Pia Valkonen

Oudot kohtaamiset metsässä jatkuvat

la 13.7.2013

Matin ja Liisan kolumnisti Pieni vaskinen mies oli paikallislehden viime numerossa kerrankin väärässä!

Suomen vanhat autot eivät päädy viimeisinä päivinään Afrikkaan. Ne päätyvät meille. Koska pihaltamme lähti vast´ikään kaksi peiteltyä vainajaa - toinen Matin entisen avioliiton rakastakin kalliimpi CAS-Saab ja toinen Matin siskon UXS-Saab - pihallamme olisi runsaasti tilaa.

Tahdon vanhan maasturin. Aion ostaa sen poikapuoleltani Juho Valkoselta, joka oikeastaan omistaa raksaliikkeen putkimiesauton Ducaton, sitten, kun Juho kyllästyy metsästäjän maasturiinsa tai se tulee niin huonoon kuntoon, että sitä voi korjata vain Matti.

Maasturia tarvitsen siksi, että haluan tutustua kotipitäjäni friikkeihin. Olen perinjuurin kyllästynyt täkäläisiin sovinnaisihmisiin. Heitä löytyy kävelyetäisyydeltä riittämin. Matti puolestaan on kyllästynyt hinaamaan minua metsäpoluilta tai savikoista, joihin useasti vajoan Antti Teittisen entisellä farkkuvolkkarilla.

Tilaa romumaasturille pihallamme syntyi siitä, kun sanoin, että tänä kesänä pihamme nurmikon ajaa Marko Kirtolan Helpompi arki -yritys. Syytin Mattia rivien välissä siitä, että kukaan ei aja meillä nurmikkoa, kun mies on niin paljon pois kotoa. Minä ajaisin nurmikon, mutta en saa ruohonleikkuria vedettyä käyntiin.

Matti ratkaisi asian. Meillä ei ole enää nurmikkoa, josta nalkuttaa aviomiehelle. Pihalle tuli kaivuri ja teki raksaliikkeiden autoille parkkipaikan sekä kääntökentän ja takapihalle beachvolleykentän. Tosin beachvolleykentältä puuttuu hiekka ja se varmasti siihen tulee siinä vaiheessa, kun Anna on lopettanut lentopalloharrastuksen.

Kun pihamme parkkipaikka laajeni, siinä oli hyvä purkaa kaksi rakasta Saabia. Matti purki ja minä luin Hagar Olssonin ja Edith Södergranin välisestä kirjeenvaihdosta, että Edith Södergran ja tämän äiti olivat köyhtyneet Venäjän vallankumouksen vuoksi. Heidän sukunsa sijoitukset olivat menneet arvottomiksi.

Lisäksi runoilija ja hänen äitinsä odottelivat kammoittavassa köyhyydessä, että heidän talonsa menee kaupaksi Raivolassa. Pitäjään suunniteltiin sokeritehdasta. Tämän tarkistan vielä kirjekirjasta. Joka tapauksessa luin kirjeenvaihdon taas omalla tavallani.

Vaikka Edith Södergrania pidetään modernin runon ensi airoilijana - eihän hänen runoissaan ole loppusointuja - minusta ne eivät ilmavuudessaan ole kovin moderneja. Sitä paitsi jopa Kiteen punikki, tuo Pohjois-Karjalan karu betoniraudoittaja evoluutiopsykologin koulutuksella, joka ei rakkaudesta paljon lorisuttele, tietää, että modernissa runossa juodaan viinaa, naidaan ja käydään paskalla.

Edith Södergranin runoissa näin ei tehdä. Siksi pidän enemmän Tiedonantajan päätoimittajan Marko Korvelan runoista. No, sanokaan nyt siellä, että Södergranin runojen ymmärtämiseksi pitäisi olla jonkinlainen pohjasivistys. Kiitos, olen samaa mieltä arvoisa nimimerkki Pieni Vaskinen mies, siksi koetan paikatakin aukkoja, jotka jäivät sivistykseeni sillä aikaa, kun hukkasin aikaa Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisten kanssa Tillikka-nimisessä opiskelijaravintolassa 80-luvun lopulla.

Meillä kasvoivat henkiset amisviikset enkä sano sitä aina rakkaudentäyteisesti.

Kerrottakoon tässä nyt, että Panu Rajalan Veikko Huovis-elämäkerrastakaan en lukenut niinkään Huovisesta, josta valitettavasti en ole koskaan jaksanut innostua. Luin kirjasta Rajalan arvion Karri Kokosta.

Kirjailija Karri Kokko on kirjoittanut finanssikapitalismin kuvauksen Erottaja, mutta samalla tavalla kuin kamunsa Tommi Melender, jonka Gustave Flaubert analyysiä Massojen vihollinen en ole vieläkään lukenut Antiaikalainen-sivulta loppuun, Kokko ei missään herran nimessä arvostele kapitalismia ja analysoi sitä.

Kirjailijat Karri Kokko ja Tommi Melender tyytyvät sinänsä hauskoihin heittoihin, että porvarin naama vituttaa. Vituttaa, vituttaa, vituttaa minuakin niin, että en yksinkertaisesti kykene menemään Lapinlahden yrittäjien talkooolaiseksi Juusto- ja viinijuhlille, mutta mistä omahyväiset porvarin naamat ovat syntyneet?

Kerron teille! Uusliberalismista. Ja ennen kuin olette tutustuneet aiheeseen, en keskustele kanssanne. Uusliberalismi voisi olla aihe, jota opiskella Meijerin seisakkeen autonomisessa opintokerhossa sen jälkeen, kun entinen hallitus on selvittänyt puheenjohtajan aiheuttaman sotkun ja kassavajeen.

Varsin autonominen Meijerin seisakkeen toimintakeskuksesta tulee, kun rahoitusta ei varmaankaan enää tule mistään ja yhdistys joutuu toimimaan vapaaehtoispohjalta. Mielenkiintoista on sekin, että Ulla Hannulan kanssa panimme merkille entisten toimijoiden olevan sellaisia, että perse ei paljon penkistä raotu, ellei joku tuo mukaan kymppitonnien avustuksia.

Ulla tarjoitui monta kertaa vapaaehtoistyöhön - minä myös - mutta entiset puheenjohtajat eivät siitä innostuneet. Olimme epäkiinnostavia, koska kauttamme ei tullut kahmaloittain projektirahaa.

Nytpä olemme pääsemässä entisistä Meijerin toimijoista. Hurraa.

Autonomisesta, eurooppalaistyyppisestä sosiaalikeskuksesta piti kirjoittamani jotain. En kirjoita, sillä en tiedä esimerkiksi Anna Kontulan (vas.) Sosiaaliasema X:stä tämän enempää: http://sosiaaliasemax.fi/wordpress/

Anna Kontulan kutsuin Vapaus valita toisin -foorumissa Helsingissä syksyllä 2011 Kansantaloutta tasan kaikille -semppaan Iisalmeen tammikuussa 2012. Samassa foorumissa sujautin Yrjö Hakaselle (SKP-entispj.) hellyttävän käsinkirjoitetun lapun, pääseekö tämä tammikuussa 2012 KTK-seminaariin. Olisi päässyt.

Kun kirjoitin lappusta, oli Kati Peltola (vas. Yhdistys-9, isä unkarilainen) saanut juuri tuoreimman Kansan Uutisen nenänsä eteen. Nauroi kolumnilleni. Nauru oli hyväntahtoista. Arvostan Kati Peltolaa myös siitä, että tämä ojensi minua äidillisesti Vasemmistoliiton kuntaryhmässä.

Olin vähällä teurastaa sähköpostikeskustelussa iisalmelaisen Iivo Polven (vas.). Arvoisa Iivo Polvi, pyydän nyt julkisesti anteeksi irvailuani miesten eturauhasvaivoilla kuntauudistuksen yhteydessä! Arvostan toki pohjalaista perinpohjaista ajattelua ja sitä, että pohjalainen ei hallitse keskustelua vaitonaisuudellaan, kuten vaitonaiset itälappilaiset, terveisiä vain sinne Kemijärvelle ja Markus Mustajärvelle (ihan eri vas.ry kuin Yrttis).

Kun pohjalainen on hiljaa, hän ajattelee.

Sitä paitsi oikeusprosessori Jukka Kemppinen, jonka blogiin olen koukkuuntunut, on maininnut myös kauhavalaislähtöisen Iivo Polven esseekokoelmassaan Elämän varjo: Muuan yökirja. Lisäksi Iivo Polvi irvaili minulle takaisin. Hän pani merkille, että yhteisissä lehtikirjoituksissamme Pentti Rythin (SKDL, ja niin on hyvä) kanssa Pentti ajattelee ja minä kirjoitan puhtaaksi.

Talonpojan kädet
ja Eesaun karvat

Anna Kontula ei sitten tullutkaan Iisalmen Kansan taloutta tasan kaikille kolmoseen, sillä KTK3 siirtyi toukokuulle ja siinä käsiteltiin kuntauudistusta.

Syynä KTK3:n siirtämiseen oli se, että Lapinlahden Matti Kojo (sinivihr. samaa kamaa kuin Iisalmen tohtori Loimulahti) oli jo syksyllä 2011 tietoinen siitä, että Pekka Haavisto (presidenttiehdokas, jonka mussukkaa Antonio Floresia olisin äänestänyt mieluummin) menee toiselle kierrokselle.

Apua, emme ole maksaneet vieläkään helposti tulistuvan vaasalaisen aluetieteen professorin Hannu Katajamäen (SKDL-vihr.-vas.) matkalaskua KTK3-seminaariin. Tämä tulee aina mieleen, kun hurraan suureen ääneen Katajamäen artikkeleita Kusarista lukiessani ja tämän kolumneja Maaseudun Tulevaisuudesta lukiessani.

Viimeksi hurrasin eilen. Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistina oli Juha Sipilä (kakkarakesk.). Sipilän kakkara toden totta legitimoi julkisen sektorin leikkauksia, mutta eilinen kolumni oli täyttä asiaa. Siinä Sipilä puhui maataloudesta ja ruoan tuotannosta. Vähän aikaa sitten uuraislainen (Länsi-Suomi? ehkä ulkomaa?) talonpoika Timo Kässi ojensi samaisella kolumnipaikalla talonpoikaisen kätensä duunarille.

Olemmehan kaikki maanviljelijöiden parasiitteja. Meidän on nimittäin kaikkien syötävä. Olen rakennusalalla sen vuoksi, että meidän on kaikkien myös asuttava. Lehtien luku ja muun tiedotusvälineistön seuraaminen on Maslowin tarvehierarkiassa vasta toisarvoisella tilalla.

Tämän huomaamisen vuoksi sain aikoinaan yliopiston harjoitustoimituksesta vain suoritusmerkinnän. Tosin minä luulin, että naiminen on tarvehierarkian perusta, mutta älkää nyt kertoko sitä kenellekään.

Kässi ojensi talonpoikaisen kätensä duunareille sen vuoksi, että jonkun on jalostettava alkutuotannon tulokset. Uusliberaalit ovat sitä mieltä, että me voimme syödä Angry Birdsejä ja muuta it-huvittelupaskaa. Tai elää käymällä Kuopion Matkuksessa ostamassa lapsityövoimalla tuotettua halpatuotantorilua.

Ennen kuin voi käydä vapaan markkinatalouden kauppaa, on jonkun tuotettava jotain. Tämän voi lukea esimerkiksi Juha Siltalan viimeisimmästä teoksesta Nuoriso - mainettaan parempi?, mutta en nyt vielä mene siihen. Sanonpa vain, että Lapinlahden kunnanjohtajan Marko Korhosen pitäisi vapaaehtoisella lomautuksellaan lukea Siltalan uusin.

Siltalan uusin olisi oiva opus Lapinlahden nuorisojohtaja Tanja Marinille (sdp), jotta tiedostaisi oman demariutensa syvemmin. Enkä panisi pahitteeksi, vaikka sen lukisi myös toveri Seniorivaikuttaja, josta käytän täällä nimimerkkiä asemansa takia, kuten käytti Pekka Sauri (vihr.) Niemeläisen nimimerkkiä Vihreässä Langassa - ja minä ilmeisesti olin ainoa näillä leveysasteilla, kuka arvasi Niemeläisen henkilöllisyyden.

Arvasin sen siitä, että kolumnistinimimerkki sanoi jo kauan kauan sitten valtion antavan kunnille velvoitteita, joihin se ei anna rahaa. Siihen, mihin rahamme menevät tai miksi sitä ei veroteta sieltä, missä sitä on, kuten finanssikapitalismista tai edes keskiluokalta, olisi sitten jo kapitalismin analyysin paikka, mutta siihenhän vihreät eivät pysty.

Täkäläiset vihreät eivät vaivanneet päätään Niemeläisen henkilöllisyydellään, sillä eivät niin hirveästi tunnu olevan kiinnostuneita siitä, mitä omassa puolueessa tapahtuu. En usko heidän tilaavan edes Vihreätä Lankaa.

Väliotsikossa kirjoitan samassa henkäyksessä talonpojan duunarille ojentamasta kädestä ja Eesaun karvoista sen vuoksi, että kepu on arvoituksellinen, kuten tutkijaäiti Päivi Uljas revalvaatio.orgissa huomasi. Tai ei kepu ole arvoituksellinen. Se on samanlainen oikeisto-vasemmisto-keskusta-valintatalo kuin kaikki muutkin puolueet.

Harrastamme vaellusta
ja tutustumme paikallisiin

Eilen hurahti päivä metsässä. Päätimme Matin kanssa suunnistaa Heinäahontieltä Polvijoen mutkaan kopioidun kartan avulla. Kompassiahan meillä ei tietenkään ollut, sillä auringon piti paistaman.

Ei paistanut. Ensin päättyi muudan polku ja sitten alkoi rytäkkö. Aurinko oli jo pilvessä ja lähdimme viistoon etsimään toisen polun päätä. Matti harppoi edellä ja minä koetin hidastaa pitkäjalkaisen miehen tahtia huudahtelemalla hyväntuulisesti:

"Odota täällä on mustikoita!"
"Odota täällä on mansikoita!"
"Odota täällä on mesimarjoja!"

Tosiasiassa lyllersin perässä taas kuin jokin koomisen animaation hahmo. Lyllersin ja ryskyin.

Tulimme jonnekin. Näkyi punaisen talon takaseinä ja vintin ikkuna. Vintin ikkunalaudalla oli kaikenlaista mielenkiintoista, joten arvelimme, että talo ei ole asuttu. Murtauduimme läpi vadelman ja jättiläismäisen suopursunnnäköisenkasvin muodostaman viidakon viuhtoen viidakkoveitsellä - ei kun Murun hännällä ja fleksillä.

Kaadoimme itsellemme polun talon pihaan taluttimen narun avulla. Se takertui joka kasviryppääseen.

Paarmoja olkapäiltämme huiskien soitin talon ovikelloa. Pihalla oli sateen ryövyttämiä puisia pääkalloja ja ovessa useampikin sähkömittari. Arvelin, että asukkaalla on ainakin sama estetiikan ja huumorin taju kuin Matilla. Ei voi olla paha mies.

Oven avasi Veijo Hyvönen, joka ystävällisesti kertoi, missä me olemme. Sanoin, että sullapa on kiva piha. Hyvönen tuumasi, että onpa hyvä, että Matti ja Liisa ei osunut tänne aikoinaan, kun piha oli yhtä kukkamerta. Nauroin, että ei hätää, mutta olen entinen Matin ja Liisan toimittaja.

Ajattelin siinä ja kerroinkin Matille, kun tallustimme Hyvösen pistotietä Polvimäentielle, että jos olisin Matti ja Liisa -lehdessä tai jossain tavallisessa työpaikassa enkä yrittäjä, en voisi tuosta noin vain lähteä kesken päivän mustikkamättäälle miettimään laskunmaksujärjestystä, törmätä jonkun pihaan ja laajentaa maailmankuvaani.

Jos olisin Matti ja Liisa -lehdessä en myöskään tietäisi sitä, että Joensuun yliopiston tutkija Olga Davydova-Minguet on sekä kiitollinen sekasyntyperästään (Kodin Kuvalehti 14/15/2013) että tullut Suomeen Alapitkän Auervaaran Vesa Föhrin yksityissihteeriksi.

Jos olisin jossain lehdessä töissä, tuijottaisin vain sitä, miltä jokin näyttää enkä ottaisi asioista perusteellisesti selvää.

En myöskään kohtaisi kummallisia ihmisiä metsässä enkä kuulisi outoja juttuja. Tähän vielä avaan tapausta Haukkuvan lenkillä. Olin juoksuttamassa koiria, ilman talutinta totta kai, sillä en vielä ollut tarpeeksi monta kertaa ottanut yhteen Webbiriihen Jari Tikkasen isän kanssa.

Jarin isä opetti minulle metsästyslain tulkintaa. Kiitos siitä.

Nälkälä-nimisen vanhan talonpaikan kohdalta metsästä hyppäsivät Teboilin emeritusyrittäjä Kärkkäinen ja Lapinlahden zeitgeistmies Veijo Martikainen. Heillä oli selässään rinkat. Miehet kertoivat harrastavansa vaellusta ja pyysivät minua mukaan kansalaisopiston vaelluskurssille.

Enhän minä sellaiselle tietenkään pääse, kun kansalaisopiston kurssit ovat iltaisin ja iltamenoni ovat rajoitetut. Kiitin kuitenkin kutsusta. Kaksikko kertoi minulle pikakelauksella Nälkälän historian. Sitten heilautimme kättä ja miehet hyppäsivät takaisin metsään jatkaakseen vaellustaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi