Kwokin Käännöksiä

Meijerin puheenjohtajuudesta voi tulla kivaakin!

ti 5.11.2013

Tikkisen Hannelelta uhkasi loppua lukeminen. Olin toimittanut Hannelelle Jari Tervon Laylan, jonka nopea lukija hotkaisi alta aikayksikön - ja teki yhtä nopeat johtopäätökset. Odotin, että tekstarilla tulee tulikivenkatkuisia tekstianalyysejä Tervon huonoista ja jotenkin paralleeleista lauseista.

Ei tullut. Ronkeli lukija jopa tykkäsi Laylasta. Helpotti.

Lauantaina matkalla Puumalaan kävin tuikkaamassa Hannelen ovelta kirjakassin. Nyt ronkeli lukija on aloittamassa J.K. Rowlingin Paikkaa vapaana. Minulta kirja jäi kesken päänsärkyjen vuoksi. Kirja alkaa komeasti erään brittiläisen pikku kaupungin silmää tekevän aivoverenvuodolla.

Koska oma aivoaneurysma-selvittelyni oli vasta alkamassa ja kammoittavat tajuntaa hämärtäneet päänsäryt käsillä, en kyennyt jatkamaan lukemista alkua pidemmälle.

Samalla tavalla reagoin Hollannissa nykyään asuvan hongkongilais-amerikkalaisen Jean Kwokin Käännöksiin. Jean Kwok kertoo esikoiskirjassaan mukaellen oman tarinansa. Käännösten päähenkilö on matemaattisesti huippulahjakas Kimberley, jonka viulistiäiti tuo New Yorkiin paremman elämän toivossa.

Äiti ja pikku tyttö joutuvat aikaisemmin Amerikkaan muuttaneen sukulaisnaisen hikipajaan. Ompelutehtaaseen, jossa käytetään lapsityövoimaa. Kimberley on vain yksi monista kiinalaisorjien lapsista, joka koulun jälkeen tekee toisen työpäivän äidin kanssa vaatetehtaassa.

Äiti ja Kimberley asuvat seitsemän vuotta Brooklynissä purkutalossa. Talossa ei ole muita asukkaita eikä lämmitystä. Keittiön ikkunassa on lasin asemesta teipattu jätesäkki. Pieni perhe lämmittelee talvisin pitämällä kaasuhellan luukkua auki. Varsinainen onni koittaa, kun roskista löytyy rullakaupalla neonvihreää pehmolelukangasta.

Siitä äiti ja Kimberley urakoivat taloon mattoja, peittoja ja itselle lämpöpukuja. Puutteellisten asumisolojen kuvaus oli niin voimakas, että näin monena yönä unta muuttamisesta. Äiti ja tytär odottivat, että sukulaisnainen hommaa heille paremman asunnon. Muuttamaan he eivät päässeet niin kauan, kun äiti oli sukulaisnaiselle velkaa.

Velan maksussa meni vuosikausia.

Lisäksi Käännöksissä oli loistavan pistävästi kuvattu amerikkalaiskoulujen sosiaaliset hierarkiat. Kimberley putosi julkisen koulun societesta pois heti, sillä hän ei ollut mustaihoinen. Lahjakkuutensa vuoksi hän sai vapaaoppilaspaikan kalliiseen yksityiskouluun, mutta siellä hän oli liian ... kiinalainen. Tai oikeastaan. Liian fiksu. Kimberley tunsi koko ajan, ettei kuulu joukkoon.

Kimberleyn oikea ystävä on lämminsydäminen Annette Avery. Yksityiskoulussa Annettesta tulee tiedostava nuori. Hän kutsui itseään kommunistiksi ja luki Marxia. Kimberley tuumaa: "Kuinka olisin voinut uskoa kommunismiin perhetaustallani? Minä olin yrittänyt kaikin tavoin vaikuttaa tavalliselta enkä halunnut erottua joukosta kiivailulla." (Jean Kwok Käännöksiä s. 169-170)

Annetten kommunismin kuvauksessa oli kuitenkin lämpöä ja Kimberley pohtii omaa suhtautumista kiihkotta.

Jätin Elif Safakin Kirotun Istanbulin siihen kohtaan, jossa amerikkalais-armenialainen Amy-Armanoush ja hänen turkkilainen serkkunsa Asya juttelevat. Asya valistaa Amya Theodor Adornolla, Antonio Gramscilla ja Slavoj Žižekillä. Jatkan kirjaa eteenpäin, kunhan Tikkisen Hannele pääsee Kirotun Istanbulin alkuun.

Kävin äsken Meijerillä hakemassa tytöille iltaruoat. Tänään Meijerillä oli herkullista kaalipataa. Melkein söin osan tyttöjenkin annoksesta. Lisäksi toin kotiin sämpylä- ja pullapussin.

Tervon Pasi antoi minulle Meijerin avaimen. Avaimesta tuli monta tragikoomillsita episodia vanhan hallituksen aikaan. Olisimme järjestäneet Meijerillä elokuvailtoja, mutta Minna Riikonen, entinen puheenjohtaja, oli sitä mieltä, että avaimia ei ihan jokaiselle - hallituksen jäsenelle - anneta.

Avaimet olivat niin tiukassa, että ajattelin paskat; palataan asiaan sitten, kun avaimen saa helpommalla. Pasille sanoin, että Hannulan Ullalla oli sitkeyttä roikkua mukana, vaikka entinen johto olisi mieluusti toivottanut meidät niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ihailen Ullaa. Minä luimuilin hallituksesta taka-alalle, kun hallituksen penseilijät hyydyttivät kaiken innon.

Mutta nyt Meijerillä on intohimoja ja kovia vääntöjä. Puheenjohtajuus saattaakin olla mukavaa. Riikonen ja Laakkonen olivat Meijerin johdossa lähinnä penseitä. Palavia pensaita pitää olla. Draamaa ja vauhdikkaita käänteitä.