Leo Stranius on hegemoni

pe 28.6.2013

Tähän heti alkuun kirjoitan, että jos minulle olisi syntynyt poikia, olisin halunnut, että perheeseemme, mikä se nyt muutama vuosikymmen sitten sattui olemaankaan, olisi syntynyt marxilainen anarkisti, Tiedonantajan nykyinen päätoimittaja Marko Korvela ja maolainen puritaani Leo Stranius.

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro (MT ke 27.6.2013) rusikoi, silpoi ja teurasti Leo Straniuksen ja Luonto-Liiton turkistarhauksen vastaisen kampanjan kirjoituksessaan Kyllä kannatti.

Koska Leo Stranius on tehnyt sen, mihin ei edes pääministeri tai entinen taistolainen isänsä, Kannuksen intimianarkisti Pentti Stranius, ole kyennyt, hänen kannattaa ottaa Kontron kirjoitus sulkana hattuunsa. Stranius on päässyt Hesarin sivuille rajoituksetta.

Isä Straniusta ei vasemmistolaisena päästetä edes lehden yleisönosastoon.

En tosin tiedä, onko koskaan maailmanhistoriassa Hesarin yleisönosastossa ollut vassareihin päinkään vilahtavien kirjoittajien kirjoituksia. Uusliberalismiakin sivuilla saa arvostella, jos nimi on sellainen, josta me uusliberalismikriittiset emme ole koskaan kuulleetkaan.

Sellainen kirjoitus oli viime perjantaina, mutta olen unohtanut uusliberalismikriitikkokirjoittajan nimen. Ei sanonut minulle mitään.

Lauri Kontrokin pani kulmiaan kohotellen merkille sen, että Leo Straniuksesta oli hiljattain pitkä ja perusteellinen henkilöjuttu Hesarin sunnuntaisivulla. Lisäksi lehti on seurannut hänen ja degrowth-liikkeen vaimonsa Annukka Bergin asunnon hankintaa pitkin viime vuosia.

Leo Straniuksesta ja Annukka Bergistä pidän julkisuuden hahmoina senkin vuoksi, että he elävät niin kuin opettavat. Lisäksi degrowth-ajattelu on jotain uutta. Kiusasin Ylä-Savon Kehityksen korkeapalkkaisia yrittäjäkehittäjiä viime talvena Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle -pamfletilla. Harmi, että kirjasen kansikuva on hirveä.

Pamfletti on täyttä asiaa, mutta kansikuvassa näyttäisi olevan lihaksikkaan narkkarin käsivarsi odottamassa heroiinipiikkiä. Teki mieli paketoida kirjaset ruskeaan paperipussiin.

Jäähyväiset kasvulle

Jäähyväiset kasvulle tuntui sopivalta liitteeltä rakennusliikkeemme kehittämisaikeille. Eihän talouslaskua kukaan toivo, mutta se on väistämätön. Lisäksi siinä on hyviäkin puolia. Joudumme rationaalisesti miettimään, miten elämme vähemmän kerskaisesti. Tämä tuntui olevan uutta Ylä-Savon Kehityksen korkeapalkkaisille yrittäjäkehittäjille.

Ei löytynyt ymmärrystä kahdelle kädestä suuhun yrittäjälle sieltä. No, emme suunnitelleet ryhtymistä Ponssen alihankkijoiksi. Siinä syy yrittäjäkehittäjien hieman alentuvaiselle käytökselle. Tietysti töräytin heti kättelyssä Kuopion Aurinkorinteen omakotitaloista, että Savon Sanomien kirjoitusten mukaan sieltä on joukkopako, kun perheenisät eivät jaksa siivota ylisuuria omakotitaloja.

Toinen yrittäjäkehittäjä oli juuri muuttamassa pois kyseiseltä alueelta pienempään omakotitaloon. Hän kuitenkin muuttui naamaltaan vihertävänväriseksi ja ajattelin, että mainospuheeni iski nyt jotenkin arkaan paikkaan. Ties vaikka olisi ollut tällä posliinit jaossa. Sellainenkin syy Aurinkorinteen omakotitalojen myynnille kuuluu olevan.

On aina niin innostavaa tuoda syrjäseudulle aatteita pääkaupunkiseudulta, mietin, mutta en lannistunut.

Hegemoninen puhe

Äänestin turkistarhauskieltokannanottoa vastaan Vasemmistoliiton puoluekokouksessa.

Ihan sen vuoksi, että halusin hieman sörkkiä Kallion punavihreitä. Koska uusliberalistinen höttöpaskapuhe on väistymässä yrittäjäkoulutuksissakin - kiitos muun muassa Talentreen Olli Paavolan, joka meitä viime kevään johtamiseen opetti, rinnalle on noussut toinen hegemoninen puheenparsi.

Se on kaupunkilainen, pikku porvarillinen vähän kierrättävän vihreä, ehdottomasti pyöräilevä, kohtuullinen kulutuksen kritiikki. Korpikommunistimieheni sanoi osuvasti Vanhan ylioppilastalon degrowth-seminaarista: "Olipa hyvä seminaari, Sixten Korkmankin puhui niin hyvää englantia, että oli kuin hevonen olisi paskantanut veteen."

Seminaari oli suunnattu köyhtyvälle keskiluokalle, joka köyhtyy mieluummin hienostellen englanniksi.

Kaikkein rohkein meistä pohjoissavolaisista Tampereen puoluekokousedustajista oli kuopiolainen Paula Mehto (vas.). Hän oli suunnitellut turkistarhauskieltoon ehdotuksen, jolla lievennetään kannanoton kategorisuutta.

Tiedän, miten paljon rohkeutta puhujapönttöön marssiminen vaatii meiltä maaseutualueiden pikku vassareilta, jotka emme esimerkiksi kotipikkukaupungeissamme tai pikku kunnissamme saa ryhmän tukea. Yleensä ryhmää ei nimittäin ole. On vain hajanaisia yksittäisvassareita pitkin maaseutukuntia.

Paskaa sataa niskaan sekä kepulaisilta että omilta suurimmissa kokoontumisissa.

Paula Mehto lisäksi rohkeni epäillä, onko Vasemmistoliitto lainkaan enää työväenpuolue lainkaan. Kallion urbaanit punavihreät, joita niin syvästi inhoan, buuasivat Mehdolle. Samalla he buuasivat meille kaikille kehäkolmosen ulkopuolisille vassareille.

Me muutamme kyllä asetelman. Odottakaapas seuraavaan puoluekokoukseen.