Katrihelena on hauska

mutta Paula Koivuniemi se vasta hauska onkin

la 29.6.2013

Panu Rajalan kirja Lavatähti ja kirjamies ärsyttää sillä, että kertoja on etäännyttänyt itsensä Katrihelena-kirjassaan kirjamieheksi ja Katrihelenan tähdeksi. Lisäksi Rajala höpisee makeuksia entisestä vaimostaan, juristi Elina Yli-Vakerista.

Entinen vaimo on suorastaan Enkeli eikä mitään myyttiä rypistävää sanottavaa tästä löydy. No, sehän meillä leskillä on tapana. Leonidkin kuvasi Ljovan, poikapuoleni, ukrainalaisen äidin Inessan, suorastaan siivekkääksi olennoksi, joka ei poikansa isään koskaan edes suuttunut.

Arvelen, että Leonidin luomassa myytissä on paljon totta. Jos Leonidia joku sieti melkein kymmenen vuotta neuvostohippien oloissa, jossa miehiä ja vaimoja vaihdettiin kuin paitaa, täytyy oikeasti olla rauhallinen kuin nautaeläin. Inessa oli varmaankin myös viisas nainen. Leonidille ei kannattanut suuttua. Se oli hengenvaarallista.

Tässä yhteydessä nauta on sanottu hyvällä niin kuin Lapinlahden uuden tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Rauno Savolainen (kesk.) sanoi Iisalmen Sanomien henkilöhaastattelussaan.

Ja taas katsomo huutaa: Helppo se on siellä riekkua, kun mies on mullan alla. On oikeasti. Puumalan seurakunnalta tuli uurnan hautauksesta 180 euron lasku.

Oikeasti minulla on sitä perkeleen hylkeentappajaa ikävä. Tämäkin viikko tuli lasten elettyä pinaattiletuilla ja Korpelan eineskanapastalla. Näin jo toiveikkaasti Matin tehdessä lähtöä Talvivaaraan keittiön ikkunasta, että joku hoikka hahmo siisteissä vaaleissa puuvillakesävaatteissa taluttaa pyörää pitkin Linnansalmentieä, mutta sitten muistin, että eihän se enää elossa edes ole.

Kirjamiehestä ja lavatähdestä etsin Rajalan kirjasta Katri Helenaa enkä tällä kertaa Rajalaa itseään. Kirjailijaelämäkertoja kirjoittava kirjailija tosin pilkahtelee kirjoittamissaan eri elämäkerroissa satunnaisesti; ei lainkaan häiritsevästi. Aila Meriluodon Lasinrohkeassa ja hullunkirkkaassa Rajala jotenkin virnahtaa vanhemman runoilijan ja kirjallisuuspojan suhteesta.

Kirjoitan tahallani noin kuin muistini sanoo. Lasinrohkea. Kirjoitan niin sen vuoksi, että Aila Meriluodon viimeisimmistä päiväkirjamerkinnöistä, jotka sisältävät vielä Jouko Paakkasen, vanhuuden ajan aviomiehen, jäi mieleen päällimmäisenä punaviinin metallinen maku kielellä.

Ehkä runoilijat ja taiteilijat tarvitsevat viinaa. Ainakin Meriluoto Paakkasen kanssa veti sitä kaksin käsin ja huvittavana on jäänyt päiväkirjan sivuilta mieleen kuva, jossa Aila Meriluoto työntää Paakkasta pyllystä saadakseen tämän sänkyyn, kun tällä on samanlainen pulihalvaus kuin Pentti Saarikoskella aikoinaan.

Mutta se hauska Katrihelena. Lavatähti vierailee jossain Helsingin-kirjailijajuhlissa, jossa ymmärsin olevan aina niin ihanan lämpimän Tittamari Marttisen, lastenkirjailijan, joka pokasi joskus 80-luvun lopulla ilmeisesti oman opettajansa, esseisti Markku Envallin.

Muistan haastatelleeni Tittamari Marttista tuoreen pariskunnan kauniin boheemissa Töölön-asunnossa (Kodin Kuvalehti vuonna 1991?). Koetin silloin epätoivoisesti innostua lyriikasta. Aloitin varmaankin väärästä päästä. Minun olisi heti pitänyt lukea Lauri Viitaa, sillä pidän tästä paljon enemmän:

"Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltaan täyteläisin. -
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!"
(Betonimylläri, 1947)

Viidan runossa Johtaja rakennusmies kertoo suurin piirtein kaiken, mitä ajattelee rakennusliikkeen johtajasta. Näin on hyvä, paitsi, että minulla on kyllä lattaperse, vaikka olen muuten lihava.

Sen sijaan tämmöisestä en niinkään pidä - en edelleenkään:

"Unien viisas tuuli käy yliseni..." (voi kääk, tämmöistäkö tämä naislyriikka on?)
"Yön muuri, tähtien rikkomaton poissaolo..." (onko yön muuri ehkä pilvipeite, joka peittää tähdet? Miksei voi sanoa suoraan, että on pilvistä ja vituttaa?)
"Tuuli kukkii puhetta, valo lukee ihosi vanhaa paperia..." (no, tässä se nuori mussu puhuu varmaan vanhahkon aviomiehensä pepusta.)

Ja se, että en pidä dundeellisesta naislyriikasta, ei tarkoita sitä, että sanoisin sen olevan huonoa. Ei se ole. Se vain ei ole mun juttu.

Matti liikehtii tuossa kärsimättömästi. Pitäisi saada meidät jo kohti Juukaa ja sisko-Paulaa. Ihmekö tuo, kun Matin lemppariraksahenkilö on muutaman sadan metrin päästä talosta maalaushommissa.

Panu Rajala pilkahtaa kirjassa Naisten mies ja aatteiden, joka kertoo Lapinlahden Väärnin pappilan opportunistista, sivulla 287:

"... voitiin panna merkille, kuinka Jussi hiippaili iltaisin pensasaidan suojassa muina miehinä Tilly juokse Ristinummeen. Jussi osasi hoitaa asiansa, niin kirjalliset kuin eroottisetkin."

Lehtijuttujen perusteella muistelen, että Katri Helenan ja Rajalan liitto päättyy siihen, kun Rajala soutelee talonsa vastarannalle körmimään vastarannan eronneen rouvan kanssa.

Siellä Helsingin-kirjallisuusbileissähän sitä minä olinkin tuolla ylempänä. Tittamari Marttinen on ainoa, joka onnittelee Rajalaa vilpittömästi, kun tämä julkistaa piireissään suhteensa Katri Helenaan. Katri Helena tulee kuitenkin mukaan kulttuuriväen juhliin siinä vaiheessa, kun uusi ylkä on jo humalassa.

Kirjallisuuspiirit pitävät kirjailijakirjailijan morsiamesta. Katri Helena tuumaa siihen hauskasti, että ihmettelivät varmaan, kun hän osaakin puhua.

Paula Koivuniemi töräyttää Katri Helenalle uutisen tältä kuultuaan pohjalaisittain suoraan: "Aina sä löydät noita hienoja sivistyneitä miehiä, ja mä en löydä muita kuin kiipijöitä, hyväksikäyttäjiä ja perseennuolijoita." (Lavatähti ja kirjamies, Panu Rajala s. 42).