Pia Valkonen

Duunari pääsee porealtaaseen

Kolmanneksien yhteiskunta

to 26.12.2013

On oikeastaan mukava päästä taas pyykinpesuun. On tullut katsottua aivan liikaa televisiota. Vaikka televisiosta on tullut elokuvia, olo on jotenkin omituisen muhjuinen. Ulkona on niin rumaa ja märkää, ettei tee mieli lenkillekään.

Joulun kolme lusimaani elokuvaa olivat kuin läpileikkaus uusliberaalimaailmasta. Olettekos koskaan kuulleet, että olemme vaivihkaa - kuin sammakko kattilassa - siirtyneet kolmanneksien yhteiskuntaan?

Meillä on kolmanneksen verran eliittiä, joka ruokkii valtaisaa kiinteistönvälittäjien, sisustajien, personal trainereiden, reippaiden remppatyttöjen ja -poikien armeijaa sekä henkilökohtaisia kokkeja. Lisäksi meillä on kolmanneksen verran väliryhmää ja kolmanneksen verran lumpenproletariaattia.

Väliryhmän yläkerrosta ovat remppatytöt- ja pojat, jotka pääsevät sisustusohjelmiin, henkilökohtaiset huippukokit ja tötterötissiset fitness-asiantuntijat. Se liehuu eliitin ympärillä ja samaistaa itsensä siihen.

Suomalaisen yläkolmanneksen koteihin voi kurkistaa Livillä Kaisa ja puoli valtakuntaa -sisustusohjelmassa. Katsoimme Matin kanssa kummissamme eilen illalla sisustusohjelmaa yhden jakson verran. Tämä Kaisa taitaa olla se Me Naisten esittelemä upporikas kiinteistönvälittäjä, joka panee omiin henkilökohtaisten palvelijoidensa palkkioihin kuukaudessa useita tonneja.

Hyvä niin. Kuka sanoi, että emme elä täällä toistemme paitoja pesemällä?

Yhteiskunnan päällimmäinen kolmannes ulosmittaa rahat himaan jossain uusmediayrityksessä, pelinkehitysfirmassa tai kuppaamalla julkista sektoria joko pääomatulolääkärinä tai it-asiantuntijana. Koska eliitillä ei ole aikaa olla kotona, hän voi palkata porealtaaseensa sisustajahomo-Teuvon ja pari nuorta remppaajaa - ihan vain huvikseen.

Sitten esitetään vähän draamaa, että pakkilaatikon näköinen modernin arkkitehtuurin hökötys, jonka poreallastasanteelta toisesta kerroksesta näkyy Näsinneula, pannaan tunnissa stailaamalla myyntikuntoon. Mukava palkan lisähän tietysti on, jos pääsee porvarin porealtaaseen.

Onko teillä kellään muuten sellainen lapsuus, jossa ette ole päässeet porvarin pore- tai uima-altaaseen? Minullapa on. Kärkölän Järvelän Nummenkulmalla Vuorimaan tilalla oli Multamäen perhedynastian koetila, jonka päärakennuksen toisessa päässä oli uima-allas.

Perhedynastian matriarkka ei päästänyt minua - palvelusväen lasta - uima-altaalle. Tosin professorska ei päästänyt uima-altaaseen omia lapsenlapsiaankaan. Ilmeisesti turvallisuussyistä. Uima-allas nimittäin syveni äkkijyrkästi. Lisäksi vesi oli kesälläkin hyisen kylmää ja siihen oli hukkunut sammakoita sekä myyriä.

Arvelenkin, että harmaatukkainen, arvovaltainen ja arrogantti, mutta ihastuttavan käytännöllinen, professorska ei vain halunnut onkia meitä pentuja hukkumiskuolleena uima-altaan syvästä päästä.

Niin ne elokuvat:
Valmont

Tikkisen Hannele usutti meidät Matin kanssa katsomaan Milos Formanin Valmontin. Valmontissa on hänen mukaansa leffahistorian eroottisesti latautunein kohtaus, jossa ei näy sen enempää häpykarvan puolikastakaan tai edes 25 asteessa olevaa penistä.

Kohtauksessa elokuvan päänarttusta uhkaa hetkisen aikaa se, että häviää kieroilussa Don Juanistiselle Valmontille.

Taistelupari ahmii toisiaan katseilla. Katseissa on vihaa, vihaa, vihaa - ja hirmuinen lataus. Tarkoituksellista lienee elokuvassa myös se, että nartun pepussa on punainen läiskä vannassa istumisesta. Läiskä häämöttää litimärän kylpyharson läpi.

Lopputulema ei ole sukupuoliyhdyntä, vaan se, että Valmont kaataa koko ämmän vannoineen ja vesineen lattialle. Mäiskis ja lätsis.

Niin muuten käy aika usein, jos on kova eroottinen lataus. Hekuman huippua ei tulekaan, vaan kauhea mahalasku. Mäiskis ja lätsis.

Katsoin Valmontin elokuvana, jossa eliitillä ei ole muuta tekemistä kuin tepastella edestakaisin punomassa eroottisia seikkailujuonia. Jos joku ilmiselvästi koettaa olla uskollinen, ollaan uskollisuuden murtamiseksi valmiita taivaltamaan vaikeitakin teitä hevosen kyljet vaahdoten.

Hieno leffa.

Nykyhetken eliitin lemmenseikkailut edistävät kummasti markkinaliberalismia. Tuli nimittäin mieleen, että Kaisa ja puoli valtakuntaa -sisustusohjelmassa suomalainen yhden kolmanneksen eliitti työllistää eniten palvelusväkeä: asunnon stailaajia, remppaporukkaa, keittiösuunnittelijoita, silloin, kun on kyseessä parinvaihtoviikot.

Tampereen ylellisessä pakkilaatikossa asunut pulleatissinen fitness-neuvoja oli eronnut ja nyt myi omasisustamansa talon. Oli tavannut uuden elämänsä viimeisen elämänsä rakkauden. Hyvä niin. Pääsipä sisustaja tiimeineen eliittitissimogulin porealtaaseen polskimaan.

Goodbye Lenin!
Ei Minkkisen uusin kirja

Eilen Matti yht´äkkiä muisti, että teemalta on tulossa saksalaisleffa Goodbye Lenin! vuodelta 2003. Minä olin ensin ihan, että aijaajoo, että luulin Goodbye Leninin olevan Aimo Minkkisen tulevasta Lenin-kirjasta kertova ohjelma.

Nyt Ärräpäät-sähköpostilistalla näkyy Goodbye Lenin sivuutetun ostalgisena leffana.

Minusta se oli ihastuttava tulevaisuuden toivoa herättävä. Aivan kuin edes joku olisi ymmärtämässä kapitalismin kamaluudet. Leffan juoni menee suurin piirtein näin: leffan päähenkilön äiti saa infarktin keskellä DDR:n kansan vuoden 1989 mielenosoituksia ja vaipuu koomaan.

Poika kuitenkin rakastaa äitiään ja niinpä kukaan ei vaadi kiskomaan piuhoja irti, vaikka äidin arvellaankin olevan kasvis. Kun äiti tulee tajuihinsa, lapset ottavat äidin kotihoitoon. DDR:n julkinen terveydenhuolto on ehditty romauttaa nanosekunnissa muurin murtumisen jälkeen ja niinpä lapset saavat kotihoito-ohjeeksi ainoastaan sen, että äitiä ei saa järkyttää.

Poika arvelee, että suurin järkytys sosialismin aidolle soturiäidille olisi DDR:n romahdus ja kiihkokapitalismin saapuminen maahan.

Niinpä noheva poika, joka oli ensin joutunut työttömäksi televisionkorjauspajalta ja myymään typeriä lautasantenneja ovelta ovelle sellaisella mainoslauseella, että näistähän saa näkyviin Vietnamin ykkös- ja kakkoskanavat, keksii järjestää äidille videolta oman Ajankohtainen kamera -ajankohtaisohjelman, jolla äidille syötetään omanlaisensa versio DDR:n tapahtumista.

Terävin kohta minusta oli se, kun Ajankohtaisessa kamerassa länsisaksalaiset vyöryvät rajojen yli kapitalismia paetessaan. Ihmiset ovat kyllästyneitä kapitalismin kyynärpäätaktiikkaan ja siihen, että elämän pääasiaksi tulevat videolaitteet ja muut hilavitkuttimet.

Ohjelman mukaan Länsi-Saksassa oli valtaan päässyt äärioikeistolainen republikaanien puolue. Länsimaalaisten vyöryä sosialismiin ei voi estää.

Toiseksi terävin kohta oli se, kun sosialistinen idealistinen äiti kirjoitteli ennen infarktiaan puhtaaksi ihmisten valituskirjeitä. Tuotantolaitosten jäykkyyden vuoksi DDR:ssä sai aivan väärän mallisia naisten alushousuja. Samapa se oli tuhokapitalismin tulon jälkeen: naisten oletetaan olevan kulmikkaita henkareita; puserot ovat väärän mallisia.

Yhteiskunnan kolmen kolmanneksen teoriassa Goodbye Lenin! kertoo yhteiskunnan ylä- ja alakerroksen välissä sijaitsevasta väliluokasta. Kuopiolainen draamakäsikirjoittaja Miko Kivinen sanoi sen joskus Viikkosavoon tekemässäni haastattelussa: sinnittelijät.

Sinnittelijät ovat sellaisia, kuten vaikkapa Miko Kivinen itse. Hän tunnusti reilusti, että on tehnyt vaikeat vuodet kuopiolaista teatteritaidetta käytännöllisen kampaajavaimonsa elatuksen turvin. Sinnittelijä-selviytyjät ovat käytännön toimijoita - sellaisia, että he keräävät keittiökaappeihinsa säilykkeitä ja ovat valmiita ryöstämään kadulle nälkään kuolleelta kengät.

Tunnistitteko lainauksen lähteen? Vastaus tulee jossain myöhemmän ajan merkinnässäni.

Mukavaahan se olisi, että sinnittelijä-selviytyjistä, kuten vaikkapa Miko Kivisestä, kuoriutuisi joskus työväenluokan tulisieluisia taistelijoita. Eliittiin itsensä asemoineiden personal trainereiden suhteen en olisi lainkaan toiveikas.

Winter´s bone
yhteiskunnan alin kolmannes

Kaisan ja puolen valtakunnan jälkeen jäimme keittiön postimerkin kokoisen television ääreen kuin lumoutuneina. Olimme jotenkin äimän käkkäröinä sisustusohjelmassa näkyneiden kotien melko karmeasta luksuksesta ja korneista duunariparoista ylellisessä porealtaassa.

Yht´äkkiä siinä hämmentyneenä kanavalta toiselle surffaillessa kakkosella alkoi näkyä karun kaunista metsämaisemaa ja jonkinlainen viemäriputkihirsitalo. Kysyin ensin Matilta, onko tämä mahdollisesti dokumentti Turun saaristoon muuttaneesta agrologista, joka rakensi perheelleen omin käsin hirsitalon ja sinne myös huonekalut.

Kakkoselta tullut näkymä oli jotenkin groteski ja käsin tehdyn oloinen. Sitten kysyin, onko tämä ehkä dokumentti Suomen USA:n suurlähettilään tyttärestä, joka muutti Lappiin joksikin aikaa ja teki siellä elokuvan.

Ei ollut. Elokuva oli Winter´s bone, Talven luut. Se kertoo yhteiskunnan alakolmanneksesta. Kylästä, jossa kaikkein sinnikkäimmät ja yritteliäimmät sekä ahkerimmat olivat sukua, jonka pääelinkeino oli metamfetamiinin kauppa ja logistiikka. Missourin takamailla ei ole enää sossun tätejä, jotka tulevat oven taakse ja vievät lapset, eikä edes kovin urheita poliisejakaan.

Yhteisön sisäisestä hygieniasta huolehti huumehörhöjen porukka itse.

Oikeita yrittäjien yrittäjiä nämä Dollyt. Olenkin tämän päivää Matille toistellut, että Talven luut voisi vallan hyvin kertoa Varpaisjärvestä.

Sellaisessa maailmassa 17-vuotias tyttö saattaa joutua huolehtimaan koko perheestä. Perheen äiti oli sulkeutunut mielitautiinsa - olenko kertonut, että mielisairaus on myös minun mielestäni vastuuttomuuden tila? Perheen äiti pääsi näppärästi ajattelemasta ikäviä asioita sillä tavalla, että ei ajatellut ikäviä asioita, ja oli hullu.

Isä oli poliisin vasikka ja kiinnittänyt talon takuita vastaan päästäkseen vankilasta. Nilkki poliisi kävi talolla kertomassa 17-vuotiaan isosiskon emännöimässä talossa, että talo siirtyy takuita vastaan valtiolle, mikäli perheen isä ei ilmannut oikeuteen.

Isosisko opetti elokuvassa pienille sisaruksille selviytymisen taitoja. Pikku sisarusten oli opeteltava esimerkiksi aseen käyttö.

Aseilla saattoi pitää yhteisön hygienistit loitommalla talosta sekä tappaa perheelle oravia ruoaksi. Sisko opetti sisaruksensa myös nylkemään ammutut oravat. Nilkki poliisi oli vuotanut perheen isän aikoman vasikoinnin yhteisölle ja yhteisö hoiti perheen isän pois päiviltä.

Ruokaa kyllä he rahattomina ja isättöminä aina saisivat, mutta pääongelma oli kadonnut isä. Jos isä ei saapuisi oikeuteen eikä ruumistakaan löytyisi, olisi outo perhe kohta myös koditon.

Yhteisön äideillä oli kuitenkin jäljellä omaatuntoa. He veivät äidistään ja pikku sisaruksistaan huolehtivan isosiskon perheen isän hautakosteikkoon. Ihmettelimme Matin kanssa, miksi naisilla oli mukana moottorisaha.

Kas, kun koko ruumista he eivät hautakosteikosta ottaneet mukaansa. Moottorisahalla isän ruumiista sahattiin kädet - todistusaineistoksi poliisille, että vasikka oli hoideltu oikeasti pois päiviltä.

Yksi käsi ei riittänyt, sillä senhän metamfetamiinikauppias olisi voinut sahata itseltään oikeuskäsittelyn pelossa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi