Pia Valkonen

Kansanmurha

Lauseenjäsennystä Esikaupunkien Buddhan avulla

ti 26.11.2013

Odottelen auton lämpiämistä. Pakkasta on reilu kuusi astetta. Eilen olin vihlovan kaunis päivä. Ehkä tänäänkin. Tänään ajelen eessuntaas viitostietä. Marialla on Mäntykankaan koululla kuntoutuspalaveri.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni kolmas osa ei nyt imaise mukaansa. Kolmas osa käsittelee kirjailijan suhdetta arvaamattomaan isäänsä. Suhde - ja koko kirja - tuntuu alkusivuilla etupäässä ankealta Appelsiininkuorten kadun kirjoittajan Ayad Akhtarin odottamattoman huumorin jälkeen.

Ayad Akhtar kirjoittaa Appelsiinikuorten kadussa 12-vuotiaan pojan, Hayatin, näkökulmasta. Kehyksenä on nuori Amerikan pakistanilainen Hayat, joka kertoo elämästään juutalaiselle Rachelille. Hayat on rakastunut Racheliin.

Hayatin perhe ei ole yksiselitteinen. Isä on sekularisoitunut ateisti ja äiti ihailee juutalaisia. Äidin suurpiirteisyyttä kuvaa, että poika sai pitää koulusta vapaana Jom Kippurina. Opettaja oli hieman yllättynyt, sillä hän "ei tiennytkään", että muslimit juhlivat jom kippuria, mutta sitten opettaja huokaisee, että sehän mukavaa.

Mikään Hayatin perheessä tai elämässä ei ole yksiselitteitä tai yksinkertaista. Perheeseen muuttaa Pakistanista pakoon väkivaltaista ja onnetonta muslimiavioliittoa uskonnollinen täti Mina. Täti on ihana ja Hayat suorastaan rakastuu tähän. Täti on uskonnollinen, mutta lähinnä suufilainen.

Täti viisveisaa siitä, että Koraani tulee opiskella ulkoa arabiaksi tai siitä, että naiset eivät saa opettaa.

Suufilaisia on tutkinut muun muassa islamtutkija Jaakko Hämeen-Anttila. Netti kertoo suufilaisuudesta seuraavaa:

"Mystinen filosofia (irfan) on yksi suufilaisuuden osa-alue. Se pohjautuu Koraanin tulkintaan, mutta sisältää paljon gnostilaisia ja uusplatonisia vaikutteita. Suufilaisessa filosofiassa korostettiin suvaitsevaisuutta ja uskontojen moninaisuutta. Tämä oli yksi syy siihen, minkä vuoksi monet suufit olivat omana aikanaan vainottuja ja joutuivat väkivaltaisuuksiin ympäröivän kulttuurin kanssa. Yksi suufilaisen filosofian tärkeimmistä edustajista on 1200-luvulla vaikuttanut suufilainen mystikko Ibn Arabi. Filosofi näki yhtenä päätehtävänään rakentaa siltaa erilaisten uskontojen välille."

Jännittävää on, että Appelsiinikuorten kadusta luin uudestaan kertomuksen juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojista. Aabrahamilla oli kaksi poikaa: Iisakin lisäksi Haagar-orjattaren kanssa alulle pantu Ismail. Tätähän ei meillä pyhäkouluissa niin kovasti korosteta.

Bassam Kassam
ja esikaupunkien Buddha

Törmäsin Ismailiin nimittäin aikoinani Moskovassa. Kun menimme Moskovaan Gubkin-instituuttiin opiskelemaan, meitä oli vastassa syyrialainen vanhempi opiskelija Bassam Kassam. Bassam Kassam oli jonkinlainen opettajien luottomies. Me suomalaiset kummastelimme sitä - tai lähinnä minä kummastelin - miksi Bassam Kassam on ortodoksi.

En silloin tiennytkään, että Syyriassa on ortodokseja. No, hädin tuskin siinä vaiheessa tiesin, missä Syyria oli, vaikka olin kansainväliset politiikkani yliopistossa lukenut. Bassam otti minut muutenkin setämäisen huolenpitonsa kohteeksi; piirsi paperille Syyrian ortodoksien synnyn sekä kertoi kertomuksen Aabrahamin pojasta Ismailista sekä siitä, miten Ismail liittyy islamiin.

Kylläpä siinä maailmankuva taas laajeni. Raivostutti. Miksi meille ei tätä ollut koulun uskontotunnilla kerrottu?

Moskovasta palasin Suomeen - Helsinkiin - ja sitten päädyin Kuopioon sekä loka-marraskuuksi 1991 opettamaan Lapinlahdelle Portaanpään kansanopistoon äidinkieltä Anja Smolanderin leikkausloman sijaiseksi.

Tulin jostain aivan muusta maailmsta. Maailmankuvani oli aivan toinen ja luulin, että voin ammentaa täällä siitä kiinnostuksesta, mitä minulle oli mualimalla syntynyt.

Ammensinhan minä, mutta minua tuijotettiin epäluuloisesti alahuuli pitkällä kuin lehmät uutta porttia. Tai Puurusen emolehmät Pimua Väisälänmäellä.

Ei ollut hyvä idea opettaa Portaanpään opistossa lauseenjäsennystä pakistanilais-brittiläisen Hanif Kureishin esikoisteoksen Esikaupunkien Buddhan avulla. Kirja alkaa näin:

"Nimeni on Karim Amir ja olen perienglantilainen, melkein. Minua pidetään usein vähän omituisena englantilaisena, tavallaan uutena lajina, koska juureni ovat kahdessa vanhassa historiassa. Mutta siitä viis - olen englantilainen (joskaan en ylpeä siitä) Etelä-Lontoon esikaupungeista ja menossa jonnekin. Se että olen levoton ja ikävystyn helposti johtuu ehkä tästä maanosien ja verien sekoituksesta, siitä että olen kotoisin sieltä ja täältä, että kuulun ja en kuulu." (Hanif Kureishi Esikaupunkien Buddha)

Pakotin portaanpääläiset jäsentämään lauseita juuri yllä olevan kohdan vuoksi. Minäkin olin levoton. Arvasin, että Savossa ikävystyn helposti ja olen valmis mihin tahansa. En kuulunut ja toivoin voivani kuulua. Siitä en ainakaan ollut ylpeä, että olen suomalainen.

En ole edelleenkään. Pikku Suomen liput varpaisjärveläiskotien kuisteilla saavat minut ärtyisäksi ja leijonariipukset herättävät lähinnä pelkoa.

Ashurea Nooan
arkissa yhteisresurssein

Loikkasin Appelsiinikuorten kadulta takaisin Kirottuun Istanbuliin. Hannele Tikkinen on vasta sivulla 150 ja minä kohta lahmaisen kirjan loppuun. Amerikan armenialaisen serkun turkkilainen isäpuoli ja amerikkalainen äiti ovat tulossa Istanbuliin hakemaan tytärtään, Amya eli Armanoushia, takaisin kotiin.

Armanoushin isäpuolen sisko valmistaa vieraille turkkilaista jälkiruokaa ashurea. Näinhän sitä ei kirjoiteta, mutten ehdi nyt etsiä oikeaa - turkkilaista - kirjoitusmuotoa.

Jälkiruokaa valmistaessaan täti kertoo ashuren tarinan. Jokainen merkittävä päivä maailmanhistoriassa on ashuren päivä. Ashure sai nimittäin alkunsa Nooan arkissa. Senhän me kristittyinä tiedämme, että Vanhan Testamentin Nooa koetti saarnata maailman turmeluksesta kokonaista 800 vuotta ja kun ei saanut sanomaansa läpi, hän rakensi arkin, kokosi sinne edustuksen maailman kaikista eläimistä - ja myös maailman kaikista uskonnoista.

Tätähän ei meille taaskaan ollut kerrottu uskonnon tunneilla.

Siinä vaiheessa, kun ruoka oli arkilla loppu, Nooa hälytti kaikki arkilla olijat kaivelemaan omat varastonsa ruokaa ja tuomaan ne yhteisä ateriaa varten. Joku toi kuivattuja viinirypäleitä, joku granaattiomenia, joku aprikooseja. Näin valmistettiin herkullinen ashure kaikkien uskontojen edustajien ja eläinkunnan yhteisresurssein - ja arkkilaiset säilyivät hengissä.

Kun Istanblin täti kysyi armenialaistaustaiselta Armanoushilta, mikä on hänen Armenian kansansa tärkein päivä historiassa, vastaa Armanoush: "Kansanmurha."

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi