Pia Valkonen

Oudot Lapinlahden jutut jatkuvat

Elämän ja muistamisen aikakirjoja

ke 22.5.2013

En lähtenyt tänään tarkastamaan Kuopion suunnassa olevia työmaita. Kävin kuvaamassa yhden poikien tekemän terassin.

Ei olisi pitänyt arvostella keskeneräistä. Kun näin terassin puolivalmisteena, tuumasin, että nyt on tulossa lasipyramidi Louvren sisäpihalle. Melkoinen ajan arkkitehtuurin peukalonjälki 1920-luvun klassistiseen rakennukseen olisi tullutkin, jos Aku-Ville ja Jaakko olisivat noudattaneet Matin neuvoa tasakattoisesta rakennelmasta.

Pojat tekivät hienoisen isänmurhan ja Mattikin joutui myöntämään, että terassi on hieno. Se on myös jotenkin arvovaltainen ja näyttävä.

En nyt vastaa mihinkään puheluun, jonka arvelen koskevan jotain muuta kuin työtä. Pitää selvittämäni, mistä saamme sähköä Tuusjärven tulevalle työmaalle ja tehdä pari sopparihahmotelmaa. No, menikö se luontevasti? Soppari on termi, jonka opin Tuomas Vimman Raksasta.

Tarkoittaa sopimusta. Teen kohta kaksi sopimusluonnosta. Ja katson kauhuissani ensi viikkoa: maanantaina tarkastuslautakunta, keskiviikkona oma lääkäri Iisalmessa, torstaina lasten kevätjuhla, perjantaina Marian ratsastusterapia. Omaa lääkäriä ei voi oikein siirtää, sillä seuraavalla viikolla on Marian botox-neurologi Kysillä - ja taas on työpäivä siinä sileänä.

Kävin aamulla rauhoittelemassa hermojani virtaavan vetten äärellä. Olen oppinut nyt erottamaan, missä virtaa Lammakkeenjoki ja missä Polvijoki. Lapinlahden virtaavat vedet ovat yhtä mutaisia pikku uomia kuin Hollolasta Kärkölän Järvelään virtaava Ävänti. Ehkä siksi tunnen oloni kotoisaksi pikku jokien varsilla. Ne ovat juuri sopivan turvallisia ja ystävällisiä.

Pohjanmaan arvaattomat joet tekisivät vain levottomiksi. Eihän niistä tiedä, milloin puskevat jäälohkareet seinästä läpi.

Lenkillä pohdin, onko mahdollisesti Polvijoen mutkan Ahinpurolla ollut kirjarovio. Koetan tänne kertoa näitä pieniä lapinlahtelaisia ihmistarinoita, jotta olisivat jossain muistissa. Sellaisia, jotka eivä ylitä uutiskynnystä. Tiedän, että kulkuriveljeni Jouni Määtällä näitä tarinoita olisi, kunhan vain joutaisi jonnekin niitä kirjaamaan.

Joku voisi kirjoittaa Lapinlahden punaisten historian ja ottaa siihen lisänä pienihmistarinoita.

Mutta siitä kirjaroviostahan minun piti. Polvijoen toiselle puolelle oli kulkeutunut esteettisesti palanut kirjan sivu, jossa jonkin verran edelleen näkyvissä tekstiä. Kirjassa oltiin ilmeisesti Kreikassa. Siinä puhuttiin laivanvarustaja Satrapouloksesta, Sodomasta, Sokrateesta ja vaimosta Helenasta, Lenakin katkelmassa puhui tai oikeastaan karjaisi.

Kirja oli selvästi tästä ajasta, vaikka sivulla vilisi Antiikin Kreikan Suuria Nimi. Päättelin näin, sillä Antiikin Kreikassa tusin kellään olisi ollut yllään pullonvihreää paitaa tai houkuja, jotka oli ostettu Givenchyltä. Kyseessä on kai ollut kirja aviorikoksesta, sillä Sokrateella oli kaksi alastonta tyttöä käsipuolessaan, kun tämä käveli vastaan vaimoaan Lenaa.

Ahinpuron pihapiirissä on maamerkkinä vanha savupiippu. Voihan se olla, että ympäriltä on poltettu vanha päärakennus ja muu kirja on palanut mukana.

Vaikka en Lapinlahdella viihdy, olen piinallisen kiinnostunut näistä ihmisistä. Totta kai on pärstiä, joita en kestä pätkääkään. Ja äskeinen lause oli sitten lainausta. Lainasin Veikko Huovista Panu Rajalan kirjoittamassa kirjailijamuotokuvassa Hirmuinen humoristi.

Mutta tiedostan myös, että on ihmisiä, jotka eivät kestä pätkääkään minun pärstääni. Teen asian heille helpoksi. En tule sellaisiin paikkoihin, jossa tiedän aiheuttavani vain ärtymystä.

Kiinnostus ihmisiin tuli ulos esimerkiksi siinä, että tein kaikki hulluksi kyselemällä jokaiselta vastaantulijalta, kenellä on myöhemmällä skitsofreenikolla on ollut apteekkarin vanha mersu. Kyseinen skitsofreenikko on kosmologi Kari Enqvistin vaimon eno.

Kirjassaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat Enqvist tulee tallentaneeksi pienen pätkän lapinlahtelaista ihmishistoriaa. Pieneläjiä nämä Enqvistin vaimon äidin sukulaiset eivät ole olleet. Olivat Lahdenperän suurtalon Jussilan Ollikaisia. Pitää miettiä, miten tarina meni.

Kosmologin anoppi meni naimisiin talon rengin kanssa. Anopin veli oli ollut nuorena komea, tyttöjen ihailema tyyppi, joka ajeli apteekkarin vanhalla mersulla. Myöhemmin eno oli hoidossa ja kosmologin anoppi tuli haudatuksi kirkonmenoissa, jossa oli ollut surkeaääninen naispappi hymisemässä virsiä sellaisella temmolla, että kosmologin mielestä hautajaisten kurjuus maksimoitui.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi