Lapinlahden Koneistuksella käytiin

pe 26.4.2013

Tasan 27 vuotta sitten Oili Partanen (nyk. Orispää) täytti 21 vuotta, Kouta Saarikoski kantoi synttärin kunniaksi puistonpenkin Hämeenpuiston kommuuniin Tampereelle, joku tempaisi kommuunin parvekkeen kaiteesta lautaosan irti ja Tšernobyl räjähti.

Lähdimme seuraavana päivänä onnettomuudesta mitään tietämättä Tanskaan ja Saksaan Pieksämäen Janne Sistosen (In Stones), Lempäälän Markku Vuorisen sekä Harjavallan Marita Salosen kanssa. Rajoilla meidän retkueemme tutkittiin geiger-mittarilla. Emme tajunneet, mistä oli kyse.

Ostin Hampurin Nato-kaupasta repun, joka on palvellut minua kohta 30 vuotta.

Saman vuoden elokuussa olimme Partasen Oilin kanssa Amsterdamissa ja Pariisissa. Meiltä kyselivät muistaakseni Pariisissa, että tiedämmekö Suomen presidentin kuolleen. Ihmettelimme, mitenkäs se Mauno Koivisto (sd.) nyt jo kuoli. Olimme unohtaneet koko Kekkosen.

Ilmeisesti emme ollut enää sukupolvi, joka kasvoi Kekkosen varjossa.

Eilen Talentreen Johtamisen uudet haasteet -kurssilla oli jälleen hyvä päivä. Puolet ajasta istuimme Lapinlahden Koneistuksen kahvitiloissa. Koneistuksen hallintojohtaja Mirja Litmanen, joka on minulle vähän sellainen yritysjohtajaisosiskohahmo - isosiskoja vastaanhan pitää aina vähän kapinoida:D - kertoi meille koneistuksilla vetämistään kehityskeskusteluissa.

Aloin hieman kapinoida kehityskeskustelurungon itsearviointilomaketta vastaan. Toinen rakennusmestarimme lohdutti, että nykyajan tekuissa tulevat työntekijät ovat rutinoituneet itsearviointeihin. Minusta tuntuisi kummalliselta ajatukselta täytellä kohtia: "Noudattaa ohjeita ja määräyksiä." "Työpisteeni on siisti." "Noudatan työaikoja."

Oikeastaan tahdon käydä jonkun kanssa itsekin kehityskeskustelun, sillä en noudata ohjeita enkä määräyksiä, työpisteeni on tavallisesti sekaisin - erilaisista kasoista löytyy sekä kommentoitavia lehtikolumneja tai juttuja, rakennusalan yleisiä kuluttajasopimusehtoja sekä Michel Houellebecqin mykistävä Maasto ja kartta.

Maasto ja karttahan alkaa kuvauksella, jossa eliittitaiteilija tarvitsee putkimiestä.

En myöskään noudata työaikoja ja saatan joutua sen vuoksi tekemään joitain työtehtäviä vaikkapa sunnuntaina, kun odottelen Marian siirtoja pytylle ja suihkuun.

Toisaalta työpäiväni alkaa arkisin kello 6.20.

Kylläpä tuntui oma raksaliikkeessä vetämäni kehityskeskustelukierros avuttomalta. Mutta niinhän Mirjakin kertoi, että vaikka oli vetänyt lukuisia kehityskeskusteluja ennen Talentreen kurssia, jännittivät keskustelut kolminkertaisesti kurssioppien jälkeen.

Kurssin jälkeen ryntäsimme meille Jaakon ja Matin kanssa miettimään pikastrategiat. Matti ja minä saimme aikaan oikein emäriidan ja firmamme toinen rakennusmestari katsoi meitä kauhistuneena. Jos uskaltautuu töihin perheyritykseen, joutuu joskus myrskyn silmään. Se oli varmasti kauheaa. En kadehdi Jaakon osaa.

Ei se rähinä oikeasti ole vakavaa. Me vain otamme oppia koiralaumastamme, jossa melu sekä niskakarvojen pörhistely kuuluvat olennaisesti lauman jokapäiväiseen elämänmenoon.

Pikastrategianeuvotteluja tuloksena tänään pitäisi valmistua kevään ja kesän töistä viiva-aikataulu, johon jaottelen, kuka menee minnekin työmaalle. Iltapäivällä Varpaisjärvelle vammaisneuvoston kokoukseen. Soitin jo aamulla Ollikaisen Ristolle ja arvelimme, että Erkki Virtasta (kok-vas) voisimme pyytää Lapinlahdelle kertomaan vanhuspalvelulaista joskus kesäkuun tienoilla.

Kyllähän se toveri Virtanen laista tietää. Niin siitä ei olekaan kysymys, etteikö tietäisi. Kysymys on siitä, että Erkki Virtanen todellakin tietää aina ja kaikesta kaiken. Se on ärsyttävää, mikä tässä taas alleviivattakoon, kursivoitakoon sekä lihavoitakoon.