Revitään rikki rakkaus

to 4.7.2013

Olipa mukava, kun toinen isosisko pyörähti eilen miehineen ja pikku koirineen nopeasti kylässä. Olivat tulleet tsekkaamaan Nummen vanhusten rivitalojen naapuriin Aune-serkkua, joka tulee joka kesä Lapinlahdelle pienellä valkoisella Puntollaan kissansa kera Italiasta saakka.

Kävin Aune-serkun oven takana toissailtana ja lupasin tulla uudelleen eilen, mutta juutuin palkanlaskuun. Nyt on palkat laskettu ja maksettu. Kohta lähden viemään laskelmia sekä lenkille. Tämän päivän työt rysäytin eilen kasaan ja siivosin jopa paperikasan mappeihin.

Ei tämä Jaana Seppäsen ja Johanna Venhon Revitään rikki rakkaus niin huono ole. Siinä puhutaan parisuhteen viimeisistä hetkistä, jolloin turhautunut aviovaimo huutaa miehelleen, että naisit mua vaikka keittiön pöydällä, sekä siitä, että jossain Blue Velvet -elokuvaharhassa nainen repii puukolla rikki miehensä Rakkaus-maalauksen.

Olen syyllistynyt molempiin. Poltin Tampereella Juha Akkasen kesän 1986 mussukan Kirsi Eklundin piirtämän kuvan - nurkan vain tosin. Sain totaaliraivarin, sillä piirustus ilmestyi yhteisen Rongankadun-kotimme seinälle ja sen oli piirtänyt parempi piirtäjä kuin minä. Lisäksi avopuolisoni oli ollut Ylen Tip-lähetyksen musiikkitoimittajakollegansa kanssa kuhertelumatkalla Portugalissa.

Omat seikkailuni Lappeenrannassa ja Etelä-Saimaassa kalpenivat sen rinnalla. Lisäksi olimme molemmat katsoneet Tampereen elokuvakerhossa Blue Velvet - ja sinisempi oli yö. Otimme siitä oppia.

Hyvä, että otin oppia. Aavistin, että jos olisin polttanut koko piirustuksen, avopuolisoni olisi päättänyt epätoivoisen rakastettunsa päivät tyynyllä, kuten miespääosan esittäjä Blue Velvetissä.

Itse asiassa kertoessani eilen hävettävän tapauksen Turkin-matkaltamme nauroin etupäässä omalle itselleni, jos ette sitä huomanneet. Kaikki muut käyttäytyivät mustasukkaisuuskohtauksessani mallikkaasti ja aikuisesti paitsi minä. Tietenkin.

Jaana Seppäsen ja Johanna Venhon kirjaa vaivaa tekstin puuroutuminen sekä sakkautuminen. Tajusin, että mitä enemmän kirjan keskustelijat rappukäytävässä kiskovat viiniä kanisterista, sitä enemmän puhe puuroutuu ja sakkautuu.

Fellmanin pellolle
palaan jälleen

Ripuliani hoitanut Finnmatkojen yhteistyölääkäri oli sitä mieltä, että Turkki ei ole Tunisia tai Egypti. Hän koetti alleviivata sitä, että vaikka turkkilaiset ovat pääosin islamilaisia, he eivät ole arabeja. Jotain anarkistista Istanbulin mielenosoituksissa kuitenkin on. Lisäksi lääkäri koetti sanoa minulle, että länsi asettelee heihin nyt omia toiveitaan.

Mystinen länsi, joka on varmasti yhtä mystinen kuin lännen luoma orientti, olettaa, että arabikevät toteutuuTurkissa ja miksei Brasiliassakin. Turkin miekkareissa on jotain anarkistista ja laajaa. Sinne mahtuu kyllä vasemmistokin.

Toisin kuin taiteilija Kaisa Salmen Fellmanin pelto -performanceen, jonka tuhannet osanottajat eivät aina tienneet, olemmeko zumbassa vai missä makaaberissa näytelmässä. Kulttuurivihkoissa (4/2013) Sanna Uuttu on sitä mieltä, että suurperformanssi epäonnistui taideteoksena.

En tiedä. Taideteoshan valmistuu vasta ensi syksynä Lahden taidemuseoon. Vaikea sanoa ennen sitä mitään.

Toisaalta on hyvä, jos suurperformanssi epäonnistui taideteoksena - irvokastahan se oli juosta paikoillaan, kun koreografi tsemppasi meitä luureihin, ja apulaisohjaajia oli paikalla miltei sama määrä kuin kapoja, kun Fellmanin pellolle kerättyjä punikkeja lähetettiin Hennalaan vankileirille.

Fellmanin pelto kuitenkin onnistui siinä, että vuoden 1918 tapahtumat menivät meillä nahan alle. Lahti on tähän asti ollut minulle vain autokoulu- ja kihlajaiskaupunki. Ei ole enää. Eikä minussa mikään sovintohenki noussut. Kaikkea muuta.

Taideteos politisoitui kuin itsestään viimeistään siinä vaiheessa, kun Sauli Niinistö (kok.) ja Alexader Stupido (kok.) kieltäytyivät suojelemasta sitä.

Historia meni lapsilleni myös nahan alle, vaikkei ihan niin rajusti ollut tarkoitus historiaa opettaa. Anna ei saanut seuraavana yönä unta ja oli sitä mieltä, ettei voi mennä kouluun silmät turvoksissa.

Vaikka Kaisa Salmi kuinka olisi toivonut, että pääosissa on hänen kuningasideansa, pääosissa olikin kansa. Lisäksi tapahtumalla oli paljonkin tekemistä vasemmiston kanssa. Jos haluan yrjötä äänekkäästi hihaani, luen lausunnon, jonka Kaisa Salmi oli antanut Etelä-Suomen Sotilasläänin Sanomille:

"Tapahtuma on varmaan vasemmistolle tärkeä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan."

Kaisa Salmen lausunto ei herätä minussa muuta kuin pyhää teräksenkaltaista vihaa. Niin ja tietysti voimakasta kuvotusta.

Ei kun Turkista
minun piti

Voisin tänne referoida uusimman Voiman jokaista juttua. Lehdessä on nyt vt. päätoimittaja Jari Hanska, jonka ensimmäisiin numeroihin suhtauduin vähän epäilyksellä. Tyyppi on kuitenkin parantanut juoksuaan kuin sika tai porsas tai miten sanonta nyt menikään.

Lehdessä oli parikin Turkkia sivunnutta juttua.

Turkkilainen viestinnän opiskelija Derya Tekin, joka asuu välillä jopa Virroilla, kirjoitti Turkki-kainalossaan, että koko Turkki mahtuu mielenosoituksiin. Kun islamilaiset, jotka kemalistit aikoinaan sivuuttivat, rukoilevat Taksimin aukiolla, sekulaarit ja ateistit suojelevat heitä ihmismuurina.

Kaikkien alojen ammattiyhdistykset sekä eri jalkapallojoukkueiden fanit hengailevat yhdessä. On improvisoituja keittiöitä.

Voiman pääjutussa otettiin esille kurdinäkökulma. Kurdit ovat saaneet käyntiin rauhanneuvottelunsa pääministeri Erdoganin kanssa. Jos Erdoganin asema horjuu, kurdeilla ei ole enää neuvotteluosapuolta. Asetelma ei ole helppo.

Aseet ovat Turkissa lähellä. Sen panimme merkille, kun jouduimme ratsiaan Anamurin tiellä. Poliisien apuna oli sotiaita rynnäkkökivääreineen.

Kurdituntijatoimittaja Kristiina Koivunen kirjoitti Voiman jutussa Kenen Turkki? siitä, että Taksimin aukion miekkarit olivat radikaalien vasemmistolaisten aloittamia. Pääministeri Erdogania vastustavat edelleen vasemmistolaiset. Nyt ymmärrän vihdoin. Finnmatkojen lääkäri ei ollut ainakaan vasemmistolainen.

Minne muuten on hävinnyt 90-luvun puolivälin Libero-toimittaja Kristiina Markkanen, joka haukkui minut aiheesta Pietarissa, kun olin yrittänyt iskeä John Nurmisen Jouni Marjomaata ja joka mainitsi Edvard Saidin Orientalismin sillä tavalla, että jos koskaan enää uskaltaudun juttusille hänen kanssaan, on minun syytä se lukea?

Googlasin tässä välissä Kristiina Markkasen, kun ajattelin, että tämä on mennyt naimisiin jonkun Koivusen kanssa, mutta ilmeisesti Kristiina Markkanen on edelleen Hesarissa omalla nimellään.

Jotta Turkin asetelma olisi äärimmäisen monimutkainen, liikehdintä on Kristiina Koivusen mukaan muuttunut pääoppositiopuolueen, oikeistolaisen tasavaltalaispuolue CHP:n kampanjaksi islamilaisia vastaan. Koivunen pitää puna-valkoisia Turkin lippuja nationalistien merkkinä - jopa äärinationalistien.

Tätä lääkärini ei suostunut kommentoimaan. Siinä vaiheessa, kun kysyin, tämä hukkasi sekä englannin että mainion suomen taitonsa.

Derya Tekinin kainalon mukaan Taksimin aukiolla on nyt koko Turkki. Vasemmistolaiset, uskonnottomat, islamilaiset, oikeistolaiset, nationalistit, kuvankauniit armenialaiset, jotka lienevät orientaaliortodokseja, taviskristityt, homot, transsut, katukissat sekä -koirat.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi