Burn out baptistipappi

Ammattiinsa kyllästynyt toimittaja

la 30.11.2013

Kirjoitin tämän merkinnän perjantaina 29.11.2013 Rokua Bath and Spassa vai mikä se kuntoutuslaitos viralliselta nimeltään nyt oli. Piti julkaisemani merkintä la 30.11., mutta juutuin eilen alakertaan. Lajittelin matkavaatteita, pesin pyykkiä ja loppujen lopuksi uppoduin Tony Dunderfeltin Konttorikemiaan.

Loppuillan nukuin keittiön divaanilla. Ihmettelin pöppöröistä oloani, mutta Matti muisti, että nyt verenpainelääkitykseni on kaksinkertainen - ja silloin kun aloitin verenpainelääkityksen viiden milligramman beetasalpaajalla, menivät ensimmäiset viikot iltaunia vedellen.

Torstaina kirjoittaessani Susimiehistä juttelin toisesta suupielestä eräälle eläkkeellä olevalle hyrynsalmelaiselle rouvalle, joka kävi lukemassa viereiseltä tietokoneelta päivän tärkeimmät uutiset. Sijaintini oli Rokuan kuntoutuslaitos ja tietokonehuone.

Nainen kertoi, ettei välttämättä eläkeiässä tarvitse kangistua yhdelle paikkakunnalle. Olen ajatellut hiljalleen samaa. Jos saisin jostain valita "kaupunkiasunnon", valitsisin Joensuusta. Maria voisi opiskella Joensuussa jotain, iskeä vaikka XX:n SM-tason kelaajan sekä pyörätuolikeihäänheittäjän. Maria tarvitsee miestä, jolla on vahvat käsivarret.

Tai sitten muuten vain jonkinlaisen gorillan, joka jaksaa nostella naistaan. Pääasia, ettei tyttö haksahda mihinkään rokkimieheen, pitkätukkaan tai runoilijaan. Heillä ei useinkaan ole lihaksia.

Minä voisin mennä lopettelemaan slaavilaisen filologian lukuni ja elää elämäni loppuun kääntämällä venäläistä kaunokirjallisuutta. Tai sitten tekemällä kulttuuri- ja muita tulkkikeikkoja Venäjän puolella. No niin. Tämä oli tämän päivän uusi keksintö ja idea ammatin vaihdolle.

Tässä huudahdan su 1.12.2013, että Hesarin kolumnisti Reetta Räty kosketteli samaa asiaa kolumnissaan Suunnitelma B. (HS su 1.12.2013 D2 Reetta Räty Taksikuskiksi vai juristiksi - suunnitelma B, https://www.hs.fi/ura/art-2000002692973.html).

Muistutan kuitenkin, että ihmisellä on nykyään aktiivityöuran jälkeinen kolmas elämä ja jos en tee kolmannessa elämässäni töitä, olen köyhä vanhus. Nimittäin 1990-luvulla maksoin pienintä yrittäjäeläkettä. Arvelin silloin, että meidän ikäpolvemme ei joka tapauksessa koskaan saa mitään eläkettä; miksi olisin luopunut vapaudestani mennä pitkin Venäjänmaata?

Valitsin Venäjän enkä maksanut itselleni eläkettä. Valitsin samalla itselleni - osin tiedostamattani, osin tiedostaen) itselleni lapset ja perheen.

Eläkkeelle jäänyt virkanainen ottaa nyt vapaudestaan kaiken irti. Hän tekee vapaaehtoistyötä silloin, kun sattuu huvittamaan, asuu vuoroin kaupunkiresidenssissä Oulussa ja vuoroin luontomaisemassa porohoitoalueella. Puolisokin on tyytyväinen eikä vaadi, että vaimon pitää olla odottamassa häntä perunakattilan kanssa, kun hän palaa ruoanmetsästysreissuiltaan.

Merkinnän otsikko tarkoittaa johtamistaidon opettajaani Petri Ruotsalaista. Hän esitteli itsensä meille YSAO:n johtamisen ja yrittämisen erikoisammattitutkinnon opiskelijoille: olen burn out baptistipastori. Jotkin ammatit eivät ole pelkästään ammatteja; ne ovat persoonallisuuspiirteitä.

Ehkä pappeuskin on sitä.

Vaikka kuinka pyristelisin toimittajan ammatista, toimittajuus näyttää jäävän persoonallisuuteni rakenteeksi. Koetin Rokuan kuntoutuslaitoksessa ensin vältellä ihmiskontakteja, sillä tiesin, että sormeni syyhyävät päästä kirjoittamaan, raportoimaan; tällaisia löytöjä olen löytänyt keskeltä jäkäläaavikkoa.

Koetin sanoa itselleni, että täkäläiset vain ärsyttävät, älä edes viitsi aloittaa jutustelua kenenkään kanssa, mutta eihän se niin ollut.

Tietenkin minua väsytti ajatus siitä, että kontaktin saaminen johonkin ihmiseen, vaatii sitä, että rytmittää oman hypersosiaalisen, koko ajan jonkinlaisilla ylikierroksilla käyvän vieraan rytmiin. Haa, nyt tajusin jotain. Lapinlahden italialaisrouva ja Arja-Liisa Landén arvelivat kesällä, että minä saattaisin tykätä Italiasta.

Sanoin välttelevästi, että niin varmaan, mutta en muuta, sillä en osannut perustella sitä, miksi en sittenkään ehkä pitäisi Italiasta. Nyt tajusin: siellähän kaikki hytkyvät kuin olisivat jossain spiidissä. Liian rasittavaa.

"Sitä paitsi emotionaalinen riskinotto ei tarkoita samaa kuin raflaava aihe. Kirjoittaminen on aina emotionaalinen riskinotto. Ainoa tapa mennä vaikeaa asiaa, kuten masennusta, kohti ei ole se, että (Peter Hoegin sanoin) lätkäistään ruho pöydälle ja tutkitaan sitä mikroskoopilla." http://margaretpenny.blogspot.fi/

Tästä emotionaalisesta riskinotosta jatkan sunnuntaina 1.12.2013, kunhan olen saanut siivousurakkani edes jonkinlaiseen alkuun.

 

---

 

Susimiehet

pe 29.11.2013

Matti oli oikeassa. Minähän se loppuunpalanut varmasti olen. Jos oman ammattini harjoittaminen on sitä, että kirjoitan yhtä juttua vuoden ja sen jälkeen en saa sitä edes laskutettua, tarkoittaa se sitä, että toimittajan työt on minulta tässä elämässä tehty.

Jotenkin tämä on kuitenkin epäreilua. Matti on kuntoutuksessa ja minä en.

Se, että olen loppuunpalanut ja eristäydyn, näkyy siinä, että jo etukäteen otti päästä tulla Kainuuseen. Sen vuoksi kirjoitin keskiviikkona, onkohan täällä Peräpohjolassa edes laajakaistaa. Ei tämä ole Peräpohjolaa, kuten tarkkaavaiset lukijat varmasti huomasivat. Rokua ei muuten sijaitse Vaalassa, vaan Utajärven kunnassa. Matti vain mieluummin jostain syystä tuli Vaalaan minua vastaan.

Vitutti myös sekin, että tiesin täällä joutuvani sanomaan kohteliaasti ihmisille huomenta ja päivää. Ei huvittanut sekään etukäteen.

Pelkäsin, että en jaksa rytmittää itseäni temperamentiltaan hitaampien ventovieraiden ihmisten tahtiin. Mieluummin istuin ruokalassakin kauimmaisella tuolilla, pitkien pöytien päässä ja selin muihin.

Eilen kuitenkin kokosin itseni. Istuin tässä tietokonehuoneessa kirjoittamassa postikortteja siskoille ja veljille. Kahdella päätteellä oli varsin uhkaavan näköisiä vanhenevia miehiä. Ajattelin, että apua, nuo ovat nyt niitä primitiivisiä kainuulaisia.

Toinen, mustanpuhuvampi habitukseltaan, alkoi kulmakarvat kurtussa murista: "Tässä ne meidän pantasudet ovat."

Tawastkenkä ja Helvetti

No, minähän olin heti korvat pystyssä kuin pystykorvakoira. Häntänikin varmasti heilui, sillä miehen puhe kuulusti urospedon ääntelyltä: "Mitkä pantasudet? Näytäpä!", kilisin kirkkaimmalla äänelläni, mitä äänirekisteristäni löysin.

Kävi ilmi, että tyyppi oli Pyhännän Tawastkengän Kallioperästä. Tawastkengän kylän Matti viime kesänä Oulusta Yrttigate-sempasta palatessamme välttämättä halusi näyttää minulle, sillä Tawastkengästä on kotoisin Lapinlahden kunnanhallituksen puheenjohtajan äiti sekä toisen rakennusmestarimme jompikumpi isoäiti tai -isä. Pidin kylää kauniina. Se oli jotenkin pohjalaiskyläksi vehmas.

Kallionperän susimies selvensi Tawastkengän mikroilmastoa. Vehmas viljelysmaa tulee tulvivista joista. Matilta olen oppinut Pohjanmaan isot joet: Siika, Pyhä, Kala. Ja susimies kertoi, että Siikajoki alkaa kuulema Savosta Vieremältä.

Siinä sitä ihmeteltiin netin mahdollisuuksia. Netistä voi seurata Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari Seppo Ronkaisen pannoittamien susien liikkeitä. Itse asiassa susien pannoituksesta on hyötyä. Jos me harrastekoiraihmiset tsekkaisimme netistä, missä pantasudet liikkuvat, emme olisi ensimmäisenä tunkemassa saloilla kenenkään reviirille.

Eilen aamupäivällä Pyhännän ja Kestilän pantasudet olivat Kestilän puolella. Nauratti, kun susikartta näytti kyseisellä alueella pelkkiä periä: peräkyliä toistensa perään. Kävi ilmi, että Kallionperän muriseva susimies olikin vaimonsa kautta sukua kunnahallituksemme puheenjohtajalle ja tämä tunsi puheenjohtajan nykyiset elämänvaiheet hyvin.

Kuulema käy hyvin puheenjohtajalle, että tämä on ruvennut papiksi opiskelemaan.

Kysyin murisevalta susimieheltä, miten saisimme läpikotaisesti firmamme pohjalaisen nuoren miehen viihtymään Savossa. Muriseva susimes sanoi, että kuka siellä Itä-Suomessa nyt voisikaan viihtyä. Nauratti sekin.

Toisella koneella oli myös mies tältä seudulta. Hän sanoi syntyneensä Soramäessä, joka jos nyt oikein ymmärsin on Raahen radan varressa. Soramäki liittyy Raahen radan seisakkeisiin: Toppi, Relletti, Kirveenheitto, Helvetti. Olisikohan Helvetti juuri se Soramäki? En oikein ehtinyt kysellä tarkkoja koordinaatteja, kun mies lähti koneelta syömään.

Soramäki ja Kukonkoivu Hollola

Kun googlettaa Soramäen, tulee ainoastaan hollolalainen kylä - jossain Kukonkoivun lähellä. Historian opettajamme Kärkölän yläasteelta, Tapionlinna (etunimeä en muista), toivotti meidät aina Kukonkoivuun kutomaan, jos ei läksyjen tai kokeisiin luku maittanut. Kukonkoivulla Tapionlinna tarkoitti Hollolan käsiteollisuusoppilaitosta.

Tapionlinna opetti meille myös äidinkieltä, mutta minun toimittajuuttani tai tulevaa sanatyöläisen itua hän ei kyllä erityisemmin yläasteella huomannut. En tosin huomannut itsekään, sillä pitkälle yläastetta elättelin toivetta ryhtyä isona ratsastuksen opettajaksi. Leikin myös barbeilla pitkälle yläastetta eikä minulla kasvaneet edes rinnat ennen kuin meidän luokkalaisista ihan viimeksi.

Siitä huolimatta minusta Kukonkoivuun kutomaan toivottaminen tuntui minusta jotenkin runolliselta.

Karu Soramäen mies sanoi, että kun ahtaasta lähtee, osaa arvostaa sitä, mitä nyt on. Hänen vanhempansa asuivat Soramäessä ja työskentelivät radan varrella höyryvetureiden vedenantamolla. Viskuri se meillä Lapinlahdella on, kerroin. Karun miehen lapsuuden perheessä oli yhdeksän lasta ja kun elättäjä kuoli, joutuivat kaikki lapset kerjuulle.

Nyt elämä on mallillaan hänellä. On mökki Muhoksella, 15,4 kilometriä kirkonkylältä.

Karu mies Soramäestä sanoi, että niillä öyvväillä, joita hän sai, on vain pitänyt pärjätä. Öyvväät tarkoittavat eväitä. Se on täkäläisen kielialueen - jonkin näistä - sana ja sukua kainuulaiselle äövvaemelle. Arkkitehti Reijo Mitrunen joskus huvitti meitä Matin kanssa Vilnan EU-restaurointihankereissulla kertomalla kainuun kielestä. Äövvaen on kuulema avain - ja minä huokaisin helpotuksesta, sillä ainakin Riikaan asti Matti ja arkkitehti Mitrunen olivat keskustelleet Skoda Octavian teknisistä ominaisuuksista.

Eivät millään saaneet puheitaan laajennettua globaaliin autoteollisuuteen ja minä hyydyin Mitrusen Octavian takapenkillä, että vittu, mikä reissu. Pääsen kahden automiehen kanssa kuulemaan mennen tullen läpi Viron, Latvian ja Liettuan jostain sytytystulpista.