Pia Valkonen

Paluu arkeen

ma 12.8.2013

Tytöt menivät kouluun ja tädit Pietariin Kuopion-bussilla. Ljova jäi odottelemaan keskiviikon kyyditystä, koska huomenna on käynti Varpaisjärven osuuspankissa.

Käytiin lauantaina Imatralla hakemassa sukulaiset. Synnyinkaupunkini, Imatra, on muuttunut. Vuoksenniska rapistuu silmissä. Tyhjää liiketilaa on neliökaupalla. Olisi ollut vallan toivotonta, ellemme olisi suunnistaneet vaistonvaraisesti Imatrankoskelle. Tyhjää koskiuomaa oli ihmettelemässä turisti jos toinenkin.

Lisäksi Buttenhofin kahvilan eteen oli rakennettu mukava aukio. Anna tuumasi, että tämähän on kuin ulkomailla. Aukiolta lähti  mukavien vaatekauppojen reunustama kävelyväylä, jonka varrelta tytöille löytyivät koulukengät, farkut, pari toppia ja muuta tyttösälää.

Anna näytti olevan taivaassa. Imatran kauppojen valikoima on kuin tehty nuorelle venäläisnaiselle. Aivan erilaisia rättejä kuin Kuopiossa tarjolla. Buttehofissa söimme vuohenjuustopiirakkaa ja erikoista muna-sipulipiirakkaa. Kahvila henkilökunta oli venäjänkielistä.

Joka puolella sorisi venäjä. Ja minä luulin olevani taivaassa.

Odottelimme keskusliikenneasemalla Mansikkalassa reilun tunnin. Tilausmatkat kun antaa aina noin-aikoja reittinsä loppupäähän. Asemalla neuvoa Lappeenrannan suuntaan kysyi nuori tyttö, joka oli Pietarista. Oli polkenut työmaaltaan Svetogorskin sellutehtaalta rajan yli Imatralle, parkkeerasi polkupyörän asemalle ja lähti asemalta kaverin luokse Lappeenrantaan.

Asemalle tuli potkulaudalla myös pieni poika, joka odotteli äitiä Tanskasta. Kysyi meiltä neuvoa, milloin juna Tikkurilasta tulee. Miten minusta tuntui siltä, että poika oli kuin suoraan Lukas Moodyssonin elokuvasta Mammutti? Matti kävi pojan kanssa katsomassa yhdessä aikatauluja.

Minun olisi tehnyt mieli ottaa poika mukaan Lapinlahdelle.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi