Pia Valkonen

Minusta tulee mummo

pe 26.7.2013

Sain puhelun Pietarista ja sähköpostia Düsseldorfista. Lasteni biologisen isän sukulaiset kerääntyvät kuka Saksasta kuka Kirovskista Puumalaan ehkä jopa samana elokuisena viikonloppuna.

Toki kaikkien viisumit alkavat eri aikaan ja Leonidin kuolinpäivänä 7. elokuuta ainoastaan poikansa Ljovan viisumi on voimassa. Ljova saisi tulla hyvissä ajoin Suomeen, jotta voisimme käydä Varpaisjärven osuuspankissa lakkauttamassa Leonidin tilin.

Toisaalta tilin voisikin jälleen avata. Se on ollut Kysin kuolinilmoituksesta lähtien suljettuna eikä sitä voi lopettaa ennen kuin kolmas perijä antaa siihen luvan. Perunkirjoitusta varten annettu valtakirja ei riitä. Sitä paitsi perunkirjoittaja oli niin pöljä eläkeläinen, että ei vienyt perunkirjoitusta loppuun ja julisti kuolinpesän varattomaksi.

Naps, Leonidin takautuva toimeentulotuki hautauskuluja varten jäi Varpaisjärvelle nalkkiin.

Tilin voisi avata Leonidin pojan pojalle, joka syntyy joulukuussa. Minusta on tulossa mummo. Totta kai olen asiasta iloinen, mutta samalla hämmentynyt. Nauroimme vuosi sitten kyyneltemme läpi, että jos Ljovan vaimo Janna tulee appiukon kuoleman aikoina raskaaksi, apen ydinvoimalasielu siirtyy taatusti lapseen.

Toisaalta. Ei hätää. Leonidin sielu voikin olla siirtynyt hänen kissaansa Oskuun, joka ärsyttää meillä kotona Mattia joka aamu. Matti puhisee säännöllisesti Oskun tuijottaessa häntä uhmakkaasti keltaisilla silmillään, että tuokin tuossa vielä. Kaikkea olen kestänyt - ja kissakin kaupan päälle.

Olin havaitsevinani Matissa jotain samaa salattua vallan hehkuista ilakoivuutta, kun tämä meinasi myydä renkaiden hinnalla Leonidin rakkaan Corsan rakennustyöläisellemme Ullalle. Minun Sitikkani, joka toimi Leonidin ruumis- eli uurna-autona lähes kuukauden, Matti ehtikin jo myydä Korhosen Jarkille.

Sanoin Jarkille, että hänellä on nyt kunniatehtävä pitää Pyhäköstä huolta. Ymmärsi tehtävänsä tärkeyden, arvelen.

Hieman huolestuttaa, miten kelvottomia mummoja venäläis-siperialaisella lapsiparalla on. Kaksi kelvotonta suomalaismummoa. Minä ja Hannele Tikkinen. Pitää pitää nyt Hannelen kanssa tekstariaivoriihi, miten voisimme skarpata yhdessä tässä yhteisessä tärkeässä etämummon tehtävässämme.

Luitte aivan oikein. Meillä on ikävä Leonidia. Lapsetkin ovat ties kuinka monetta päivää syömään nuudeleita ja eineslihapullia.

Sunnuntaina tulee vuosi siitä, kun Leonid nukutettiin Kysin kirurgisella osastolla sisäisten verenvuotojen hillitsemiseksi. Heräsi vajaan viikon kuluttua kuollakseen kiukkuisena kuin ampiainen. Tyyppi säilytti tyylinsä loppuun saakka. Kuolemassaan emme olleet läsnä. Kävimme juuri kuolinhetkeä ennen tyttöjen kanssa isäänsä katsomassa.

Oikeastaan käynti oli helpottava. Kyllä se pärjää tästä eteenpäin, ajattelin. Leonid oli nimittäin täynnä energiaa vielä kaksi tuntia ennen kuolemaansa. Jos joutuu helvettiin, ottaa sen varmasti vain haasteena. Jos paratiisiin, alkaa taatusti siivota heti portailla: "Zdes grjaz i sherst vesgde!" (Täällä on likaa ja koirankarvoja joka puolella.)

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi