Pia Valkonen

Avioliiton arjesta puskafarsseja

su 1.9.2013

Ärräpäät-sähköpostilistalla virisi keskustelu Yle-teeman eilisestä Kreivi-farssista. Kuten tarkkaavainen lukija, joka nukahti eilisen merkintäni alkuneljänneksessä, huomasi, eilisen merkinnän tyylilaji oli ajoittain pastissi. Pastissi tarkoittaa liioittelua.

Hei, kirjoitin eilisen blogimerkintäni kiehuen raivosta Matille, joka oli viidesläisen itkevän ikineitsyen ja muiden hemaisevien luomumuijien, jotka eivät käytä meikkiä eivätkä näytä halvoilta hutsuilta, ympäröimänä Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun 20-vuotisjuhlilla.

Jotenkin osui Kreivi siihen saumaan hyvin. Olin saanut Matin vihdoin kiinni puhelimella (pelasi MIESarkkitehtien kanssa mulk... eikun mölkkyä) ja ilmoittanut tälle myrkyllisesti, että jos et nyt tule kotiin heti, saat jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi.

Istuimme keittiössä Fiat Ducaton vanhoilla istuimilla. Komensin Matin hieromaan varpaitani, sillä olin eilisellä mustasukkaisella apinanraivollani saanut pestyä melkein kymmenen koneellista pyykkiä, Marian sekä yläkerran. Jalkoja kivisti. Lojuimme siinä vähemmän mukavasti, sillä kuka jumalauta pystyy rentoutumaan Fiat Ducaton istuimilla – paitsi tietysti Matti, joka on käyttänyt 75 prosenttia elämästään istumalla autossa?

No niin. Koetin lukea Tolstoin Anna Kareninaa Tikkisen Hannelen innoittamana. Hannele on edennyt Anna Kareninaa jo kohtaan, jossa kuvioon tulee itse asiassa iljettävä Vronski. Minä luin Anna Kareninan ensi kertaa joskus vuonna 1994, jolloin oli jo alkanut ensimmäisen suomalaisen avioliittoni lopun alku. Koska tein eroa Antti Launosesta monta monitusta vuotta – epäreilusti myönnän – olin raivoissani Leo Tolstoille siitä, kuinka tämä kehtaa heittää seksuaalisesti aktiivisen naisen junan alle.

Umpi- ja etenkin aukisepaluspaskapää, ajattelin tuolloin Tolstoista. Olinhan lukenut myös hänen vaimonsa Sofja Tolstajan päiväkirjat ja tullut siihen tulokseen, että aviomiehensä on suurin mulkunderi, jota maa päällään on kantanut.

Pokkarina teksti on kuitenkin taas kuin kärpäsen kakkakikkaroita, joten katselin hajamielisesti myös Kreiviä. Aika osuva leffa tilanteeseen. Osuva oli myös Anna Karenina. Kirjan alussa, jossa ei vielä Anna Karenina ole kuin mainintana ollut, kuvataan Stepan Arkadjevitš Oblonskia, joka on kärähtänyt kotiopettajattaren bylsimisestä.

Oblonskin vaimo on keskinkertainen Darja Aleksandrovna. Vaimo ei aiheuta mitään erityisiä himon värähdyksiä enää siinä vaiheessa avioliittoa. Hiuksetkaan eivät ole niin runsaat kuin ennen lasten synnyttämistä, Tolstoi kuvaa vanhenevaa vaimoa raa´asti. Darjan ajatukset kulkevat seuraavasti, kun mies ilmestyy hänen eteensä – ei katuvana, vaan säälivänä, sillä mies ei rakasta enää vaimoaan:

“´Niin hän on onnellinen ja tyytyväinen,´ajatteli vaimo, ´kun taas minä... Ja tuo inhottava hyväluontoisuus, jonka vuoksi kaikki niin pitävät hänestä ja jota kaikki niin kehuvat, minä vihaan sitä,´hän ajatteli.”

Näin juuri. Olen Matille kateellinen. Häntä rakastavat kaikki.

Miesparkani ei oikein tiennyt, kehtaako Kreiviä katsoa, sillä täällähän ei ole totuttu roisiin pastissiin tai minkäänlaiseen satiiriin edes. On sellainen kulttuuriympäristö. Kulttuuriympäristön nimi on Lapinlahti. Niinpä mies risteili kanavalta toiselle ja puuskahti minulle sinne pokkarin taakse:

“Minä tulin Lastulta tänne istuakseni tässä etkä sinä edes ole henkisesti paikalla.”

 Vastasin tyynesti: “Mutta sinä olet fyysisesti paikalla. Jos olisit nyt Lastulla, et ulottuisi hieromaan varpaitani.”

Tapa punikki, tilalle versoo sata uutta

Kirjadiilerini oli eilen ottanut vastaan pitkät pohdintani ja arveli, että istun jossain saunapuhtaana. En istunut, sillä pesin viimeisiä koneellisia pyykkejä, nostelin niitä narulle ja soittelin Matille mustasukkaisena, vihaisena, kateellisena ja yksinäisenä.

Tänä aamuna vastasin kirjadiilerilleni, setä Kitupiikille:

"Meillä ei ole saunaa, sillä asutaan kehitysvammaisten entisessä koulussa ja pihasauna on nyt rengasvarastona. Ei sulle tarttis täältä Hesan reissulla renkaita tuora?

Jotain meissä punikeissa on. Meidät koetettiin teloittaa sukupuuttoon sekä tappaa nälkään. Viittaan muun muassa Hennalaan Fellmanin peltoon, jolla minä menin muinoin 1981 kihloihin ensimmäisen kerran järveläläisen KALUSTETYÖLÄISEN KANSSA – sinä olit silloin selviytynyt juuri Neuvostoliitosta ja Leninin kuvan aiheuttamasta kauhukohtauksesta.

1930-luvulla säädettiin kommunistilait ja aatteellisimmat painuivat maan alle. Sodan aikana istuivat turvasäilössä. Vuonna 1948 Kemissä koetettiin taas teloitusta. Ja vuoden 1978 Korpilampi-kokouksen jälkeen porvari koetti tehdä meidät ahneet punikit naurettaviksi.

Mutta me tulemme taas. Vapise Persu!

Voitko hieman yksilöidä tarkemmin, mitä vahinkoa tarkoitat? (Kirjadiilerini oli vastannut näin: ... Tämä (jenkkikommarikuvaukseen viittaava tämä) ei tarkoita, että Suomen punikit olisivat koskaan ahneuksissaan saaneet aikaan muuta kuin vahinkoa.)"

Seuraava teksti liimautui toisiinsa
kuin naiset mukavien miesten takapuoleen:

Kävin hakemassa sunnuntain Hesarin ja poltin heti viitosssivulla päreeni. Matti Kalliokoski puhui KANSAN POHJATTOMISTA TARPEISTA. Otan oitis selvää, missä Matti Kalliokosken vanhemmat asuvat ja käyn tekemässä hänen eläköityvistä tai eläköityneistä äideistään ja isistään lupaamaani koiranmakkaraa.

Seuraava teksti kumpuaa lukemastani kirkkovuoden ensimmäisestä Hesarista (su 1.9.2013). Jos kirjoituksen kappaleet vielä tämänkin korjauksen jälkeen liimautuvat toisiinsa, teen Nebula Oy:lle valituksen. Joskus näiden kirjoitusten taitto tökkii. Usein sen vuoksi, jos kopioin tekstiä vaikkapa wordistä tai sähköpostista. Nyt ei ole kyse siitä. Nyt on vain kyse siitä, että blogisivuni pirulainen tahtoo liimata koko paskan samaan pötköön.

On kuitenkin kiire Leppävirran työmaata tsekkaamaan, jos aiomme ehtiä illan suussa käydä kylässä muurari-Hempan Pielaveden Säviän-mökillä, joten en tappele tämän kanssa tämän enempää:

Hesari on hupaisa lehti. Siellä on nykyään jokaiselle jotain. Hesarin politiikkatoimituksen Marko Junkkarin nelossivun kolumni (Mistä löytyisi uusi Pekka Kuusi HS A4 su 1.9.2013) oli jees, kun ymmärsi, että sosiaalipolitiikka on saatettava prekarisaation romuttaman ja nousevan uuden työväenliikkeen tasalle. Eihän Junkkari näitä sanoja tietenkään osaa käyttää, sillä kuuluu ylempään keskiluokkaan, mutta kirjoitus oli oikean suuntainen.

Sen sijaan pääkirjoitustoimituksen Matti Kalliokoski jatkaa sitä samaa pääkirjoitustoimittajien uusliberaalia typerehtimistä, mistä oli esimerkkinä taannoinen Paavo Raution kolumni. Minä en siihen saanut vastattua, sillä meinasin tukehtua raivooni. Pyysin Kiteen punikkia vittuilemaan Rautiolle puolestani.

Vitutuskäyräni nousi tappiin, kun luin Kalliokosken kirjoitusta Suomi yrittää nousta uudelle s-käyrälle (HS A5 su 1.9.2013). Kalliokoski ensin kuvaa suomalaista hyperkapitalismin kehitystä viime laman jälkeen. Ihan oivasti. Sitten tulee täysi riman alitus. Kuin jostain vitun elinkeinoelämän valtuuskunnan tai Matti Papusen märistä päiväunista:

"... Päättäjät ovat tottuneet jakamaan uutta hyvää ja kansalaiset nauttimaan kasvusta. Tuloksena ovat menoautomaatit ja pohjattomat tarpeet." (Matti Kalliokoski, HS su 1.9.2013 A5)

Kalliokoski kaipaa talouteen dynamiikkaa, sillä maamme on hänen mielestään rikas ja jähmeä.

Pari miekkaria Kreikan tapaan voisi nyt ollakin poikaa. Tulisi vähän dynamiikkaa peliin. Olen myös aivan kyllästynyt Hesarin pääkirjoittajien ylemmän keskiluokan pohjattomiin tarpeisiin.

Meidän tilaajien maksuilla maksetaan heidänkin korkeaa palkkaansa, jolla he voivat ostella suuria mulkunjatkeita, kuten keski-ikäisten miesten moottoripyöriä ja muuta sellaista. Joskus kirjoitan merkinnän otsikolla Hesarin pääkirjoittajat ja heidän pohjattomat ylemman keskiluokan tarpeensa.

Miksi sana uusi esiintyy kaksi kertaa?

Hesarin toimitussihteeri on varmaankin nukahtanut; ei kannattaisi samalle aukeamalle taittaa kahteen otsikkoon sanaa UUSI, mutta näin käy joskus tottuneellekin taittosilmälle. Uusi Pekka Kuusi on hauska, mutta seuraavan sivun ilmaus uudelle s-käyrälle sanan tarpeetonta toistoa.

Jos ongelmana on, että otsikon rivit liehuvat, mikäli toimitussihteeri olisi sorvannut seuraavan otsikon...:

Suomi yrittää nousta
taas s-käyrälle

... olisi mielestäni voinut rivien liehumista estää muotoilemalla otsikoin seuraavasti:

Nouseeko Suomi
taas s-käyrälle?

Melkein olisivat rivit menneet tasan. Alkuperäisessä otsikossa liehuntaa oli kolmen kirjaimen verran.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi