Pia Valkonen

Lieksa!

la 21.12.2013

Ärräpäihin lähti tällainen viesti:

"Heiput ystävät,

Pölösen Lieksa! tulee telkisuta aina jotenkin niin, että Marian iltatoimet lohkaisevat siitä minulta osan. Viime Ylen näyttökerralla jäi alku katsomatta, joten elokuva tuntui hieman käsittämättömältä. Ajattelin, että tämä nyt on jotain ihme seitsemättä taidetta, kun kiharatukkainen kerubi hiimaili käsittämättömästi kirjailijan ja lääkärin Nina Banerjee-Louhijan (oik. Louhija, ent. Standertskjöld-Nordenstam, ent. Nylander) veljen tyttären Jennin, joka elokuvassa oli jokin Lada tai Lara.

Joskus 1990-luvun vaihteessa onnistuin lukaisemaan jokusen Nina Banerjee-Louhijan kirjan. En pitänyt niistä. Jossain Banerjee-Louhijan kirjassa oli kuvaus vanhenevasta äidistä ja narkkarityttärestä. Pitää varmasti lukea se uudestaan, sillä siinä arroganssissa, joka syntyy pienistä lapsista ja lasten kasvatukseen liittyvästä kaikkitietävyydestä, kirja tuntui falskilta.

Mutta eilen tajusin, mikä tämä kiharatukkainen kerubi oli, kun sain katsoa Lieksan! alun. Kohdassa, jossa Peter Franzen, tuli jonain tappaja-ryöstäjä-roistona, halusi Maria nukkumaan, joten takaisin Lieksan! ääreen pääsin vasta, kun Koppeloiden matriarkan humupojat olivat tulleet Lieksasta! tiedustelureissulta.

Aina repeän nauruun kohdassa, jossa Tuomas Uusitalo puuskahtaa: "Lieksassa! on kaikkea! Lieksassa! on kaikkea. Liikaa. Lieksa! on meille Koppeloille aivan liikaa."

Nauran melkein yhtä paljon, kun nauroin eilen kohdassa, jossa heimo oli hajaantunut: osa oli lähtenyt Joensuuhun ja osa etelän kaupunkeihin. Elokuvassa puhutaan myös Enosta. Joku kävi Enossa ostamassa kaikkea tarpeellista.

Pölönen vittuilee niin herkullisesti Lieksoilla, Enoilla sekä Joensuilla etelän ylimielisille elokuvapiireille.

Padding-leffassa on soppaa silmille meille kaikille 1980-luvun performance-taiteilijoiden fanittajille. Emme oikeasti tajunneet Jack Helen Brutista hevon helvettiä, mutta hienoa se oli, juu. Padding-leffassa Pertti Koivula ja joku toinen, Paddingin viimeisen konsertin moguli, kylpevät maidonkaltaisessa aineessa jonkin taideinstituution näyttelysalissa jossain vannassa ja lähtevät siitä ilkosillaan järjestelemään konserttia jättäen lattiaan ah!! niin taiteellisesti innovoivat jalanjäljet.

Eilen jäi minulta näkemättä Lieksan! kohtaus, jossa Koppeloiden naisten tekemä laahuspuku toimii samalla ansana kilpailevalle vihollisheimolle. Lisäksi en tajunnut sitä, että Heikki Kinnunen kuoli elokuvassa toistamiseen. Onneksi Matti on katsonut elokuvan kolme kertaa, joten hän valisti, että Pölönen on melkoinen ekologi; pannaan sama mies kuolemaan kaksi kertaa. Kinnunen esitti elokuvassa veljeksiä.

Illalla katsoin Hemingway ja Gellhorn -leffaa. Ajattelen, että saanpahan jotain tietää Espanjan sisällissodasta, jonne virtasi vasemmistolaisidealistista väkeä Lapinlahdelta asti. Matin entisvaimon ukki Juho Taavitsainen taisteli Espanjan sisällissodassa ja myi myöhemmin halvalla sitten SKDL-järjestölle nykyisen Suomen nuorimman työväentalon tontin.

Elokuvassa kuitenkin keskityttiin Gellhornia esittävän näyttelijättären mutrusuuhun sekä hirvimäisen pitkiin koipiin sekä ihan kivan näköiseen perseeseen. Lisäksi neuvostokirjeenvaihtajaa, jolla oli omituinen rooli Espanjan sisällissodan käänteissä, oli lauantaimurhasarjasta tuttu Monk. Häiritsevää.

Jossain vaiheessa kyllästyin ja sanoin Matille, että raportoi mulle sitten, kun Gellhorn tulee Suomen talvisotaan. No, pääpointti Suomen talvisodasta leffassa oli se, että Gellhorn kirjoitti täältä kirjeitä Hemingwaylle, kertoi Matti aamulla.

Hitto mulle eivät sovi myöhäleffat ollenkaan. On aivosumupäivä ja niin olenkin pääasiassa vältellyt siivousurakan aloittamista. Mulla on jo päällä Leonidin siivouspaita, olen kantanut pesusoikon yläkertaan ja tässä sitä istun. Koetin psytellä kodinhoidohuoneessa mahdollisimman pitkään täyttämässä pyykkikoneita. Luin jopa uusimman Kulttuurivihkojen takakannen."

Kulttuurivihkoista poimittua

Uusin Kulttuurivihkot on hyvä. Jopa takakantta myöten. Siellä Gaudeamus mainosti sivistäviä kirjojaan, kuten Christian Felberin Näkyvää kättä, kirjaa kaikille heille, jotka ovat kyllästyneitä ekonomismiin. Jos olisin tajunnut tämän kirjan ennen joulua, olisin hankkinut sen joululahjaksi kummipojalleni Mikolle.

En tosin tiedä, onko Mikko Chigagon yliopistossa opiskelleena taloustieteilijänä kyllästynyt ekonomismiin ja uusliberalismiin, mutta ainahan sitä täti Ruskea voi koettaa kummipoikaansa kyllästytyttää.

Mikolta ja Eevaltaan tullut joulukortti oli hauska. Siinä mukaeltiin Marttoja ja kehoitettiin jouluna siivoamaan kaapit vain siinä tapauksessa, että aikoo muuttamaan kaappiin jouluksi asumaan.

Muistan ikuisesti, kun löysin netistä Mikon terävän pastissin uimamaisterista, joka oli ehdolla EU-parlamenttiin. (Poliittisen) satiirin tuleekin olla loukkaavaa ja raatelevaa. Enkä tätäkään ole keksinyt itse. Satiirin repivyys löytyy Markku Soikkelin esseistä Hyvästä on helppo pitää.

Globaalinomadit

Markku Soikkeli siirtyi ei-tykkäämään Docventuresin dokkareista Kulttuurivihkojensa kolumniinkin. Siinä Soikkeli osuu naulan kantaan, että globaalinomadismi on pääosin mitä kammoittavinta nousukkuutta. Hieman kohottelin kulmakarvojani, kun luin uusimasta Imagesta Tuomas Milonoffin, toisen Docventuresin tyypin, elämästä.

Tunna Milonoff, tuo vasemmistolaisen kulttuuriporvaristokodin kultalusikkasuupoika, on pätkätyösukupolven vapauden airut. Pikkuisen ärsyynnyin haastattelusta. Milonoff ei asetu paikoilleen, vaan jatkaa porvarillisena nomadina vaellustaan maailman jännissä paikoissa.

Muistan kyllä, kun tämä Käenpesä-sarjassa lausui profetiaalisesti sen, minkä jopa minä huomasin aikanani, kun tytöt syntyivät: Ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä sitä nyt ollaan loppuelämä. En ikinä pääse minnekään. Tunna Milonoff oli myös saanut sarjassa vauvan ja työnteli lastenvaunuja ahdistuneesti toistellen, että tässä hänen Intian-matkansa nyt olivat.

Soikkeli yhdisti Docventures-miekkoset ja Päivi Kanniston Elämäni nomadina. Kannisto on niitä parempiosaisia, jotka miehensä kanssa älysivät downsiftata ja lähtivät Intiaan. Jotenkin ei tee mieli lukea kuvausta globaalinomadeista, noista nousukkaiden nousukkaista.

Arvelen, että siellä jossain on ajatus: kylläpä suomalaiset köyhät ovat latteita ja mielikuvituksettomia. Miksi he jäävät lähiöihinsä mätänemään? Miksi he eivät ota ensimmäistä lentoa jonnekin Gooalle, jossa asuminen on halpaa ja ei tarvitse polkea sossu-terveyskeskus-mielenterveystoimisto-oravanpyörää?

Olen katkera paska ja verhoan agendani ilkeilyyn sekä negatiivisuuteen. Agendani on puhua meistä - maalaisista köyhistä, jotka olemme niin mielikuvituksettomia, että emme vain ota ja lähde.

Soikkelista ja kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Docventuresit ovat hyviä dokkareita.Yhden kokonaisuuden antamalla asian tuntemuksella uskallan väittää näin ja sillä perusteella, että Riku Rantala on habitukseltaan duunari.

Olen nähnyt dokkareista yhden kokonaisuuden - sen, jonka johdanto- ja jälkipuintiosassa oli Heikki Patomäki. Hamppu- ja LSD-dokkarit eivät tällaista raittiuden karjuvaa jalopeuraa kiinnosta ja prostituutiojakson arvelin olevan liian rankan katsottavaksi.

Naisen seksuaalisuus -docventuresjohdanto tuntui joutavalta lätinältä, joten en sitten varsinaista dokkaria katsonut.

Duunaritietoisuus

Tulikohan tässä nyt sanottua kaikki? Ei vielä. Toissapäivänä Jari Litmasen naamaa - hyvä ihme, olipa jalkapallotähti turvonnut- Ylen aamutelkkarin lähetyksessä vältellessäni osuin katsomaan MTV3:n Tähdet kertovat - James Gandolfini. Enhän minä siinä vaiheessa tiennyt, kuka James Gandolfiini edes oli, mutta kun tyyppi alkoi ladella olevansa työläistaustainen ja haluavansa näytellä työläishamoja, teroitin korvani.

James Gandolfini oli Sopranosin Tony Sopranos ja näköjään kuollut viime kesänä. Hesarin Galndolfiini-negrologisti Pertti Avola kirjoittaa hygieenisesti näin: "Gandolfinin vanhemmat olivat italialaisia siirtolaisia. Hänen isänsä työskenteli muurarina ja koulun vahtimestarina. Gandolfinin äiti oli töissä samaisen koulun ruokalassa."

Jahah, eipä olisi voinut Hesarin negrologisti Gandolfinin duunaritaustaa miedommin ilmaista.

No jopas jotakin! Gandolfini on ollut tuottajana Hemingway & Gellhorn -leffassa. Jospa leffan tarkoitus oli hyvä; Hemingwayn ja ylipirteän sotakirjeenvaihtajan rakkaustarinalla (sekä Gellhronin säpsäkän takapuolen avulla) koukuttaa katsoja miettimään Espanjan sisällissotaa sekä suurvaltojen kolonialistis-imperialistista asennetta pieniä valtioita kohtaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi