Pia Valkonen

Jussi Koskela on löytänyt blogiini

Miksi johtaja tunnistaa alaisissaan
viisivuotiaan käytöksen?

ma 2.12.2013

Koskelan Jussikin lukee blogiani. On tainnut googlettaa itsensä, sillä olen maininnut Jussin täällä useasti. Jussin mielestä on mielenkiintoista saada tietää, milloin meillä siivotaan.

Myönnettäköön, että siivous korostuu blogissani. Joku varmaan muistelee nyt vanhaa sanontaa: "Laiska töitään luettelee." Totta, sillä olemme olleet lokakuusta lähtien jokseenkin pulassa. Siivoojamme, Pirjo, joka on samalla omaishoidon lomittajani sekä jotenkin perheeseemme olennaisesti kuuluva yksikkö, sai uudet titaanipolvet ja on sen jälkeen soitellut, vieläkö me olemme hengissä.

Vai olemmeko ehkä mahdollisesti hukkuneet koirankarvoihin.

Olen puuskuttanut puhelimeen, että kyllä täällä vielä henki pihisee, mutta odotamme, voi kuinka odotamme, Pirjon sairausloman loppua. Mehtosen Reetalta sain kyllä virkkujen lestadiolaisveljesten puhelinnumeron, joilta olisi voinut pyytää keikkaa, mutta päätin sitten selviytyä toistaiseksi itse.

Ajattelin ottaa siivouksen hyötyliikuntana.

On ammattilaisia ja on harrastajia. Pirjolta menee talon siivouksessa kaksi tuntia ja minulta koko päivä. Tosin puoli päivää kuluu helposti siihen, että istun kodinhoitohuoneessa ja keskityn tulevaan. Luen jotain ja tuijotan pesukoneen pyörivää rumpua. Suunnittelen urakan aloittamista.

Ja toivon, että perheenjäsenet oppivat olemaan pois jaloista. Taustalle mieluummin ortodoksinen Jumalanpalvelus, sillä voimia pyydän aivan liian helposti ihan väärästä suunnasta.

Tarkkaavainen lukija eilen huomasi, että viittasin Meijerin ilmapiiriongelmaisten käyttäytyvän kuin viisivuotiaat. Tunnistan käyttäytymismallin, sillä osaan sen itse niin hyvin. Tein eilen Tony Dunderfeltin Tunnista temperamentit -kyselyn ja sain saman tuloksen kuin Ysaon johtamistaidon kurssilla Eevi Kurtin tekemänä.

Eevi Kurtille, opettajallemme, taisin jossain vaiheessa mainita, että jos saatte minut läpi tästä myllystä - yrittämisen ja johtamisen erikoisammattitutkinnosta - on se sama kuin saisitte Miina Äkkijyrkän vakituisiin nine to five -töihin.

Olen niin piinallisen keltainen ihminen, että hävetti kyselyn vastauspistemääriä yhteen laskiessa. Keltainen on ärsyttävä, pinnallinen, yliseurallinen, puhelias, häiritsevä, jolle ilmapiiri on tärkeämpi kuin päämäärä. Jos jossain on huonot fiilarit, mitä tekee keltainen?

Keltainen alkaa käyttäytyä kuin mariseva viisivuotias lasten kutsuilla. Minä tein samat Meijerin toimintakeskus ry:n hallituksen rivijäsenenä ollesssa. Fibat olivat huonot, Vallankäytön mahdollisuutta ei ollut, sillä kaksikko Riikonen-Laakkonen toimivat mainiosti yhteen sekä keskenään.

Lähdin hallituksesta. En eronnut kirjallisesti. En vain mennyt kokouksiin. Ajattelin, mitäpä siellä kallista aikaansa hukkaamaan, onpa sitä muutakin tekemistä.

Ilmeisesti Minna Riikonen on dunderfeltiläisittäin sininen, sillä minä tulkitsin tämän ylimieliseksi. Laakkosen näin punaisena, sillä tämä hyökkäsi päälleni kuin höyryjyrä, kun en osannut laatia oikeanlaisia "pöytäkirjoja". Minusta oli hauska tulevaisuuden historian tutkijoita ajatellen tallentaa pöytäkirjoihin keskustelutkin.

Sinisten ihmisten kanssa minulla on vaikeaa. Dunderfelt kuvaa sinisiä näin: "Sininen on tunteissaan ja reaktioissaan introvertti ja samalla omalla tavallaan hyvin voimakastahtoinen. ... Tunteissaan sininen on yleensä varovainen, minimalistinen, usein myös varautunut."

Aistin vain varautuneisuuden. Sama ilmeisesti on vasemmistoliiton Anne Huotarissa. Olenhan nimittänyt hänet Vasemmistoliiton kylmäköksi. Kun varautuneet ihmiset käyvät epävarmoiksi, he ottavat ylimielisen naamarin. Ja tämä on niin totta, niin totta: "Siniselle toiminnan tulee olla siistiä."

Juuri niin. Sitä minun on vaikea sietää. Sisäsiisteyttä. Ylihygieenisyyttä ja siihen liittyvää nillitystä. Kun rapataan, niin aina roiskuu. Punaisia persoonallisuuksia ihailen. Jos johonkin suuntaan tahtoisin itseäni kehittää, tahtoisin kehittää itseäni voimakastahtoisempaan suuntaan. Punaiset eivät ole ainoastaan lämpimiä, vaan suorastaan kuumia.

Hm. Negatiivisesti toimiva punainen on herkästi loukkaantuva, itsekeskeinen ja itsesääliin taipuvainen, toisista piittaamaton ja aggressiivisesti käyttäytyvä häirikkö.

Taidanpa lämmittää hieman Touko-veljen Maijan valmistamaa kaalilaatikkoa. Oli mukavaa, kun eilen veljeltä tuli (ryhmä)tekstari, että Petteri Saarion saaristodokumentti on kohta telkkarissa - siinä Puumalasta. Olen jossain ryhmässä. Sellaisessa ryhmässä, jossa ovat sietämättömät sukulaiseni.

(Jotta ymmärtäisi, miksi sanon, että sukulaiseni ovat sietämättömiä, on täytynyt kuunnella Roman Schatzin tämänpäiväinen radio-ohjelma, jossa haastateltavana olivat vihreä Jukka Relander ja Matin lempiblondi(filosofi) Maija-Riitta Ollila. Taitaa olla Ollila myös ELY-johtaja Kari Virrannan mieleen, kun kerran pääsin sellaiseen yrittäjyyssemppaan Kuopion musiikkikeskukselle, jossa oli kutsuttuna luennoitsijana Marjo-Riitta Ollila, Harvard-koulutettu. Minäpä muuten olen lukenut kaikki Ollilan johtamistaidon kirjat. Niin se sukulaisten sietämättömyys.... Se, että sanoo sukulaisiaan sietämättömiksi, luo toivoa. On niin paljon luottamusta, että voi sanoa heitä sietämättömiksi - eikä pelkää tulevansa oitis hylätyksi.)

Olen myös kirjailija Keijo Siekkisen adventtitoivotuspuhelinryhmässä. Sain Siekkistontulta ryhmätekstarin.

Sekin oli mukavaa, että Touko ja Maija jäivät perjantain ja lauantain väliseksi yöksi meille, vaikkei se niin kivaa ollutkaan, että nukuimme Matin kanssa olohuoneen sohvalla ja Osku hämmennyksissään kusaisi täkille. Vai oliko se kosto siitä, että olimme kotoa jokusen päivää pois?

Tanskalainen kirjailija Peter Hoeg on kuulema sanonut seuraavaa: "Sitä paitsi emotionaalinen riskinotto ei tarkoita samaa kuin raflaava aihe. Kirjoittaminen on aina emotionaalinen riskinotto. Ainoa tapa mennä vaikeaa asiaa kuten masennusta kohti ei ole se, että (Peter Hoegin sanoin) lätkäistään ruho pöydälle ja tutkitaan sitä mikroskoopilla." http://margaretpenny.blogspot.fi/2013/11/kirjailija-paljastaa-syvimman-traumansa.html

Hoegin lainaus on peräisin kirjailija Saara Henrikssonin blogista, jota käyn kurkkimassa päivittäin. Joku voisi luulla, että lätkin täällä blogissani ruhoja pöydälle ja pakotan teitä tutkimaan harva se päivä sisälmyksiäni. Taitaa kuitenkin olla niin, että asiat, joista puhun julkisesti, eivät ole minulle oikeastaan lainkaan kipeitä.

Eikös se ollut Paavali, joka Raamatussa vihjaisi, että hänellä on omat pistohaavansa, joista hän ei kertonut seurakuntakirjeissään loppujen lopuksi mitään? Mitä enemmän kerron täällä, sitä enemmän kätken jonnekin muualle. Pitää oikein miettiä, mikä tosissaan on teema, josta en taatusti halua kertoa mitään.

Siellä se tuska piilee.

Hm. Ei ihan äkkiä tule mieleen yhtään mitään. Dunderfeltin kirjassa Konttorikemiaa oli sellainenkin kohta, jossa tämä sanoi, että häpeä on jollain lailla myös käyttökelpoinen tunne - siinä missä vihakin. Häpeä estää meitä tekemästä hillittömyyksiä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi