Lapset, jotka syntyvät silmälasit päässä

ke 13.3.2013

Emma varmaan muistaa, kun kävelimme kerran lopputalven 1998 lumisateessa kohti Puijonkadun kommuunia. Oltiin tulossa varmaankin ortodoksiselta seurakuntasalilta. Minulla oli jo selkeä käsitys siitä, mitä luen lapsilleni, jotka sillä hetkellä olivat kovasti teon alla.

Pidin pitkäpiimäistä ja runsaasti rönsyilevää esitelmää. Sellaiseen kykenen aina, kun innostun jostain.

Muumilogia ei ollut muodissa vielä 70-luvulla, jolloin minä olin lapsi. Arvelin, että voisin alkuperäismuumeja lukemalla myös sivistää itseäni. Paula-siskon minulle suosittamat Teemu-kirjat tulivat tajuntaani aivan liian myöhään. Olin kasvanut niistä ulos ja inhosin niitä - lukuun ottamatta kirjaa Teemu ja Maija, joka kävi jonkinlaisesta eroottisen kirjallisuuden harjoitelmasta ennen kun olin tutustunut Erica Jongiin.

Kaikkihan muuten muistavat tämän klassikolauseen: "Teemulla on pippeli, mutta Maijan jalkojen välissä on viiva".

Kaikkein kammottavin lastenkirjasarja, mitä siinä Kuopion lumisateessa saatoin kuvitella, oli kuitenkin Pupu Tupuna. No, en ollut silloin vielä tietoinen Pupen iltasaduista. Kun sitten noin viiden vuoden päästä luennostani luin 20:ttä kertaa tytöille lausetta: "Pallo pomppi hyvin.", huusin oikeasti ääneen, että joitain oikeuksia sitä on minullakin iltasatujen suhteen.

Marika sanoi, että sinä se sitten arvelet lapsesi syntyvän lukulasit päässä.

Kerron heille sairaan kauniista maailmasta

On luettu lapsille ääneen. Sen voin sanoa näin 14 vuoden ääneen lukemisen jälkeen. Isänsä luki venäjäksi Andersenin sekä venäläisiä satuja vatsallenikin. Hieno homma, mutta ei toimi. Lapseni valuttavat kirjahyllynsä ääressä hikipisaroita. Pitääkö elämässä lukea jokin kirja ihan itse?

Maria sanoi, että hänellä menisi sellaiseen viisisataa vuotta.

Mutta näitä hetkiä olen odottanut lopputalven 1998 lumisateesta lähtien. Itse asiassa odotusta on jatkunut 2. kesäkuuta 1991 lähtien, jolloin kihlasin lasteni tulevaksi isäksi luulemani toimittajan Kuopion toriremontin laidalta ostettujen sormusten avulla.

Minulle kävi niin kuin Anja Kauraselle Rakkauden maanosissa. Lapsista tuli ihan jonkun muun kuin alun perin piti.

Synnytin lapset, jotta voisin keskustella heidän kanssaan ja kertoa heille maailmasta eri kanteilta. Koetan sanoa, että lähtekää täältä pikkuporvarillisesta kohtuullisuuskunnasta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa heti, kun se on mahdollista voidaksenne sitten joskus tulla takaisin. Jos siltä tuntuu. Mutta että ainakin juuret olisivat jossain.

Eilen Anna uskalsi katsoa kaksi sekuntia Ylen Teemalta tullutta dokumenttia Rakkautta Hilterin varjossa. Tuli puheeksi nyt Annan kanssa, miksi on Hitler, miksi Stalin.

Anna, vaikka sisältää isänsä räjähdysaltista ydinvoimaa, on oikeasti niin herkkä, ettei suostunut kuuntelemaan ääneen luettuna edes Viisikkoa. Siksi yllätyin keskusteluaiheen valinnasta.

Sanoin, että nykyisten uusnatsien tarkoituksena on poistaa maasta ulkomaalaiset. Anna sanoi, että onneksi ei olla ulkomaalaisia. Sanoin, että niin, te ette näytä ulkomaalaisilta, mutta jos vallan ottavat persujen halla-ahot, saatte tekin hihamerkin "ryssä". Kerroin Annalle Hilterin Saksan juutalaisten Davidin tähdestä.

Olisin mielelläni kertonut tytölle myös heidän ylpeästä venäläisestä isästään, joka ei sietänyt ryssittelyä, vaan iski Sonnisen Palilta hampaat kitalakeen, mutta ajattelin, että ei tällä kertaa sitä legendaa.

Kerroin, että ensimmäisenä keskitysleireille lähetettiin kommunistit, vammaiset ja juutalaiset. Kerroin, mitä olin nähnyt Auschwitsissa käydessäni. Kerroin myös, että Vieno-mummon sukulaiset olivat menneet ensin Amerikkaan ja tulleet sieltä propagoiduksi Neuvostoliittoa rakentamaan.

Sinne hävisivät, tuumasi aina äitini, tyttöjeni Vieno-mummo. Kerroin Annalle, että Stalin ei välttämättä tuhonnut kansanvihollisia yhtä preussilaisen järjestelmällisesti kuin Hitler. Neuvostoliiton kansanvihollisista suurin osa nääntyi nälkään Siperiassa. Varmaan niin Tiusasetkin.

Anna pani sormet korviinsa ja sanoi, että nyt saa riittää; hän ei nuku seuraavaa yötä joka tapauksessa. Menin kodinhoitohuoneeseen lajittelemaan pyykkiä. Anna tuli perässä ja oli yhdistellyt asioita:

"Mikäs se oli se, joka ampui niitä nuoria Norjassa?"
"Breivik." vastasin ja jatkoin: "Breivik tappoi demarinuoria. Joukossa oli paljon sellaisia, joilla ei ollut norjalainen sukunimi."

Wikipedia kertoo näin:

"Breivikin manifestissa mainittu Jussi Halla-aho kiistää yhteydet joukkosurmaajaan ja leimaa tämän manifestin "kovin sekoilevaksi". "Tiedoksi, että en kadu mitään kirjoittamaani, enkä ota minkäänlaista vastuuta Breivikin teosta, ja aion jatkaa samalla linjalla, koska huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta", kirjoitti Halla-aho facebook-sivullaan." http://fi.wikipedia.org/wiki/Norjan_iskut_2011

Halla-aho on mainittu Breivikin manifestissa.

Hyvä, että tämänkin seudun muukalaisvihaa on alettu ottaa esille. Tohtori Loimulohi teki sen nätisti ja ketään loukkamattoman huumorintajuisesti Iisalmen Sanomien Vasemmassa suorassa otsikolla Mamutohtori muistelee II (IS su 10.3.2013). Terveisiä tohtorille kierosilmäiseltä komukalta ja langenneelta kummitädiltä Liisa-tytölle.

Etsin Liisalle vielä ensimmäisen osan kirjasarjasta Pieni Runotyttö. Ja hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää!

(Tarkkaavainen lukija on muuten huomannut, että tämä blogisti on kyllästynyt kirjoittamaan ketään loukkaamattomia kirjoituksia. Nostan kuitenkin hattua sellaisille, jotka osaavat ketään loukkaamattomat kirjoitukset taiten.)

Saako Neuvostoliitosta puhua hyvää?

Artemi Troitskin kriittisen sivupersoonan mukaan saa ja Playboy-lehden päätoimittaja Artemi Troitskin mukaan ei sittenkään ei.

Tyyppi on muuten ainokaiseni, joka ei lentänyt keväällä 1986 Hampurista ostamani Nato-repun mukana takaisin Manner-Eurooppaan, kun minä lensin Rovaniemeltä Tampereelle Lapin Kansan kesänäni 1988.

Saavuin Tampereen-kotiini ylläni jonkinlainen hellehame, pikkuinen teepaita, jalassani joutavat sandaalit sekä kädessäni Artemi Troitskin Terveisiä Tsaikovskille.

Nato-reppu löytyi Tsernobylin räjähdyksen jälkeiseltä Saksan-matkaltamme. Matkustimme Janne Sistosen (Iltasanomat) isän Saabilla Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan. Tanskan raja-asemalla meidät tutkittiin geiger-mittarein. Me emme tienneet vielä silloin, miksi. Me muut autossa olimme minä sekä sen hetkinen väistyvä rakkauteni Markku Vuorinen, joka minut - loppuelämäkseni - nimitti savolaispullukaksi, sekä Salosen Marita (Pilkku-Tuotanto Oy).

Tampereelta minut matkaan saattoi Juha Akkanen (Hesari) ja Maritan Kouta Saarikoski (demarien listalta tarjolla Tampereen kaupunginvaltuustoon vuonna 2004). Koutasta näyttää tulleen nuoriso-ohjaaja ja Markkuhan jo silloin keväällä 1986 sellainen olikin.

Troitski ei näköjään jätä minua, sillä tämä aamuna aloitin Venäjän viimeisen diversantin.

Kirja alkaa lukijapalautteella Troitskille, jonka arvelen olevan Troitskin vallankumouksellisemman minän kirjoittama. Nyt on pakko selvittää, mitä diversantti tarkoittaa. Google-kääntäjä ei suostu sanomaan, kuka on diversantti, mutta kertoo kyllä ystävällisesti, että diversion on harhautus.

Arvaan nyt rankasti, että kirjan räväkkä alku on harkittu diversio.

Troitskin lukija suomii päätoimittajaa siitä, että tämä on loppujen lopuksi rikas possu, joka vähät välittää siitä, että Venäjällä on köyhiä: "Troitski on nyt oikeistolainen. Asioiden nykytila tyydyttää häntä, ja mitä tulee siihen, että köyhiä on paljon... ikävä juttu tietysti."  (Artemi Troitski Venäjän viimeinen diversantti s. 14)

Mielestäni päätoimittaja Troitski ylitulkitsee sisäistä kriitikkoaan, kun sanoo, että tämä tuntee varovaista nostalgiaa Neuvostoliittoa kohtaan. Minusta kriitikon epilogi antaa ymmärtää kaikkea muuta tai sitten se on niin varovaista, että sitä ei voi Lapinlahdelta käsin tajuta: "Maa muuttui Neuvostoliitosta, vertaansa vailla olevasta hirviövaltiosta, jossa vasemmisto-oppeja toteutettiin oikeistolaisin menetelmin, heikoksi tusinavaltioksi ilman omaa ideologiaa." (Artemi Troitski Venäjän viimeinen diversantti s. 14)

Playboyn Venäjän päätoimittaja Troitski vetää mukamas hernettä nenään kriitikostaan ja narisee vastaan: "Kirjoittaja hokee vimmatusti kuin jotain loitsua ´vasemmistolainen, vasemmistolaiset, vasemmistolaisille´ antamatta sanalle mitään maailmankatsomuksellista tai käsitteellistä sisältöä." (s. 15)

Se käsitteellinen sisältö sitten

2000-luvun vasemmistolaisuus Troitskin mukaan eroaa merkittävästi niin marxismi-leninismistä kuin myös tunnetuista 1960- ja 1970-lukujen revisionistisista liikkeistä, kuten maolaisuudesta ja eurokommunismista.

Jahas, sanon minä. Olen nimittäin piinallisen kiinnostunut maolaisuudesta sekä eurokommunismistakin.

Vasemmistolaisten suhtautuminen niin työväenluokkaan, valtioon kuin talouteen sekä etiikkaan ovat kuulema muuttuneet. Troitski osuvasti huomaa, että länsimaisen proletariaatin konformistinen ts. konsensushenkinen enemmistö tulee mukavasti toimeen ja sen erot keskiluokkaan ovat lähes olemattomat.

Totta. Mutta ei kauaa. EU:n ja taustalla häärivän IMF:n uusliberalismin yhtenä ideana on ay-liikkeen alasajo. Lisäksi kaikkein tyhmimmät perinnetyöläiset ryhtyvät itsenäisiksi yrittäjiksi, itseriistäjiksi siis.

Ja sekin vielä, että jos prolet intoutuvat rähinöimään, se tapahtuu äärioikeistolaisten johtajien (Le Pen, British National Party, Haider) yllytyksestä. Persuja Suomessa äänestävät vasta putoamisvaarassa olevat miehet, huomasi Sirpa Puhakka.

Vasemmistolaisuuden uusin sanoma ei sisällä lainkaan luokkataisteluretoriikkaa. Se pyrkii vetoamaan tiettyyn sosiaaliryhmään ja ihmistyyppiin, johonkin ympäripyöreään yleishumanistiin.

Nyt muuten alkoi nyppiä Vasemmistoliiton punavihreä asiakirja ihan tosissaan. Se on kyllä ihan kiva, mutta ei siinä kovin paljon ole luokkataisteluretoriikkaa. Ruurik Holmkin mukelsi Kulttuurivihkojen (1/2013) vasemmistoelitismijutussa, että vasemmistolaisuus ei ole "työväenaate", vaan vapausaate.

Minusta voi vallan hyvin olla työväenpuolue ja työväenaattellinen sekä hinkata luokkataistelua, vaikka olisikin ei-työläinen. No, Holm tarkoittanee tässä perinnetyöläisiä. Minä sanoisin saman seuraavasti: Vasemmistolainen voi olla, vaikka ei olisikaan perinnetyöläinen. Luokkataistelua pitää hinkata etenkin, jos on ei-perinnetyöläinen eli prekaari.

Ja prekaarihan on italomarxilainen käsite. Tarkoittaa pätkä-, silppu- ja pupputyöläisiä. Myös Jari Sarasvuo on pupputyöläisenä prekaari. Hänhän on ulosmitannut uudesta kapitalismista käsittämättömät määrät rahaa puhumalla pääosin puppua.

Uudet työläiset

Näin muuten viime yönä unta Jari Sarasvuosta. Se oli varmaan radioäänen kosto, sillä Hannele ei eilen muistanut minua Yle Puheen Sarasvuosta muistuttaa. No, Hannelelle on käynyt kamalammin. On nähnyt joskus unta Mauno Koivistosta.

Kuuntelin Sarasvuona Areenalta tänä aamuna heti sen jälkeen, kun Olga K oli haastatellut Anna Kontulaa. Kontula sanoi Olga K:lle itseään marxilaiseksi ja minä annoin Mistä ei voi puhua Ollikaisen Minnalle myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi.

Niin Sarasvuo kuin toimittaja Anna-Stiina Nykänen (HS su 2.12.2012) toivovat Suomeen yksityissektorin proletariaattia. Tätä teppo Eskelinen ja Matti Ylönen tarkoittivat taannoin, kun sanoivat, että Haitissa on paljon pienyrityksiä. Niin. Ryhtymällä pieneksi persaukista keskiluokkaa palvelevaksi yrittäjäksi, saa ainoastaan alennettua palkkansa ja hervottoman v...i...t...u...k...s...e...n.

Arvatkaa monta kertaa olen jo sanonut asiakkaalle kuin SKP:n Viljo Heikkinen: "Ei kannata alkaa rakentaa, jos ei ole rahaa."? Olen sanonut sen jo kaksi kertaa. Ja nielaissut ehkä noin kymmenen kertaa.

Olen ylpeä siitä, että palkkalistoillani on oikeita raksaliittolaisia - eikä mitään muljuja Loimaan kassalaisia. Ja tekisi mieli sanoa vingahtelevalle keskiluokalle, että saatana, marssi pankkiin, jotta voit maksaa laskumme. Minä maksan oikein mielelläni ukoille parempaa palkkaa kuin pikkuruistakin pienempi ja torakkaakin viheliäisempi porvari kuukaudessa saa.

Itse asiassa parempaa palkka kuin itse tästä saan.

Troitski on huomannut saman Venäjältä. Perinteinen työväenluokka on kuolemassa sukupuuttoon - toinen puoli jouduttaa kuolemistaan myrkyttämällä itseään juomalla ja toinen puoli siirtyy mahdollisimman kauas työväenluokasta (ts. ne v....n Loimaan kassalaiset).

Sen sijaan lukumääräisesti nousussa ovat henkilökohtaiset kokit, personal trainerit, autonkuljettajat, siivoojat, vartijat, sihteeriköt ja lipevät putkimiehet. Uudella työväenluokalla ei välttämättä ole ammattipätevyyttäå ja se on äärimmäisen riippuvainen niin työnantajan päähänpistosta kuin taloussuhdanteista.

Kun persaukisella porvarilla menee huonosti, se ei voi työllistää edes siivoojaansa tai lakkaa käymästä kampaajalla.

Katson Marian kaverina MTV3:n Selviytyjiä. Selviytyjät on Amerikan 1930-luvun maratontanssien kaltainen viihdepläjäys. Siinä uusi työväenluokka opettelee selviytymään. Ohjelmassa trooppisella saarella koettavat sinnitellä tatuoidut personal trainerit, tietoturva-asiantuntijat, vakuutusmyyjät, palomiehet ja muut alaluokkaiset jumpurat.

Tai no, Selvitytyjien Joonaksesta ei nyt ota selvää. Hänen tehtävänään ilmeisesti on olla vain kaunis. No, tämähän on ilmiö, jonka voi havaita esimerkiksi Savon Mediat Oyj:ssä. Ei sen väliä, onko toimittajan ammattitaitoa, jos on kaunis.

Sanomattakin selvää, että uusi työväenluokka on toistaiseksi kilttiä ja kuuliaista. Vain todellinen kamikazeuustyöläisyrittäjä herjaa laskunsa maksajaa.

Poliittinen islamismi

Voi kökkörä, minun piti muotoilla ajatus poliittisesta islamista. En taidakaan tehdä sitä tänään, sillä pitää tehdä vielä hieman töitä. Aamulla luurit korvilla ja Sarasvuon puhuessa niiden välityksellä suoraan pääni sisään tein muutaman laskun. Onneksi meillä on vielä asiakkaita, jotka maksavat laskunsa ilman itkua ja hammastenkiristelyä.

Ehkä poliittisesta islamismista, Afganistanista ja Natosta pitäisi minun lausua jotain vasta sitten, kun tiedän asiasta jotain. Reko Ravelan Afganistan-kirja on kesken ja Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin miekka: Idän ja lännen konfliktien historia sekä Edvard W. Saidin Orientalismi kokonaan nykäisemättä.

Edvard W. Saidiin viittasi jompikumpi lumoavassa kirjekeskustelussaan - joko Paul Auster tai J.M. Coetzee.

Tämä kirjoitus on ylipitkä, mutta sitä laatiessa on pidetty mielessä kirjallisuustohtori Markku Soikkelin ajatus siitä, että satiirin ja pilkkakirjoitusten tulee olla viilteleviä ja raatelevia.