Pia Valkonen

Luokkataistelu jatkukoon

su 15.12.2013

Iisalmen Sanomien päätoimittaja Jarkko Ambrusin kirjoittaa tänään lehden vasemmassa suorassa Kiakkoviaraista. En ehdi nyt lukea kirjoitusta tarkemmin, mutta lupaan lukea sen ajatuksella myöhemmin. Oikeustieteilijä Jukka Kemppinenkin oli tarttunut asiaan perjantaina. Kirjoittaa otsikolla Anarkismi.

Kehoittaa lukemaan Orwellin Katalonia, Katalonia! Kiinnostuin anarkismista toden teolla 1990-luvun alussa. Toki olen ollut punkkari siitä lähtien, kun äärioikeistolaiseen ääliöyteen taipuvainen Kämpin Pekka repi harmaan toppatakkinin rinnuksista Maukka Perusjätkän rintanapin 1980-luvun alun Järvelässä siinä Vuolteen kirjakaupan edessä, mutta mitään sen syvällisempää punktukkani alla ei pitkään aikaan tapahtunut.

1990-luvun alussa olin SDNL:n työntekijä Kuopiossa. SDNL:n omaa väkeä sai houkutella kokouksiin ja tapahtumiin, jotka keksin minä - palkkatyöntekijä, kiväärillä ohimoon osoittaen. Sen sijaan SAL:n, Suomen anarkistiliiton, väkeä tunki Työnkulmalle, Ruplalle, ovista ja ikkunoista.

Intona. Minä olin hämmentynyt. Mistä näitä oikein pukkaa? Keitä nämä ovat? Sitten alkoivat turkistarhavarastot palaa. En jättänyt anarkistinuoria sen vuoksi, että joukossa oli kovan linjan ALF-läisiä, vaan sen vuoksi, että minun oli jätettävä SDNL:n palkkatyö, kun aloin Kansan Uutisten Pohjois-Savon freealuetoimittajaksi.

Kahta työtä en kyennyt tekemään. Sen huomasin, kun ajoin vastavirtaan yksisuuntaista Vuorikatua.

Jossain vaiheessa opin, että ennen Francon vallankaappausta Katalonian terästeollisuus oli anarkosydnikalistien aikaansamaa. Ehkä Orwellin Katalonia, Katalonia! kertoo tästäkin. Espanjan anarkosyndikalistit eivät kelvanneet Neuvostoliitolle. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi. Kemppisen mielestä Orwell kertoo tyhjentävästi anarkismin heikkoudet.

Jukka Kemppinen myöntää Tampere 2013 -tapahtumista, että osin kyse on erilaisista tavoista kuvata samaa ilmiötä.

Minä esimerkiksi olen taipuvainen sympatiseeraamaan militanttia puhetapaa. Ärsyynnyn vieläkin enemmän kuin Anna Kontula sisäsiististä, hygieenisestä ja keskiluokkaisen sovinnaisesta puhetavasta. Sitä paitsi Jouni Tervo Pressiklubissa valehteli silmät pyöreänä siitä, että julkisia palveluita ei olla alasajamassa.

Tai sitten keskiluokkainen toimittaja on vain äärimmäisenä tyhmä. Pääasia, että on studiossa vakuuttava.

Kemppinen myöntää, että prekarisaatio on kiistaton ilmiö. Minusta tämä kuulostaa viisaalta sekä yhtä aikaa maltilliselta eikä ollenkaan tyhjältä, kuten Jouni Tervon ja Saska Saarikosken mukellukset toissa iltana. Pressiklubin jepet olivat alentuvan valheellisia.

"Kaulusköyhälistön ja prekariaatin syntyminen ovat ainakin rahalla mitaten kiistattomia ilmiöitä. Kuten varmaan muutkin tasaiset taapertajat haluaisin puhua tästä elinkeinorakenteen muutoksena ja osoittaa, etteivät koulutustaso ja edut oikein vastaa toisiaan."http://kemppinen.blogspot.fi/2013/12/anarkismi.html

Lisäksi Kemppinen sanoo seuraavaa: "Luokkataistelkoon rauhassa minun puolestani. Sen sijaan olen näennäisyyksien maailmassa aidosti levoton rahalla ja asemalla öykkäröinnistä. Rahaa edustavat esimerkiksi liikkeenjohtajat, öykkäröintiä voi edustaa vaikka rajoista piittaamaton poliisi."

Kateellisiahan me kelkasta pudotetut olemme. Ei voi mitään. Kateellisia ja katkeria. Siinä sivussa, kun asiaa ilmaisemme voimallisesti, voi muutama ikkuna rikkoutuakin.

Kulmalaa ja Brechtiä

Siinä vaiheessa, kun me vielä nukuimme ruususen unta, oli Tikkisen Hannele jo kuunnellut Kiirunapolullaan radiota. Sunnuntaiaamuisin radiossa ilmeisesti on hyviä kulttuurijuttuja. Sunnuntaiaamun radio-ohjelman perusteella löysimme tekstarilukulupiimme Graham Greenen.

Hannele on nyt Greenessä jotain sivulla 100 ja minä ehkä sivulla 15. Jotenkin tässä ei ole nyt kyennyt keskittymään lukemiseen. Eilen oli siivousta ja pyykkiä. Illalla kykenin lukemaan vain uusimman Kanavan. Vannoin Ärräpäät-sähköpostilistalla, että Shakespeareen tutustun uusimman Parnasson artikkelein, mutta aikomukseksi jäi, kun silmäluomeni luppasivat ja simahdin.

Olin illalla katsonut netistä Inhimilliset tekijät Rosa Meriläisen ja koomikko Riku Suokkaan unettomuudesta sekä jonkun näyttelijän stressistä ja muistihäiriöistä. Tänään Hesarissa oli Jani Saxellin kertomaa bentsodiatsepiinistään nimeltä Temesta. Kuulun lääkeettömän ja päihteettömän unettomuus- ja muun psyykehoidon kannattajiin, mutta ymmärrän toki, jos joku nukahtamislääkkeistä ja psyykenlääkkeistä saa apua.

Minulle parasta unilääkettä ovat ruumiilliset työt. Vaikka eilen siivouksen jälkeen joka nurkkaa kehossa kolotti, nukahdin aivan tajuttomaksi. Huvitti, kun Suokas oli samanlainen pykninen hötkyilijä kuin minä. Kädet kävivät ja mies ei oikein olisi jaksanut istua paikallaan. Varmasti sellainen, joka käy ylikierroksilla koko ajan.

Hitto, Hannele on ollut hereillä jo kello viisi aamulla. Silloin tuli filosofian tohtori Teppo Kulmalan haastattelu. Oli kuulema puhunut Herman Hessen Lasihelmipelistä, joka on ollut väikkärinsä aiheena. Hannele arveli, että pitäisi hallita itämainen filosofia, jotta voisi tajuta kirjan.

Tai sitten lukea Lasihelmipeli niillä voimavaroilla, mitä korvien välistä löytyy, tekstaroi Hannele kello seitsemän. Kuudelta oli tullut ohjelmaa Bertolt Brechtistä. Minä kesällä kääräisin kirjasen Brechtiä hihaani Raija Weisenbergin kirjakirpputorilta, mutten ehtinyt siitä lukea muuta kuin Karl Marx -seuran puheenjohtajan johdantoartikkelin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi