Katri Helenan teologia

ke 3.7.2013

Verrattuna Jaana Seppäsen ja rakastamani naisrunoilija Johanna Venhon yhteiskirjaan Revitään rikki rakkaus Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies oli rakkauskertomuksena kirkas ja jopa pelottavuuteen asti terävänäköinen.

Kirjamies näytti vähän vi(i)stossa sivuvalotuksessa myös itsensä soutelemassa talonsa vastarannalle kultturellin opettajan syliin. Tosin soutelu oli pitkään aika viatonta. Miehen motiivi ei tällä kertaa ollutkaan viriili tahmanäppisyys, vaan etupäässä henkinen ja samalla fyysinenkin yksinäisyys taiteilija-avioliiton loppumetreillä.

Katri Helenalla oli kaikenlaista menoa ja kirjailija nökötti pitkiä aikoja yksin lemmenpesäksi tarkoitetussa talossa. Eikä kirjailija sitten enää jaksanut haltioitua, kun tähti tuli menestysretkiltään kotiin. Näinhän se valitettavan usein menee.

Kun Matti viime viikolla tuli Talvivaaran kaivokselta, näimme illalla noin 15 minuuttia keittiössä ennen kuin tämä pakeni yläkertaan suihkuun. Ehdin sinä aikana sanoa tälle kerran: "Panisitko astiakaapin oven kiinni?", kaksi kertaa: "Myös lusikkalaatikko kiinni, kiitos!" ja kerran: "Voi vittu, vie roskat!"

Tämä korjauksena johonkin aikaisempaan Katri Helena -merkintääni. Taisin kirjoittaa, että kirjailija souti vastarannalle körmimään tulevan aviovaimonsa kanssa. Ei se ihan niin mennytkään.

Kyllä nauratti, kun luin kirjasta, miten loppujen lopuksi oli mennyt kohtaus, jossa Katri Helena ensin nuhteli uusrakastavaisia ja sitten halasi molempia lämpimästi. Katri Helena asui jo yksin kirjamiehen kanssa rakennuttamassa talossaan. Exä oli muuttanut omaan entiseen taloonsa, josta poikansa ei ilmeisesti alunperinkään suostunut muuttamaan isänsä lemmenpesään.

Aamulla kirjailijan puhelin soi. Katri Helena soittaa ja kysyy suoraan: "Oletko pukilla?"

Koska Panu Rajala ja uusi eivät juuri silloin olleet, lähtivät he aamukahville laulajan taloon. Tätä alkurepliikkiä ei toistettu sen enempää Eevassa kuin muissakaan naistenlehdissä, joista rakkauskertomuksesta sekä sen lopusta luin. Sitäkään naistenlehdet, nuo porvarillisten keskinkertaisuuksien kaksinaismoraaliairuet, eivät kertoneet, että Katri Helenan kommentti erosta oli: "PASKANMARJAT!"

Se on statement, jolla on ainakin pari merkitystä. Marja on Rajalan nyxän etunimi.

Vaikka Katri Helena on oivasti peitellyt näkyvistä kaiken tohmajärveläisen maalaistyöväen ja -alaluokkaisuutensa, on jotain kuitenkin roisista elämänsuhtautumistavasta jäljellä. Sitähän naisten lehdet eivät laulajasta etsi eivätkä soisi löytävänsä edes vahingossa.

Varmasti naistenlehttoimittajien silmä oli vaistomaisesti hypännyt yllä olevan repliikin yli.

Muistan, kuinka itse kauhistuin entisen ystävättäreni lausahdusta, kun oli juonut lapsensa käytännössä huostaanoton partaalle. Narttu sähähti, että sosiaalityöntekijä näytti siltä, kuinka olisi mennyt hänen vastaanottonsa jälkeen vessaan runkulle. Akateemisen porvarin tukka pystyssä ajattelin, kuinka kauheaa kieltä ajattelin ja mietin, että taitaa huostaanotto olla tässä oikea toimenpide.

Jälkeenpäin tuli mieleen, että juoppo äiti se vain koetti pitää kiinni viimeisistä itsekunnioituksensa rippeistä. Ja monta kertaa olen omaa reaktiotani punastellen miettinyt, kuinka sosiaalitädit toden totta uusintavat keskiluokkaista elämäntapaa. Heillä ei ole muuta kosketusta ala- tai työväenluokkaan kuin tunkkainen paheksunta.

Kasvottomat
vaaleat naiset

Tämän väliotsikon alla oleva teksti on tarkoitettu luettavaksi niin, että sen on kirjoittanut Suomen toimittajien Panu Rajala, joka on naimisissa Lapinlahden Panu Rajalan kanssa. Ymmärrän lavatähden ja kirjailijan rakkauskertomuksen molempia osapuolia tasapuolisesti.

Katri Helena poltti päreensä monta kertaa siitä, että Rajalalta käy flirttailu luontaisesti. Rajala, kuten aviomiehenikin, vakuuttaa, että ei tarkoita flirttailulla mitään. Kumma kyllä. Juuri tyypin flörtin ansiosta mekin olemme naimisissa.

Olen sen miljoona kertaa sähähdellyt hampaitteni välistä silkkaa kiukkua, kun näen, miten kenen tahansa naisen silmät alkavat tuikkia lämmöstä, ihastuksesta ja esteettisen elämyksen tuottamasta nautinnosta, kun aviomieheni, paino possessiivisuffiksilla, astuu huoneeseen.

Turkissa elin taas tämänkin kohtauksen, jonka luin matkamme jälkeen Laulajatähdestä ja kirjamiehestä. Rajala oli saanut Kreikassa nuoren respanaisen sädehtimään tutulla tavalla. Meidän perhe kohtasi Turkissa Lapinlahden rahoitusasiantuntijan. Tämä oli juuri sellainen tyypillinen ja ärsyttävä hoikka, vaalea ja kapeakasvoinen blondi, joka hurmaa miehet pelkästään olemassaolollaan.

Kuopiolaistuneella poromiehen tyttärellä, taiteilija Kaisu Törmäsellä, on miesten päitä kääntelevän blondin problematiikkaa käsittelevä teos. Törmänen on ottanut alustaksi kampaajan mallipään ja rakentanut sopusuhtaiselle päälle vaalean kultaiset hiukset. Pitkät sädehtivät hiukset peittävät pään kummaltakin puolelta.

Kasvoja teoksella ei ole lainkaan.

Törmänen sanoi lukeneensa tutkimuksen, jonka mukaan mies ei evoluutiopsykologisista syistä mahda mitään sille, että hänen päänsä kääntyy, kun blondi kävelee vastaan. Vaaleat hiukset muodostavat ikään kuin sädekehän naisen pään ympärille.

Törmänen on itse mustanpuhuva Lapin nainen, vähän noidan oloinen. Upea nainen mielestäni.

Samaa on huvittuneena kertonut aviomieheni. Hän luuli tulevaa vaimoaan Riittaa enkeliksi, kun tämä nuorena tyttönä pyöräili taimitarhalta vastaan. Neiti Riitta Taavitsaisen enkeliydessä oli tässä kohtauksessa monta muutakin pointtia kuin enkelin ulkonäkö: tuleva vaimo tuli taimitarhalta töistä. Hän oli siis todellinen työläisnainen.

Aviomieheni oli jo tuolloin kihloissa blondimaisen enkelin kanssa. Kanttorin tyttären, mutta tämä ihaili yli kaiken USA.ta. Kyseessä oli luokkaero, kun he erosivat.

Takaisin Turkkiin. Hoikka blondi vilkutteli meille Alanyan katukahviloista. Asui samassa hotellissa ja osui aulaan, kun teimme lähtöä kotiin. Minä istuin sähköpostissa selin, kun kaksi kaunista ihmistä alkoi puhua keskenään. Täytyy kyllä myöntää, että aviomieheni oli tässä tapauksessa täysin korrekti ja vastaili naisen iloisiin kommentteihin ilman imeläpussia.

Osallistuin keskusteluun selin tekemällä tarkentavia kysymyksiä toimittajan revolverihaastattelun tyylillä. Kun kävi ilmi, miten nainen tuntui tutulta - hän on kuntamme rahoitusasiantuntija - otin esiin viimeisen korttini. Kivahdin tietokoneen äärestä, että minäpä olen sitten kunnan tarkastuslautakunnassa ja tarkastan sut.

Hotellin vieraskirjaan kirjoitin kiitokset henkilökunnalle Lapinlahden Valkosilta kommunisteilta.

Oikeasti tämä kirjoitus sisältää paljon toimittajalle tyypillistä liioittelua ja arvelen kunnan rahoitustarkastajan oikeasti olevan kivan ja mutkattoman naisen. Hänellä oli kasvot. Ne olivat ilmeikkäät ja hilpeät.

Luontainen flirttailu on tietyntyyppisten miesten ja naisten luonnonlapseutta. Viehättävää se on niin kauan, kun flörtti tyyppi ei itse tiedosta voimaansa - ja niin kauan kuin luonnonlapsimainen flirttailu ei kohdistu omaan aviopuolisoon tai oma aviopuoiso ei harjoita sitä.

Minä en varmaankaan koskaan ole ollut luonnonlapsimainen flörtti, sillä minulta on aina puuttunut asiaan kuuluva ulkoinen habitus. Jos olenkin ollut flörtti, se ei ole koskaan ollut viatonta. Siinä mielessä olen siitä lähtien, kun olen tullut sukukypsäksi, ollut häijy ja laskelmoiva narttu.

Uskonnollista
pöpinää

Kirjamies hermostui lopulta myös siihen, että Katri Helena taikoi entisen miehensä läsnäolevaksi myös heidän avioliitossaan. Kirjamies kirjoitti oman Enkelinsä avioliiton aikana koviin kansiin, mutta kirjailijan armeijakaveri, Fisu, se vain jakeli laulajattarelle avio-ohjeita pilven reunalta vilkutellen.

Lisäksi Katri Helena luennoi kirjailijalle uskonnollisten elämäntapaoppaiden voimalla. Rakkautta, maailma tarvitsee rakkautta, hän sanoi joka käänteessä.

Tässä symppaan kirjamiestä. En minäkään viihdy piireissä, jossa leukaperät kireinä toistellaan, että tässä suhtaudutaan äärimmäisellä rakkaudella kaikkeen, mikä liikkuu, ja paha voitetaan hyvällä. Lässyn lässyn.

Paha voitetaan Pyhällä Vihalla, joka tässä yhteydessä ei ole ainoastaan muinainen punkyhtye.

Olen koettanut viihtyä sekä Suomen ortodoksisessa piireissä että pari kertaa Ylä-Savon hippinaisäitiammanhalaajien joukossa. Etenkin Suomen ortoksisessa kirkossa suhtautudaan kaikkeen rakkaudella niin, että pipot ja klobukit kiristävät päitä vanteina.

Kaikista näistä, kuten Ylä-Savon subcomandante Marcos Aaro Heikkinen sanoo, puuttuu analyysi. Ja Tapani Kaakkuriniemi lisäisi, jos lukisi tämän, rakastettava pilkuviilaajani (tähän lisättäköön vähän tanniinista äänenvärinää) - huomautti minulle siitä, että Katri Helena oikeasti kirjoitetaan Katri Helena, kun kirjoitin sen ensin hätäpäissäni, että Katrihelena - kapitalismin analyysi.

Asiasta kukkaruukkuun; Turkin vuokra-Hyundaissa olin vokaalit muuttanut jo oikein päin, sillä yönä Turkin-matkakirjoitukseni kirjoittamisen jälkeen heräsin kauheaan tuskanhikeen. Kielipoliisi Tapani Kaakkuriniemi lukee kirjoituksen, jonka lähetin esiluettavaksi Ärräpäihin, ja siellä on eteläkorealaisen mopon nimessä kirjaimet väärässä järjestyksessä.

Hiippailin ensimmäisenä aamulla muuttamaan tekstistä Huyndain Hyundaiksi.

Jollain lailla Katri Helenan teologia on ihastuttavaa ja epäakateemisuudessaan vastustamatonta. Hänestä Jukka Kuoppamäki (kok.) voi vallan hyvin pastoroida - siis olla pastorina vai onko peräti kirkkisherrana - seurakunnassa, joka polveutuu suoraan Jeesuksen veljeltä.

Minäkin olen sitä mieltä, että jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi ja nyt luin isä Hannu Pyykkösen Happy 1 -jorinoista, että ortodoksisuudella pitäisi tarkoittaa etupäässä oikein ylistävää kirkkoa. Jos tällä perusteella voi joskus kuulua hallinnolliseen ortodoksiseen kirkkoon, voisin siihen takaisin liittyäkin.

Vieno Tiusasen
teologiset käsitykset

Siihen asti olen kuitenkin kommunisti ja kommunistihan ei voi kuulua Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Sillä isä Hannu sanoo näin - ja tätä miestä oikeasti kunnioitan auktoriteettina eli tyyppinä, joka auttaa kasvamaan. Samalla tavalla kunnioitan auktoriteettina Tapani Kaakkuriniemiä ja luotan siihen, että tämä kestää irvailuni jopa Holapan Pitkän päivän kulkijan aihettamasta keskustelusta.

Siis isä Hannu sanoo näin:

"Silloin kun jokin toinen oppi - olkoon se sitten tasa-arvoinen maailmankuva, feminismi, sukupuolinen suuntautuneisuus, liberalismi tai mikä tahansa, vaikka puoluepoliittinen aate - menee omassa elämässä uskonnon ja oman omaksumansa ja oikeaksi kokemansa uskonnollisen opin ohi, ihminen on minun mielestäni silloin heikoilla jäillä. Varsinainen uskonto jää silloin usein ja helposti sivuun ja toinen oppi ohjaa ihmisen toimintaa, hänen sanojaan ja tekojaan. Kun kirkossa pitäisi keskustella pelastuksesta, siellä keskustellaankin tai oikeastaan kiistellään tai ajoittain melkein tapellaan "verissäpäin" aivan muista asioista." http://happikaappi.blogspot.fi/2013/06/61-oppi-toista-parempi.html

Minun tulee nyt hieman miettiä tuota ennen kuin klikkailen mitään Kirkkoon takaisin jäseneksi -sivuja. Ehkä kaikkein oikeimmaksi kokemani uskonnollinen oppi tulee körttimaalliikosaarnaajan tyttäreltä, äidiltäni Vieno Tiusaselta. Äiti sanoi, ettei saa sanoa: "Hullu!" tai "Ryssä!".

Vieno Tiusasen teologian mukaan kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia ja kaikki työ on yhtä arvokasta. Niin hänen tekemänsä lampaiden keritseminen kuin sekin, että isä on joskus ollut töissä Imatralla Kaukopään tehtaiden kuorma-auton kuljettajana.

Jos joskus vielä menen edes sisälle ortodoksiseen pyhäkköön - palveluselämää kaipaan - tahdon itselleni propellihatun, jonka laella on pyörivä banderolli tekstein: "Olen tässä tilassa siitä huolimatta, että tässä hallinnollisessa yhteisössä kanonista lainsäädäntöä sovelletaan mielivaltaisesti!"

Huom, en sanoisi, että kanoninen lainsäädäntö on perseestä, vaikka siellä kielletään pappeja menemästä naimisiin näyttelijättärien kanssa tai yksinäisiä nussimasta lampaita. Kanonista lainsäädäntöä tulisi tarkastella avoimesti yhdessä kirkkokansan kanssa asiaa opiskellen.

Ongelma on, että tässäkin kohtaa toimiani ohjaa tasa-arvoinen maailmankuva ja jossain muussa kohtaa varmasti jopa feminismi sekä se, että olen välillä transsukupuolinen. Luotan auktoriteetteihin vain siinä tapauksessa, että he auttavat kasvamaan. Sitähän sanalla alunperin on tarkoitettu.

Runoilijoiden
rakkaus

Kun olin täällä päässyt vouhkaamaan siitä, että en pidä monimerkityksellisestä naisrunoudesta, muistin, että pidän kuitenkin Johanna Venhon runoista. Joistain niistä. Viime kesänä ostin Varkauden Portin Kirjapörssistä Johanna Venhon runokirjan, jossa tämä joka runossa pöpisee jotain valosta. (Johanna Venho Tässä on valo 2009)

Koska en pidä klovni-runoilijan valoaiheisista krapulan tuottamista sentimentaalirunotekstareista - sen sijaan halkopinon innoittamista Lauri Viita -tyyppisistä kiteytysrunoelmistana pidän kovin - en pitänyt koko Venhon valorunokirjastakaan.

Pidän myös klovni-runoilijan Tanesta, sillä Tanen tarina muistuttaa minua Turun undergroundrunoilijoiden rososta, ja Marko Korvelan runosta, jossa luulin nuoren miesrunoilijan kertoneen rivien välitse Niinistön Jenni-rouvasta. Korvela kirjoittikin oikeasta Jenni-nimisestä ammattilaisesta - ei hienostohuorasta nimellä Jenni Haukio.

Ovat olleet kyllä samoissa Turun runopiireissä.

Pongasin Rikki revittävän rakkauden kirjallisuusrosentti Markku Soikkelin sivuilta. Soikkeli oli joko lukemassa sitä tai jotain. En muista hänen sitä kuitenkaan suuremmin kommentoineen.

Nautiskelen nyt Jaana Seppäsen ja Johanna Venhon dialogiromaania Panu Rajalan tarkkanäköisen rakkauskertomuksen jälkeen. Ajoittain dialektikot kykenevät yhtä tarkkanäköisiin kiteytyksiin, mutta jotenkin Seppäsen ja Venhon teksti on puuduttavaa. Monta kertaa on jo tähän mennessä tehnyt mieli sanoa niin kuin Katri Helena Iisalmessa Kellbergin loputonta monologia aikansa kuuneltuaan:

"Nyt en halua kuulla enää yhtää ainoata sanaa Juhani Ahosta!"

Syynä tuskastumiseeni oli Seppäsen ja Venhon tekstin puuroutuminen, sakkaaminen.

Syynä Katri Helenan totaalisen vittuuntumiseen oli kuitenkin Iisalmen kirjoittajayhdistyksen Panun vaalea sihteeri, joka kuulema oli kolmantena pyöränä koko Juhani Aho -päivien pääesiintyjän följyssä. Kukahan lie ollut?

Koska toivon pienesti, että myös Ärräpäät-sähköpostilistan betoniraudoittaja Kiteen punikki Auvo Rouvinen lukee tämän merkinnän, kirjoitan, että putosin melkein keittiön sohvalta naurusta lukiessani Lavatähdestä ja kirjamiehestä kirjailijan kommentin parhaasta avioerostaan kertoneesta lehtijutusta.

Iltasanomien toimittaja oli kuulema kierrellyt Hämeenkyrön kapakoita ja kysellyt tuoppien äärellä notkuvilta miehiltä kommentteja erosta. Ensinnäkin Panu Rajalaa pelätään pitäjän avioliitoissa enemmän kuin sutta. Pitää kuulema heti varmistaa, että vaimot ovat kotona - ja varmasti yksin.

Siinä vaiheessa lukemistani hekottelin sohvalla. Mutta aivan takuuvarmasti baaritiskille oli osunut myös Kiteen punikki, joka sanoi, että erouutisen shokki ei ole vielä tullut - se tulee ehkä vasta illalla.

Kiteen kommunisti sanoisi varmasti juuri noin, sillä hänelle eivät ole tärkeää parisuhteet, etenkään muiden, vaan suomalaisten opettaminen kiertokautta käymään Marxille.