Minusta tuli mummopuoli

Kristus syntyy kiittäkää!, mutta muistakaamme,
että joulutorttujen muoto saattaa olla natsi-Saksasta

ke 25.12.2013

Sain tänä aamuna Pietarista puhelinsoiton. Leonidin poika Ljova soitti, että 19. joulukuuta hänelle ja Jannalle syntyi Matfeij. Ollaan nyt sitten Tikkisen Hannelen kanssa mummopuolia pietarilais-siperilais-ukrainalaiselle pojalle.

Harkitsivat nimeksi ensin Nikolaita, pojan isoisän Leonidin isältä, mutta päätyivät sitten Matfeijhin, Mattiin. Olen innoissani. Ensi elokuussa, kun Matfjein isotäti, Veera, tulee kesälomalle Pietariin Düsseldorfista, pitää tälläytyä pikku tätien, Anna ja Marian, kanssa Pietariin.

Pitää myös keksiä, miten saisi jonkin vauvapaketin välitettyä Pietariin. Potkareita ja sen semmoista vauvakamaa.

Matfeij on melkoinen kansojen sekoitus. Äitinsä on Siperiasta ja isänsä äiti puhdas hoholka, ukrainatar. Isänsä isä venäläis-tšuvassi. Isotätinsä saksalaistunut pietarilainen, suurkaupunkirouva, joka katselee maailmaa rauhallisesti laajasta näkökulmasta. Toinen isotäti näyttää siltä, kun olisi juuri tullut tundralta ja koettaisi sopeutua kaupunkiin, laulaa korkealta ja kovaa sekä nauraa vinot silmät sirrillään.

Matti houkutellaan ensi kesänä Pietariin mukaan Eremitaasin impressionisteilla. Ostin Matille seinäkalenterin, jossa on impressionistien maalauksia, sekä paksun taidekirjan.

Eilisillan Milos Formanin Valmont sai Matin jo selaamaan joululahjakirjaansa. Etsi minulle sieltä Tizianin Venuksen, joka oli elokuvassa erään hauskan bordellikohtauksen seinäkoristeena. Venus ei näytä minusta mitenkään pornografiselta eikä erityisen eroottiseltakaan. Maalaus näyttää siltä, että mallilla on pissahätä.

Matfeijsta aasinsilta iisalmelaisen tohtori Loimulohen Iisalmen Sanomien aaton aaton Vasempaan suoraan, jonka otsikkona oli, yllätys, yllätys, Kristus syntyy kiittäkää! Tohtori Loimulohi kirjoittaa, että ei oikeastaan ole juurikaan mitään sen erityisemmin suomalaista, millaiseksi myytiksi nationalismi koettaa meitä survoa.

Tohtori Loimulohi suikaloi joulun monikulttuurimosaiikkimaiseksi juhlaksi; arabilaislähtöisiä joulupipareita, sian syöminen natsi-Saksasta ja norjalaisilta kätevä tuontikapine: lipeäkala. Kirjoitus oli hyvä.

Natsi-Saksan
kivat joulukujeet

Ruotsissa oli noussut kohu, että suomalaiset joulutortut näyttävät hakaristeiltä. Pirjo Hämäläisen Kusarin kolumnin mukaan natsi-Saksassa juutalaisen lapsen juhliminen aiheutti ongelmia. Joulu piti palauttaa primitiiviseen muinais-mystiseen muotoon. Niinpä joulupiparit saivat söpön hakaristin muodon.

Matin kanssa olemme käyneet kiistaa koko joulun siitä, onko joulutorttujen nykyinen muoto tullut natsi-Saksasta vai kenties siitä, että puolikuun muotoiset joulutortut, jossa hillo oli tortun sisällä, vain 60-70-luvulla menivät pois muodista. Jostainhan se uusi muotikin tuli. Matin mielestä sen on jokin käytännöllinen Martta-yhdistyksen neuvoja hoksannut hyrrästä.

Hyrrän muoto on monella tapaa funktionaalinen ja hyrrämuodon keskellä oleva hilloplöräys on mukava esteettinen lisä. Natsienkin hakaristi on saanut alkuperäisen innoituksensa aurinkopyörästä. Aurinkopyörä kuvaa vuoden kiertoa ja pyörähän on ihmiskunnan tärkeimpiä keksintöjä.

"Umpisaksalainen joulukuusi säilyi myös natsikaudella. Muut perinteet uudistuivat radikaalisti, koska juutalaislapsen syntymää ei haluttu suurin surminkaan juhlia. Lahjat oli jakanut hyväsydäminen Pyhä Nikolaus, mutta nyt konttia kantoi germaanien sodanjumala, silmäpuoli Odin. Neitsyt Mariaa ei pakanajumalattareen sentään vaihdettu, mutta hänet tyrkättiin sivuun ja joulusta tehtiin yleinen äitiyden päivä."
"Hempeät enkelit ja enkelinhiuksiksi kutsutut hopealangat korvattiin miehekkäillä rautaristeillä. Piparkakut leivottiin hakaristin muotoon (kuten suomalaiset joulutortut), ja joulukalenterin luukkuihin painettiin kansallissosialistisia iskulauseita." (Kansan Uutiset ti 24.12.2013 http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/3097037/mustapaat-keksivat-joulukuusen)

Koska ne, jotka uskaltautuvat meille kylään tai putkahtamaan ovesta, joutuvat kestämään ensin tuulikaapissa Vasemmistoliiton heijastavan kampanjaliivin, käytävän Lenin-patsaat ja keittiön ortodoksisymbolit ikoneineen ja lampukoineen, voidaan kai koettaa suhtautua vailla hysteriaa hakaristeihinkin.

Ja popsia Annan sekä Matin tekemät joulutortut suihimme hyvällä omalla tunnolla. Taidankin hipsiä tästä keittiöön. Anna teki myös valmispiparitaikinapipareita ja koristeli ne. Olisikohan nyt viime vuotisen valkean joululahjateen (kiitos, Kati, tuli pikkuruisen lämmin hali -kortin kera) ja herkkujen aika?

Lisää ristin
teologiaa

Kirjoitin omaan jouluaaton merkintääni, että risti kristittyjen symbolina on absurdi. Sehän on sama kuin jenkit ripustaisivat kultaketjuihin sähkötuolin. Absurdius, järjenvastaisuus, on nimenomaan se juttu. Kakkosotsikkonani oli Ristin teologia. Korkeakirkkoilijoiden mielestä se varmasti oli rienausta, mutta tarkoitin sillä sitä, että minua viehättää suunnattomasti ajatus Ristin teologiasta.

En voi sanoa olevani sen asiantuntija ja joudun taas turvautumaan wikipediaan: Ristin teologia on kristinuskon sisäinen uskonajattelu, jonka mukaan Jumala kätkeytyy vaivaan, kärsimykseen. Jollain kummallisella tavalla ymmärsin Kristuksen kaksoisolemuksen - jumalallisen sekä ihmisyyden - nimenomaan kärsimyksen kautta.

Ristin teologia toteaa, että yhtäältä Jumala saattaa syntiseksi, heikoksi, sairaaksi, hulluksi, ei-miksikään ja toisaalta tekee vanhurskaaksi, vahvaksi, terveeksi ja viisaaksi. Sen vuoksi Venäjällä on Kristuksen tähden houkkia, Jumalan hulluja.

Niinpä aina, kun kärvistelen lihaskivuissa jonkin fyysisen ponnistuksen jälkeen, ajattelen isän opetusta. Se oli miltei teologinen kiteytys: "Jos ikä ei muuta opeta, opettaa se kävelemään hitaasti." Arvelen, että meille jokaiselle on annettu kärsimystä juuri sen verran kuin kukin jaksaa kantaa.

Ehkä itsemurha on vain suunnatonta kaipausta Jumalan luokse? (Tämä oli vähän kerettiläinen ajatus. Keksin sen juuri. Itsemurhan tekijäthän kärsivät. Mitä jos hengen päälle käyvällä kärsimyksellä onkin tarkoituksensa - silläkin?)

Itsemurhan tehneiden yhteydessä on varmasti jotenkin rienaavaa kirjoittaa omista kivuistani. Aina, kun jäykistyn tietokoneen ääreen ja lähden kävelemään tönkköjaloillani, ajattelen, että ei sitä kusi kovin syvälle päähän ehdi imeytyä, kun tässä könttään.

Lapset maailmalle
ja äidin tunteet

Olen miettinyt sitä, että Anna jotenkin luontevasti solahtaa lämpimpiin aurinkoisiin maisemiin.

Etelä-Espanjassa seitsenvuotias lettipää oli auringon paahteessa täynnä tarmoa ja nyt Turkissa Anna oli ainoa, joka täysin siemauksin nautti Alanyan hiekkarantojen paahteesta - ja komeiden rantapoikien ihailevista katseista.

Toivon, että lapseni lähtevät maailmalle. En vain olisi uskonut, että se tapahtuu ihan pian. Ihan liian pian äidin näkökulmasta.

Annalla on selkeä visio tulevasta. Opiskelee kauneudenhoitoalalle ja muuttaa aikuisena Turkkiin - perustaa sinne Turkin hienoimman kauneussalongin. Ei tämä nyt täysin mennyt minun alkuperäissuunnitelmieni mukaan, mutta - jos totta puhutaan - ei minulla ole ollut mitään suunnitelmia lasteni tulevaisuuden varalle.

Luulin Mariastakin, että tämä ei ikinä kotiudu Kysin vastasyntyneiden teho-osastolta. Annan ajattelin elävän rintamaidollani ainakin ensimmäiset 30 vuotta.