Pia Valkonen

Tuunatut mummot invataksissa

to 11.4.2013

Kirjoitin eilen jo valmiiksi toiveikkaan merkinnän siitä, kuinka torstaina pääsen Kiuruvedelle vammaisten työllisyysasiain tilaisuuteen. Kissanpaskat. Maria tuli kipeäksi ja kyseessä on nyt sellainen vaiva, jossa Matista ei ole mitään apua. Piti päästää Matti työkeikalle. Minä jäin tänne tiskaamaan, pyykkäämään ja tiristämään kotipotilaasta näytteitä.

Aikamoinen suoritus muuten tänä aamuna polvelleni, joka on turvoksissa kuin ranskanpulla. Huomiseksi tuli vielä Kysin ortopedikutsu kirurgiselle poliklinikalle. Saa nähdä, mitä sanoo siitä, että en ole käyttänyt kyynärsauvoja kotioloissa.

Eilen ajattelin, että voin hyvin könkätä täällä ilman niitä kökkäkeppejä. Lopputulos oli, että kun olin lähdössä Hoijakkaan pakolaistilaisuuteen, polvi oli turvoksissa ja minä kivuistani kiukkuinen kuin ampiainen. Sen vuoksi Mariakaan ei uskaltanut sanoa vaivastaan kuin iltatoimilla.

Mukavaa tässä on, että Marialla on huomenna uskonnon koe ja ehdin kysellä koealueen tytöltä. Aihealueena kuutosluokkalaisilla on luterilainen ja  ortodoksinen kirkko, Jehovan todistajat, mormonit sekä vapaakirkko ja vielä päälle islam. Mielenkiintoista. Esimerkiksi vapaakirkkolaisista en tiedä juuri mitään, vaikka 90-luvun puolivälin Arseni Konevitsalaisen ristisaatossa oli Kuopion vapaakirkon väkeä - ikoninkantajana myös muistelen.

Konevitsan silloinen igumeni Nazari vain tuumasi, että tätä nyt ei sitten kotona hirveän tarkkaan auta kertoa.

Kiuruvedelle on kuulema tulossa väkeä satamäärin. Järjestäjänä Kiuruveden vammaisneuvosto. Harmittaa, mutta panen tähän kuitenkin eilen kirjoittamani hehkutuksen:

"Lähdemme Kiuruvedelle Lapinlahden vammaisneuvoston varapuheenjohtajan Mehtosen Reetan sekä hallituksen jäsenten, Helka Väisäsen sekä Petri Väisäsen kanssa. Otamme invataksin, sillä minullakin on nyt polven takia kyynärsauvat. Helkalla on reuma ja Reetalla titaanipolvet. Petri on liikuntaesteinen.

Koskelan Jussi tuumasi eilen puhelimessa, että Kiuruvedelle lähtee kallis lasti. Ollaan niin kuin tuunatut mummot. Minunkin polveni tulee loppujen lopuksi kalliiksi yhteiskunnalle. Seuraavaksi menee nimittäin selkä, kun känkkyröin tietokoneen ääressä kummallisissa asennoissa ja vimpsauttelen Mariaa jalkavainoineni pöntölle sekä pyörätuoliin.

Jussi soitti eilen kirjasta, josta minulle toissa päivänä mainitsi. Into Kustannus Oy on julkaissut veroparatiiseista ja offshore-järjestelmästä kirjan nimeltä Aarresaaret. Sen on kirjoittanut Nicholas Shaxson.

Hannelella norovirus ja klovni tulee puukirkolle korjauttamaan polkupyöräänsä Yläpitkältä."

Stranius julkaisi sivuillaan Pussy Riot -rukouksen

Pentti Stranius julkaisi sivuillaan Pussy Riot -rukouksen käännöksen: http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/pussy-riot-puhuttaa-yha/.

Nyt kun Putin sai selkäänsä Sofi Oksaselta Tukholmassa - katsottiin Marian kanssa uutispätkä noin viiteen kertaan tänä aamuna - ja on vielä meikäläisen KRP:n seurattavien joukossa, rohkenen minäkin julkaista Pussy Riot -rukouksen sivuillani:

"Jumalanäiti, Pyhä Neitsyt, häädä Putin
Häädä Putin, häädä Putin!

Jumalanäiti, Pyhä Neitsyt, ala feministiksi

Paska, paska, pyhä paska!

Patriarkka Gundjai uskoo Putiniin
Paskapää, uskoisi ennemmin Jumalaan
Neitsyt Marian vyö ei korvaa mielenosoituksia
Pyhä Neitsyt on kanssamme kaduilla!"

Rienaustahan tämä on, mutta vallanpitäjiä pitääkin törkeästi rienata. Jumalanpilkasta rukous on kaukana. Jos olisin Jumalanäiti, siunaisin näitä fanittajia erityisesti. Lisäksi olen aina ollut sitä mieltä, että naiseudessa ja siinä, mistä lapset tulevat - jos heitä ei keisarinleikata - ei ole mitään pahaa:

"Neitsyt Maria on Pussy Riot
Ilmestyksineen
Jumalattaren poika syntyi hänen mirristään

Eeva, ensimmäinen nainen, on ehta Pussy Riot

Kleopatra on Pussy Riot

Orleansin Neitsyt kuulee ääniä

Kuulostaa Pussy Riotilta, jos mikä

Frida Kahlo
Hänen häpeämätön luovuutensa

Gertrude Stein
Mirri on mirri on mellakka

Josephine Baker on Pussy Riot
Tanssi banaanihameessa Pariisissa
Ettäs kehtasi !

Wirginia Woolf kirjaa kaiken
Sanoo niin kuin asia on tai ei ole
Joskus Pussy Riot toimii niin

Georgia O ´Keeffe maalasi mirriä
Vailla vertaa
Terälehtiämme ja kaariamme
Elinvoimaa meissä
Mirriluontomme ydintä."

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi