Fucking Åmål

pe 20.9.2013

Paavo Arhinmäen (pj.vas.) sonta-sanan sisältäneen jutun metsästäminen oli työn ja tuskan takana. Viime viikon kansalaisaktiivisuuden päivänä kävin jopa Iisalmen kirjaston lukusalissa etsimässä Gloria Kotia.

Niin siinähän jutun löytämisen ongelma piilikin. Glorioita on nyt joka junaan. On emo-Gloriaa, Antiikkia ja Kotia, varmaan jossain Ruoka, Viini ja herrastelumatkatkin. Arhinmäen Aamutelkkari-haastattelusta sain sellaisen käsityksen, että juttu on Gloria Kodissa. Alkoi heti kiinnostaa. Jos kodissa, täytyy siinä näkyä puheenjohtajan koti.

Mutta ei ollut. Juttu oli emo-Gloriassa, jonka kehittäjän Riitta Lindgrenin omaelämäkerrallisen Minä - toimittaja luettuani tuumasin, että tästä kammoittavasta persoonallisuuspiirteestä toimittaja on aivan pakko päästä eroon. Mitä tahansa muuta, jotta tulisi lastensa silmissä tunnustetuksi edes ihmisenä, kuin toimittajan työ.

Metsästin Arhinmäen juttua senkin vuoksi, että jos siinä näkyy puheenjohtajan koti, näkyy varmasti myös, omistaako puheenjohtaja kirjahyllyn ja onko kirjahyllyssä muuta kuin jalkapalloviirejä. Muistan 2000-luvun alusta pääministeriksi valitun Matti Vanhasen jutun sunnuntai-Hesarissa. Jutussa oli kuva Vanhasen kotona sijaitsevasta työhuoneesta.

Valokuvaaja oli napannut työhuoneen kirjahyllystä framille Anna Wahlgrenin Lapsikirjan. Tottahan tiedän, että hyvät valokuvaajat lavastavat juttuun kesän, vaikka roiskisi räntää. Näin teki esimerkiksi valokuvaaja Pertti Nisonen, jonka kanssa teimme Kotilieden Maalla-liitteeseen jutun Sasu Punasen talosta Siilinjärven Pöljällä.

Juttu oli mielenkiintoinen. Koska porvaria ei voinut järkyttää, Sasu Punasen talosta tuli juttu, jossa hädin tuskin mainittiin Sasu Punasta. Mutta kesä jutun kuviin tuli, vaikka Sasu Punasen talossa asuva pieni täkäläinen julkkispariskunta muuttuikin melkein siniseksi pihalla tehdyissä kuvauksissa.

Pääministeri Vanhasesta - juttu oli ennen Susan Ruususen tapausta - haluttiin tehdä sympaattinen koti-isä. Brändeja rakennetaan, mutta täysin tyhjästä nekään eivät synny.

Paavo ja Marx

Olisin tahtonut tarkistaa, onko Paavo Arhinmäen kirjahyllyssä Marxia. Hän sanoo "vain selanneensa Marxia hyllystä". Hyvä edes niin, sillä Vasemmistoliiton 1990-luvulla uusliberalisoinut Suvi-Anne Siimes (nusu-kok.?) kirjoittaa Politiikan julkisivussa seuraavaa:

"Minulla ei ollut edes geeniperimässäni Sirola-opiston oppeja enkä ollut koskaan käynyt myöskään MLF-opintopiirissä (Marxismi-leninismin filosofiset perusteet.)..." (Suvi-Anne Siimes Politiikan julkisivu s. 104)

Tähän verrattuna on todella hyvä asia, että Paavo Arhinmäki on joskus pitänyt sentään kädessään Marxin teosta.

Haastattelussaan Niin kuin x-sukupolvi (Gloria syyskuu 2013) sanoo, että Cheekit ovat sontaa. Toimittaja on vääristellyt. Arhinmäki arvelee pikemminkin sanoneensa skeidaa. Olen samaa mieltä ja esikoiseni Mariakin on.

Arhinmäki kertoo itsestään aika hintsusti tiedotusvälineille. Tiedämme puoluejohtajasta ainoastaan sen, että hänellä on pieni lapsi ja eläinlääkärivaimo. Ajokoirakin kuuluu olevan. Glorian toimittaja oli lähestynyt Arhinmäkeä aakkosilla. Näppärää muuten toimittajalta. Pannaan haastateltavalle sähköpostilla aakkoset ja sanotaan, että kirjoitan noihin mitä tykkäät.

Näin haastateltava tulee kirjoittaneeksi itse oman haastattelunsa.

Ruotsalaisesta oosta Arhinmäelle oli tullut mieleen Lukas Moodyssonin Fucking Åmål. Kohdassa å Arhinmäki huomaa pikkuisen elämää Helsingin ulkopuolella ja sanoo: "Åmål voisi olla mikä tahansa pieni kunta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa."

Hienoa, me Suomen Fucking Åmålien asukkaat sentään olemme puheenjohtajallemme olemassa.

Soitin Atikille

Soitin viime viikolla Atik Ismailille. Koska oli kirjoittanut kirjan Maestrot jalkapallosta, on Atik Ismailkin yhteiskunnallinen kirjailija. Jalkapallokin on yhteiskuntaa. Enkä minä koko aikaa vittuile tässä blogissani, kuulkaa, olen tosissani.

Urheilu on ollut työväenluokkaiselle nuorelle keino päästä esille ja kohottaa itsetuntoa.

Muistaakseni Kuopiossa KuPsin ja Elon raja meni esimerkiksi jossakin Männistön ja Linnanpellon tienoilla. Männistön omakotitaloissa rinteen päällä asuivat porvariperheet ja jalkapallot pelattiin KuPsissa. Elolaiset olivat työväkeä, asuivat alamäessä, alempana merenpinnasta samalla rinteellä Linnanpellolla.

Oikaiskaa minua, jos muistan väärin.

Kokonaan toisenlaiseksi kaupungin sosio-ekonominen kartta muuttui, kun rakentuivat Saarijärven A- ja B-alueet, Petosesta puhumattakaan. Savon Sanomien toimittaja Juha Mikkonen koetti 90-luvun puolivälissä mitata Petosen luokkarajoja, mutta joutui lehtijuttunsa vuoksi melkein tappouhkausten kohteeksi.

Sosio-ekonomia ei ole ala, jota Savarin sivuilla sai/saa ottaa esille. Muistan jutun ikuisesti, sillä minäkin asuin mieluummin Pitkässälahdessa kuin Petosella. Jo Petonen sanana sai ihmiset syljeksimään inhosta ja kun toimittaja Mikkonen koetti avata, miksi näin on, hänen kimppuunsa kävivät Petosen asukkaat; meillä ei ole yhteiskunnallisia ongelmia.

Toista maata

Nykyään urheilun avulla nousevat mamut. Otetaanpa nyrkkeilijä Amin Asikainen. Hänen isänsä on marokkolainen. Amin Asikainen meni pari vuotta sitten naimisiin Nilüfer Syvämeren kanssa. Uusimmassa Me Naisissa on pariskunnan haastattelu.

Mimmien kannessa on tällainen tenhoava otsikko: "Meillä menee tonneja luksuslaukkuihin ja hummaamiseen."

Ristus, ajattelin, olisipa meillä ollut Amin Asikaiselle jokin TUL:n seura, jossa nyrkkeilyä olisi harjoiteltu porvarin naamanahkalla päällystetyllä nyrkkeilysäkillä. Mutta nythän on niin, että urheiluseuratkin uusintavat porvarillisia arvoja.

Miten lienee Lapinlahden Veto? Mäntylahden Veto on käsittääkseni ollut perinteisesti työväentaustaisten ja pikku mökkiläisten seura, mutta nythän kaikki on samaa porvarikamaa.

Avataanpa Mimmit sivulta 28, josta haastattelu alkaa. Koetetaan olla oksentamatta. No niin.

Nilüfer Syvämeri on joltain entiseltä nimeltään Bugan. Häne on ollut aviossa ennenkin, joten Bugan saattaa olla myös entisen miehen sukunimi. Asia ei jutusta käy ilmi, mutta se käy, että Nilüfer on turkkilainen.

Ensin ajattelin hypätä koko jutun yli. Puhtaasti kansiotsikon perusteella. Ajattelin, että tässä raksafirman viime tilikauden tappion selvittelyn ohessa en tod. jaksa lukea, kuinka joku panee luksuslaukkuihin ja hummaamiseen tonneja.

Sitten luin Nilüferin esittelyn ensimmäiset rivit: 28-vuotias meikkitaiteilija, kynsiteknikko ja ripsimuotoilija. Sujautin Mimmit käsilaukkuuni ja ajattelin lukea jutun Helsingin-junassa matkalla Vasemmistonaisten Naku-semppaan. On aivan pakko ottaa selvää, kuinka joku voi elättää itsensä työskentelemällä meikkitaiteilijana, kynsiteknikkona ja ripsimuotoilijana. Pelkään nimittäin pahoin, että puoliksi venäläinen kuopukseni koettaa joskus isona samaa.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että olen edennyt melko pitkälle Marjaneh Bakhtiarin Toista maata. Kirja kertoo Ruotsin iranilaisesta perheestä. Mielenkiintoinen hahmo kirjassa on kahden ruotsin iranilaisen tytön isä, jonka mielipiteet mamuista on samat kuin Ruotsin Demokraateilla.

Ja jotta asia olisi mahdollisimman monimutkainen, isän mielipiteissä on jopa järkeä. Ei nimittäin ole mieltä kohdella vähemmistöjä kuin herkästi loukkaantuvia vauvoja. Sen vuoksi Mimmien juttu puoliksi marokkolaisesta Amin Asikaisesta ja turkkilaistaustaisesta Nilüferista olikin aivan helvetin hyvä.

(No, perkele, nyt vasta luin, että Amin Asikainen on demareiden kunnanvaltuutettu Kirkkonummella. Toisaalta - aika hauskaa. Demari? Kirkkonummen valtuustossa?)

Mimmien juttu kertoi loppujen lopuksi hyvin sympaattisesta pariskunnasta, joka taistelee aivan samanlaisten toimeentulo-ongelmien kanssa kuin kaikki muutkin nuoret uusperheet. Nilüfer on maksanut yrittäjävuosinaan aivan liian pientä YEL-maksua, kuten varmasti kaikki pienyrittäjät, ja nyt äitiyspäiväraha on pieni.

Amin maksaa entisistä lapsistaan ruokkoja, mikä oikeasti on omiaan syöksemään miehet köyhyyteen. Tästä varmasti voisi Atik Ismail joskus kirjoittaa. Siinä juomisen jälkeistä elämää käsittelevässä elämäkerrassa sitten, eikö vain? Lisäksi jutussa kerrotaan, että Aminin äiti oli köyhä yksinhuoltaja ja poika keräsi taskurahoikseen pulloja sekä meni jo 13-vuotiaana mansikkamaalle töihin.

Jos juttu olisi ollut yksipuolinen ja asenteellinen, ei siihen olisi otettu Nilüferin mieltymystä Louis Vuittonin laukkuihin tai Aminin hummaamisia; tämä pelaa Totoa jutuntekoviikolla 35 euron edestä. Saman käyttää Matti Valkonen lottoon. Alankin paheksua Mattia siitä, että tämähän hummaa meidän talousrahamme.

Tai ainakin otan humma-kortin esiin seuraavaksi, kun Matti tulee kodinhoitohuoneeseen, jonka pyykkinarulla roikkuu kolmen naisen rintaliivit. Matti aina päivittelee, että meillä asuu jokin käsittämätön liivijengi. Sanonkin, että niin kauan kuin hän panee kansanterveyteen eli Lottoon 35 euroa viikossa, ostamme naisten juttuja tyttöjen kanssa samalla rahamäärällä.

Tarvitsemmehan kolmet ripsivärit, rajauskynät sekä litrakaupalla shampoita.

En soittanut Atikille pyytääkseni tätä kirjoittamaan raitistumisen jälkeisen elämäkertansa, vaan siksi, että tulisi juontamaan Yhteiskunnallista kirjallisuutta tasan kaikille - dystopioista utopioihin -tilaisuuden Iisalmessa lauantaina 18. tammikuuta ensi vuonna.

Atik sanoi kyllä, että elää edelleen päivän kerrallaan, mutta tulee kyllä Iisalmeen, jos on ensi vuonna elossa.

Fucking Åmål

Saas nähdä, pääsenkö koskaan takaisin Fucking Åmåliin eli Lapinlahdelle. Olemme kohta nimittäin lähdössä Hannulan Ullan kanssa nakuilemaan Vasemmistonaisten kanssa.

Puhumme koko huomisen päivän teemasta Nainen ja kunta. Kirjoitinkin aihetta liipaten viikonloppuna tasan 7 000 merkin määrämittaan Pippuri-jutun eräästä läheisesti tuntemastani vammaisen lapsen äidistä, joka vääntää vammaisneuvostokamppailutkin luokkataisteluksi.

Jutun otsikko oli: "Luokkataistelua tämäkin".

Näen, kuinka vääntelehditte siellä istuimillanne epämukavasti; milloin blogisti oikein pääsee otsikkoon. Kohta, kohta. Lapinlahti on mitä suuremmassa määrin yksi suuri Fucking Åmål, mutta helpottaa, kun aina välillä pääsee täältä pois. Ja vaikka aina ei niin haluta tulla takaisin, on se vain tultava.

Ensi viikolla on nimittäin sekä radikaalin luentosarjan ensimmäinen luento ja Varpaisjärvellä melkein samaan aikaan sekä Kalle Isokallio, Lasse Lehtinen että Pihkatappi-Antti Heikkinen. Nyt huomasin, että olin unohtanut yhden jutun! Iisalmen radikaali luentosarja piti olla otsikolla Politiikkaa idiootit!.

Pitää lisätä alaotsikkona jälkeenpäin.