Pia Valkonen

Selviäminen ja selviytyminen

La 6.4.2013

Viime Ylen nenäpäivänä kiitin Luojaani siitä, ettei tarvitse olla töissä toimituksessa, jossa jokaisen toimittajan varustukseen kuuluu punainen tekonenä.

Näytti niin nololta, kun Heikki Ali-hokkakin, Forssan hienotunteinen lahja Suomen talousjournalismille, istui tietokonepäätteen edessä nenä punaisena. Toimittajat olivat noloja, mutta minusta koko kampanja on irvokas. Nenäpäivänä nyyhkitään ensin, kun katsellaan nälkiintyneitä lapsia, ja väkisin väännettyjen kyyneleiden päälle huipennutaan Huikeassa Show´ssa.

Luettuani uusimman Eevan (4/2013) olin tyytyväinen siihen, että päätin lopettaa lehden tilauksen. Olen koko elämäni ihastellut Eevan upeita henkilöhaastatteluja. Koska lehti esittelee ylemmän keskiluokan ihmisiä, en nuoruudessani hakenut sinne töihin. Lehti on aivan eri maailmasta, puhuu eri maailman naisille ja haastattelee eri maailman naisia.

Siksi olin Eevasta jonkin aikaa kiinnostunut. Minusta oli kiintoisaa tietää, mitä kuuluu hoikalle hevosenhampaiselle ruskeatukkaiselle pikku tytölle, joka kulki Kärkölän Järvelän Nummenkulmalta Järvelän ala-asteelle samassa koulutaksissa kanankakalta lievästi lemuten.

Kuuluu hyvää. Hänen nimensä on Leena Mörttinen ja hän on viime elokuusta alkaen ollut Elinkeinoelämän keskusliiton kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtajana. Eevasta luin, että Leena Mörttinen on muuttanut lapsuudenkotiinsa Nummenkulmalle - sinne Rauhamaiden suursikalan viereen. Kanalaa Mörttisillä ei varmasti enää ole.

Tunnustan täällä toiseenkin kertaan. Virtuaalinen suomenruotsalainen ystäväni ihailee Leena Mörttistä yli kaiken. Olen tavannut virtuaalisen ystäväni livenä kaksi kertaa - kun tämä oli matkalla Lappiin, pysähtyi Matin ja Liisan asemalle, ja kerran tuli etelän talouspoikien kanssa Tahkolle, syötiin pizzaa Piazzolla vai mikä se nyt onkaan.

Ystäväni on aivan eri yhteiskuntaluokasta kuin minä ja ihailee Leena Mörttistä yli kaiken. Olen vain kateellinen.

Onko Tastula ratkennut ryyppäämään?

Mutta nyt. Viimeisimmän Eevan kannessa mainostettiin erityislasten vanhempien selviytymistarinaa. Aivan oikein. Vaikeuksista selviydytään. Sen sijaan humalatilasta selvitään. Luulin ensin kantta silmäillessäni, että Maarit Tastula on ollut kokopäivätoimisesti kännissä, sillä hän ihmettelee lehden kannessa, miten selviää.

No, älkää viitsikö siellä, tottahan minä ensimmäisenä selasin lehteä kohtaan Maarit Tastula ja elämänmuutos. Olinkin ihmetellyt, missä tämä on. Juuri kun aloin pitää Seitsemännestä taivaasta ja sen toimittajasta, Tastula katosi ruudusta.

En nyt muista, oliko Kari Hotakaisen Jumalan Sanassa vai missä, jossa esiintyy hyvin tastulamainen toimittajahahmo. Kylmä ja kova - eikä oikeasti yhtään empaattinen. Myös jossakin televisiosarjassa näytettiin pätkä selvästi Seitsemännen taivaan haastattelustudiota ja haastattelun jälkeen kiharat leimuten ja hevosnaismaisen ryhdillisesti marssien poistuvaa kylmänkovaa toimittajaa. Olisiko ollut vähän kyynisvoittoinen Harvoin tarjoilla?

Stora Enson Jouko Karvinen pääsi Tastulan haastattelussa sanomaan aivan rauhassa, että kapitalismi on fantastinen järjestelmä. Se ei tunnusta mitään lojaliteetteja. Ei edes perhelojaliteetteja. Tastula nyökäytti päätään niin, että ihanat kiharat heilahtivat.

Haastatteluohjelman katsomossa tuntui siltä, että haastattelija on samaa mieltä. Ihana järjestelmä.

Jossain vaiheessa Tastula muuttui. Esimerkiksi kirjailija Monica Fagerhomin kanssa keskustellessan saattoi haastattelijassa havaita jopa empatiaa. Haastattelu koski Fagerholmin alkoholismia. Tastula saattoi alkaa jopa tirskahdella aitoon nauruun studiossa. Ryhdyin osuttautumaan ruudun ääreen Seitsemännen taivaan aikaan.

Rohkea, reipas ja tekstit aiheuttavat myötähäpeää

Uusimman Eevan luettuani tuumin taas, miten onnekas olen, ettei tarvitse enää vääntää väkisin tällaisia lauseita perheeni elatukseksi: "... Ja Maaritista kasvoi rohkea, reipas - ja hevoshullu tyttö." (Eeva 4/2013 s. 30-33 Ajatus nauravasta Jumalasta kiehtoo.)

Eikä siinä vielä kaikki. Heti jutun alussa todetaan näin raikkaasti: "Ensi syksynä hänelle on uudet haasteet edessään. Seuraavassa keskusteluohjelmassaan hän siirtyy ulos studiosta ja lähtee kiertämään maata."

Jutun pointti oli sellainen huima elämänmuutos, että Maarit Tastula joutuu uudessa työssään matkustelemaan ja tekemään nopeita lähtöjä sekä pitkiä reissuja. Karua, karua, mutta onneksi toimittajalla on ympärillään turvaverkkoja. Tässähän alkoi aivan huolestua, miten Tastula selviää - taas tämä jumalaisen pahoinpidelty verbi - tulevasta.

Aamun nautinto

Iisalmen Sanomissa ollut kirjailija Teppo Kulmalan haastattelu (IS la 6.4.2013 Kirjeitä Tuupovaaran yöstä) oli tämän aamun nautinto. Kiljukaa nyt siellä kotona, että blogisti heiluttaa häntää, vaikka yrjöää aina, kun joku muu sitä tekee.

Niin heilutankin - mutta tässä blogissa päätän minä, kenelle häntää heilutan, kenen päälle yrjöän sekä kenen jälkeen sylkäisen kadulla. Kiitän koko ajan Luojaani siitä, etten kirjoita työkseni. Tästä blogista piti tuleman ensin rakennusliikkeemme mainosblogi, sillä kuulinhan karismaattiselta myyntikouluttajalta Aki Pohjolalta, että jokaisella firmalla tulisi olla jotain tapahtumia nettisivuillaan - blogin avulla sellainen onnistuu näppärästi.

Olisin kuitenkin ripustanut rakenusliikkeemme sivuille kaikki saamamme reklamaatiot ja teloittanut samalla julkisesti reklamaatioiden esittäjät. Jostain kumman syystä sellaiset firmat kuvottavat, jotka panevat esille firmaa kohtaan esitetyt kiitokset. Inhoan imeläpusseja leuan alla.

Sitten ajattelin, että koetan mainostaa itseäni tämän avulla kolumnistina. No, en taatusti enää meilaa blogiani enää yhdellekään päätoimittajalle. Kumpikaan markkinointialusta blogista ei tullut. Tuli elämän eliksiiri, kuten Ärräpäät on minulle ollut. Huomasin vain, että vuodatuksiini alettiin sähköpostilistalla työlääntyä.

Ilmeisesti minuun työlääntyi muuan ihailemani vasemmistovaikuttaja, josta pidin kovasti. Tai sitten tämä on vain niin rakastunut, että ei ehdi kuin nauttia kumppaninsa oksitosiinierityksestä. Ei ehdi enää kirjoitella, mutta odotellaanpa pari vuotta. Sitten on kaikki oksitosiinit eritetty.

Ajattelin, että meilaan aina välillä linkkiä tänne niin kuin Pentti Stranius tekee Ärräpäissä omaan blogiinsa. Listalaiset voivat klikata minua, jos jaksavat. Klikkaukset kuulema ovat tärkeitä jonkin mystisen googlehommelin vuoksi. Klikkaavat, jos viitsivät, lukevat, jos jaksavat.

Minä nautin kirjoittamisesta. En kuitenkaan enää kuvittele, että suostun sellaisiin kirjoituksiin, joilla voisin elättää pesuettani. Ei Jumalauta, jos joku kaivaa esille Yrityskuvalehteen tekemät paskalätinäni muutaman vuoden takaa. Koska en elä kirjoittamalla, kestän rakennusliikkeen hallinnoinnin ajoittaiset tylsyydet, kun kuvittelen, kuinka verbalisoin ne blogiini.

Iisalmen Sanomien Pirjo Nenolalle tahtoisin sanoa, että kirjailija Teppo Kulmala ei varmaan juuri yllä olevan vuoksi kirjoita blogia. Hän kirjoittaa työkseen. Kirjoittamisella eläminen on muodostunut lähestulkoon mahdottomaksi sitten 90-luvun, jolloin olin Pirjo Nenolan tyyreimpiin kuuluva kulttuuritoimitusavustaja.

Sen vuoksi nostan Teppo Kulmalalle hattua. En sylje hänen peräänsä kadulla, sillä tunnustaa avoimesti Tuupovaaran kirjeissään olevansa edelleen vasemmistoidealisti - ja kunnioitan sitä, että elää kirjoittamisellaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi