavitkuttimina, jotka tällä hetkellä taas kuivuvat tuvan puusohvalla, sekä erilaisina alumiinisina rakennustelineinä ja teollisuuskontteina sekä muina työläistemme työtä helpottavina vehkeinä.

Lisäämme myös rakennustyöläistemme kulttuurista pääomaa koulutuksin. Olemme kouluttaneet työläisiämme laatusertifikaattikoulutuksella, johtamistaidoilla sekä tietysti lakisääteisillä työturvallisuus- ja muilla tulityökoulutuksilla.

Ylläpidämme pikkuruiselle firmallemme aivan liian massiivista palkanlaskenta- ja kustannusseuruujärjestelmää, jolla ruokimme inhoamiani it-insinöörejä. Osaavat muuten olla ylimielisiä. Olen ymmärtänyt niin, että it-insinöörien tehtävänä on ujuttaa ohjelman käyttävä palvelemaan itseään ja maksamaan siitä maltaita. Niin. Oli taas palkanlaskentajärjestelmän huoltokatko ja sen jälkeen saimme ihan itse päivittää itsellemme uuden version.

Eilen meni puoli päivää siihen, kun tukehduin raivooni tietokoneen ääressä. Tarkoituksena oli nopeasti tulostaa vuoden palkkatietoja järjestelmästä, mutta eihän se käynyt, kun piti päivitellä ohjelma ensin. Linkkejä oli sähköpostissa tusinan verran ja kaikkien saatteena munkkilatinaa.

Autamme myös kirjanpitotoimistoa sekä siivouspalveluyritystä ja joskus minimaallisesti nettisivupäivittäjää pysymään hengissä.

Jonkin verran meillä, kuten Iisalmen Sanomien nuorella päätoimittajalla, on koulutuksellista ja sosiaalista pääomaa. Mutta unohtakaamme hetkeksi todelliset pääoman omistajat ja pääoman omiin taskuihinsa kasauttajat. Varsinaisia systeemin loisia ovat sijoittajat, jotka vivuttavat pääomien tuottoa itselleen investoimatta mihinkään todelliseen.

Heistä oma luentonsa joskus myöhemmin.

Proletariaatin eri ryhmät
Keskiluokka on mielen tila

Suuri omistamattomien luokka on sama kuin työväenluokka. Se jakautuu eri ryhmiin, joista keskiluokka on oikeastaan enemmänkin mielentila. Koska se on mielentila, olen päättänyt kieltäytyä siitä. Kieltäytyminen keskiluokasta on omiaan herättämään muissa raivoa.

Kieltäydyn keskiluokasta sen vuoksi, että jo nuoruudessani kuuluin juuri niihin, jotka eivät osanneet porvariston hillittyä charmia ja monimutkaisia hillittyjä käyttäytymiskoodeja. Onneksi Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisistakin suurin osa oli sellaisia, jotka kulttuuriporvariston eteisessä liikaa juotuaan oksensivat porvarin kengille. Viihdyin joukossa hyvin. Suurimmassa osassa heitä oli sellaista pienen paikkakunnan kasvatin maalaista mutkattomuutta.

Kaupunkilaisia pikku porvareita nimitimme opiskelijaporukkamme sisäpiirissä ystävällisesti pierun pidättelijöiksi. Pikkuisen julmia olimme, myönnän.

Kulttuuriporvarin eteisessä oksentamisen kielikuva ei ole omani. Se on helluntalaistaustaisen kulttuuriantropologi Katriina Järvisen muistaakseni kirjasta Vapaa nainen törmää todellisuuteen. Kirjaa on ollut kirjoittamassa myös Tuulikki Pietilä, mutta Katriina Järvinen oli useimmin tiedotusvälineiden haastateltavana. Siksi muistan hänet. Ja siksi, että Katriina Järvinen esiintyi Helsingissä Kulttuuritalolla Vapaus valita toisin -foorumilla.

Keskiluokassa on pysyteltävä. Se vaatii koko ajan ponnistuksia. Nurmikko on ajettava, ikkunat pestävä ja muutenkin pidettävä julkisivu kunnossa. Keskiluokka ei paljasta itsestään mitään, mikä voisi naarmuttaa sen olemusta. Keskiluokasta tulee nimittäin helposti potkut.

Ei enää kutsuta keskiluokan bileisiin.

Proletariaatista eli työväenluokasta erottuvat omaksi ryhmäkseen perinnetyöläiset, jotka tekevät elantonsa eteen ruumiillista työtä. On mukava huomata, että  eräänlainen uusduunaritietoisuus alkaa nousta. Eri puolilla näkyy miehiä ja naisia heijastintakissaan jotenkin ylväinä olemuksistaan.

Tietysti nouseva tietoisuus pitää yrityskonsulttien oppien mukaisesti verhota englanninkielisiin eufemismeihin. Istuin Iisalmessa myyntikoulutuksessa toissa vuonna ja purin huultani, etten olisi alkanut nauraa ääneen. Iisalmelainen rautakauppiaskin oli sitä mieltä, että myy mieluummin jätevesiratkaisuja kuin wc-pönttöjä.

Matti aina alkaa hihittää, kun näkee jonkun auton kyljessä: facility services. Paskapyttypalvelu, sanoo tämä kokenut putki- ja rakennusmies.

Uusia työläisiä ovat myös hoiva-ammateissa toimivat. Jotenkin on hienoa nähdä kaupungeissa pikkuruisia hoivapalveluyritysten autosia, joiden ratissa on työstään motivoitunut kodinhoitaja.

Yhteiskunnalliset keskustelijat Andrej Grubačić ja Staughton Lynd ovat oivaltaneet, mitä perinteiselle työväenluokalle on esimerkiksi Jenkeissä käynyt: "Yhdysvalloissa ei ole toista ihmisryhmää, joka olisi niin julmasti sysätty merkityksellisestä päätöksenteosta tai niin tylysti vaiennettu, kun he ovat yrittäneet esitellä uskomuksiaan, kuin elantonsa käsillään ansaitsevat ihmiset." (Stauhgton Lynd ja Andrej Grubačić Zapatistit ja tuplajuulaiset - keskusteluja anarkismista, marxilaisuudesta ja radikaalista historiasta s. 127)

Yrittäjä ei paljoa
ryysyköyhälistöstä eroa

Joka toinen päivä aion itse isännöitsijäksi, joka toinen päivä siivouspalveluyrittäjäksi. Tai voisihan tuleva firma olla kaikkea näitä: isännöinti- ja kiinteistö- sekä siivouspalvelu.

Arvelen, että isännöinti- ja kiinteistö- sekä siivouspalveluyrityksellä olisi enemmän saumaa elättää itseään kuin venäläistä kaunokirjallisuutta kääntävällä ammatinharjoittajalla. Jotain on eläkepäivieni leivän saamiseksi nimittäin keksittävä, kun 1990-luvulla tuli maksettua pienintä YEL-maksua.

Sentään maksoin. Tiedän monia friikkuja, jotka eivät maksaneet sitäkään.

Siitä päästäänkin työväenluokan toiseksi alimmalle portaalle, joka ei paljoa alimmasta portaasta, lumpenproletariaatista, eroa. Alimmalla portaalla työväenluokkaa olemme muun muassa me, pien- ja yksinyrittäjät, jotka olemme osin riippuvaisia tulonsiirroista.

Jo Karl Marx ammoin oli pannut merkille pikku sosialistien putoamisen ryysyköyhälistöön. Kunnollista työttömyysturvaa emme ole oikein itsellemme kyenneet maksamaan, mutta siitä huolimatta en ole rakennustyöläisillemme kade ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

Olen helvetin kiitollinen siitä, että ay-liike on ansiosidonnaisen joskus jäsenilleen taistellut. Koska emme pysty tarjoamaan työtä ympärivuotisesti rakennustyöläisillemme, on hyvä, että työläisemme eivät työttömyysjaksoillaan ole peruspäivärahalaisten tapaann nälkärajalla.

Mieluummin ulkopuolinen
kuin keskiluokkainen

Iisalmen Sanomien Jarkko Ambrusin piti sunnuntain Vasemmassa suorassaan totalitarismina sitä, että me vasemmistolaiset haluaisimme sementoida hänetkin vanhempiensa yhteiskuntaluokkaan. Ettemme sallisi yhteiskunnallista nousua.

Mitäs jos pyrkisimmekin eroon hierarkioista? Taitaa olla Iikkarin päätoimittajalle uusi asia, että jonkun mielestä on ihan jees, että kuuluu työväenluokkaan tai jotain niin kauheaa kuin omilla käsillään itsensä elättävien joukkoon.

Ensin kuitenkin luokat ja etenkin luokkarajat on tehtävä näkyväksi, jotta olisi, mistä pyrkiä eroon. 1980-luvun loppuun asti systeemi olikin toimiva. Suuria tuloeroja ei enää ollut ja kouluttautumalla sai töitä. Se, että suurin osa omaksui samalla myös keskiluokkaiset elämänarvot ja sen, että julkisivu pitää säilyttää, oli tasa-arvoisen yhteiskunnan  ikävä sivujuonne.

1990-luvun alussa tietyiltä kansanjoukoilta meni mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. Tai jopa sosiaaliseen paikallaan pysymiseen. Periaatteeksi tuli "ui tai uppoa". Juokse koko ajan, jotta pysyisit edes paikallasi.

Jumalan teatteri muuten näki, mihin Suomi on menossa. Teatteripojat eivät paljon kapitalismia analysoineet, mutta paskan heitto pikku porvarien silmille tuli vaistonvaraisesti ydinjatkeesta. 1980-luvun puolivälin jälkeen Suomea alettiin tietoisesti uusliberalisoida. Pääomat vapautettiin vuonna 1986 ja 1990-luvun alussa oltiinkin lamassa.

Laman seurauksena he, jotka pudotettiin kelkasta, stigmatisoitiin loppuiäkseen. Monet yrittäjät näkivät valuuttalainojensa kasvavan eksponentiaalisesti. Jotkut vetivät itsensä hirteen. Koulutus ei taannut enää yhtään mitään. Jos identifioidut jotenkin väärään porukkaan, et saanut koulutustasi vastaavaa työtä.

Tähän viittasi filosofi Maija-Riitta Ollila taannoisessa Roman Schatzin radio-ohjelmassa. Työpaikan saannin kriteeriksi tuli 1990-luvulla epämääräinen lahjakkuus ja soveltuvuus. Kuka ne oikein määrittää, kysyi Maija-Riitta Ollila satakuntalaisen pistävästi.

Jos halusi töihin, piti olla oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, tietyt sisäsiistit käyttäytymiskoodit sisäistäneenä. Jos tunsikin itsensä jotenkin epämääräisesti ulkopuoliseksi, ei sitä saanut näyttää. Esimerkiksi näyttelijä Anu Sinisalo Arto Nybergin haastatteluohjelmassa viime sunnuntaina viittasi ulkopuolisuuden tunteeseensa.

Hän sanoi, ettei pippaloitse näyttelijöiden societeessa. Ei ole saanut suuria elokuvarooleja sen vuoksi. Ulkopuolisuuden tunne alkoi jo kouluaikoina, kun luokkatoverit eivät yhden luokkavuoden ajan sanoneet tälle sanaakaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi