Ystävät vaikealla hetkellä

ti 9.4.2013

Koskelan Jussi kuuluu vanhaan konevitsalaiseen jengiin, johon kuuluvat itseoikeutetusti Paulon mamma, Virkin Emma, Piiraisen Helena, Ollilat sekä Jalo Borenius, Hotarin Susanna ja Miettisen Päivi, jonka kanssa aina pitää halata, kun näemme Kuopion katuelämässä.

Vanha jengi on sellainen, jonka jäsenet eivät jätä toisiaan vaikeallakaan hetkellä.

Eilen huomasin tämän. Laskettelin suksilla pitkin Paulin Taivalta kahden koiran vetämänä. Keli oli vähän liian sujuva, mutta koetin ensin saada koira juoksemaan energiansa pois pellolla. Pelto kantoi suksen, mutta koiran tassut menivät jääkuoresta läpi. Kampesivat baanalle.

Jossain vaiheessa soi puhelin. Jussi soittaa. Asettelin itseni suoralle uralle ja alettiin puhua tulevan illan MOT-ohjelmasta. Oli luvassa Minna Gus-Kalánin reportaasi veroparatiiseista. Jussikin oli osunut lukemaan Jyri Hännisen hyvän ja perusteellisen veroparatiisijutun Hesarista. Käski katsomaan illan MOT:n.

Matjussin suoralla koirat nykäisivät. Lensin selälleni tien reunaan. Jalkaterä osoitti vasemmalle, polvilumpio vääntyi oikealle. Käsi aurasi tien sivua. Kännykkä piiloutui jonnekin hankeen. Makasin vähän aikaa liikuttamatta vartaloa vyötäröstä alaspäin, sillä pelkäsin, että polvilumpio on sijoiltaan.

Kaivoin sen sijaan hankea kuin Heini ja Hanna, pikku oravat, malesialaista hiekkarantaa MTV3:n Selviytyjien edellisessä jaksossa. Kännykkä oli sukeltanut lumeen. Takaa tuli joku hoikka eläkeläishiihtäjä, joka nosti minut kainaloista jaloilleen. Sanoi, että ajoradalle ei auta jäädä makaamaan.

Pyysin tätä soittamaan apua, mutta samassa oma kännykkä kolahti tielle. Varmaankin hihastani. Näytössä oli edelleen luuri ja yhteys auki. Jussihan se siellä.

Ystävät eivät jätä vaikeallakaan hetkellä.

Olen tuntenut Jussin nyt tasan 20 vuoden ajan. Tutustuimme Kuopiossa Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun kurssilla. Ystävyys on pidempää ja kestävämpää kuin parisuhteet. Tämän 20 vuoden aikana kumpikin on eronnut kaksi kertaa. Minä lisäksi leskeytynyt.

Mattia kuljetusapuun odotellessa ehdimme vielä käsitellä FremantleMedian taustalla olevan saksalaisen Bertelsmann AG:n. Esimerkiksi Idols, Diili ja Salatut elämät ovat FremantleMedian tuottamia televisio-ohjelmia Suomessa.

Ei ole sattumaa, että Salatut elämät lanseeraa aivan tietynlaista ajattelua. Salkkareiden hahmot juonittelevat, puukottavat selkään ja kilpailevat keskenään. Hahmot ovat pääosin sekä aika b-luokan näyttelijöitä, myös ahneita oman edun tavoittelijoita.

Bertelsmann-säätiö on mottona on: "Mikä on hyväksi Bertelsmannille, on hyväksi myös yhteiskunnalle." Säätiön pyrkimyksiin kuuluvat muun muassa sosiaalivaltion alasajo, koulutuksen alistaminen markkinoille ja EU:n militarisointi.

Tämän olen blogissani moneen kertaan jo kertonut, mutta voitte lukea asian Kulttuurivihkoista 2/2008. Netistä löytyy varsin kattava uusliberalisminumero. http://kulttuurivihkot.fi/pdf/kv0208.pdf

Keskinäisriippuvuudet

Toisaalta Salkkareissa on merkillinen keskinäisriippuvuuksien verkosto. Aina kun ihmiset joutuvat tahtoen tai tahtomattaan toistensa kanssa tekemisiin, uusliberalismi vaarantuu. Kilpailussakin saattaa syntyä lojaliteettia. Ihmisten väliset lojaliteetit, kuten ystävyys, ovat kapitalismin kannalta vaarallisia.

Stora Enson Jouko Karvisen mukaanhan kapitalismi on fantastinen järjestelmä, sillä se ei tunnusta mitään lojaliteetteja.

Salkkareiden hahmot eivät ole atomisoituneita yksilöitä. Toisaalta myyvää televisiodraamaa ei yksinäisistä atomisaation tuotteista taitaisi saada. Keskinäisriippuvuudet takaavat kiinnostavuuden. MTV3:n Selviytyjätkin on sen vuoksi kiintoista ohjelma, että vaikka taustalla on kilpailu, ei Selviytyjissäkään ole itsestäänselvää, että vain polkemalla muita selviytyy jatkoon.

Lisäksi Selviytyjien kaikken nöyryyttävimmässä kisassa, jossa huonomotorisimpien päälle satoi sisälmyksiä ja kalanperkeitä, kyse oli henkilökohtaisista tavaroista, joita kilpailijat olivat ottaneet mukaan. Voittajaksi valittiin kollektiivisesti Jarkko, jonka henkilökohtaisista sukellusvälineistä oli hyötyä koko Harimaulle.

Odottelen kotona lähetettä kirurgille. Luita ei ole murtunut, mutta jonnekin polvipussiin vuotaa verta. Opettelen avustamaan Mariaa niin, että en varaa vasemmalle jalalle. Kyynärsauvat ovat nyt ainakin viikon kumppaninani.

Hyvä, että sosiaalivaltio ei ole ajettu alas, sillä eilen ajoin Paulin Taipaleen varresta, jonne Matti minut kesken asemapiirustuksen piirtämisen kyyditsi, vammaisautomaattivaihteisen Volkkarini itse Lapinlahden terveyskeskuksen päivystykseen.

CP-vammaisen yhteiskuntatieteilijän Antti Teittisen entistä Volkkaria voi ajaa, vaikka vasen jalka olisi amputoitu.

Alan laatia puffia Lapinlahden maailmanparannuspajasta Matti ja Liisa -lehteen. Sunnuntain maailmanparannuspaja Leppävirralla oli niin innostava, että meidän autollisemme alkoi parantaa Vasemmistoliittoa jo Viitostiellä. Ajoimmekin ensin Varkauteen asti.

Leppävirran maailmanparannuspajassa Reijo Sikanen (vas.) esitti niin kirkkaan marxilaissävytteisen analyysin finanssikapitalismista, että se olisi pitänyt äänittää. Vapaan miehen vapaita ajatuksia. Syvä kunnioitukseni Leppävirran veteraanivaikuttajalle.

Mielenkiintoista oli myös kuulla Reima Rouvisen (vas.) kokemuksia Kyproksen koulumaailmasta. Aamupäivällä koululaiset käyvät julkisrahoitteista koulua, josta eivät ole kiinnostuneet sen enempää oppilaat kuin opettajatkaan. Iltapäivällä potentiaali porvariluokka käy yksityisrahoitteisilla yksityistunneilla, joista saaduista palkkioista opettajat eivät maksa veroa.