Sirkutusta

ke 24.4.2013

Peipot ovat tulleet. Tunnistin pari peipposta tämänaamuisella lenkilläni Haukkuvan kosteikossa.

Tämä on suuri tunnustus. Sillä niin kuin aviomiehelläni on tapana sanoa, ettei erota Marlon Brandoa Marilyn Monroesta - kannanottona vaimonsa elokuvasnobbailuun - minulla on ollut tapana sanoa, että olen luontoihminen, joka ei erota takapihallaan oravaa talitiaisesta.

Kerrankin olin kuuntelupuolella. Kovin pitkälle emme Paulin taipaleen pohjia Pimun kanssa edenneet, sillä vastaan tulivat tulvavedet.

Äh, kaksi tuntia aikaa kirjoittaa Tiekkarin vappukolumni. Deadline on kello 12. Kolumni on valmiina päässäni. Pitäisi vain malttaa tulostaa se wordille.

Kello on ykstoist'

Ja kolumni valmistui tunnin etuajassa. Päässä kirjoitettu on enemmän kuin puoliksi tehty.

Long Playlta, hitaan journalismin yhdistykseltä, ilmestyi sähköpostiini juttu ihmiskaupasta. Saas nähdä, nouseeko tämä missään otsikoihin.

Long Play sai valtamediaan Pekka Himasen ja tämän puppuselvityksen. Himas-keisin käsittelyn yhteydessä ei meinannut tulla naurultani loppua, kun Yle nosti Himas-keisin pääuutisiin mainitsemalla sitä, mistä oli uutisen napannut.

No, tutkija Päivi Uljas kertoi, että esimerkiksi vuoden 1956 yleislakosta ei sanottu sanaakaan Yleisradiossa, vaikka Ylen ohjelmiin lakko ei vaikuttanut. SAK julkaisi lakon aikana omaa lehteään. Se olin ensin nimeltään Yleislakko, sen jälkeen vähemmän vallankumouksellisesti SAK:n keskuslakkotoimikunnan tiedonantoja ja lopulta Palkkatyöläinen.

Nytkin Yle mielellään esittää esimerkiksi kreikkalaisen IMF-vastarinnan pyörittämällä samoja uutispätkiä polttopulloja heittelevistä hulinoitsijoista. Onneksi meillä kansalaisilla on omat kanavamme ja vaihtoehtotiedotusvälineemme. Kun niitä seuraa, voi lukea jopa Savon Sanomia tyhmistymättä.

Voi peräpukama, millainen lause

Huvitan tässä itseäni käymällä kirjailija-toimittaja Tommi Melenderin blogissa sillä aikaa, kun Iisalmen kirjasto lähettää Rutakon kautta Lapinlahdelle Yhden miehen orgiat. Melenderissä on huvittavaa juuri lakonisuus, jolla hän suhtautuu esimerkiksi seksiin.

Melenderin viimeisintä merkintää lukiessa en voinut kuin hieraista silmiään. Melender pitää Milan Kunderaa itselleen tärkeänä esseistinä. Ja mainitsee vielä, että Kunderan Kuolemattomuus on kirjailjan romaaneista esseemäisin - ja siksi hyvä.

Kunderalta on tulossa nyt suomeksi esseekokoelma Esirippu, jonka Martti Anhava, Mellerin elämäkerturi, nauraa lattialistan alle. Melender kuittaa Anhavalle, että siinä (henkinen) kääpiö käkättää jättiläiselle.

Olen äimän käkenä. Itse koetin joskus herättää Ärräpäät-sähköpostikeskustelussa juttua Milan Kunderasta. Sukupolviero tuli kyllä voimakkaasti esille, sillä vastassa oli dinosaurusten mykkyys. Kundera on meidän - me = myös Melender vuonna 1968 syntyneenä kuuluu meihin - uusliberaaliäidinmaitosukupolven, kirjailija.

Esimerkiksi Olemisen sietämättömässä keveydessä olivat korkeasti koulutetut tsekkoslovakialaiset hanttihommissa. Niin ennen samettivallankumousta ja niin nykyään uusliberaalimarinoidussa Suomessa.

Olen kokenut voimakkaana ahdistuksena myös sen, että heittäytyessään vittumaiseksi mamuksi länsimaita kohtaan - ja vielä kaiken lisäksi ranskaksi - esimerkiksi juuri esseemäisessä romaanissaan Kuolemattomuus, tämä on vaiettu tyystin.

En saanut Ärräpäissä Milan Kunderalla edes Prahan kirjeenvaihtaja Kari Jyrkistä liekkeihin.

Päivittelin Melenderin blogissa seuraavalle lauseelle: "Bestsellerlistoja hallitsevat standardoidut kirjamuotoiset tuotteet, joilla ei ole mitään tekemistä romaanin taiteen kanssa vaan jotka ovat lähinnä televisiosarjaa painetussa muodossa."

Standardoituja kirjamuotoistuotteistajia Melenderiä mukaellen lienee ainakin Sofi Oksanen ja miksei Jari Tervokin. Hyvin ajateltu nykykirjailijalta.

Mutta entä vaan-lause? Miksi minusta aina tuntuu siltä, kun luen vaan-lauseen, että lauseet, jotka vaan yhdistää, ovat osa laiskaa pythonia, joka on nielaissut antiloopin. Vaan-sanan kohdalla ajatuksissani kuuluu glunks ja palaan lukemaan lauseen yhä uudelleen ja uudelleen inhon vallassa.