Nyt löytyi Ylä-Savon David Foster Wallace

kirjoitus Teppo Kulmalasta osa 1

ke 3.4.2012

Eilen posti toi ruskean pehmustetun kirjekuoren. Sisällä oli Teppo Kulmalan Radio Tuupovaara. Aloin nauraa vapautuneesti ja hyvätuulisesti heti ensimmäisessä luvussa.

Tyyppihän on ihan kamikaze. Ei arvaisi Iisalmen Sanomien Vasen Suora -kirjoitustensa perusteella.

Ylä-Savon Wallaceksi sanon Kulmalaa sen vuoksi, että tämä kiemurtelee radiolähetyksissään filosofisista syvyyksistä presidentinvaaleihin ja kuntauudistukseen.

Heikkisen Aaro suositti pääsiäisen lukemistoksi minulle Teppo Kulmalan kirjoitusta Suuri kevätviikko (IS 26.3.2013), kun keskustelimme taas kerran uskonnoista. Kertasin tälle Kari Kuulan luokitusta Kotona kristinuskossa ulkomuistista ja haparoiden, mutta arvelen Aaron armollisesti antavan anteeksi.

Luokitus, jota kertasin, koski idän ja lännen uskontojen erityiskorostuksia. Kun olin niitä luetellut, Aaro kysyi, luinko Kulmalan pääsisäiskirjoituksen. Sanoin, että sen viikon Iikkarit ovat minulle netissä nätissä pinossa ja odottamassa selausta.

Aaron mainostamassa kirjoituksessa Kulmala viittaa Buddhan käsitykseen elämään kärsimysten ketjuna, johon kuitenkin on olemassa ratkaisu, ja sanoo, että kristittyjen johtopäätös sivuaa sitä; Eletään luonnossa ihmisiksi. Tämä oli aikamoinen karjakkomystinen kärjistykseni, mutta menköön nyt julki.

Teppo Kulmalan kirjoituksen alussa huuliltani pääsi kiukkuista sihinää. Alku oli kuin piispallinen pääsiästervehdys sovinnaisuuksineen: "Vietämme kristikunnan juhlaa. Tavoite kohti jumalallista tuntemusta, korkea salattu voima ja ihmisen vapaa tahto yhdistyvät itsestään selvästi, mutta ihmeen tavalla. Rukouksen myötä Jumalan osuus ihmisen pyrkimyksessä sisäiseen kasvuun lisääntyy - omahyväisten maallisten vaikutteiden väistyessä." (Teppo Kulmala Suuri Kevätviikko IS 26.3.2013 Vasen Suora)

Hyvä, että en jättänyt kirjoitusta siihen. Palkinto tuli lopussa. Kulmalan ekologinen sanoma.

Ennen kuin voin kirjoittaa Radio Tuupovaaran aiheuttamasta aivomyrskystä, pitää minun ainakin yksi yö potea läpi kaikki Teppo Kulmalaan liittyvät ennakkoluuloni. Niihin kuuluvat esimerkiksi se, että tyyppi kuuluu olevan entinen kommunisti. En tiedä, miksei kirjailija ole pitänyt asiasta melua. Minä kyllä olisin. Lisäksi olen nimitellyt Teppo Kulmalaa mielessäni viheliäiseksi superortodoksiksi.

Tosin olen joutunut pitkin hampain jakamaan masennusta sairastaville ystävilleni Kulmalan esseetä Taivasalla kevään pimeydessä. Se löytyy Seppo Järvisen toimittamasta kokoelmasta Taivaan alla. Kulmalan essee on hyvä ja kirkas. 

Levitän sitä eteenpäin, sillä omat joskus kovahkot elämänkokemukseni eivät ole tehneet minusta empaattista. Kulmala sanoo kaiken paljon kauniimmin masennuksesta.

Kulmala kirjoittaa tervehdyttävästi siinä missä, minä usein pidättelen itseäni ruoskimasta jo kertaalleen polvilleen pudonnutta.

Tekisi niin mieleni joskus tekstaroida alkoholismin aiheuttamassa masennuksessa kieriskeleville ystävilleni, että lakatkaa nyt ensin sekoittamasta päätänne kemiallisesti ja nostakaa nenänne ylös omasta navastanne; kyse on luokkapudotuksesta ja karuahan se, perkele, on, mutta lakatkaa herran tähden vinkumasta voimattomasti.

Olen näin tehnyt ja saanut luurin korvaani. Masennuksesta ei saa kuulema tehdä poliittista kysymystä. Minusta kannattaisi pikemminkin valmistella vallankumousta, kun suunnitella polttoitsemurhaa työnantajan kiusaksi.

Uskon, että vallankumous olisi työntantajalle kiusallisempi juttu kuin yksittäisen työntekijän sisäänpäin kääntynyt mielenilmaus. Paljastan nyt itseni. Masennus on mielestäni paljolti keskiluokan napanöyhtäsairaus.

Olen äärimmäisen epäempaattinen nimenomaan sellaisia masentuneita kohtaan, joilla ei ole mitään oikeaa syytä masentua. Ei toimeentulo-ongelmia tai muuta sellaista oikeata. Jos itse kiskoo kaksi käsin viinaa, kyllähän se herrajumala masentaa.

Niinpä olenkin kopioinut Kulmalan jungilaista näkemystä masennuksesta eteenpäin. Essessään hän sanoo, että paha patoutuu sisällemme silloin, kun emme ole eläneet sitä läpi, myöntäneet sen olemassaoloa, pyrkineet mielenmuutokseen, joka ortodoksisessa kielenkäytössä on sama kuin katumus.

Minä tietysti sanoisin vulgaaristi, että yskä lähtee yskimällä, paska paskomalla ja tuska kärsimällä. Kärsikää ja kärventykää, käärmeensikiöt, mutta älkää kerjätkö säälipisteitä.

Se, miksi nauroin heti Radio Tuupovaaran ensimmäisestä luvusta lähtien ääneen, oli se, että Kulmala puhuu pokkana kirjailijoiden tyky-kurssista ja Kuntokomppaniasta, joka sai alkunsa Anttolanhovissa. Kulmala ei pelkää mitään. Ei edes urbaanin kulttuuriväen väheksyntää.

Aivan kamikaze. Tämähän on kovempaa kamaa kuin Varpaisjärven mainitseminen Kansan Uutisten kolumneissa. Lisäksi aikana, jolloin kaikki liimautuivat Pekka Haaviston laahuksiin, Kulmala kirjoittaa rehellisesti siitä, että ajatus Antonio Floresista Kultarannassa tuntui hänestä oudolta.

Kulmala taitaa myös karnevalisoinnin ja liioittelun - eikös se ole joltain Bahtinilta?

Kulmalaa kaiveli ajatus siitä, että presidentti menee Kultarantaan puolisonsa kanssa mökille lomailemaan. Kutsuvat sinne kavereitaan - homoja? - ja iltalehdet, seiskat ja muut paparazzit ovat kamerakiikarit ojolla näppimässä markettilööppeihin matalalle ja myös pikkulasten kummasteltavaksi uusia ja vereksiä homoepäiltyjen kuvia.

Kappale oli niin loistavasti liioiteltu, että kirjailijatoveri Kari Levola vastaa kirjeessään, joka löytyy alaviitteestä, samalla mitalla: "Toki on niin, että siellä toisella puolella lahtea on Muumimaailma, mutta ei lapset sieltä asti mitään järkyttävää erottaisi vaikka alastomat homot tekisivät Kultarannan laiturille pyramidin."