Pia Valkonen

Anne Huotari (vas.) ja paleltunut orava

su 26.5.2013

Tämän päivän tavoite on kirjoittaa Tiedonantajan kolumni sekä siirtää haravoimani lehdet täyttämään takapihan lentiskentän laitamonttua.

Ajattelin kirjoittaa Tiekkariin Tove Janssonista. Herkullinen ajatus. Yhtä herkullinen ajatus, kun kirjoittaa Tiekkariin otsikolla Voimauttava Paavali (Tiedonantaja pe 4.1.2013)

Tove Jansson on kiinnostanut siitä lähtien, kun sain tytöt. Kun minä olin pieni, muumit eivät olleet muodissa. Luin klassisia satuja, isosiskojeni ja -veljieni keskikoulun lukukirjoja sekä Touko-veljen rakennusalan kaupallisen kurssin venäjän oppikirjoja.

Muumianimaatiot oli tehty 90-luvun alussa. Kun odotin tyttöjä, arvelin, että lapsille on kuitenkin syytä hankkia alkuperäismuumeja. Pidin animaatioita halpatuotettuina japanilaisshittinä.

Suomen televisio uusi muumielokuvat 2000-luvun alussa. Ne tulivat lauantaiaamuisin. Lapsille hankin kyllä alkuperäismuumikirjat ja luin ne sitten aikanaan tytöille iltasatuna ääneen, mutta myönnettävä oli, että odotin viikonloppuja. Tytöt istumaan television ääreen ja muumianimaatioita katsomaan.

Itse asetuin taustalle. Katsoin kaikki samat leffat läpi kuin tytötkin.

Eniten minua kiehtoi Muumit ja taikatalvi. Osuimme katsomaan sen talvella 2002. Olimme muuttaneet Pielavedeltä Lapinlahden Alapitkälle joulukuun viimeisinä päivinä, kun oli niin kylmää, että Pielaveden puutalonkotimme portaat jäätyivät venäläisille muuttomiehillemme hengenvaaralliseksi liukumäeksi.

Kävin Pielaveden rautakaupasta puuportaikkoon sellaiset hiekkapaperiset liukuesteet. Meni viisitoista minuuttia niiden paikalleen naulaamisesta ja liukuesteet olivat pakkasessa murtuneet murusiksi.

Sitikka jäätyi oitis Alapitkän uuden kotimme pihaan. Ensimmäinen tehtäväni Lapinlahdella oli hankkia autoon lämmitysjatkoroikka.

Uuden kotipaikkakunnan ilmapiirissä tuntui heti jäärouvan hengähdys. Työpaikkani Matti ja Liisa -lehden toimituksessa tekivät töitä kalastajansormikkaat kädessä. Kun menin ensimmäisenä aamuna töihin, kaikki tuijottivat tietokonepäätettään. Kukaan ei sanonut edes huomenta. En tuntenut itseäni kovinkaan tervetulleeksi.

Lupaava alku tosiaan. Tunnustan, että en pääse irti Lapinlahden tympeästä ensivaikutelmasta.

Taikatalvessa Muumipeikko herää kesken talviunien ja näkee muumilaakson erilaisena. Animaatiossa jäärouva ratsastaa valkealla hevosella pitkin taivaan kantta ja henkäisee kaunishäntäisen pikku oravan syväjäähän.

Muistaakseni Muumipeikko ja pikku Myy vievät oravan Tuutikin majakan kaminan lämpöön. Orava elpyy - toisin kuin kirjassa, jossa se peruuttamattomasti jää kuolleeksi.

Jossain vaiheessa ajattelin kaivella hieman lisää verta nenästäni ja kirjoittaa Kansan Uutisiin kolumnin otsikolla Anne Huotari ja paleltunut orava. Sain kuitenkin potkut kolumnistin paikalta ennen kuin ehdin edes härnätä.

Olisi kolumnissani maalaillut näkymän siitä, kuinka herään pitkästä lastenteon aiheuttamasta talviunestani Vasemmistoliiton uneliaaseen lumimuumilaaksoon. Näkymät ovat auttamattoman harmaat kuin marraskuussa.

Sivumennen sanoen pyrskähdimme molemmat Matin kanssa viime perjantaina keittiön kotikatsomossa nauruun - siinä Fiiat Ducaton, Rexin taxin, istuimilla tasapainotellen - , kun Timo Soini (pers.) sanoi Vasemmistoliittoa pystyynkuolleeksi. Eihän tässä auta kuin suhtautua asiaan huumorilla.

Olisin kolumnissani eksynyt Vasemmistoliiton poliittiselle risteilylle. Niin kuin Matin kanssa teimmekin. Risteilyllä oli muun muassa Kiteen Punikki Auvo Rouvinen, mutta häntä emme tavanneet silloin vielä. Kiteen Punikki tutustui puolueeseen perusteellisesti eivätkä tiemme leikanneet.

Vasta myöhemmin Kiteen punikin minulle lähetti sähköpostilla vasemmistopiirin puheenjohtaja Kaisa Korhonen oraakkelimaisesti lausuen: "Tätä joko inhoat tai rakastat."

Koska jäin ikuisesti epätietoisuuden valtaan suhtautumisestani Uuden Suomen ja Niklas Herlinin arvostamaan kolumnistiin, kollektivisoin Ärräpäät-sähköpostilistalle. Sosialisti kun olen ja ehdottomasti haluan, että tämän talousanalyysit eivät olisi ainoastaan minun yksityiskäytössäni.

Kolumnissani Anne Huotari (vas.) ja paleltunut orava olisin kätellyt ystävällisen ja aseista riisuvan ilmeeni saattelemana Kansan Uutisten kilpailevan kolumnistin, Oulun koulukunnan päädemagogin Anne Huotarin. Niin kuin teinkin vasemmistoristeilyllä, jolla en tavannut Uuden Suomen kolumnistipunikkia.

Ilmoitin iloiseen ja positiiviseen tyyliini Anne Huotarille, että ilmestymme vuoroviikkoina Kansan Uutisissa samalla kohtaa. Oulun oikeistovasemmistolaisen koulukunnan päädemagogi oli hyytävä. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun hän kylmästi vastasi kättelyyni.

Sain sellaisen Jäärouvan henkäyksen, että en ole siitä toipunut vieläkään. Siitä merkinnän ja ajatellun kolumnin otsikko.

Minusta tuli lopuksi elämääni Vasemmistoliiton paleltunut orava. Koetan kuitenkin sulaa parhaan kykyni mukaan.

Muumipappa

Tiedossani oli jo, että Tove Jansson kirjoittaa muumeissa lähipiiristään. Tutustuttelin Tove Janssoniin Kuvanveistäjän tyttäreen kautta jo ennen kuin Boel Westin Tove Jansson Sanat, kuvat, elämä oli ilmestynyt.

Muumeissa en itse erityisesti samaistu mihinkään hahmoon enkä symppaa ketään. Kaikki ovat kiintoisia ja ristiriitaisia. Jopa Muumimammalla on omat salaiset pohjavirtansa, vaikka itsekeskeisen Muumipapan alistamahan tämä loppujen lopuksi on.

Muumipapan esikuva on kirjailijan isä, kuvanveistäjä Viktor Jansson, joka taisteli vuonna 1918 valkoisten riveissä. Palasi sodasta kylmänä kovettuneena ja vaurioituneena miehenä. Oli seuraavan sodan aikaan nationalisti ja antisemitisti.

Ikään kuin antisemitismillä olisi Suomen juutalaisvähemmistön kanssa ollut relevanttia merkitystä.

Vähän sama kuin Lapinlahden persut alkaisivat äkkiä islamofoobikoiksi.

Mörkö

Kaikkihan tietävät, että Tove Janssonin puoliso, graafikko Tuulikki Pietilä on muotoutunut muumeihin Tuutikin käytännöllisenä hahmona, mutta tiesittekö sitä, että Mörön hahmo on kirjailija Hagar Olsson?

Ehkä symppaan eniten muumeissa juuri Mörköä tai Haisulia. Mörkö on kaikessa kammottavuudessaan liikuttava ja yksinäinen. Taikatalvessa Mörkö istuu keskitalven kokon päälle ja sammuttaa koko ilon.

Pitää ihan miettiä, mikä hahmo Vasemmistoliitossa olisi omaan kuvioonsa liian massiivinen ja tahtomattaan sammuttelisi horroskauden lämpimiksi sytytettyjä kokkoja. Lapinlahden vasemmistostakin saattaisi löytyä jokunen.

Hagar Olssonista en tiedä paljoakaan. Ainoastaan sen, että kirjallisuustutkijat ovat arvelleet hänen olleen runoilija Edith Södergranin suuri rakkaus. Asia käy jotenkin ilmi, jos lukee tarkkaan naisten kirjeenvaihdon.

Edith Södergran eli vähintäänkin yhtä karuissa oloissa kuin Helene Schjerfbeck, josta H.Ahtelan kirjoittaman elämäkerran Heikkisen Aaro tahtoi minun lukevan. Luinkin. H.Ahtela on oikealta nimeltään Einar Reuter. Ehkä tässä kotoisessa asetelmassa eristäytymisekaipuinen Aaro on herkkä Schjerfbeck ja minä hänen elämäkerturinsa Einar Reuter.

Edith Södergranin runoista pitää kuvataiteilija Mikko Valtonen. Hän lausuu myös mielellään Saima Harmajaa.

Minä olen vähän turhan karjakkomainen ymmärtääkseni loppuun asti kumpaakaan. Nyt jäitte ikuisiksi ajoiksi miettimään, ketä en ymmärrä: Saima Harmajaa ja Edith Södergrania vai täkäläisiä herkkiä taiteilijasielumiehiä Aaro Heikkistä ja Mikko Valtosta. Se on tarkoituskin.

Haisulin esikuvaa kukaan Tove Jansson -tutkija ei ole toistaiseksi avannut. Ehkä jotain osviittaa löytyisi Janssonin kirjoittamasta Luihusta lastenkirjailijasta.

Baba Lybeck

Aloitin ruotsalaisen Boel Westin Tove Jansson -elämäkerran heti, kun se ilmestyi. Odotukseni olivat suuret. Kirja jäi kuitenkin ensimmäisille sivuille, sillä ruotsalaiselämäkerturi mielestäni jotenkin tarpeettomasti hehkutti Tove Janssonin kuvanveistäjäisän isänmaallisuutta ja oikeistolaisuutta.

Alkoi vain tympiä. Muutamat ensimmäiset sivut Westinillä ovat kummallisen mahtipontista tekstiä. Westin alleviiivaa asioita yli-ilmauksilla. Ärsyttävää.

Kaivoin kirjan uudelleen esille, kun olin lukenut Hesarin Tove Jansson -teemalehden. Syksyllä Tove Janssonista on tulossa Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta. Tuula Karjalainen avaa Suomen kulttuurihistorian hahmojen muumien kautta ehkä terävämmin kuin Boel Westin uskalsi.

Tove Jansson oli Ina Collianderin aikalainen. Ina Colliander kirjoitti Tove Janssonille tärkeästä maalauksesta Perhe jokseenkin kolkosti: "Uutteraa työtä mutta vailla itsetuntoa." (Boel Westin Tove Jansson Sanat, kuvat, elämä s. 121)

Ina Colliander liittyy Lapinlahden kulttuurikermap.. tuota... kulttuurikermaan siten, että hän on ikonitaiteilijanakin tunnetun ortodoksipiispan Arsenin taiteellinen oppiäiti ja jonkinlainen hengellinen isoäitikin. Arvelen, että Ina Colliander on muumeissa Vilijonkka.

Ina Collianderin puoliso oli Ristisaaton kirjoittanut kirjailija Tito Colliander. Ristisaaton luin kesällä 1999, kun Maria oli pieni keskosvauva. Kirjassa oli jotain koskettavuutta. Sen muistan, vaikka olinkin koko ylikuuman kesän väsymyksestä lähes psykoosissa.

Sen sijaan hyllystäni löytyvää Tito Collianderin omaelämäkerran osaa Lähellä en ole lukenut. Tympäännyin koko tyyppiin Kristityn tien sekä Ortodoksinen usko ja elämännäkemys perusteella. Kummatkin hönkivät juuri sellaista kaikkitietävää Ristin poikkipuun on aina oltava oikeaan suuntaa -asennetta, jonka vain minä kirjoittaja ja kaltaiseni tiedän.

En ole koskaan voinut sietää sellaista.

Myös suhtautumiseni Ina Collianderiin on värittynyt Tito Collianderin perusteella. Tunnustan olevani epäreilu ja lupaan ottaa Tito Collianderista selon. Nyt selasin hieman hänen omaelämäkerrallisia sivujaan.

Tito Colliander on venäläinen emigrantti. Hänen onnettomuudekseen avasin kirjan sivuilta, jossa hän kertoo aina rakastaneensa dramatiikkaa. Venäjän vallankumous oli 13-vuotiaalle pietarilaispojalle vain jännittävän draaman lähde:

"... Vallankumousvuosien tapahtumat, tulipalot, laukaukset - minulle mielihyvää kaikki, karmiva jännitys ja epävarmuus. Kauhun elämykset, kiihtyneet äänet, korviin kantautuvat kirkaisut, kadunkulmissa väijyvät vaarat, tappelut, mielenosoituskulkueet, kotitarkastukset - pitkä sarja jännityksen hetkiä, draamaa ja romantiikkaa." (Tito Colliander Lähellä s. 79)

Sellaiseltahan se vallankumous helposti näyttää parempiosaisen silmissä. Sama kuin lahtarinpentu kertoisi, että hänen lapsuutensa takapihalla olleessa punavankileirissä oli jotain karua kauneutta:

"... Jokin aidan juurella lojuva vanha vaatekappale voi henkiä draamaa, omituisen houkuttelevaa ja alastonta." (Tito Colliander Lähellä s. 80)

Tito ja Ina Collianderin tyttären tytärtä voi ihailla launtaisin Uutisvuodossa. Hän on Baba Lyberck.

Tiuhti ja Viuhti

Tove Jansson kirjoitti itsensä moneen kohtaan muumeja. Hän ja Vivica Bandler olivat välillä Tiuhti ja Viuhti. Tiuhti ja Viuhti tulevat Muumilaaksoon paetessaan Mörköä. En vielä ole ihan kartalla Tove Janssonin elämässä siitä, miksi hänen ja Vivica Bandlerin oli paettava Hagar Olssonia, Edith Södergrania rakastanutta, naista.

Mutta ehkä se käy ilmi, kun luen Boel Westinin kirjoittamaa elämäkertaa pidemmälle tai sitten ensi syksynä, kun Tuula Karjalaisen Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta ilmestyy. Ensi vuonna on tulossa myös Boel Westinin ja Helen Svenssonin kokoama Tove Janssonin kirjekokoelma.

Tämä muumilogiahan kulkaa menee niin mielenkiintoiseksi, että en tänään taida joutaa Tiekkarin kolumnia kirjoittamaankaan. Puhumattakaan siitä, että purkaisimme Matin kanssa kattotiilikuorman. Vaahteran lehdet Matti jo ehti toimittaa jätevedenpuhdistamolle, vaikka minun näkemykseni mukaan olisimme tarvinneet niitä täytemaa-aneksiksi.

MTV3:n Selviytyjissä terävä perheenisä Janne Potko luonnehti pastori Hanna Parviaista ja pikkuruista Heini Pitkästä Harimaun Tiuhtiksi ja Viuhtiksi. Pikkuruinen ja hieman avuton Heini pääsikin pitkälle - finaaliin asti.

Ärsyttävää oli, että Heini selviytyi pitkälle pelkästään peesaamalla. Hänen menestyksenä  nimenomaan perustui siihen, että hän oli kaikille osapuolille harmiton. Heini ei missään kohtaa näyttänyt käyttävän valtaa.

Loppumetreillä tämä perinjuurin naisellisia ei-vallankäyttövaltaa käyttävän naisen oli luovutettava voitto miehelle, joka ei myöskään ollut oikeastaan mitään. Ei ainakaan kovin välkky.

Se, että ei näytä käyttävän valtaa, on mitä häikäilemättömintä vallankäyttöä. Näennäisvallattomat Tiuhtit ja Viuhtit istuvat järjestöjen kokouksissa takarivissä, tukeutuvat toisiinsa, mutta liikuttelevat koko palettia niin kuin haluavat.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi