Homorunoja

la 28.9.2013

Kirjoitin eilisessä merkinnnässäni tarkoituksella Johanna Korhoselle sulkeisiin seuraavat määreet: lesbo ja keskustalainen. Ajattelin, miksipä ei sanoa asia ääneen. On kova juttu olla lesbo, mutta itse asiassa vielä kovempi juttu nykyään on olla kepulainen.

Varpaisjärven kirjastollakin viime keskiviikon kirjailijatilaisuudessa ihmiset Paavo Väyrysen nimen kuultuaan alkoivat vaistomaisesti toistella väyrysvitsejä. Kun kerta Jari Tervokin Uutisvuodossa aina turvautuu niihin. Ehkä väyrysvitseistä tulee turvallinen olo. Hegemoniaa ne eivät edes raaputa.

Eikä siinä vielä kaikki. Eivät ehkä peruneet Johanna Korhosen päätoimittajuutta Lapin Kansassa sen vuoksi, että valitulla päätoimittajalla oli puolisona nainen. Ehkä vieläkin pahempaa oli se, että puolisona oli vasemmistolainen.

Olen ymmärtänyt vasemmistonaisien kanssa pyöriessäni, että vasemmistolainen puoliso ei ennen Lapin Kansa tapausta ollut niin kovin tiedostava. Nyt on. Panin tyytyväisenä merkille, että Pirkko Kotila (lesbo, vas.) on ryhtynyt Vantaan kunntallispoliittisissa kiemuroissan pelottelemaan suuria uusliberaalipoikia sillä, että on veroparatiisipoliisi.

Oli käynyt Jerseyn saarellakin. Sinnehän niitä Vantaankin verovaroja menee.

Radikaalivihreältä vallankumoukselliselta Ville Rantaselta sain facebookin kautta vinkin kutsua Iisalmeen Yhteiskunnallista kirjallisuutta tasan kaikille -tilaisuuteen lauantaina 18. tammikuuta 2014 Harald Birger Olausenin. On kirjoittanut Homorunoja.

Katsokaapa tätä kansikuvaa: http://cdon.fi/kirjat/olausen,_harald_birger/homorunoja-14807238

Runokirjan selostusosassa sanotaan seuraavasti: "Maailmankin oloissa poikkeuksellinen ja huomiota herättävä homomiehen proosarunoteos siitä ilosta, että miehillä on pippeli, jota he uskaltavat käyttää."

Olen ymmärtänyt, että miehet katsovat lesbopornoa. Etupäässä tietenkin sen vuoksi, että lesboporno on tehty miehen katsetta varten. Olenkin odotellut, että pornoa alkaisi jostain tuutista tulla naisen katsetta varten. Minusta naisten kynityt tai nyljetyt oravat eivät ole kovinkaan eroottisia tai kiihottavia.

Taidan ostaa Harald Birger Olausenin kirjan ihan vain tenhoavan kansikuvan vuoksi. Ehkä sisäsivuilla olisi kuva erektiosta.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi