Lähdimme Turkkiin Matin jalkapohjien vuoksi

ke 26.6.2013

Nyt onkin mennyt pitkä aika, etten ole siteerannut blogissani suuresti ihailemaani Kiteen punikki Auvo Rouvista, todellista työläistä, joka on samalla Ärräpäiden kaaderi-Lenin. Tosin Saska Saarikoski oli Hesarin jutussaan (HS su 16.6. s. C13 Teoriaherrat käyttävät kansaa aasinaan) sitä mieltä, että Lenin oli myös kirjasto-olmi.

Kiteen punikki on lukenut mies, mutta taitaa myös betoniraudoituksen ja naisten naurattamisen pohjoiskarjalaisissa kapakoissa. Siinä mielessä hän eroaa oivaan suuntaan alkuperäisleninistä. Huomasitteko nyt kaikki kitkerän ja hapahkon - aavistuksen verran tanniinisen - sävyn tässä kappaleessa?

Blogimerkinnässään hän kirjoittaa suurmiehistä - ja vähän naisistakin: http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143326-suurmiehet-mista-he-tulevat

Rouvinen on myös evoluutiopsykologi Jumalan armosta. Kirjoituksessaan hän puhuu norsulaumasta, jota johtaa aina vanha norsunaaras. Olenkin mielelläni vanha norsunaaras, jolla on myös norsun muisti, ja joka voi johtaa laumat virvoittavien vesien äärille.

Norsulauma-analyysissaan Rouvinen on samoilla linjoilla kuin Kimingin intiaanipäällikko Kaarina Kailo, joka on nyt pitkän aikaa ollut kummallisen hiljaa.

Tekee varmasti työtä Oulun kaupunginvaltuustossa Risto Kalliorinteen (vas.vähän kok.nyt maakuntamallimies - hyvä!) kiusaksi.

Saska Saarikoski avasi Hesarin artikkelillaan keskustelun nationalismista. Nationalismi, Turkin liput turkkilaisparvekkeilla ja Kemal Atatürkin kuvat askarruttivat minuakin Turkin-matkallamme ja koko viime yön mietin Turkkia Peter Lodeniuksen Kusarin artikkelin valossa.

Nyt kun äärioikeisto on purkamassa Euroopan Unionia, olen kallistumassa liittovaltion suuntaan. Turkin presidentti kuulema ei halua EU:ta sotkemaan valtakuntansa asiota, mutta EU-apu kelpaa, jos Syyriasta tulee vielä lisää pakolaisia. En sinänsä ihmettele Turkin presidentin kantaa, sillä niin paljon kun Turkissa olikin tarjolla halpamaista turistipaskaa, oli esimerkiksi vaatekaupoissa turkkilaisia vaatteita kaupan.

Jos Turkki tulisi nyt EU:hun, saisi se ilokseen uusliberalismin ja erilaisia rakennesopeutusohjelmia. Kuntauudistustakin alettaisiin varmasti innolla panemaan Turkissa käytäntöön. Oma vaatetuotanto tulisi unohtaa ja täyttää kaupat halvoilla teepaidoilla. Turkkilaisista tehtäisiin innovaattoreita ja kaikista kaivettaisiin sliipattuja Start Up -yrittäjiä, jotka miettivät päivät pääksytyksen erilaisia kännykkäpelejä.

Eurooppalainen myytti
on nationalistinen

Minua ei mitenkään innoita eurooppalaisuus sinänsä - onhan eurooppalaisuus suurin piirtein samaa mononationalismia kuin persulaisuuskin. Mononationalismissa luodaan myytti yhtenäisestä eurooppalaisesta kansakunnasta. Yhdestä kansakunnasta.

Mitä liittovaltio USA muuta on kuin äärinationalistinen viritelmä? Siteerasin taannoin Jukka Kemppistä, joka tänä aamuna nauratti blogissaan bambusukan kuvalla. Kemppissiteeraukseni koski sitä, että nationalismi jo sanana on sukua natsismille.

Korpikommunistinen mieheni sanoo aina, että natsit olivat kansallissosialisteja, siis yhden arjalaisen kansan sosialisteja. Minusta eurooppalainen liittovaltio voisi olla oiva alusta kansojen väliselle internationalismille ja jopa 2020-luvun sosialismille.

Saarikoski halkaisee
ja panee meitit pinoon

No, Saska Saarikoski kyllä nauratti. Hänen Hesarin artikkelistaan saimme osamme niin me ajanviete- ja tapakommunistit kuin Kallion punavihreät vassaripaskat sekä aidot espoolaiset vihreät kierrättäjäporvarisrouvat.

Nyt on pakko mainita taas lähteitä. Korpikommunistimieheni, jonka vaivihkaisen terävää sekä yllättävän usein osuvaa epäakateemista älyä ihailen, sanoo minua pahaiseksi ajanviete- ja tapakommunistiksi. Hänen ja Onni Savolaisen (vas.Varpaisjärvi) mielestä minussa on epämääräinen taistolaisvire. Ovat Varpaisjärven pojat oikeassa!

Ylä-Savon subcomandante Marcos, Aaro Heikkinen, joka ei kasvojaan mediassa paljoa kuluta, puolestaan tuskastui jo kauan sitten vihreisiinsä ja on lähellä Ville Rantasia. Aaron mielestä vihreistä on tullut kierrättävien akateemisten rouvien porvaripuolue. Nimityksestä punavihreä vassaripaska saamme puolestaan kiittää kokoomuslaisia opiskelijoita, jotka hävisivat muutama vuosi sitten Jyväskylän yliopiston opiskelijavaalit.

Artikkelissaan Saarikoski kertoo, että Jussi Halla-aho, tuo eiralainen elitistislavisti, Rouvisen evoluution umpikujaksi nimeämä pikku Heidin näköinen pikkuinen ja siro julkisuushahmo ujon punehtuvine poskineen, on yhtä katu-uskottava Vuosaaren kebab-kioskilla kuin Osmo Soininvaara (vihr.) Kessin ikimetsissä.

Tässä yhteydessä tahdon kuitenkin kiittää Osmo Soininvaaraa, vaikka tämä ei olekaan metsäuskottava siitä huolimatta, että alkuperäisvihreisiin kuuluukin. Hän on huomannut, että kuntauudistus onkin keskittynyt lahtaamaan maalaiskuntia, kun sen piti selkeyttää kaupunkiseutuja. Hänen mielestään vihreiden olisi pitänyt hylätä sote-esitys hallitusyhteistyön uhallakin. (Maaseudun Tulevaisuus ma 27.5.2013)

Maria tahtoo herätä. Nostan tytön pytylle, puen ja annan eteen eilistä perunapaistosta. Vatsansa taitaa kestää sen jo. Jatkan tästä myöhemmin ja koetan päästä kirjoituksessani sinne Turkkiin. Tämä kaikki liittyy siihen. Kyse on pohdinnoistani nationalismista.

Saska Saarikoski,
luepa Marxia!

Saska Saarikosken artikkeli teorian miehistä, jotka höynäyttävät kansaa, on hauska, mutta Kaasuputki-blogistia mukaellen pölhöpopulistinen. Ja taas alkoi huvittaa; millä ihmeen lihaksilla Saarikoski lataa lausuntonsa Marxista? Varmaan samoilla kuin munkki Serafim, Johannes Seppälä, kirjassaan Vapaus saaden palkinnokseen halauksia kokoomustissirouva Eija-Riitta Korholalta.

Ei muuten käy kateeksi Johannes Seppälää.

Saarikosken mukaan Marx tunsi työläiset vain kuulopuheelta, joten kuulema ei ole ihme, että hänen kuvansa heistä oli yhtä vääristynyt kuin nationalisteilla kansasta. Voi hyvä 50-luvun kommunistin poika Saarikoski, luepa Marxia tai edes kommunistinen manifesti. Jos Marx itse tuntuu ensi vaiheessa vielä vaikealta, voi vallan hyvin aloittaa Marxiin johdattelevista teoksista.

Muudan niistä on Desai, Meghnad: Marxin kosto: Kapitalismin uusi nousu ja valtiokeskeisen sosialismin kuolema. (Marx’s revenge: The resurgence of capitalism and the death of statist socialism, 2003.) Koska Saarikoski tehnee edelleen isänsä murhaa, Desai on turvallista luettavaa. Olen ymmärtänyt hänet sosiaalidemokraatiksi, eräänlaiseksi kolmannen tien mieheksi.

Meidän 90-luvun demarimmehan eivät mitään kolmannen tien miehiä olleet. Kolmas tie, kun viittaa erilaisiin poliittisiin näkökulmiin, jotka yrittävät yhteensovittaa vasemmistolaista ja oikeistolaista politiikkaa rakentamalla erilaiaisa synteesejä. Bernstainilaisia kaiketi ovat.

Meidän Paavo Lipposemme oli tyylipuhdas uusliberaali oikeistolainen. Ei edes demari sanan alkuperäisessä mielessä.

Viittasin eilen Neuvostoliitto-kysymyksessä Hesarin blondipäätoimittajan Riikka Venäläisen pääkirjoitukseen otsikolla Journalisteja ja ihmisiä (HS pe 21.6.2013). Pääkirjoitus oli niin rehellisen blondimainen, ettei sitä voi kuin ihailla. Venäläinen arvelee, että toimittajien poliittisen kannan selvittäminen ei ole kiinnostavaa - tai ainakaan sen ei pitäisi olla niin kiinnostavaa kuin se, millaisia toimittajat ovat - ihmisinä.

Tietenkin olen kiinnostunut siitä, millaisia valtamedian toimittajat ovat ihmisinä. Olenhan asunut monen valtamedian toimittajan kanssa ja kuunnellut monen valtamedian toimittajan sukupuolielämää erilaisten asumisviritysten ohuiden seinien läpi. Yhtään todellista työväenluokkaista vasemmistotaistelijaa en 80-luvun lopun Tampereen toimittajista tunnistanut, vaikka aika monta taisin läpikotaisin kahlatakin.

Tässä kysymyksessä olen samaa mieltä Matti Apusen (EVA:n porvarivänkyrä) kanssa. Toimittajien pitäisi paljastaa poliittinen kantansa, jotta vihdoin paljastuisi se, kuinka monta kokoomuslaista ja kokoomusvihreätä toimittajaa valtamediassa on.

Ei enää tarvitsisi lukea juttuja kuin piru Raamattua.

Nationalismista jotenkin taas eksyin vittuilemaan entisen ammattini edustajille paraatipaikoilla. Suomalaisen nationalismin historiallista perustaa Saarikoskelle valottaa FT Seppo Niemelä Lapualta (HS pe 21.6.2013 yleisönosasto s. 21 Kansallisuutemme ansaitsee kunnioitusta).

Niemelä kirjoittaa, että varhaisen kansallisuusaatteen ideana oli tasa-arvo. Saman havaitsin nyt Panu Rajalan Aho-elämäkerrasta Aatteiden mies - ja naisten. Olen kirjassa kohdassa, jossa Ahon veljekset mellastavat Kuopiossa Savo-lehdessä. Minna Canthin salongissa suhteet olivat ennallaan ja riehakkaat.

Jotain ryppyjä pikkuruisen provinssikaupungin kulttuuripiireissä oli siihen mennessä ollut. Elisabet Järnefelt oli vähän aiemmin arvellut, että Kanttilan emännällä olivat menneet skruuvit vähän turhan avonaisiksi.

Joka tapauksessa Kanttilan emännän salongissa puhuttiin uusista virtauksista: sosialismista, maanomistusoloista, teologiasta, kirkosta.

Kuten Saarikoski huomaa, suomalaisuusliikkeen johtajien harmiksi jotkut ryhtyivät kysymään, miksi toisilla on enemmän kuin toisilla. Kansa ei ollutkaan niin kivan puhtoista kuin suomalaisuusliikkeen esiporvarit ajattelivat.

Kansa halusi leipää, maanviljelysmaata ja riiston loppua.

Juhani Ahokin pettyi suhteessaan myyttiseen kansaan. Hänen marsumaista vinkunaansa voi lukea Juha Iltalan kirjasta Sisällissodan psykohistoria. Jopa Ahon mennen tulleen pettämästä vaimosta Venny Soldanista kuoriutui Tuusulan punikki.

Myös minä haluan leipää, maareformia ja riiston loppua. En halua enää olla toimittaja, sillä minusta on sanottu Savon Mediat Oyj:ssä, että tämä tyyppi ei saa koskaan konsernissa vakipaikkaa ja friikkuna en todellakaan halua tehdä typeriä uutisjuttuja Iisalmen Sanomiin 60 euron juttupalkkiolla.

Kansallisuusaatteen saatte puolestani työntää anusaukkoonne. Vaikka Seppo Niemelän vastaus Hesarissa olikin antoisa ansiokas, kiitos Lapualle.

Lisäksi Saarikoski on sitä mieltä, että Dan Koivulaakso (vas.) ja Li Andersson (vas.) eivät saa puuttua äärioikeistolaisuuteen, koska eivät ole mustia tai muslimeja. Saarikoski tuntee huonosti natsi-Saksan aikoja. Keskitysleirille vietiin ensimmäisten joukossa kommunistit.

Koivulaakso ja Andersson eivät puhu toisten puolesta. Me olemme ensimmäisenä äärioikeiston teloituslistalla.

Matin jalkapsoriasis
paranee auringossa

En tiennyt Turkista juuri mitään ennen kuin nyt matkustimme maahan. Tai tiesin sen verran kuin muutkin. Turkkilaiskebabpaikat, Atik Ismailin tataariturkkilaisen taustan, omien tyttärieni tšuvassiturkkilaisen luonteen sekä sen, että kansainvälisen politiikan luvuissani perehdyin turkkilaisten tekemään armenialaiseen kansanmurhaan vuonna 1915.

Armenialaisia tunnen henkilökohtaisesti peräti yhden - Aleksander Iljinin, jumalaisen kauniin nuoren miehen Konevitsan luostarin keittiöstä, joka nauroi hillittömästi vuonna 1997 ballerinatossuilleni sillä aikaa, kun munasarjani olivat päättäneet, että teen tulevat lapseni hänen kollegansa venäläis-tšuvassimiehen kanssa.

Kaikki keittiön miehet olivat rakastuneita luostarin Anna Vasiljevnaan, upeaan keski-ikäiseen venäläiseen matroonaan, jonka rinnan ympärys oli kaksi metriä ja jonka eroottinen vallanhohteinen aura ei himmennyt typeristä ballerinatossuista sekä niissä olevista pikkuruisista kiinalaisjaloista.

Ennen lasteni syntymää minulla oli pienet ja söpöt kiinalaisjalkaterät. Nyt kenkäni numero on mallia raksakenkä, leveä ja 39.

Syyskuussa 1997 gospodin Iljin halusi tehdä omat lapsensa jonkun venäläisen nuoren naisen kanssa Konevitsan luostarissa. Siksi hän koetti kiivetä Valkoisen Hotellin ulkoseinää myöten tulevien lastensa äidin keljaan ja putosi hotellin pihalle. Vaikka Iljin ei kuollut eikä edes halvaantunut, koko luostarin väki joutui kotiarestiin.

Samaan syssyyn tulin minä Käkisalmeen podvorjen kirkon 150-vuotisjuhliin ja munasarjani olivat aivan varmoja, että lapseni eivät pääse edes alkuun, kun kuulin, että kaverit ovat nalkissa saarella. Siksi tapailin sekä muudatta Siperiasta kotoisin olevaa karhua muistuttavaa rajamiestä Oleg Ribtšenkoa että erästä Spandauta kiertänyttä sotilasta, mutta tätä ette kyllä kerro kenellekään.

Sydämeni kuitenkin sanoi, että rajamies oli kyllä karhun oloinen, mutta muuten liian mullikka, ja järkeni, vaikka aika usein se bonobovaiheessa ei sanonut mitään, sanoi, että sotilas oli  naimisissa. Juhlien lopuksi joku koputti minua Käkisalmen ortodoksisen kirkon pihalla olkapäähän.

Se joku oli Leonid Ljuhanov. Koska seurueemme kotimatka kulki Pietarin kautta, Leonid lähti saattajaksi.

Saatoimme yhdessä Paulon Mamman, ortodoksiteologi Aino Nenolan sekä vallankumouksellisen työterveyslääkärin Emma Virkin Pietarissa Suomen-junaan ja muurauduimme STT:n Pietarin kirjeenvaihtajan Riitta Turusen huippuhienoon residenssiin tutustumaan toisiimme sillä seurauksella, että kun kirjeenvaihtaja tuli lomamatkaltaan Kyprokselta, tämä heitti meidät pihalle niin, että en ehtinyt edes tehdä aamupesua hienostokämpän kylppärissä.

Sen vuoksi pesin hampaani ja hiukseni Pietarin Suomen-aseman vessassa. Hitto, olen vieläkin Turkista noin 16 vuoden ja kahden lapsenteon päässä. Pitää jotenkin tihentää kertomaa. Ensinnäkin. Riitta Turusesta tuli myöhemmin esikoiseni kummi. Tällä hetkellä ystävyydessämme on Helsingin Hesperian sairaalan kokoinen katkos.

Toiseksi. Lasteni biologinen isä tuli Suomeen 12. helmikuuta 1998, tein tämän kanssa kaksi lasta, erosin hänestä kuitenkaan lopullisesti jättämättä, menin naimisiin lasteni isäpuolen kanssa, jolla on jalkapohjissa psoriasis, joka paranee parhaiten auringonvalolla, ja kun olin saattanut lasteni isän hautaan, saatoin rauhassa lähteä uusperheeni kanssa turistimatkalle, jossa voitiin hoitaa muun muassa lasteni isäpuolen jalkapohjia.

Lähdimme Turkkiin aviomieheni jalkapohjien lisäksi sen vuoksi, että muistan kuopukseni Annan - silloin kun elämä oli oikeastaan traagisimmillaan - iloisimmillaan Espanjan auringossa. Tämä kirjoitus on sitten elämäni pakinaversio. Tragediaversiota en arvellut kirjoittavani lainkaan.

Kaikki riippuu näkökulmasta ja korostuksista. Totuus on suhteellinen. Sen tiedän, että lapsillani on aikuisina paljon kerrottavaa terapeutin sohvalla, ellei heistä sitten tule kirjailijoita tai valokuvaajia, jotka käsittelevät traumojaan taiteen avulla.

Turkin mielenosoitukset
ja Hannele Tikkinen

Lähdimme Turkkiin puhtaasti turistimatkalle. Kuitenkin erinäisten mielenkiintoisten kuvioiden kautta olin onnistunut tutustumaan Savon Sanomien legendaariseen kuvataidetoimittajaan Hannele Tikkiseen, jota pelkäsin koko 90-luvun, ja Hannele sai puhuttua minut tekstarein ottamaan Turkin myös muusta tarkastelukulmasta.

Hannele osutti katsomaan pätkän sisarensa Marita Arin puoliksi turkkilaisen tyttären, Melis Arin, toimittamaa matkailuohjelmaa Turkista. En voinut katsoa sitä kauan - vain sen verran, kun kuopukseni Annan hammasta paikkasi äreä hammaslääkäri, jonka nykyinen vaimo inhoaa minua sen vuoksi, että on minulle läheisen ihmisen entisen rakastajattaren sisko.

Lapinlahden terveyskeskuksen hammashoidon odotushuoneessa minusta tuli Turkki-friikki. Melis Arin ohjelma oli tenhoava. Turkki liittyy niin moneen asiaan. Se liitty muun muassa Raamatun historiaan ja apostoli Paavalin lähetysretkiin.

No, hammaslääkärin nykyinen ortodoksivaimo inhoaa minua siksikin, että ei ymmärrä puheistani tai ortodoksisista kirjoituksistani mitään. En voi moittia häntä siitäkään.

Apostoli Paavali kävi Efesoksen seurakunnassa ja kaupungissa pidettiin vuoden 413 kirkolliskokous, jossa käsiteltiin Kristuksen olemusta. Kokous vahvisti, että Kristuksella on kaksi luontoa, Jumala ja ihminen, yhdessä persoonassa.

Päätöksestä seurasi samalla, että Maria oli Jumalansynnyttäjä ja äiti. Sen jälkeen Marialta sai pyytää esirukouksia ja hänelle sai omistaa kirkkoja. Olen aina ollut viehättynyt siitä, että ortodoksinen kirkko puhuu nimenomaan lihallisesti synnyttämisestä. Olen kirjoittanut tästä jopa kolumnin Aamun Koittoon aikana, jolloin ei vielä tiedetty, että elämääni liittyy hieman koomillinen jeremiadi Suomen ortodoksisessa kirkossakin.

Lainasin kirjoituksessani Dylan Thomasin runoa sikiöstä ja synnytyksestä. Kirkkokunta kohahti jo silloin. Ei vainenkaan. Kukaan ei varmaankaan tajunnut kirjoituksestani hölkäsen pölähtämää. No, kumma juttu on, että filosofi Teppo Kulmalan kirjoituksia Kirkossa arvostetaan, vaikka kukaan ei tajua niistäkään juuri mitään.

Olen universalisti ja eronnut Suomen ortodoksisesta kirkosta. En kuitenkaan ole eronnut koko maailmankaikkeuden käsittävästä ortodoksisesta Kirkosta, joka on Kristuksen ruumis. Siitä ei voi nimittäin erota.

Lisäksi minulla on omat karismaattiset kokemukseni. Jumala on nauranut minulle avoimesti usein ja kesällä 2007 koin, mitä tarkoittaa se, että Kristus on yhtä aikaa sekä ihminen että Jumala. Jos Hän ei sitä olisi, ei hän myöskään olisi ymmärtänyt inhimillisestä kivusta.

Olen vakuuttunut siitä, että Kristus ymmärtää. Kiitos  tämän asian ymmärrettävästä käsittelystä Kallistos Warelle ja Valamon kansanopiston nykyiselle vt. rehtorille Kimmo Kalliselle, joka minua Waren puoleen Uskon Tuskassani ohjasti.

Enkä ole Turkissa vieläkään. Koska olen kirjoittanut tänään ihan liian pitkästi blogiini jo nyt, annan Marialle jogurttia ja banaania sekä siirryn kirjoittamaan Turkki-vaikutelmiani luonnoksiin.