Pia Valkonen

Tilinpäätös

ke 11.7.2013

Synnytin eilen seitsemän mappia tilitoimistolle, jotta se voisi toimittaa ne tilintarkastajalle. Arvelen, että viimekin tilikautena menimme yrityksenä sen eurorajan yli, että tarvitsemme tilintarkastajaa. Hyvä niin.

Tappiota on tulossa, mutta toisaalta olemme investoineetkin. Helposti tulistuva restaurointiartesaanimme on saanut käyttöönsä kelpo pakettiauton eikä toisen rakennusmestarinkaan tarvitse ajaa restaurointiartesaanimme vanhalla Jumperilla, vaikka tämä siitä tykkäsikin.

Jumperin katosta rapisee sininen maali. Katsokaapa kaikkia tummansinisiä pakettiautoja. Niiden pohjamaali reagoi jotenkin kummallisesti tummansinisen värin kanssa. Pohjamaali menee lääryksi ja sininen rapisee vyöhykkeittäin auton katosta ja kyljistä.

Ehdotin toiselle rakennusmestarillemme, että liimaisimme Jumperiin jättiläismäisiä kukkatarroja. Ei syttynyt idealle. Nyt nuori mies ajelee putkimiehelle hankitulla Ducatolla.

Investoimme viime tilikaudella myös koulutukseen. Koulutimme toisesta rakennusmestarista johtajaa ja restaurointiartesaanista myös. Jälkimmäisessä olisi mielestäni oiva preussilainen ote työmaiden vetäjäksi. On kuitenkin sen verran syttyvä kaveri, että menköön nyt opiskelemaan rakennusinsinööriksi, jotta kulmat hieman hioutuvat.

Porukan vanhin, Mattia kuukauden vanhempi, sai juuri lapsenlapsen. Halusi isoisyyslomaa. Sen hänelle soimme.

Lisäksi meillä on meneillään kehitysprojekti, jonka kanssa kävimme Ylä-Savon Kehityksessä vaistoamassa, että usean tonnin kuukausipalkalla töitään tekevät yritysneuvojat vain vaivoin peittelivät alentuvuuttaan. Heidän mielestään talotehtaiden tekemät ekologiset talot ovat ekologisia taloja, kun laudoituksen alla on mineraalivillaa ja muovipussi. Olkoon sitten näin.

Sen sijaan arvelen, että Ylä-Savon Kehitys kusisi hunajaa, jos Matin kanssa kehittäisimme täysin virtuaalisen nettisysteemin, jolla kengittäisimme vanhoja hirsitaloja virtuaalisesti. Näin minä voisin riistää itseäni tekemällä hommat täältä konttorilta pitäen halpaan free lance -toimittajan hintaan eikä tarvitsisi työllistää ketään.

Ei tarvitsisi myöskään järjestää kenellekään työterveyshuoltoa, Bajamajoja työmaille tai miettiä, vieläköhän sen yhden työmiehen parisuhde kestää, ettei lähde seudulta pois ja vie ydinosaamistamme ulos talosta.

Me emme todellakaan hikoile ja stressaa mistään humanistisesta ihmisrakkaudesta ja ihan mielelläni teettäisin rakennusmiehillämme ja sillä yhdellä naisella, jota vaivoin tässä firmassa siedän, ilmaista työtä. Onneksi ovat työlainsäädännöt, työehtosopimukset sekä raksaliiton vuosikymmenten takainen luokkataistelu.

Saisivat taistella vähän ponnekkaammin nykyisin. Liittyisin rintamaan mielelläni.

Maksamme maltaita

Hanna Nikkasen Verkko ja vapaus on luettava hitaasti. Nyt jo on pakko huudahtaa Nikkaselle muutamassa kohdassa, että niin juuri. Niin kauan kun on vaurautta ja verovaroja, Suomen valtiokin voi hirttäytyä hitaasti muun muassa Bill Gatesin hienosti luomaan kapitalistiseen hirttoköyteen.

Tätä tarkoitin, kun sanoin, että kyberkommunismi kiinnostaa. Tämän vuoksi jaksoin tiettyyn pisteeseen asti Steve Jobsin elämäkertaa. Pentaconin tarpeeseen luodun systeemin avulla maailman työväenluokkakin pääsee toistensa kanssa kosketuksiin.

Jobsin elämänkerturi on joku jenkkiläinen toimittaja, jolla menee satoja sivuja sen todistelemiseen, että ylikansallisessa kapitalismissa selviytyy ainoastaan, jos on lähtökohtaisesti persoonallisuushäiriöinen kusipää. Uskoin sivulla 269. Ehkä jatkan elämäkerran loppuun joskus, ehkä en.

Sitä ennen minun on hankittava ikänäkökaksiteholasit. Jobsin markettielämäkerta on printattu kärpäsen kakkapuolikkaan kokoisella fontilla. Minulla pitää olla leikkaussalivalaistus, kun luen kirjaa. Toisaalta minua kiinnostaa USA:n kurjistuva keskiluokka ja ehkä Jobsin elämäkerrasta saisin jotain osviittaa siihenkin.

Maailman työväenluokka pääsee internetin kautta edes jollain lailla kosketuksiin. Lakatkaa nyt nauramasta siellä, kun muistatte joltain aikaisemmalta merkinnältäni, kuinka koetin lähettää sähköpostia USA:n kommunistisen puolueen komeimmalle taistelijalle. Kaikki muut kun vaikuttivat nettisivun kuvansa perusteella ehkä hieman seniileiltä.

Verkottumisen voi hoitaa tyylikkäästikin. Kun vain tietäisi miten. Lakkaisin oitis lähettelemästä näitä: "Hello darling! I saw Your profile in Your homepage..." -viestejä (kaiken) maailman proletariaattien spammeiksi.

Islanti, Peru, Ecuador, Jordania, Venezuela, Münchenin kaupunki, Yhdysvaltain Valkoisen talo ja Ranskan santarmilaitos ovat tavalla tai toisella siirtymässä avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin. Suomessa Hanna Nikkasen mukaan siirtymät ovat olleet harvassa, vaikka Linux on alunperin helsinkiläinen tuote.

Oikeusministeriö on meillä onneksi siirtänyt kriittisimmät ohjelmistoalustansa Linuxille.

Kieltäydyn Wilmasta

Kauniaisissa on ainakin vuonna 2008 ollut rehtori Riitta Jokiranta, joka perusteli koulunsa siirtymää Linuxiin sillä, ettei hänellä ole Microsoftia vastaan mitään, mutta systeemit ovat vain jumalattoman kalliita ja aina kalliimmaksi tulevat.

Suomi on Hanna Nikkasen mukaan vielä liian vauras siirtyäkseen Linuxiin johdonmukaisin toimin. Toisena syynä on se, että Bill Gates luovutti vuonna 2008 pääministeri Matti Vanhaselle lahjaksi Suomen kouluille tarkoitetun Live@edu -ohjelmistokonaisuuden. Lahjoitusohjelmiston pelättiin sitovan koulut Microsoftin tuotteisiin ja piilokuluihin, kun jatkossa olisi pakko suosia maksullisia Microsoft-ohjelmia ilmaisten vaihtoehtojen sijaan.

Minäpä olen varmasti ainoa lapinlahtelaisten koululaisten äiti, joka en periatteesta suostu käyttämään Matin ja Liisan koulun Wilmaa. Opettajat lähestykööt minua sähköpostilla. Suurin syy wilmattomuuteeni on se, että istun päivät pitkät tietokoneen ääressä ilman Wilmaakin.

En missään nimessä halua jatkaa tätä perseen levittämisprojektia enää iltaisin. Olen jo nyt ylipainoinen liiasta istumisesta.

Arvelen, että Wilma on kallis systeemi. Jahah, Wilman lisenssin voi hankkia vaasalaiselta StarSoft Oy:ltä. Nettisivuillaan se sanoo olevansa vuodesta 1987 toiminut yritys, lähtöisin Laihialta, yritys on kasvanut 30 henkeä työllistäväksi ohjelmistotaloksi, josta kiinteistöasiat on erotettu omaksi tytäryhtiökseen.

Laihia ja Vaasa? Parempi tietysti sekin kuin jonkin ylikansallinen ISS Palvelut, joka on helppo tekeytyä Itä-Suomen Siivouspalveluksi ja syöttää paskaa lounasruokaa muun muassa Talvivaaran kaivoksella.

Live@edu -lahjoituksen oli junaillut Vanhasen entinen talosupoliittinen neuvonantaja Mikko Alkio, joka oli työskennellyt Microsoftin tietoyhteiskuntasuhdejohtajana. Microsoftilta tämä herra oli siirtynyt elinkeinoministeriön valtiosihteeriksi. Alkion vastuualueisiin kuuluu muun muassa innovaatio- ja teknologiapolitiikan sekä kilpailun edistäminen.

Turkki ja Kuuba

Hanna Nikkasen kirja on jännittävä. Nuori toimittajatar on esiintynyt muun muassa Kuubassa Anitana, norjalaisena it-alan konsulttina. Päivisin hän oli kuin kuka tahansa turisti. Kuubassa sellainen on mahdollista, sillä siellä hallitus kontrolloi kansalaisiaan kivikautisin menetelmin.

Esimerkiksi gmail-sähköposti ei antanutkaan hänen kirjautua postista ulos. Täppä oli ohjelmasta poistettu.

Sama ilmiö oli Turkissa Istanbulin pidätysten jälkeen. Vaikka hotellin poika neuvoi minulle, missä kohtaa turkkilaista näppäimistöä on i-kirjain, emme pidätysten jälkeisenä päivänä 18.6. päässeet facebookiin. Koneelle oli jonottamassa muitakin suomalaisia ja yhdessä tuumimme, että nyt on Erdoganilla sormensa pelissä.

Arvelen kuitenkin, että pystyin Turkissakin kirjautumaan ulos usein haukkumani Nettitieto Oy:n web-postista. Mikäli hotellin aulaan jäi postini auki, arvelen, että hotellipojat saattoivat saada google-kääntäjien avulla monta hauskaa hetkeä lukiessaaan Ärräpäät-sähköpostilistan tissikeskustelua.

Tisseistä vielä sen verran, että Femen, ukrainalaislähtöinen paljasrintainen nuorten naisten feministiliike, on joutunut määrittämään itseään uudelleen sen jälkeen, kun muslimifeministit alkoivat korottaa itse äänensä.

"Olen ylpeä musliminainen. En tarvitse vapauttamista. En arvosta sitä, että minua käytetään länsimaisen imperialismin vahvistamiseen, te ette edusta minua!" http://www.tulva.fi/uutiset.php?aid=116023&k=15669

Sama kolonialistinen olo minulle tuli, kun suuresti inhoamani kokoomuslainen ihmisoikeusjuristi Kristiina Kouros puhui Voimala-ohjelmassa riistettyjen lestadiolaisäitien puolesta. En minäkään tahdo puhua minkään abstraktin työväenluokan puolesta, sillä minä olen työväenluokka. Hyvä Anu Suoranta ja Vasemmistoliiton punavihreä asiakirja, en halua mitään solidaarisuuden osoituksia.

"Me kaikki olemme Khaled Said."

Ja nälkä on punikki.

Sipilän kakkara

Vähän aikaa sitten huomasin Hesarin pääkirjoittajasta Juha Akkasesta seuraavan ikävän piirteen. Tyyppi alkaa heti välittömästi silitellä seuraavaa pääministeriä, kuten kaikki muutkin toimittajat.

Nauroin aivan räkänä, kun osuin äsken revalvaatio.orgiin ja Tatu Ahposen artikkeliin kepusta. Olen alkanut sympata kepua juuri sen vuoksi, että Kallion punavihreillä on noussut latte nenänielun kautta ulos, kun kepun kannatuskäyrä nousee. En kuitenkaan sympannut alunperinkään puheenjohtaja Juha Sipilän (kesk.) kakkaraa, sillä huomasin, että tyyppi legitimoi sillä leikkaukset.

Miten kaikki ovat menneet hokemaan siitä, että rahaa palveluihin ei muka ole. Otetaan, vittu, Wahlroosilta ja muilta, vaikkapa keskiluokaltakin, jolla sitä on. Kun Otetaan, vittu, Wahlroosilta -liike alkoi levitä, Hesari kirjoitti tarkoituksenmukaisen jutun. Rikkaita on Suomessa niin perin vähän, että heidän verotustaan korottamalla ei paljoa kerry.

Siinä vaiheessa aina kepultakin unohtuu, että esimerkiksi alvi, jonka asteenkin korottaminen ropisee mukavasti valtion kassaan hynää, on tasavero ja kohtelee köyhiä epäoikeudenmukaisesti. Lisäksi tällainen harrastelijapienyrittäjä koettaa dementoida aina puoli vuotta alvin korotuksen jälkeen maailmalta laskupojia, joihin on jäänyt vanha alvi, mutta se nyt on pientä tässä maailmassa, jossa juuri kukaan Vasemmistoliiton Pentti Rythin lisäksi ei ymmärrä veroprogression merkitystä.

Tatu Ahponen kirjoittaa seuraavasti:

"Onkin omituista, miten keskustassa ei vieläkään tunnuta täysin näkevän että aluepoliittinen keskittäminen ei ole vain jokin yksittäinen kokoomuksen, demareiden ja vihreiden päähänpisto vaan osa maailmanlaajuista kapitalismin trendiä, jossa yritetään kovasti siirtyä perinteisestä tuotteiden tuottamisen talousmallista ideoiden tuottamisen talouteen mutta sitten sotkeudutaan perinteiseen teollisuusaikakauden suurten tuotantoyksikköjen harhaan. Aluepolitiikan muutoksen kytkeytymistä maailmanlaajuisiin trendeihin on analysoinut muun muassa Sami Moisio."

Yllä olevaan lihavoiden kursivoimaani peilaten voitte nyt kuunnella Olli Rehnin kiemurtelua ja hikoilua.

Asiain tilan on huomannut myös kuopiolainen kirjailija Jouni Tossavainen. Katsoimme vatsabakteerin kourissa suomalaisia satelliittitelevisolähetyksiä Turkin-matkallamme ja jäimme tuijottamaan ohjelmaa Ruma Suomi. Minulla oli etiäinen, kun näin ohjelman alkutekstit. Ohjelmassa käsiteltiin Kuopiota, jonka kauneus löytyy kovasti kaivamalla ja paikoittain.

Kirjailija Tossavainen puhui Kuopion kauppahallin uudisosan, kalahallin, puolesta. Kalahalli oli historiallinen osa kauppahallia.

Samalla kirjailija huomasi, että Kuopion suurin uutinen viime aikoina on ollut Ikean tulo. Kirjailija sanoi, että täällä ei enää tuoteta mitään. Me vain ostamme. Halpaa ylikansallista paskaa. Ideat ovat harvojen, eliitin, hallussa.

Lukekaa, oi ihmiset, Tatu Ahposta:

"Sekä Suomessa että muuallakin johtotähtenä talouspolitiikassa on ollut ajatus metropolista, jonne keskitetään mahdollisimman paljon innovatiivisia ihmisiä, jotka sitten aloittavat älyllisen ristipölytyksen, jonka tuloksena on innovaatioita, ängriböödsejä, kilpailukykyä ja muuta mukavaa. Se, että tämä ajatusketju on syntynyt juuri sinä aikana jolloin tietoverkkojen ansiosta ihmisten kommunikaatio, ideointi ja muu älyllinen kanssakäyminen vaativat samassa tilassa olemista vähemmän kuin koskaan aikaisemmin, on lähinnä hämmentävää, mutta niillä kuitenkin mennään mitä luullaan taivaasta annetun."

"Tämä innovaatiopolitiikka on ollut varsin helppo yhdistää ajatustapaan, jossa näiden metropolien ulkopuoliset alueet ovat perspektiivittömiä ja kulttuurittomia tiloja joiden taantuminen on jo ennalta käsin määriteltyä, joten ketä haittaa, että näiltä alueilta katoavat palvelut? Näin saadaan kurjistamispolitiikkaa, jonka edistyksellinen metropolihipsterikin voi hyväksyä – sellaista, joka tapahtuu jossain kaukana toisaalla menneisyyden ihmisille, esimerkiksi juuri niille hänen synnyinkaupunkinsa janttereille, jotka heittivät ala-asteella hänen piponsa koirankakkaan." http://www.revalvaatio.org/wp/mita-tarkoittaa-juha-sipila/

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi