Pia Valkonen

Dadja Fedja, koška i pjos

to 6.6.2013

Perheen turkkilainen lähti lentopalloleirille Mikkeliin. Matti heräsi jo viideltä valmistautumaan asiaan. Patja piti pakata - eihän se mennyt perheen turkkilaisen mielen mukaan kuin kolmannella yrittämällä.

Kaikki oli huonosti. Pimun kopista tuli jokin kamala haju ja ulkoa metsäpalojen käry.

Ja tottahan perheen turkkilainen kirosi kuin turkkilainen. Toivoin todella, että tänä aamuna ei ollut yhtään raksamiestä kuorman teossa pihalla kuuden aikaan. Lähes tauoton "vittuvittuvittuvittu" alkoi nimittäin jo kymmentä vaille.

Perheen turkkilaisen isoäiti ja kaima Anna Nikitina oli syntynyt Vurnaryssa Volgan mutkassa. Tšuvassit ovat turkkilais-tataarilainen heimo, joka on sekoittunut siellä Volgalla suomalais-ugrilaisiin. Alue on kuulunut myös mongolien Kultaiseen Ordaan 1200-luvulla.

Arvelen, että Leonidin vinot ja välillä harmaat, välillä vihreät ja suuttumuksessa keltaiset mongolinsilmät ovat siirtyneet Marialle, mutta mongoligeenien julmuus Annaan. Jos Anna päättää suikaloida jonkun, hän sen myös tekee.

Keväällä näytti vähän aikaa siltä, että Annan lentopalloavalmentaja Tero Nousiainen joutuu perheemme turkkilais-paimentolaisen suikaloinnin kohteeksi, mutta onneksi valmentaja kärytti valmennettavansa meille.

Istuin perheen turkkilaisen aamushow´ajan keittiössä Ducaton vanhoilla istuimilla ja luin tyyntä näytellen Hannu Mäkelän kirjaa Eduard Uspenskista, jolta otin merkintäni nimen. Eduard Uspenski on neuvostoliittolainen lastenkirjailija, joka on luonut hahmot Fedja-setä, kissa ja koira, Tshipuratshka sekä krokotiili Gena.

Olemme ruokkineet lapsiamme sekä muumeilla että neuvostoajan animaatioilla sekä omituisilla, upeilla ja vaikeasti avautuvilla neuvostoliittolaisilla lastenleffoilla. Esimerkiksi neuvostoliittolainen Peppi Pitkätossu ei aivan ole alkuperäisen mallin mukainen.

Lisäksi kummallekin on luettu jo sikiöaikaan muun muassa H.C.Andersenin satuja ääneen venäjäksi. Lasten isä oli sitä mieltä, että sikiölläkin on korvat.

Nopeita ja hitaita siirtymiä

Jätin Iain Banksin Siirtymän kesken. En ymmärtänyt kirjassa toistuvia tappoja, murhia, julmuuksia ja raiskauksia. Olin ymmärtävinäni, että niissä kirjailija näyttää, millainen valtias on; panee romaaniensa roolihenkilöt raiskaamaan, kiduttamaan, tappamaan epähuomiossa ja myös murhaamaan suunnitellusti.

Mutta kun niistä meni terä eikä kokonaisuus hahmottunut. Läpikapitalistis-uusliberaalimarinoidun maailman ajankuva kirja varmaankin on, mutta vaikesti hahmotettavissa ilman kokonaista banksilaisuuteen luotaavaa koulukuntaa. Odotan, että Savukeidas julkaisee esseekokoelman Mitä Iain Banks oikeasti ajattelee?

Pääsinhän Muchel Houellebecqistä jyvälle vasta kirjailija Tommi Melenderin kautta sekä tämän Savukeitaan Houellebecq-esseestä -  ja tarkemmin siitä, että luin kirjastasta lainaamani Maaston ja kartan ensi sivut.

Kirjan ensisivuilla puhuttiin putkimiehen kaipuusta. Ostin myöhemmin Maaston ja kartan itselleni Siilinjärven kirjakaupasta ja luin sen vähin eri - ja hitaasti annostellen sekä nautiskellen - loppuun.

Maastosta ja kartasta löytyy ammennettavaa useampaakin blogimerkintään vaikkapa kohdasta, jossa kirjan päähenkilö on asunut maalla isoäitinsä talossa kymmenisen vuotta. Hän oli siihen mennessä käyttänyt vain tiettyä reittiä naapurikaupungin laitamilla olevaan supermarkettiin - tiistaisin.

Niinpä isoäidin kotikylään oli kymmenessä vuodessa noussut uusia taloja ja tullut kosolti pieniä yrityksiä: oli hopeaseppiä ja ties mitä käsijuustontekijöitä. Aivan kuten Puumalaan. Pienyrittäjiä uusrikkaiden ulkomaalaisturistien tarpeita tyydyttämään, henkilökohtaisia palvelijoita pikku porvarillisella tietoisuudella varustettuna.

Mutta tästä aihepiiristä myöhemmin.

Jäin Banksin kesken hetkeen, jossa jaksaisin tämän tekstiä paremmin pureskella. Hyppäsin itselleni tuikituttuun Eduard Uspenskiin. Ja poks, kappasta vain - kirjailija Tommi Melender on eilen Antiaikalaisessa kirjoittanut toisesta Venäjän Eetusta - Eduard Limonovista.

Venäjän Eetut

Tunnen Eduard Limonovin vain Kirsti Eran suomentaman venäläisen kirjallisuuden haastattelukirjan Sata makkaralaatua ja yksi idea. Kirjaa ei enää ole hyllyssäni, sillä sen lainasi toveri Vanhempi Huoneenrakentaja antaakseen sen välillä kirjailija Matti Pulkkiselle.

Kirjailija Pulkkisen jäämistöstä kaikki sellainen kama varmaankin päätyi kaatikselle, mistä kannan kaunaa kirjailijan entisvaimolle.

Kannan kirjailijan entisvaimolle kaunaa myös siitä, että on koettanut joskus 80-luvulla iskeä Lampiinsalmella komeita vasemmistojärjestysmiehiä erään asioista hyvin perillä olleen lähteen kertoman mukaan.

Ymmärsin, että kirjailijan vaimo oli koko ajan kateellinen miehelleen. Jotenkin Pulkkisen Ehdotuksesta rakkausromaaniksi sellainen välittyikin. Kohdittain rakkausromaaniehdotuksesta välittyy sellainen pidätelty viha ja sivallukset, että huhhuh. Osamme siinä saimme me ylifanittavat naistoimittajatkin, joita ehkä Pulkkisen leipeilläkin liikkui, vaikka olikin saanut aivohalvauksen jo 80-luvulla.

Ikuisiksi ajoiksi minulle jäi hämmennys; kumpi oli kirjoittanut rakkausromaaniehdotuksen: Pulkkinen vai teologi Vuokko Rissanen?

Kirjailjan vaimon kateus miestään kohtaan on ymmärettävää, olenhan minäkin koko ajan kateellinen komealle vasemmistomiehelleni, jota äänestäisivät kaikki - umpikierot ja imeläpussilla varustetut kepuakatkin, kylän perhemoraalin ensi airuet - jos vain päästäisin mieheni jonnekin äänestettäväksi.

Läheisesti tuntemani komea vasemmistomies ei kuitenkaan muista, että olisi joutunut kirjailijan vaimon iskuyritysten kohteeksi Lampiinsalmen lavalla. Lienee ollut joku muu ja vähän aviomiestäni vanhempi vasemmistomies.

Jahah ja nyt kirjailija Tommi Melender toivoo lisää tietoa Eduard Limonovista. Limonov on sanonut muun muassa seuraavaa:

”Uneksin väkivaltaisesta kapinasta. Minusta ei koskaan tule Nabokovia, minusta ei ole kirmaamaan Sveitsin niityillä perhosten perässä. Antakaa minulle miljoona niin ostan aseita ja järjestän kapinan missä tahansa maassa”

Melender jatkaa Limonovista:

"Hän ei paennut Neuvostoliitosta poliittista vainoa vaan lähti maailmalle pikemminkin toteuttaakseen seikkailijan luontoaan. New Yorkissa ja Pariisissa asuessaan Limonov hykerteli tyytyväisenä aina kun neuvostojohtajat onnistuivat edesottamuksillaan herättämään pelkoa 'velttomulkkuisissa' läntisen maailman asukeissa" http://antiaikalainen.blogspot.fi/2013/06/limonov.html

Toinen Venäjän Eetu, Uspenski, minulle sekopäistä Limonovia tutumpi, se lastenkirjailija on asunut samalla Usijevitšin kadulla lähellä Sokolin metroasemaa kuin minä opiskeluaikanani. Lisäksi kävimme opettajiemme kanssa Peredelkinossa, jossa Uspenski myöhemmin asui.

Minun Venäjäni

Kirjailija Pulkkinen oli kiinnostunut Venäjästä ja venäläisyydestä. Lisäksi Pulkkisella oli otsaa sanoa Leonidille, että panee tämän perään Lapinlahden mafiapojat, ellei tämä maksa velkojaan. Arvelen, että Leonid maksoi. Toivottavasti, vaikka en oikein osaakaan pitää Lapinlahden mafiapoikia kovin suuressa arvossa.

Mitä lie syrjäytyneitä persuja entisiä lestadiolaisia sonnisenpaleja, joilta Leonid iski säännönmukaisesti hampaat kurkkun, jos kävivät ryssittelemään.

Kun nyt kumpikin sankarini on kuollut, joudun joka aamu miettimään kaksi kertaa, viihdynkö Lapinlahdella vai en. Huutakaa nyt sieltä katsomosta, että blogisti on vain pitkästynyt: yksitoista vuotta saman paikkakunnan tekemisissä, kohta yhdeksän vuotta yhdessä asunnossa, vain yksi petikaveri yhdeksän vuoden ajan eikä enää koordinoitavana kahta miestä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi