Juorut viihtyvät meillä

su 14.4.2013

Hannele kysyi tänä aamun tekstarilla, olenko hyvä kukkien kanssa. Hannelen kaktuksen oli määrä kukkia, muttei kukkinutkaan. Kukkivista kasveista en tiedä, sillä meillä rehottavat juorut sekä rönsyliljat. Leonid oli hyvä aloe verojen sekä kultaköynnösten kanssa. Ilmeisesti siksi, että oli monimutkaisempi ihminen kuin minä.

Leonidin kuoleman jälkeen tämän kultaköynnös tuli meille. Asetin sen oman kituvan köynnökseni viereen. Olivathan ne syntyisin samasta pistokkaasta. Leonidin yksilö tappoi minun kituvan kasvini ihan vain halveksimalla sen kuoliaaksi.

Vastasin Hannelelle samaan viestiin, että luen parhaillaan Arto Mellerin elämästä kertovaa kirjaa Romua rakkauden valtateillä. Juorujen kasvattamisintooni tämä liittyy sikälikin olennaisesti, että kerroin Hannelelle tekstarilla Panulan pennuista. Jorma Panulan Terhi ja Petri Panula kokeilivat nuoruudessaan Helsingin Perunatorin huumepiirejä.

Terhi Panula palasi nopeasti takaisin. Petri Panulasta tuli diileri, jonka kanssa Arto Melleri amfetamiiniaikoinaan asui. Myös Hurriganesin Remun tajunnanvirta perustuu paljolti kyseiseen aineeseen. Remu pyöri samoissa piireissä kuin Melleri.

90-luvun taitteessa, jolloin kokeilin minäkin Helsingin hektistä yöelämää toimittajan työurani alussa, Arto Melleri ja silloinen vaimonsa Nadja Pyykkö olivat eltaantuneet kaikkien Helsingin kapakoiden nurkkiin - ja minä ihmettelin, min´ tähen nämä legendan aineksia ovat.

Melleri ei sen vuoksi kuulu kulttuurin lempihahmoihini. Ajattelin kuitenkin antaa tyypille mahdollisuuden, sillä vihreä inhokkini Jarkko Tontti, Suomen tomaatinviljelijöiden urbaani tappaja, tykkää Mellerin runoista.

Pidän harvoista runoista, mutta jostain kumman syystä Jarkko Tontin Kodista, uskonnosta ja isänmaasta herutin itselleni ymmärtämystä Arto Mellerin sanankäyttöä kohtaan. Sitä paitsi Jarkko Tontti on ärsyttävä.

Oikeustieteen tohtori Tontti kirjoitti Hesarin sunnuntaisivulle joskus vuonna 2008 artikkelin, jossa murhasi maaseudun, kepun sekä kotimaisen ruokatuotannon. Me vastajärjestäytyneet Straniuksen sulkeisympyriäiset kirjoittelimme ensin keskenämme kommentteja, jossa ammuimme Tontin teesit alas.

Yliopistomies ja kieli- sekä tyylipoliisi, Ralf Sundin haastaja Tapani Kaakkuriniemi kokosi kommenttimme yhteen ja lähetti ne Tontille.

Sen sijaan, että olisi suuttunut, Tontti taisi olla tyytyväinen herättämäänsä keskusteluun. Ärsyttävä tyyppi. Itsekin olisin mieluummin muuten ärsyttävä kuin mitäänsanomaton.

Keskimääräiset ovat elossa,
ylivertaiset hybristelijät kuolleet 

Arto Melleri piti kollegaansa ja aikalaisrunoilijaansa Arto Virtasta keskimääräisenä - ja keskimääräisyyttä Lappajärven isotteleva poika hybriksineen oli aina inhonnut. Melleri sieti Virtasta kaverina vain vaivoin peitellyn vaivautuneisuuden avulla. (Martti Anhava Romua rakkauden valtateillä s. 239).

Arto Virtasen löysin vahingossa. Sain viimekesäisestä Leppävirran Saimi Kedolla -kirjoittajatapaamisesta Miettisen Raililta (vas.) mukaani nipun vanhoja Parnassoja, jotka kesän aikana annostelin itselleni varovaisesti ja nautiskellen. Jossakin vuoden 2006 Parnassossa oli valotettu sitä, kuinka Arto Virtanen oli ottanut Demarin kolumnissaan yhteen Torsti Lehtisen kanssa.

Kaivoin heti esille Arto Virtasen Kirjailijan kodin, sillä rakastan konflikteja, riitoja sekä vittuilua - sekä avoimia että rivien välisiä. No, potkuthan Arto Virtanen oli Demarista konsfliktin vuoksi saanut.

Torsti Lehtisestä en pidä sen vuoksi, että tämä oli piispa Arsenin kulttuurikamarissa Mäntyrinteellä mairea puhuessaan Athos-vuorten pyhiinvaelluksesta eikä sanonut edes päivää kirjailija Matti Pulkkiselle, jonka vein tilaisuuteen vartavasten kollegaa tapaamaan.

Lehtinen ei ehkä tunnistanut Pulkkista kirjailijaksi, sillä Pulkkisella oli haparoivan, rollaattorilla kulkevan vanhuksen habitus. Yllään hänellä oli tuttu harmaa nuttunsa. Vähän tahraantunut ja nuhruinen. Näin, kuinka Pulkkiseen koski se, että hänet sivuutettiin täysin.

Maria kaiketi haluaa herätä. Tekisipä mieleni tänään kirjoittaa Jari Sarasvuosta ja filosofian tohtorin Heikki Mäki-Kulmalan suhteesta tähän.

Sarasvuon koukussa,
koukusta, koukkuun

Koska olen nyt kuunnellut kyllikseni Jari Sarasvuon Ylen puheita, oli pakko kaivaa esille Heikki Mäki-Kulmalan Näin puhui Sarasvuo. Tuli Vastapainolta vuonna 2002. Luin sen silloin tuoreeltaan. Muistan vielä valaistuksenkin Alapitkän vihreän talon hulppeassa tuvassa Vainikaisen Seijan pihassa.

Jos en ollut sitä ennen Sarasvuota inhonnut niin paljon, Mäki-Kulmalan analyysin jälkeen inhosin.

Seuraava kohtaamiseni sarasvuolaisen ilmiön kanssa oli viime joulukuun alussa, kun satuin katsomaan hetken Ajankohtaisen Kakkosen syrjäytymisiltaa. En tiedä, projisoinko jotain omia demoneitani Sarasvuohon, mutta oikeasti tämä tuntui huokuvan silkkaa inhoa vasemmistonuornaista Emilia Kukkalaa kohtaan.

Aivan kuin Kukkala olisi sylkäissyt Sarasvuon päälle ennen ohjelmaa studion kulisseissa. Tajusin myös jotain. Sarasvuon inho oli pienen pojan pelkoa. Emilia Kukkala (vas.) ei rakastunut heti ensisilmäyksellä tai lumoutunutkaan hänestä. Karua.

Kävin nauramassa Kukkalan blogissa Sarasvuo-parodioille. Sivuilta löytyvät kuvat, jossa Sarasvuo helskyttää kannelta kyynel silmässä, kun ne penteleet tahtovatkin luokkataistelua. Julmaahan se oli, mutta arvelen siinä kohtaa Kukkalan hybris vieneen voiton Sarasvuon hybriksestä.

Ja nyt pieni siivu wikipediaa siitä, mitä hybris tarkoittaa: "Hybris (muinaiskreikaksi ὕβρις, ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin kreikaksi hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään."

Olen vakuuttunut siitä, että nykyaika kaipaa hieman loukkauksia. Porvarihan on niin pirun herkkä ilmiö, että viihdeohjelmienkin tulee olla ketään loukkaamattomia.

Esimerkiksi Hyvät ja huonot uutiset on erinomainen ohjelma, koska se ei loukkaa ketään, muuan kokoomuslainen kerran perusteli. Tyyppi ei varmasti katsoisi Hyviä ja huonoja uutisia, jos tietäisi, kuka on ohjelman vakiopanelistiksi tullut Niina Lahtinen. Hän oli viime kunnallisvaaleihin asti Vasemmistoliiton Riihimäen kaupunginvaltuutettu ja Aino-Kaisa Pekosen (vas. varapj.) veljen Aku Hirviniemen avovaimo sekä lasten äiti.

Hm. Tämä yhteys kävi ilmi minulle vasta nyt, kun googlasin. Nyt vain odotellaan, että Niina Lahtinen alkaa loukata kokoomuslaisia Hyvissä ja huonoissa uutisissa. Minä en ohjelmaa voi katsoa, kun käyn nukkumaan aina hyvin aikaisin.

Siperia opettaa, jos ei,
niin sitten vasemmistonaiset

Joitain tyyppejä vain tulee kohdella julmasti, kuten Emilia Kukkala kohteli Jari Sarasvuota. Sarasvuosta kuoriutuikin ihan ihminen, sillä seuraavaksi luokkataisteluvasemmistonuorten rivistä esiin astui Li Andersson. Li Andersson (vas.) terapioi Sarasvuota pitkällä kirjoituksellaan ja pitkillä puhelinkeskusteluillaan.

Sarasvuo oli ensimmäisessä Ylen Puheen ohjelmassaa hämmentynyt, sillä vietti kuulema epäilyttävän pitkiä aikoja keskusteluissaan Li Anderssonin kanssa. Aivan ihanaa oli kuunnella, millainen hunajainen imeläpussi Sarasvuon leuan alla oli, kun tämä kertoi keskusteluista.

Heikki Mäki-Kulmala asettaa kirjasessaan Näin puhui Sarasvuo tyypin 1990-luvun ja 2000-luvun alun puheet oikeisiin viitekehyksiinsä. Mäki-Kulmala tulkitsee gurua jopa marxilaisittain. Kuulitteko nyt kaikki? Marxilaisittain.

Sarasvuo levitti sitä samaa Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -bull shittia, mitä levittivät jenkeissä kaikenkarvaiset gurut siinä vaiheessa, kun texasilaislapset nielivät polttavaa pölyä ja kuolivat kuin kärpäset 1930-luvun romahtaneessa kapitalismissa. "Sinusta voi tulla ihan mitä vain, jos vain niin päätät ja ponnistelet tarpeeksi."

USA:n eteläisten osavaltioiden pölymyrskyt syntyivät, kun preerialta tehomaatalouden nimissä kynnettiin matala preeriaheinä. Tehomaatalouspellot eivät sitoneet maa-aineksia ja niinpä osavaltiot alkoivat tuulten mukana vaihdella paikkoja. Syntyi valtavia pölypilviä ja lapsia kuoli.

Samaan aikaan jänislaumat lisääntyivät holtittomasti ja tuhosivat ihmisten kotitarvepuutarhat sekä kasvimaat.

1930-luvun laman jälkeen tuli kyllä New Deal, sanoi vihreiden demagogi Jouni Vauhkonen Iisalmen Kansantaloutta tasan kaikille ykkösessä vuonna 2010, mutta me Heikkisen Aaron kanssa parahdimme katsomossa ääneen, että niinpä tuo tuli, mutta tuli myös toinen maailmansota. Silloin petyimme Aaron kanssa yhdessä nykyvihreisiin.

Käsikirjoita itse oma elämäsi,
sisäisen sankarin uljas sunnuntai

Sarasvuolainen sisäinen sankari käsikirjoittaa oman uuden uljaan elämänsä.

Riittää ainoastaan se, että muuttaa looserin habituksensa, ottaa voittajan asenteen, vaihtaa ystäväpiirinsä, jättää vanhan elämänsä, kutsuu hienoon ravintolaan viisi ihailemaansa yritysjohtajaa ja omaksuu näiden eleet, puheet sekä maneerit.

Ja kaikki tämä! Vaikkapa pelkästään peruspäivärahalla. Kun joku peruspäivärahalainen työtön jossain tilaisuudessa kysyi Sarasvuolta, millä hän sitten elää sen kuukauden, kun investoi ihailemiensa sikaporvareiden syöttämiseen hienossa ravintolassa, Sarasvuo tuumasi, että työtön voi ostaa säkin perunoita.

Entäs vuokranmaksu? No, siihen Sarasvuo ei ottanut kantaa.

Mäki-Kulmala osoittaa, että sekä 1930-luvun Amerikassa että Sarasvuon opeissa otettiin avuksi magia: "Magian maailmassa sinä olet sitä, mitä esität tai kuvittelet olevasi, mielikuvat ja tarinat ovat syitä ja elämäsi niiden seuraus." (Mäki-Kulmala Näin puhuu Sarasvuo s. 36 luvussa Tarinan taikaa)

1930-luvun jenkit kehittivät kansankiihotuksensa uskonnon asteelle. New Age ja skientologia syntyivät niille pohjille 1960-luvulla.

Vaikka Sarasvuo tuntuu ryyppyyskautensa jälkeen uudestisyntyneeltä mieheltä, jonka radiopuheita on välillä ilo kuunnella, vaikuttaa puheiden taustalla edelleenkin epämääräinen hengellisyys, spiritualismi.

Rukoile!
Siitä on hyötyä

Sarasvuo kehottaa tuon tuostakin rukoilemaan. Ei sen vuoksi, että hän uskoisi Jumalaan - sehän olisikin jo osoitus looseriudesta, vaan sen vuoksi, että rukoileminen on meditaatiota ja siitä on hyötyä.

Olen tähän mennessä ihmetellyt, miksi Kirkko suhtautuu New ageen ja skientologiaan vinosti. Mietin, että suuntausten ajatus synkretismistä eli kaikkien uskontojen yhdentymisestä on jotenkin tulenarka. Voihan se olla sitäkin.

Näiden jenkkiläisperäisten New Thinking -oppien ja sarasvuoiden taustalla on se ajatus, että ihminen voi valaistua tai tulla jotenkin Jumalan kaltaisesti - hyötyajattelun vuoksi. Ihmiselle on hyötyä siitä, että hänellä on gnosis - tieto. Sen takia alkoi jotenkin yrjöttää, kun Lapinlahden kirjallisuuspiirissä tarjoiltiin luettavaksi isä Anthony de Mellon Havahtumista.

Minulla on Anthony de Mellon Kuuletko linnun laulun, mutta en saanut siitä mitään erityisiä kiksejä. Olen rajoittunut, tunnustan, mutta sitä lukiessa teki mieleni sanoa: "Hörönlörön."

Mielenkiintoista on, että de Melloa minulle tarjoili jo ammoin muuan lapinlahtelainen yrittäjä. Miten voi olla mahdollista, että de Mellon opiskeluistaan huolimatta tyyppi ei ole nyt Alansa Suuri Moguli tai Lapinlahden rikkain mies, vaan aivan samanlainen surkea, kädestä suuhun pienyrittäjä kuin me muutkin?

Tässä pieni näyte:

"Oletko käsitteidesi vanki? Haluatko murtautua ulos vankilastasi?
Siinä tapauksessa katsele, vietä tuntikausia tekemällä havaintoja.
Pääse kosketuksiin asioiden kanssa, katso niitä. Toivottavasti silloin pääset irti niistä jäykistä ajatusmalleista, joita me kaikki olemme itsellemme kehittäneet, irti sellaisesta, mitä ajatuksemme ja sanamme ovat meihin kylväneet.
(Anthony de Mello 2000, 110.)

"Ihminen tarvitsee päämääriä, vaihtoehtoja ja tulevaisuuden unelmia. Erilaisten vaihtoehtojen näkeminen ja kokeminen, tietoisuus siitä, että on valinnanvaraa, on vapauttavaa. Ihminen kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa."

Olen pari kertaa ollut lapinlahtelaisperäisissä naishippipiireissä, joiden jutut sivuavat New Agea ja hindulaisuutta. Valitettavasti olen niihin aivan liian karjakko. Teki mieleni monesti sanoa, että hörönlörön. En päässyt samalle taajuudelle kuin hippinaiset, sillä en ole tarpeeksi henkinen, ilmava.

Kovasti yritin, sillä olisihan se ollut kiva kuulua joukkoon. Enkä nyt tässä yhteydessä sano, että koko ajan Lapinlahden naishippipiireissä teki mieleni sanoa: "Hörönlörön". Liian usein kuitenkin, jotta olisin voinut tuntea kuuluvani joukkoon.

Mitä on synkretismi?
Kaikkihan me ollaan.

Itse olen sitä mieltä, että moni asia helpottuisi maailmassa, mikäli tunnustaisimme, että me kaikki - uskovat - koetamme puhua samasta Jumalasta, mutta teemme sen kaikki yhtä vajavaisesti. Niin minä, Lapinlahden naishipit, superortodoksit, Jehovan todistajat, Farsad Khodabin zarahustralaisena sekä muslimit.

Sitä paitsi kaikissa uskonnoissa on synkretistisiä piirteitä.

No, hitto. Isä Hannu Pyykkönen on kirjoittanut www.ortodoksi.nettiinsä synkretismistä näin:

"Synkretismi on uskontojen sekoittumista ja yhteen nivoutumista. Uskonnot, jotka ovat ottaneet aineksia useista eri uskonnoista, ovat synkretistisiä."

"Nykyisen uskontotieteellisen käsityksen mukaan on mahdotonta luokitella uskontoja pelkästään synkretismin perusteella synkretistisiin ja ei-synkretistisiin. Samoin nykyään ajatellaan, ettei mikään uskonto ole ole välttynyt synkretistisiltä vaikutteilta, sillä mikään uskonto ei ole syntynyt kulttuurisessa tyhjiössä"

"Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uskonnoista voisi erottaa niitä, joilla on omintakeisia piirteitä niistä, jotka ovat omaksuneet erilaisia elementtejä uskontoonsa muista uskonnoista. Yleistä on, että synkretismiä nähdään usein toisessa uskonnossa, mutta ei omassa. Tästä johtuu, että käsitteen tieteellinen arvo on häilyvä ja osin ongelmallinen. Erilaiset omaan uskontoon liittyvät arvokannanotot saattavat usein kertoa enemmän niiden esittäjästä kuin itse ilmiöstä"

Tähän ei minulla ole lisättävää. Siirtykäämme vihdoin Mäki-Kulmalan marxilaiseen analyysiin Sarasvuosta.

Jari Sarasvuo
ja Karl Marx

Jokunen Yle puhe sitten Sarasvuo tuumasi, että shit happens, nykymaailmassa puhumisesta vain maksetaan enemmän. Niin sitä maksettiin 1930-luvulla jenkkiläisille silmänkääntäjillekin. Käärivät valmennusohjelmillaan sievoiset voitot. Se, että joku käärii puheilla parhaat rahat, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että puheissa olisi totuus.

Kyse on ainoastaan siitä, että puhuja on taitava puhuja. Ja epätoivoissaan, luokkapudotuksen pelossa, keskiluokkainen tarttuu ihan mihin tahansa oljenkorteen: Paulo Coelhoon, Anthony de Melloon tai Jari Sarasvuohon.

Mäki-Kulmalakin huomasi, että jo 2000-luvun alussa Sarasvuo tahtoo häivyttää työn ja etenkin siihen liittyvän konkretian. Mäki-Kulmala ottaa ensin esimerkit Antiikin mytologiasta. Hänen tulkintansa mukaan maailma on tasapainossa, kun konkretiaan kiinnittyneen seppä Hefaistoksen ja kauppaiden jumalan Hermeksen maailmat ovat tasapainossa.

Sarasvuolaisuus on suoraan Hermeksen maailmasta. Sarasvuo on itsekin Yle puheissaan sanonut, että rakastui joskus idealismiinsa.

Ai niin. Kirjoitan nyt siitä olettamuksesta, että Jari Sarasvuo ei enää ole sarasvuolainen. Sarasvuolaisuus elää omaa elämäänsä ja toivottavasti painuu pikkuhiljaa hautaan uusliberalismin kanssa.

Nyt on pakko mennä syömään Matin keittämiä perunoita. Sen jälkeen pitää lähteä viemään Mariaa Pielavedelle ratsastusterapiaan. Julkaisen tämän kaikkine kirjoitusvirheineen. Printtaan ja luen Matille keittiössä ääneen. Korjaan kirjoitusvirheet ehkä vielä tänään.

Marxista ja Sarasvuosta jatkan joskus. Mäki-Kulmala analysoi kuviota Pentti Kourin Suomen omistajassa antaman lausuman kautta. Kouri pitää savupiippuyhteiskuntaa paholaisen valtakuntana sen vuoksi, että tehdastyö oli aineellista, hidasta, vaivalloista. Tehtaassa pitää sorvata, takoa, puristaa ja valssata.

Eivät sarasvuolaiset savupiippuyhteiskuntaa sen hierarkioiden takia demonisoineet, vaan sen vuoksi, että jossain oli vielä työtä, jota potentiaalisesti vallankumouksellinen työväenluokka saattoi tehdä. Kaikki ei synnykään pelkästä sielun energiasta, viesteistä tai tyhjistä puheista.

Samalle asenteelle nauraa nyt Hesarin kuukausiliitteen Ajatushautomo-sarjakuva.