Törmäsin puoluekokouksessa
Veijo Puhjon (vas.) vatsaan

ma 10.6.2013

Ryntäsin kauhuissani ulos työväentaloksi sisustetun Työväenmuseon huoneesta. Huoneessa alkoi Vasemmistoliiton puoluekokouksen iltaohjelman interaktiivinen improvisaatioteatterisessio.

Pelkään yli kaiken, että joudun jossain julkisesti avaamaan suuni. Sen vuoksi pakenin paikalta.

Huoneen ovella kolautin johonkin pääni. Se oli pitkä herrasmiehen oloinen mies, joka kaivoi hihattoman ja ruudullisen kesäpaitansa rintataskusta pienen paperilapun. Kysyin kauhuissani, mikä se on. Mies vastasi, että tämä annettiin hänelle tilaisuuden alkuseremonioissa ja siihen piti kirjoittaa runo.

Sanoin, että apua, ei missään tapauksessa tai iki kuuna päivänä. Ja juoksin pois.

Itse asiassa juoksin koko ajan poliittisen oppi-isäni, Tornion kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Ilkka Kapraalin (vas.) perässä. Äkkiä en löytänytkään häntä. Myös raahelaistunut Heikki Tapperi (vas.) oli suorittanut salaperäisen katoamistempun heti, kun oli vaihtanut kanssani pari sanaa.

Jyväskylän Palokan Ärräpää Tapani Kaakkuriniemikin (vas.) näytti hieman eksyneeltä. Onneksi legendaarisen akateemisen feministiliikkeen Yhdistys 9:n Kati Peltola (vas.) oli neuvonut hetkeä ennen, missä on jatkopaikka Gloria on ja sain häneltä eväitä neuvoa Pohjois-Savon piirin kiuruvetistä puheenjohtajaa Markku Ruotsalaista (vas.) Gloriaan puhelimitse.

Vannon, että en tahallani eksyttänyt piirin puheenjohtajaa, mutta hän oli Hämeenkadulla väärin päin.

Sen sijaan Kaakkuriniemen johdatin oikeaan osoitteeseen - vai olikohan tuo toisin päin - ja sain tarjota hänelle tuopin siitä hyvästä, että oli maksanut perjantaina vaimonsa Pirjon ja minun taksimatkan Lenin-museoon Tampereen rautatieasemalta, jossa olimme Pirjon aviomiestä vastassa.

Tutustuttelin Kaakkurihiemen avulla piirimme varapuheenjohtajaa Kaisa Korhosta Ärräpää-sähköpostilistaan.

Aamulla kysyin majoitushotellin aulassa samaiselta hieman ujon oloiselta pitkältä herrasmieheltä, joka oli iltatilaisuudessa rintataskustaan paperipalan kaivanut, tuliko hyvä runo. Myöhemmin sunnuntaina kolautin häneen pääni toistamiseen. Tällä kertaa kuhmu tuli tunnistekortista.

Kyseessä oli Veijo Puhjon (vas.) tunnistekortti. Tiedättehän? Sen pelottavan Veijo Puhjon. Tässä kaikessa on jotain hyvin symbolista, ajattelin.

Meni melkein kuin Stromsössä

Lupasin kuunnella läpi kaikki puoluekokouksen puheet. Niin teinkin lukuun ottamatta lauantai-illan viimeisiä hetkiä, jolloin Pohjois-Savon piiri piti kokouksensa. Ei se mikään junttakokous ollut. Piirin puheenjohtaja Markku Ruotsalainen, jonka myöhemmin samana iltana johdin tahattomasti harhaan, antoi meille vapauden ajatella omilla aivoillamme.

Henkilövalinnat menivät ihan ok. Äänestin joka kohdassa varapuheenjohtajia Pia Lohikoskea, joka sitten viimein puoluevaltuuston 1. varapuheenjohtajana saikin käteensä kukkasen ja naurahti, että onpa se viimein mukava olla täällä pöntössä vaihteeksi kukka kädessä.

Puolueen 1. varapuheenjohtajaksi tuli Aino-Kaisa Pekonen, josta päätin pitää sen vuoksi, että tämä uskalsi kirjoittaa Kansan Uutisiin Valiosta sekä maidon hinnasta. Kakkosvarapuheenjohtajaksi valittiin Kemistä Sari Moisanen, jota olin vähällä muksauttaa leukaan.

Osuin hänen kanssaan majoitushotellin hissiin ja selässäni oli rinkka. Koetin kääntyä niin, että en olisi täräyttänyt sillä vastavalittua varapuheenjohtajaa.

Moisanen on arvoitus ja insinööri. Olen lukenut hänen blogiaan. Ehkä melko lähellä Vasemmistoliiton Oulun koulukuntaa. Ainakin Risto Kallioniemi (vas.) tuntui Moisasesta pitävän.

Nyt Moisasen sivut ovat päivityksessä, joten en voi ruotia hänen rivivälejään.

Varapuheenjohtajasta Sirpa Martinsiin

Samalla loikkauksella googlasin Äänekosken trubaduurin Sirpa Martinsin (vas.) ja löysin tämän blogin. Pitää tutustua niihin tarkemmin, sillä lupasin siteerata Sirpa Martinsin lausumaa Elvi Sinervon runosta, josta on tehty Agit Propin biisi Natalia.

Hesarin Miska Rantanen on vuonna 2004 selvitellyt, kuka Natalia todellisuudessa oli. Myös Tapani Kaakkuriniemi kiinnitti puoluekokousbussissa huomiota runon epäloogisuuksiin. Runossa sekoittuvat hänen mielestään akaasiat, rakennusmiehet ja kaiho.

Miska Rantanen väittää, että kommunistien perimätiedon mukaan yleisesti luullaan Natalian olleen ukrainalainen partisaani.

Vaikka ei ollut ukrainalainen partisaani ja oli suomalainen vakoojatar-seikkailijatar, on hänen tarinansa ainakin yhden Hesarin lehtijutun arvoinen. Naikkonen asui neljä vuotta Ukrainassa ja oli mongolialaissyntyisen tupakkakauppiaan Neh-Sin-Kuin rakastajatar.

Sirpa Martins sanoi, että runo on kaunis, sillä sen tarina on mahdollinen. Jos lähteeni lukee tätä ja lainaus oli väärin, oikaiskoon. Joka tapauksessa se oli kauniisti sanottu.

Syytin Sirpa Martinsia turhaan siitä, että Jyväskylän puoluekokouksessa kesällä 2010 laulettiin lopuksi kammoittava Toivotaan, toivotaan. Martins ei ollut biisiä valinnut, vaikka joutui sitä säestämään. Sanat siinäkin ovat kauniit, mutta ainakin minä tunsin itseni typeräksi huojuessani salissa käsi kädessä Erkki Virtasen (vas.) kanssa toivomassa jotain höttöä.

Onneksi Jyväskylässäkin laulettiin lopuksi Kansainvälinen, jonka joku kertoi olleen Vasemmistoliiton pannassa siihen aikaan, kun Suvi-Anne Siimes (vas.) oli puolueen puheenjohtajana.

Tampereen puoluekokouskin päättyi eilen Kansainväliseen. Luojan kiitos. Ja nyt sitä paitsi ymmärsin, miksi Maaseudun Tulevaisuuden lukenut mies Pekka Alarotu on sanonut Jari Myllykoskea Nakkilan Carusoksi.

Kolmas varapuheenjohtaja

Vaikka en missään kohtaa äänestänyt tamperelaista Kalle Hyötystä (vas.), olin iloinen, että hänet valittiin puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi.

Varkauden raksaduunari Matti Semi (vas.) antoi oikealta puoleltani kokoussalissa Hyötysestä positiivisen lausunnon. Nyt kun googlailin Hyötystä, löysin häneltä yhteydet punkbändiin Pyhät Nuket ja näin entisenä punkkarina yhteyttä voi pitää vain plussana. Lisäksi Hyötynen on toimittaja Pia Hyötysen veli.

Puoluehallitukseen äänestin toista järeää duunaria, Forssan teurastajaa, Janne Niemistä sillä hän kertoi olevansa se setä, joka leikkaa meidänkin pihvit. Niemisestä tuli puoluehallituksen varajäsen.

Kasvisruokaäänestyksessä äänestin heterolihansyöjien puolesta, sillä takanani istuneet Lapin miehet olivat edellisenä yönä lanseeranneet tajuntaani aivan uuden käsitteen: heteroliha. Huomasin olevani heterolihan ystävä.

Puoluekokouksesta riittää sanottavaa useammallekin päivälle. Joskus vielä kerron teille, miksi äänestin puoluehallitukseen sekä Heikki Patomäkeä (vas.), Alia Dannenbergia (vas.) että Sinikka Torkkolaa (vas. ja huhhuh, mikä nainen).

Kerron joskus myöhemmin kuuntelemistani puheista sekä siitä, mitä mieltä olen ministeri Merja Kyllösen (vas.) retoriikasta ja paljastan, kenen mediaseksikkääseen kirjaan ministeri puheessaan viittasi.

Iloitsen myöhemmin myös siitä, että puolueen puna-vihreään asiakirjaan saatiin luokkataistelu.

Se ei olisi ollut mahdollista ilman tutkija Anu Suorantaa (nyk. vas.), jonka tohtorinväitöskirjan väliin sujautin hänen valokuvansa Moskovan-opiskeluvuosiltaan ja lahjoitin paketin takaisin Sonkajärven kommunistijohtajalle Asko Julkuselle (SKP).

Laiskuuttani kopioin tähän Suomen Kuvalehden jutun asiasta, jonka Tapani Kaakkuriniemi (vas.) huomasi ja hänen apunaan lobbasin eteenpäin puoluekokouksen punavihreälle asiakirjatyöryhmälle. Työryhmä puursi asiakirjaa uusiksi lauantaina puoleen yöhön asti ja työryhmän uutteruuden ansiosta pääsimme eilen SK:n nettisivuille:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vasemmistoliitto-kannattaa-sekataloutta

Kyllä Vasemmistoliitosta vielä riittävän hyvä puolue tulee. Parasta puolueessa ovat sen jäsenet. Eikä huono ole valittu puoluesihteeri Marko Varajärvikään, jota päätin äänestää aluepoliittisista syistä. Tosin Marko Varajärvi ei ole mikään transmoderni flash mobile -mies, mutta onneksi SKP:llä on nyt sellainen puheenjohtaja.

Valitsivat Juha-Pekka Väisäsen puoluejohtajaksi ja Heikki Ketoharjun puoluesihteeriksi. Järjestänemme vastaisuudessa vasemmiston flash mobilet ja occupy 99 -jutut SKP:ssä. Näin se on tehtävä.