Kävin kirjastolta kysymässä saavia

ma 9.9.2013

Peljästyin perjantain ja lauantain välisenä yönä, että betonisaavi sekä pätkä kettinkiä jäi pyörimään AikaTaikassa Lapinlahden kirjastolle Tanskin teatterin esityksestä. Kävin äsken kysymässä saavia ja siinä samalla tuli sovittua jatkotoimista sekä viriteltyä kirjastoneuvostollekin seuraava kokoontuminen.

Tai mikä asiakasraati se nyt onkaan. Koetamme toimia niin, että viranhaltijat eivät ahdistuisi. Näyttää siltä, että aina, kun kansalaiset alkavat liikehtiä, joistakin viranhaltijoista tuntuu siltä, että kansalaisten aktiivisuus lisää heidän työtaakkaansa.

Kirjastolla olisi nyt sellainen mukava ja motivoitunut rouva, joka ehkä jaksaisi puljata meidän kansalaistenkin kanssa. Jaksoihan tämä pyöritellä Panu Rajalaa neljä päivää pitkin Ylä-Savoa. Ihana lämmin, hauska ja pieni sekä siro nainen.

AikaTaikan keskustelut muhivat päässäni. Koko kirjaston käsikirjasalin porukka pulisi päässäni perjantain ja lauantain välisen yön. Lauantain nukuin, kun kirjailija Katariina Romppainenkin lähti aamujunaan. Sunnuntaina luin Katariinan jättämän Taina Haahdin Kaikki mitä tiedän huomisesta.

Haahti kertoo Espoon westendin ylemmän keskiluokan naisista. Jonkinlaisessa sivuosassa kirjassa on kolmen saman yhteiskuntaluokan naisen keskinäinen ystävyys ja solidaarisuus, joka näyttää kestäneen myös sen, että Anettella, kaikkein lapsenomaisimmalla kolmikosta, ja äitimäisen hahmon Irman Esko-aviomiehellä on jossain vaiheessa ollut suhde.

Päähenkilöllä on ollut vaikeavammainen lapsi, ilmeisesti kehityksessään taantuva. Kuollut neljä vuotta ennen kirjan tapahtumia. Kehitysvammainen lapsi tuntui kirjassa kuitenkin vain kehykseltä siihen, miten saataisiin upporikas aviomies näyttämään enemmän kusipäältä.

Kirja oli kiintoisa siivu sellaisten ihmisten elämästä, joiden kanssa en tule kosketuksiin missään. Enhän ole ollut missään ylemmän keskiluokan New Age -kuviossa tai muussa, kuten kirjailija Romppainen. Saavat kyllä mieluusti myös pysyä romaanihenkilöinä.

Zalandosta Hesarissa

Zalando näyttää tulevan rytinällä Suomeen. Televisiomainonta on aktiivista - joissakin piireissä sitä kaiketi on sanottu aggressiiviseksikin. Hesarissa oli eilen juttu Zalandon perustajasta Robert Genzistä:

http://www.hs.fi/talous/Verkkokauppa+Zalando+kasvoi+nelj%C3%A4ss%C3%A4+vuodessa+nollasta+miljardiin/a1378530706998?ref=hs-art-top-7

Anna on Zalando-koukussa. Tykkää kaikenmaailman räteistä, kuten düsseldorfilaistunut venäläistätinsä Vera. Maksoimme tässä jokin aikaa sitten saman Zalando-laskun vahingossa kaksi kertaa. Asiakaspalvelu otti ripeästi yhteyttä sähköpostilla ja selvitti sotkun alta aikayksikön.

Aivan ensiluokkaista asiakaspalvelua. Nyt vain toivomaan, että Robert Genzin linjana on maksaa nettipalvelutyöläisille oikeata palkkaa.

Herraduunarin tarinoita

Alkaa jo vähän ahdistaa. Mitä luen Tolstoin Anna Kareninan jälkeen?

Olen nyt kohdassa, jossa Anna Karenina synnyttää ällöttävän ja itsekeskeisen Vronskin huorapenikan. Koska Anna, hemmoteltu seurapiirirouva, joka on hankkinut hieman jännitystä elämälleen kuksimalla komeaa don juania kaljuuntuvan ja tylsän Kareninin sijaan, ei kuollutkaan, ei herra Karenin taidakaan antaa vaimolleen anteeksi.

En minäkään antaisi.

Ja voi sitä Anna Kareninan veivausta: lähteäkö vai jäädä? Jättääkö asema seurapiireissä vai hypätä puille paljaille Vronskin kanssa - jättääkö Sergei-poika Kareninille?

Voi herranpieksut Jumalan jalassa. Onneksi Levin kuitenkin on saanut Kittynsä ällö-Vronskilta takaisin. Leviniin en vuonna 1994 Antista avioerotessa kiinnittänyt kirjassa mitään huomiota. Nyt olen aivan ihastuksissa. Harvinaisen täyspäinen ja maahenkinen romaanihenkilö. Todellinen talonpoika.

Suhtautuu kriittisesti kansaa rakastavan veljensä puheisiin, koska on itse enemmänkin osa kansaa. Ei mitenkään erityisesti rakasta "kansaa", sillä on itse sitä. Nikolai-veljen kommunistitisiin jutut Konstantin Levin kuittaa joutavina - Ulla-Liisa Heinon käännöksessä. Vuonna 1910 kirjan kääntänyt Eero Kalima oikaisee, että Nikolain kommunistijutut ovat Konstantin Levinin mielestä suorastaan roskapuhetta.

Tästä jo kirjoitinkin, mutta kerroin huomioni kirjaiija Jouni Tossavaiselle. Tossavainen on hiljattain lukenut Anna Kareninan - ensimmäistä kertaa. Sanoi, että sehän on hyvä kirja. Ja samalla kirjailijaa nauratti, kun kerroin, että olen tällä toisella lukukerralla aivan ihastunut Leviniin.

Tossavainen tuumasi, että kiintoisaa, sillä Levinhän on aivan nynny.

Jarrutan Anna Kareninan päättymistä sillä, että aloitan rinnalla Kari Arolan Herraduunarin. Sain sen tänään Tapani Kaakkuriniemeltä postissa sillä perusteella, että Arola on savolainen, Kaavilta, kuten Keskisyöpäläisen legendaarinen Erkki Laatikainen.

Kari Arola on Demarin eläkkeelle jäänyt päätoimittaja. Kun Leonid tuli Suomeen, hain Demariin Lappeenrannan aluetoimittajaksi. En Demarin vuoksi, vaan sen vuoksi, että arvelin meillä olevan pariskuntana paremmat eloonjääntimahdollisuudet Lappeenrannassa kuin Kuopiossa.

Päätoimittaja lienee minua haastatellut, mutta en muista reissusta mitään. Muistan vain se, että Hesassa kävin ja muistaakseni tapasin Demarin toimituksessa ohimennen Tampereen toimittajatutkinnon tutorini Teijo Piilosen.

Ei ihme, että minua ei valittu. Katselinhan lähinnä munasarjojani. Näkyi varmasti kilometrien päähän, että jos tämä tuore venäläisen muija valitaan, jää se kohta äitiyslomalle. Niin olisin vuoden päästä jäänytkin. Ja heti perään toiselle äitiyslomalle. Tilalleni valittiin TiSu eli Tiina Suomalainen.

Osasin jo siinä vaiheessa paremmin venäjää kuin TiSu, mutta sehän ei näissä tapauksissa merkitse mitään.