la 7.12.2013
Matti pakotti Annan lähtemään Savonlinnan-pelimatkalle. Eilen illalla tyttö ei koutsin lähettämästä toimintaohjeesta huolimatta mennyt nukkumaan yhdeksältä, sillä pelipaita oli edelleen hukassa. Matti vielä kymmenen jälkeen käänsi ympäri vaatekasoja. Arveli lopulta, että paita on mennyt pyykissä jonkin pussilakanan sisään.
Onneksi kumpikaan ei vaatinut pussilakanoiden tarkistusta. Tänä aamuna Annan olo oli kurja. Piti mitata kuumekin ja vähän ennen treffejä lukiolla alakerrasta kuului karmeaa huutoa. Tyypillinen lähtöhuuto, ajattelin, ja käänsin kylkeä. Seuraavaksi taju palasi puoli kymmeneltä ja tekstaroin Tikkisen Hannelelle, että haluan takaisin arkeen.
Kun nukkuu pitkään, menee päivä pilalle. Nyt ei ollut syynä oikea ruumiillinen väsymyskään. Hannele kysyi, miksi Anna harkitsi lentopallolakkoa; onko Annalla murkku vai isänsä luonne. Vastasin, että sekä että.
Savonlinnassa yleisön joukossa on Annan Touko-eno ja Maijansa, Tanhuvaaran urheiluopiston emeritus-rehtori. Maijalle pitää tekstaroida, että katselisi sillä silmällä Annan joukkueen sosiaalisia kuvioita. Matti on mieluusti monimutkaisista tyttöjen kuvioista aivan pihalla - tyypillinen mies, kun on.
Arvelen, että koutsilla, vaikka onkin mies, on herkkyyttä aistia erilaisia, myös negatiivisia, virtauksia. Tytöillä oli nimittäin ollut joukkuehenkeä koskettelevat palaveri ja pitääpä pyytää Maijaa soittamaan Tero-koutsille, jos huomaa jotain erityistä.
Roddy Doylen Voiton puolella loppui liian pian, mutta onneksi onnellisesti. Paula Spencer pysyi kuivilla ja tapasi pullonpalautusautomaatilla 60-vuotiaan mielenkiintoisen miehen. Ihailen Paula Spencerin sitkeyttä. Hän oli juonut usean vuoden ja tipahtanut esimerkiksi somen ulkopuolelle.
Mutta kysymällähän asiat selkenevät.
Äiti ei enää tiedä, miten pyytää juovalta kuopustytöltä tekstarikielellä anteeksi. Kirjoitti kuitenkin tyttärelleen, että anteeksi, vaikka ensin pohdiskeli, pitäisikö olla antksi vai anteex? Tekstarikieli on mieluummin lyhyttä emmekä me esimerkiksi Hannelen kanssa kirjoita joitain toistuvia nimiä kokonaan. On r ja h. H:ssa aina mietin, tarkoittaako tämä nyt Hannelen siskoa Helenaa vai ketä.
Sekin oli hauska kohta, kun Paula alkoi tapailla 60-vuotiasta akateemisesti koulutettua miestä, jonka vaimo oli ryhtynyt 50-vuotiaana lepakoksi. Vaimo oli syyttänyt miestään kuivikseksi ja mies tyynesti naurahti Paulalle, että tietää jonkseenkin kaikki Dublin Bayssa asustavien lintujen nimet, eikä Paula ihaile häntä yhtään.
Paula Spencerillä on otsaa vastata: "Mä tiedän kaikkien talousvalkaisuaineiden ja lattianpesuaineiden nimet. Haluatko sä kuulla ne?" Molemmat keskustelijat ymmärtävät tilanteen koomisuuden. Kuiva ja kuitenkin itseironinen akateemisuus kohtaa työläisnaisen.
Niinpä. Meillä Matin kanssa on aina ollut ongelma, että Matti ei lue mitään. Elän puoliksi kaunokirjallisessa maailmassa eikä Matti ihaile minua yhtään.Tunnen, etten saa aviomieheltäni ansaitsemaani arvostusta. Sen sijaan Matti olettaa automaattisesti, että olen kiinnostunut hänen maailmastaan - Kajaanin tai Kontiolahden asemarakennusten rakennushistoriallisista tyylisuunnista tai muusta.
Itse asiassa olenkin. Siinä kai se on. Täydennämme toistemme täydellisyyksiä - tai vajavaisuuksia. Pääosin meillä on hauskaa. Paitsi eilen illalla, jolloin Matti katsoi lukioaikaista koulukuvaani ja sanoi, ettei tuosta tytöstä ole enää mitään jäljellä. Pitihän Matin päästä piikittelemään, sillä kaivoin albumistani eilisissä Niinistö-Haukion itsenäisyyskekkereissä vilahtaneen Antti Lauslahden kuvan.
Olimme joskus 1980-luvun alussa Mannerheimin lastensuojeluliiton Hämeen piirin tukioppilaiden reissulla Uumajassa. Tampereelta mukaan tuli tumma ja hyväkäytöksinen pikku poika nimeltä Antti Lauslahti. Tyyppi oli ihastuttava. Aivan toista maata kuin meidän pääosin työläistaustaiset ja hieman moukkamaiset kärköläläispojat.
Antti Lauslahti oli hyväkäytöksinen ja kohtelias. Pitihän se sellainen ihme tallentaa valokuvaan.
1980-luvun Kärkölän Järvelässä oltiin pääosin töissä Koskisen Oy:n sahalla. Nuorista suurin osa oli tosiaan työläistaustaisia, mutta työläisten välisestä solidaarisuudesta ei ollut paljoakaan jäljellä. Tunnelma oli töykeän äärioikeistolainen. Porukka kuunteli 50-luvun mukaan ja tytöt pukeutuivat typeriin pönkkähameisiin.
Piti viettää kesä Puumalassa ja nyt jo edesmennyt Silasen Jari sekä kaiketi hengissä oleva Tauno Luukkonen näyttivät minulle punkin. Syksyllä, kun koulu alkoi, se näkyi minulla vain siinä, että leikkasin pitkät lettini lyhyeksi ja ripustin rintaani Maukka Perusjätkän rintanapin. Sekin oli Kämpin Pekalle liikaa. Muistan, kuinka tämä melkein repäisi rintanapin harmaasta talvitakistani.
Eilisessä Jos rakastat -elokuvassa vilahti myös Maukka Perusjätkä. Matti ihmetteli vitsinä, että vieläkö se on hengissä. Ettei ole tehty vielä makkaraksi. Aika jättiläinen Maukka Perusjätkä näyttää nykyään olevan. Matti oli jostain napannut, että kaupan ikkunassa oli mainos: "Maukasta makkaraa!"
Wikipedia kertoo Maukka Perusjätkästä seuraavaa: "Mauri Airta on koulutukseltaan sähköasentaja. Hän asuu Nurmijärvellä ja työskentelee sähköalan projektijohtajana ja harrastaa nuorten jalkapallovalmennusta."
Antti Lauslahtia ei liene Suomessa kahta. Antti Lauslahti, joka oli tallentunut albumiini, lienee tosiaan sama, joka eilen oli Niinistö-Haukion juhlilla kokoomuslaisen kansanedustajan Sanna Lauslahden puolisona. Täytyy sanoa, että jo silloin Uumajan-matkalla herra Lauslahti oli jotenkin niin kokoomusta, niin kokoomusta.
(Voi yäk.)
Koska Matti ei lue mitään, luin tälle - ja Marialle - ääneen Puumalan-reissullamme Jenni Haukion runoja. Pysähdyimme Varkauden Portilla ja kävin nappaamassa Kirjapörssistä runokirjat: Sinä kuulet sen soiton ja Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata.
Maria pyöritteli silmiään Haukion lyriikalle, sillä tällä hetkellä tytön päähän ei mahdu mitään muuta kuin räppärisanoituksia. Matti oli hämmennyksissään, sillä esitin hänelle oman mukaelman runosta Mies ja nainen setvivät yhdessä verkkoja, nainen ottaa miehen jalasta kumisaappaan.
En toista sitä tähän, sillä olen sen jo kerran blogissani versioinut.
Jk Ihalainen vilahti jokin muija käsipuolessaan itsenäisyysjuhlissa. JK Ihalainen vilahti myös Kohtuus vaarassa -päivillä Joensuussa. Olivat Tormuliinin kanssa pakkautumassa johonkin autoon matkatakseen Kolille yliopistolta. JK Ihalainen vilahti taannoin myös Iisalmessa Politiikka! - Nyt -runokiertueella, jossa me Matin kanssa saimme ensin edustaaa kaikkia Ylä-Savon vallankumouksellisia.
Kaikki vallankumoukselliset kun olivat runoillan alun ajan jossain Talvivaara-tilaisuudessa.
Ihastuin JK Ihalaisen, Tapani Kinnusen ja sen kolmannen runoilijan lyriikkaan. Enpä ollut runoja siihen mennessä lukenutkaan muuta kuin äärimmäisestä pakosta - suurin piirtein veitsi kurkulla.
Merkinnän otsikossa mainitsin JK Ihalaisen kanssa sukulaismiehen, Kauko Sorjosen. JK Ihalainen lienee saanut kutsun sen vuoksi, että Haukio on ollut Turun underground-runopiireissä jossain hämärässä menneisyydessään. Kauko Sorjonen puolestaan ehkä sen vuoksi, että on ainoa rikas Sorjonen.
Lisäksi Kauko Sorjonen on ainoa sukumme edustaja, joka on ollut kuudella palstalla Savon Sanomien etusivulla. Ja ainoa Sorjonen, jonka vuoksi Kuopion kaupunginjohtajaksi tullut Petteri Paronen kävi käräjäoikeudessa selvittelemässä sitä, antoiko Kauko Sorjonen Kuopion yliopistolle lahjontarahaa vai ei.
Merkinnän otsikossa on Amos Ozin tiiliskiven nimi: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Hankin kirjan nimenomaan sen vuoksi viime keväänä Siilinjärven mainiosta Info-kirjakaupasta, sillä se ei varmasti lopu kesken. Sisältää 649 sivua. Nappasin paksukaisen eilen hyllystä ja ajattelin vähän kurkata.
Lumouduin jo ensi sivuilla Ozin ihmemaasta. Koska Tikkisen Hannele keskeytti Elif Shafakin Kirotun Istanbulin joksikin aikaa, keskeytän minä Shafakin Kunnian. Tikkisen Hannele aloittelee tänään Graham Greenen Hiljaista amerikkalaista. Minä en, sillä tänään pitää pestä oma tukka sekä aamutoimittaa Maria.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]